Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

31.5.2011

Sähkö = elämän eliksiiri?

Sähköt meni, sähköt tuli ja sähköt meni. Vielä on koneen akussa muutama minuutti.

Ensin oli tarkoitukseni ylistää miten paljon saakaan aikaan ilman sähköä, kun on pakotettu tekemään asioita, joihin ei sähköä tarvitse. Kuten tyhjentämään loputkin laatikot tavaroista ja vielä etsimään niille tavaroille paikat. Nyt on kuulkaas makkari kampauspöytineen valmis, samoin toimisto (kyllä, meillä on toimistohuone kahdella kirjoituspöydällä). Yksi erittäin Agatha Christiemäinen kirja luettuna (pakon edessä).

Huomenna Keniassa on vapauden päivä, kansallinen pyhäpäivä. Juuri nyt aurinko laskee pikavauhtia ja pimeys alkaa laskeutumaan.

Meidän on kai parempi hilppaista jonnekin mistä löytyy generaattori.

30.5.2011

Wavivu akili = laiska mieli

Mieleni on laiska kirjoittamaan, päässä on kyllä pyörinyt monen monta asiaa, mutta avaimet niiden aukeamiseen ovat vielä hukassa.

Arki on ollut täynnä hyviä asioita. Koiralauman kanssa ei tylsää hetkeä tule. Martista on tullut Nallen ja Akun idoli, ne seuraa mitä Mara puuhaa ja tekevät sen sitten perässä. Nalle ja Aku jaksavat leikkiä tuntitolkulla Maran kimpussa, ja Mara-poika vain nauttii kaikesta huomiostaan. Hilda on tutulla äksyllä linjallaan ja väistelee taikka murisee. Lähtee leikkiin, jos saa tehdä sen omilla ehdoillaan. Muutaman päivän sisällä pennut ovat omaksuneet istu-käskyn, hihnan päässä kävely on oikein mallikelpoista. Vartijan mukaan yöt ovat sujuneet hyvin. Nalle vetää sikeitä ja Aku on vartijan seurana. Pennut ovat vallan ulkokoiria.

Parin päivän parasta saldoa ovat olleet uutiset Suomesta, syksyksi on tulossa ainakin kolmeen otteeseen vieraita. Elokuussa, lokakuussa ja joulukuussa! Ensimmäiset liput on jo ostettu, nyt minulla on hyvä syy pysyä täällä ja lopettaa uhoaminen Suomeen paluusta. Meidänkin Suomi-loma on varmistusta vaille lukkoonlyöty. Uusien perunoiden ja mansikkasadon aikaan aion olla paikalla.

Kotona pyörii vielä työmiehiä useampi, mutta rauha on jo ihan kulman takana. Kodinhoitajan taidot karttuvat päivä päivältä, vaikka yhä edelleen törmään jatkuvasti asioihin, jotka ihmetyttävät. Pikkuhiljaa...

Viime viikkoinen Nairobi reissu siirtyi viikolla eli torstaina lennetään sinne ja tullaan perjantaina takaisin. Lääkäriin on varattuna aika, vaikka olo on jo vakautunut, mutta niinhän se on tehnyt jo monta monituista kertaa.

Meidän kuulumiset ovat siis tällä hetkellä kovin arkisia, ihanaa!

ps. kuinka monella lukijoista löytyy kaapista masai-kengät?

27.5.2011

Neljä karvakorvaa

Aamu lähti loistavasti käyntiin libanonilaisen kahvilan cappuccinolla ja mansikkavohvelilla.



Kävin moikkaamassa miestä parturissa, käpytukka vedos 3. Ei kai, tällä kertaa tuli hieno tukka.



Päivän paras osuus. Hoitokoirat saapuivat, Hildan ilme kertoo kaiken. Martti rakastaa vieraita, mutta Hilda antaa aluksi kylmää kyytiä. Eipä se onneksi ottanut kuin muutaman minuutin ja Hilda lopetti ärisemisen, hoitokoirat Aku ja Nalle tiesivät heti paikkansa laumassa.


Aku ja Nalle on pian yhdeksän kuukautta vanhoja rotikan pentuja. Vielä niin herttaisen kömpelöitä liikkeissään. Aloin heti miettimäään, että mahtaako tämä sammakkoasento olla hyvä nivelille? Rotikoiden omistajat, huhuu!!


Aku on etualalla ja Nalle yrittää pusuttaa Hildaa. Mara diplomaattisena katselee taustalta nuorempien touhuja.

Minulle ei ainakaan ihan heti tylsää tule. Kai sitä agilityrataa pitäisi alkaa pihalle sitten rakentamaan. Saatiin just tarjous saunan kiukaastakin, sellainen olisi ilmatteeksi tarjolla, pitäisi vaan saada raamit ympärille ja piippu. Uima-allastakin kävin aamulla katsomassa. Semmoista muovista, jonka voi laittaa nurmen päälle. Halkaisija olisi kuusi metriä ja korkeutta noin 150cm. Altaan omistaja, ehkä minun ikäiseni nainen sanoi, että he eivät enää allasta tarvitse, koska lapset ovat kasvaneet jo niin isoiksi. Mutta ei me mun mielestä olla vielä liian isoja kumialtaalle, eihän?

Mukavaa perjantaita! Minun viikonloppuhaaveissa on rusketuksen päivittäminen, sairastelu on tehnyt minusta kalmankalpean.

26.5.2011

Hernekeitto ja pannukakku = hyvä torstai

Sairastamisessa on se hyvä puoli, että elämän pienet ilot saavat aina uuden hohteen ja nostetta purjeisiinsa. Olen niin täysillä nauttinut näistä kolmesta hyvästä päivästä tällä viikolla, kulkenut kestohymy naamalla. Jaksanut jopa kärsivällisesti opastaa kodinhoitajaa, keksinyt omasta mielestäni oivan nyrkkisäännön sähkölaitteiden käyttämiseen: älä koske ollenkaan, jos et tiedä mikä se on ja vaikka tiedät niin ajattele aina ensin toimimista sitä voisitko tehdä saman kännykällesi.

Tottahan on se, että suurimmalla osalla kenialaisista ei ole minkään sortin sähköaparaattia kotonaan televisiota, radiota ja kännykkää lukuunottamatta. Keskivertolänkkärillä on pikaisesti laskettuna ainakin kuusi eri konetta keittiössään. Jääkaappikin on harvinaisuus, uunista puhumattakaan. Suhteellisen edistynyt talonmiehemme näki ensimmäistä kertaa mikron meidän keittiössä ja hän kyseli ihmeissään että mikä laite se on.

Jo Suomeen lähtenyt suomalainen pariskunta aloitti täällä joka torstaisen lounasperinteen. Olen ikuisesti heille kiitollinen ja myös perinnettä jatkavalle pariskunnalle. Kutsu käy edelleen torstaisin hernekeitolle ja aina on jälkkäriksi pannukakkua, nam. Niin myös tänään. Viime viikkojen ruokarajottuneisuus harmittaa välillä, kun tuntuu että syö samaa ruokaa päivästä toiseen, joten tänään hernari maistui vielä normaaliakin paremmalta.

Tästä on hyvä jatkaa. Koti alkaa pikkuhiljaa asettua, tavarat vielä etsivät paikkojaan ja parin päivän ajan viisi miestä on hinkuttanut lattiaa superkemikaaleilla, näkisitte vain minkä moskakerroksen he ovat irti saaneet. Lattia oli semmoisessa kunnossa, että kaupan puhdistusaineet eivät siihen enää tepsineet vaan piti pyytää alan  ammattilaiset hommiin.

25.5.2011

Ikävä


Niin on ikävä tuota touhua. Ihailkaa Hildan tyylipuhdasta suoritusta, mikä liito! Katse tietenkin jo seuraavassa esteessä. Kiitokset lähtee paratiisin suuntaan tästä taltioinnista.

24.5.2011

Energiaa!

Aion puhkua energiaa tänään. Muutama projekti on jäänyt täysin vaille huomiota viime viikkoina, oikeastaan viime kuukausina. Tänään ne saatetaan ainakin alulle, toivottavasti uusin projekti jo valmiiksi. Kirjoitusprojekti saakoon muutaman lisäpäivän, jotta se kypsyisi oikeaan muotoonsa. Vaatekaappi saa armonaikaa muutamat lähitunnit, uusi kodinhoitajamme tämän päivän.

Meille on tullut kaksi työntekijää. Molemmat ovat edellisen hippitalon talonmiehen perheenjäseniä. Uusi talonmiehemme on veli, joka on osoittautunut erittäin osaavaksi, järkeväksi ja aikaansaavaksi, ehkäpä juuri runsaan työkokemuksensa vuoksi. Toinen on uusi kodinhoitajamme, entisen talonmiehen vaimo. Hän taasen on oikein herttainen ja mukava rouva, mutta miinuksena on mitätön työkokemus ja erittäin huonosti asiansa hoitanut nykyinen työnantaja (minä!). En ole opastanut tarpeeksi ja vahinkoa on ehtinyt sattua jo paljon. Vanish-merkkinen tahranpoistoaine oli kulunut eilen puisia kalusteita kiillottaessa (vanhoja, kalliita ja antiikkisia), kalusteet olivat saaneet karmaisevan lopputuloksen: tahmainen, lakaton pinta. Olipa kodinhoitaja näpsäkkänä pessyt myös leivänpaahtimen juoksevan veden alla astianpesuaineella, ei tööttää enää se leivänpaahdin. Onneksi sähköshokilta säästyttiin. Peripaikalliseen tapaan myös noin kymmenen puolentoista viikon vanhaa eri asioihin tarkoitettua pesuainetta on jo käytetty loppuun.

23.5.2011

Tänään

Sen verran on tullut kyselyjä oloni suhteen, että on syytä jatkaa aiheesta terveydentilani. Tällä hetkellä menee ihan hyvin. Olo on parantunut päivä päivältä. Allergiatestin tulokset näyttivät negatiivista, veriviljelyn tulokset näyttivät negatiivista myös, joten ne eivät tilannetta valoittaneet. Torstaina menen käymään trooppisten tautejen erikoislääkärillä Nairobissa, toivottavasti asiaan tulisi selvyys siellä. Muutaman ystävän kanssa tosin diagnoosi on jo melkein valmistunut. Katsotaan osuiko oikeaan.

Nyt kun olo on lähes normaali niin ei jaksa märehtiä yhtään sairastelua, ainoastaan sen verran, että apu on nyt löydyttävä. Joten mukavia uutisia tähän väliin - meille tulee kaksi hoitokoiraa!! Perjantaina! Kaksi suloistakin suloisempaa ja hyväluontoista rotikan pentua, sisarukset, joilla on ikää kahdeksan ja puoli kuukautta. Meidän ei kauaa tarvinnut harkita (lue, katseiden vaihto pöydän yli), kun tarjouduimme ottovanhemmiksi muutamalle kuukaudelle. Rotikoiden isäntäperhe matkaa Suomeen kesäksi. Mombasassa ei juuri löydy kenneleitä, jotka täyttäisivät minkkitarhaa paremmat vaatimukset häkkien koolla, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää sijaiskodin löytäminen ellei koiria voi jättää kotiin jonkunn hoidettavaksi. Me olemme onnekkaassa asemassa siinä, että talonmiehemme ja vartijamme tulee koirien kanssa hyvin juttuun ja voimme harkita ainakin jättävämme karvakuonot kotia siksi aikaa, kun itse olemme poissa.

Konttikin saapui viime torstaina, viikonloppu on mennyt sitä purkaessa, vielä olisi kaikki vaatelaatikot laittamatta. Miten paljon ihminen tarvitsee vaatteita? En tiedä mitä tekisin kaikille vaatteille mitä meillä täällä on, vaatteista yli kaksi kolmasosaa on tarkoitettu alle 20 asteen lämpöön. Nyt Mombasassa on meneillään kylmä kausi, joka tarkoittaa sitä etten tukehdu vaikka laittaisin farkut jalkaan, mutta hihatonta paitaa enempää ei kuitenkaan tarvitse päälle pukea. Yöllä voi nukkua ikkunat auki ilman ilmastointia vain pienellä hikoilulla.

Tämän kokkikolmosen pitäisi olla jo keittiössä, tänään siellä valmistuu tonnikalapasta suoraan purkista. Ruokavalio on tarkkaan rajattu tällä hetkellä ja olen ostanut vain eurooppalaisia valmisteita, ai nou, olen paha, mutta ei voi mitään. Mietitään taas terveellistä ruokavaliota ja eettistä kuluttamista sitten kun keksin kuinka voin järkevästi pestä kaikki ruuat.

Palataan taas!

21.5.2011

Daktari = lääkärissä

Lääkärillä, sairaalassa, klinikalla käynti täällä sujuu suhteellisen vaivattomasti, ainakin yksityisellä puolella ja nimenomaan päivystyksessä. Päivystykseen saapuessa odotetaan ensin vuoroa vastaanottoon, jossa rekisteröinti (aina, joka kerta uudelleen) tapahtuu. Rekisteröinnin jälkeen odotetaan hetki, jotta pääsee sairaanhoitajan alkutarkastukseen. Alkutarkastus sisältää verenpaineen, pulssin, lämpötilan ja painon mittaamisen sekä iän kysymisen. Niin ja hyvin ylimalkaisen oireiden kuvailemisen.

Sairaanhoitajan luota siirrytään taas odotustilaan odottamaan kunnes lääkäri on valmiina ottamaan vastaan. Lääkäri kyselee muutaman kysymyksen ja tekee johtopäätöksensä, useimmiten lähettää laboratorioon, jonne taas hetki tilanteesta riippuen odotetaan. Labrassa tehdään tarvittavat testit ja jälleen siirrytään odotustilaan odottamaan tuloksia. Lääkäri kutsuu taas huoneeseensa kuulemaan tulokset ja määrää lääkkeet. Resepti kiikutetaan paikan apteekkiin ja taas odotetaan hetki, saadaan lääkkeet ja palataan alkupisteeseen maksamaan koko touhu.

Länkkäriä lääkärissä käynti ei hirmuisen paljon köyhdytä. Lääkäri maksaa noin seitsemän euroa, erikoislääkäri 14 euroa, verikokeet maksimissaan kymmenen euroa. Kalleinta touhussa on lääkkeiden syönti. Keskiviikkona minulle tehty allergiatesti oli sekin noin 80 euroa, yksityisellä sektorilla. Veikkaan, että Suomessa tuolla hinnalla saa lähetteen vasta allergiatesteihin.

Lääkärissä vierailu tuntuu näennäisesti tehokkaalta, kaikki löytyy saman katon alta. Maksimissaan käyntiin menee kaksi tuntia, yleensä vajaa tunti on riittänyt. Mutta entä kun labran hoitajalta unohtuu käsineet ja desinfiointi? Yleensä huomautan asiasta, viime keskiviikkona allergiatestin teki patologi, olin siitä jotenkin niin hämmästynyt, että en edes huomannut ennen kuin neula oli jo käsivarressa, herra tohtori ei sitten desinfioinut käsiään eikä käsivarttani saatika että olisi käyttänyt hanskoja. Lääkäripelko myös esti minua mainitsemasta asiasta jälkikäteen.

Omien kokemuksieni mukaan suomalaisten kovasti haukkumissa terveyskeskuksissa kysellään perustiedot, kartoitetaan tilanteen taustaa ja kysellään oireita paljon paljon paljon enemmän. Mombasan yksityiset lääkärit tuntuvat tykkäävän määrätä antibiootteja samantien kun istuu lääkärin pöydän viereen. Itse pitää vaatia hoitoa ja testejä, mutta kun on heikossa hapessa niin aina sitä ei muista taikka jaksa. Uskon vakaasti, että Keniasta löytyy pätevää osaamista lääketieteen saralla, pitäisi vaan löytää tie sinne osaamisen luo.

20.5.2011

Ripoti ya matibabu = sairauskertomus

Jälleen kerran vapisevat sormet, mustat silmänaluset, tiheästi pumppaava sydän ja mitättömät verenpaineet. En voi olla ajattelematta tällä hataralla päälläni muuta kuin sitä, että minua on pakko odottaa jotain ihanaa Keniassa, jos vain selviän koettelemukset hengissä tai luovuttamatta. Toinen vaihtoehto on se, että minun pitäisi ottaa nyt hyvin nopeasti jalat alleni ja lähteä menemään tästä paikasta, lopettaa elämäni tuhlaaminen vatsatautiin.

Viime lauantaista alkanut vatsatauti vei keskiviikkona taas niin heikkoon kuntoon että oli lähdettävä jo niin tutuksi tulleelle lääkärireissulle, antibioottia vaan lisää nassuun. Karkeasti sanottuna olen joka toinen viikko lääkärissä ja antibioottikuurilla ja sitten taas joka toinen viikko saan yksittäisen ohimenevän vatsakohtauksen, joka on niin penteleen kivulias. Viikko sitten otettiin veriviljely, tulokset saamme maanantaina, jos siellä on jotain tuloksia jakaa. Veriviljelystä pitäisi nähdä millainen bakteeri taikka virus on kyseessä. Tehtiinpä minulle myös allergiatesti, koska olkavarsia on alkanut kutittamaan niin paljon öisin, että nukkumisesta ei tule mitään, jos siihen olisi vatsalta mahdollisuus.

Jos veriviljelystä ei tule tulosta, niin sitten en tiedä mitä tehdä. Tänne en ainakaan jää, jos asiantuntevaa hoitoa ei löydy.

Ainoa, joka tästä kiittää on peilikuvani, kiloja on alkanut rapisemaan pois.

Niin ja miehellä menee samaa tahtia, vuoroviikot ovat vaan erit plus että pakki on alkanut vihdoin ja viimein pitkän odotuksen jälkeen kasvamaan.

16.5.2011

Suomen leijonat!

Peli jäi näkemättä, mutta toisen erän puolivälissä alkoi nettiradio kuulumaan ja pikkuveli piti minut tilanteen tasalla tekstiviestitse! Voi jääkiekko, minkä hurmoksen se on saanutkaan aikaan. Nettiyhteys ei jaksanut pyörittää siis livekuvaa, mutta onneksi sentään radio kuului. Kisoja ei juuri muuten ole tullut seurattua kuin männä viikolla, juuri sopivasti nosteen kivutessa korkeuksiin. Olen aina ollut suhteellisen fanaattinen penkkiurheilija, mutta miestäni antijellonampaa saa etsiä. Miestä ei olisi vähempää voinut jääkiekko kiinnostaa, kuinka surullista. Pah!

Ei se mitään, onneksi minulla on netti ja miljoona sivustoa riemuitsemassa kanssani. Valokuvat Helsingistä pelin jälkeen ovat niin täynnä riemua ja yhteishenkeä, että enpä tiedä olenko aikaisemmin moista nähnyt.

Eniten minua harmittaa, kun jäi Mertarannan selostukset kuulematta.

Suomi-ikävä alkaa nostaa päätään, tahdon sinne niin kipeästi ja paljon ja pian. Viime päivien vastoinkäymiset täällä alkavat olla jo ihan liikaa. Niistä lisää myöhemmin, kunha saadaan jotain faktoja pöytään, se peijakas kontti ottaa suurimman paistin osan siinä pöydässä.

Onneksi on Suomen jääkiekkomestaruus millävoi mieltänsä hivellä!

15.5.2011

Sisi = meillä

Alkakoon asuntoturnee olohuoneella, mitään ei siis olla vielä tehty viihtyvyyden parantamiseksi, hieman jo pelottaa se että leopardikuosi ei häiritse enää silmää. Kyseistä kuosia on talo täynnä, ainakin mattojen puolesta.


Kunhan joskus saamme kontin perille asti, kartoitan hieman verhovarastoja. Valkoiset verhot raikastaisi ilmettä ehkä, vai mitä sanotte?



Takana kuvassa näkyy ruokailualue, josta pääsee keittiöön. Puinen matala pöytä päätyy television alle, sitten kun se kontti saapuu (olen luovuttanut jo toivon sen suhteen).




Keittiön erikoisuutena meillä on lattiassa mahdottoman suuret omena ja porkkana. Tykkää ken tykkää.



Joskus ehkä kaiken kattava maustehylly.


Tämän hetkinen astiastomme. Talossa löytyy kalusteita, mattoja, verhoja, lamppuja ja moskiittoverkkoja, mutta keittiö oli täysin paljas. Hellasta lähtien on kaikki hankittu itse ja kuten kuvasta näkyy astiat ovat vielä kortilla.


Kaikkia ikkunoita ja ovia vartioi kalterit, onneksi tässä talossa ne ovat ihan kauniit ja juuri mustaksi maalatut.


Tämä aparaatti pitää huolen vedestä, hanavettä ei käytetä muuhun kuin suihkussa käymiseen, astioiden ja pyykkien pesuun.


Itämaisuutta henkivät lamput ovat saaneet siunaukseni, lähes kaikki lamput talossa ovat samanlaisia.


Tässä minä näpytän konettani ja vietän vapaa-aikani.


Maisemat kotikonttoristani.

Seuraavien kuvien sisältö kielii siitä miten kovin keskeneräistä kaikki vielä on. Vai mitä te olettte mieltä noista alla olevan kuvan jampoista?


Vieläköhän tämä lautasantenni toimii? Yläkerran parveke on toinen makkarimme parvekkeista, läpiveto on taattu, ainakin niinä päivinä kun ilma ei seiso paikallaan.


Piirongin kunto ei välity kuvasta, piirongin päällä on mielenkiintoisia poliittisia lehtiä 80-luvulta.


Tässä siis hieman makupalaa, kunhan saadaan koti ojennukseen niin laitan lisää kuvia. Maanantaina lähden ompelijan kanssa kaupunkiin ostamaan kankaita. Kotitoimiston viereen on suunnitteilla laiskanlinna, koirien pedit ovat edelleen ompelematta ja meidän makkarin moskiittoverkko pitää vain linnut poissa, reikiä on sen verran paljon plus, että Mara on ottanut tavakseen sukeltaa verkon alle myös, jolloin moskiitot saavat vapaan kiitotien itseleen kohti meidän nukkuvia vartaloitamme. Aikamoisia pitoja ovat moskiitot onnistuneet pitämään.

Nyt kaikki peukut pystyyn. Pian alkaa yleareenalla lähetys jellonien aamujäältä, toivon niin, että saisin sen katsottua, koska se tarkoittaisi sitä, että illalla olisi edes pieni mahdollisuus nähdä peli. DSTV - kanavapakettiin kuuluu ainakin se 10 eri urheilukanavaa, mutta jäääkiekko ei kuulu valikoimiin niin ja ei meillä edes ole koko televisiota.

14.5.2011

Msaada Kenya, msaada = auta Kenia, auta

Oi Kenia, miksi teet elämästäni niin hankalaa? Miksi raivostutat minua päivästä toiseen? Miksi et vaan voisi olla lempeä ja toivottaa minua tervetulleeksi? Miksi sinun tarvitsee vedättää aina, vaikka tilaisuutta ei edes olisi? Miksi sinua on niin vaikea ymmärtää? Miksi et näytä edes jääkiekon mm-kisoja? Miksi annat hetken lämpöä ja heität sitten jäitä niskaan tai paremminkin puukotat selkään?

Voiko tälläiseen yhteiskuntaan sopeutua? Kun ei tätä voi edes käsittää. Lomalaisena, ulkopuolisena leijailijana Kenia on helppo ottaa vastaan, voi katsella lasien läpi kerjääviä äitejä vauvoineen, rauhoittaa mielensä antamalla rahaa katupojalle, rannalta voi ostaa upeita kankaita ja huiveja, mennä niiden kanssa takaisin kotiin ja muistella kaunista ja ah niin kovin eksoottista Afrikkaa. Kookospalmun alle iloisesti laulava tarjoilija tuo mitä maukkaimpia cocktaileja, illalla voi laittaa essun päälle tarjoilijan avustuksella ja syödä elämänsä isointa hummeria (ihan vain herätäkseen aamuyöstä mombasa expressin yllättäessä -okei, tää on ilkeä välihuomautus) ja aamulla jatkaa taas päiväänsä altaassa lilluen.

Entä kun pitäisi saada arki luistamaan? Kun, joka asiassa pitää vältellä paljastuvansa muzungoksi eli valkoiseksi eurooppalaiseksi niin alkaa jo sapettaminenkin riittämäään. Tuntuu, että kaikki on niin helevetin hankalaa, mikään ei suju niin kuin on tottunut, mihinkään tai kehenkään ei voi luottaa. Vain siihen voi luottaa, että minua yritetään huijata joka tapauksessa.

Miten valheelliselta kaikki tänään tuntuikaan, kun auto tulee hakemaan pihasta, vie minut kaverin kanssa katsomaan yhtä kauppaa, josta kiiruhdamme yhteen kaupungin hienoimmista hotelleista viettämään rentouttavaa hetkeä. Siellä kipitämme kohti spata, mietin mielessäni, että kenen elämää elän, haluanko elää sen jonkun muun elämää, kulkea kuskin kyydillä kohti spata, saada siellä sieluttoman hoidon ilman mitään muuta tunnetta kuin inhotusta tukassa, koska se on lääpitty öljyllä tuhannen rasvaiseksi. Arvaatte varmaan vastauksen, en halua. (Oikeasti tuo autokuski on kyllä tehnyt elämästäni tällä viikolla miljoona kertaa parempaa ja avartanut mieltäni paljon.)

Minulla taitaa olla edelleen pahemmanlaatuisia sopeutumisvaikeuksia. Ehkä minun pitää rakastaa ensin Keniaa, jotta Kenia voi rakastaa minua takaisin. Voi Kenia, miksi olet niin vaikea?

ps. en vieläkään tiedä miten tuo muzungo kirjoitetaan oikeaoppisesti.

pps. värisevää sielua ei saa tallata, vinkkivinkki Kenia!

ps.

Minä tahdon nähdä jääkiekkofinaalin!! Ihan hullun paljon.

Pssst.

Bloggaajasta riippumaton tauko on ollut, bloggeri on ollut huoltotöissä jo ainakin kolme päivää, eli jokaisen kerran kun olen blogata yrittänyt.

Hetkisen saatte malttaa vielä kuvien kanssa. Pitää pikapikaa valmistautua päivään ja kehitellä jotain ohjelmaa. Olen saanut yhden kiukkuisen tyttöystävän lepyteltäväksi. Ajattelin tutustua lähistön spa-tarjontaan ja mennä ehkä hieman hemmoteltavaksi.

Mies on kalastamassa, taas. Ei auta kuin toivoa, että paatti pysyy kunnossa tällä kertaa.

10.5.2011

Bora = parasta

Parasta on kaiken muun parhauden ohella toimiva ja nopea netti. Oi tätä autuutta! Tosin viikon nettipimennon jälkeen, olisi netti voinut olla pimennossa vielä muutaman päivän, tavarat tuskin löytävät paikkaansa, jos istun koneen äärellä tunnista toiseen.

Parasta on myös viileä ilma. Vettä on satanut yön ja aamun, ilma on viilentynyt huomattavasti, vielä mennään minimaalisilla vaatteilla, mutta voisin kuvitella ettei pitkähihainen paita aiheuttaisi hikikohtausta.

Parasta ei ole se, että naapurissa asustaa kovaääninen, itsepintainen ja ihan liian aamuvirkku kukko. Jessus sitä kiekumista joka alkoi aamuyöstä ja jatkui aamukahdeksaan. Kaikki mieheni korvien herkkyyden tietävät voivat kuvitella sitä kiukun määrää mitä kiekuminen sai aikaan. Mies uhkasi ampua kukon tai muuttaa pois.

Parasta ei myöskään ole valkoiset sohvat ja kurainen Hilda valkoisella sohvalla, ainakin sen kolme kertaa olen neidin solvauksien kera yhyttänyt sohvalta. Mutta, voi miten kauniilta hän siinä kerällä näyttääkään!

Parasta on tuntea olevansa kotona. Bora, bora, bora!

9.5.2011

kotona

Tuli se mies sieltä hakemaan ja kaverikin avuksi. Koko päivä on touhuttu ja ihan just nyt pian sukellan moskiittoverkon alle nukkumaan. Olemme kotona. Olo on helpottunut. Kyllä kaikki tästä selviää. Netti toimii ja puhelimeenkin voi puhua muualla kuin siinä yhdessä nurkassa taloa.

Talossa on tilaa kaikille jakaa, joten tervetuloa, karibu!

Hyvää yötä! Mies jo tuhisee lakanan alla ja koirat sängyn vieressä.

Mombasa, ehkä, ehkä minäkin opin tykkäämään sinusta.

Mimi kuangalia mbele = odotan

Sade rummuttaa maata, kattoja ja seiniä, tulee ikkunasta sisään. Hymyilen ja odotan, tavarat on taas pakattu kasaksi ovelle odottamaan. Epämääräisiä säkkejä ja laatikoita. Keniaan tullessa minulla oli kaksi laukkua, miehellä oli kaksi laukkua, koirilla omat koppinsa ja nyt taas tavaraa on parin autollisen verran. Missä vaiheessa tämä taas tapahtui? Kuinka olemme taas olevinaan minimalisteina onnistuneet haalimaan näin paljon tavaraa ympärillemme?

Tänään muutamme, kontinkin pitäisi saapua, liekköhän kaikki onnistuu?

Tällä hetkellä tärkeintä on saada pysyvä katto pään päälle ja asettua. Rakentaa turvapesä ja jättää asunnon metsästykseen liittyvät seikat taakse. Toivottavasti.


Äitienpäivänä netti ei tietenkään toiminut, netin toimiminen on noudattanut kaavaa joka toinen tai kolmas päivä, muutaman tunnin verran aamupäivällä.

Lauantai-iltana iski ehkä pahin vatsakipu täällä olon aikana. Kunto heikkeni muutamassa minuutissa iloisesta seuraneidistä vapisevaksi, kalpeaksi ja kylmäksi. Kipu sai kyyneleet silmiin ja tein vakaan päätöksen siitä, että en syö mitään kypsentämätöntä enää ellen tiedä tarkasti sen alkuperää. Joten kertokaas mulle poropeukalolle jotain idioottivarmoja vihanneksia, joita voi kasvattaa itse! Yrtit ehkä pystyn handlaamaan, mutta onko tomaattien ja kurkkujen kasvatus kuinka vaativaa? Entä kesäkurpitsa? Salaatti?

Odotan edelleen, jo hieman malttamattomana, missä viipyy mies ja muuttoavuksi lupautunut kaveri?

7.5.2011

Nyumbani = koti


Siellä porttien takana on uusi koti, muutto maanantaina, sopimus allekirjoitettu ja kolmen kuukauden vuokra maksettuna, voiko vielä mennä jotain pieleen?

Alla olevat kuvat ovat nykyisen kotitien varrelta, sateen jälkeen vihreä väri sai uuden sävyn.




Mukavaa viikonloppua! Me saamme ihan pian taas Kapin ystävät kylään, tosin vain yhdeksi yöksi, siitä lienee siis otettava kaikki irti. Huomiseen! Jos olisin lähempänä äitiä, niin kiikuttaisin aamiaisen vuoteeseen.

6.5.2011

Salama = fine

Täydellinen nettipimento on pitänyt minua otteessaan viime kerrasta saakka. Netti ei pelaa kuin satunnaisesti ja eilen se ei toiminut ollenkaan. Kaikki kirjat ja lehdet oli pakattu ja viety varastoon siksi aikaa kunnes koti löytyisi. Onneksi kovalevy oli pakattu täyteen uutta katsottavaa. Onneksi kavereiden sähkölasku oli maksamatta ja sain hieman actionia iltapäivään ja iltaan.

Oikeastaan mitään uutta ei meille kuulu, edelleen odotellaan, että saamme ehdotuksen vuokrasopimuksesta, odotan niin kieli pitkällä, että mies pääsee allekirjoittamaan sopimuksen ja tämä piina on ohi. Pari kuukautta epätietoisuutta on vienyt täysin ajatukseni harhapoluille enkä ole keskittynyt ollenkaan siihen mikä olisi itselleni olennaista - mielekkään ja järkevän tekemisen löytyminen.

Päivät ovat kuluneet pohtiessa Keniaa ja Kenian yhteiskunnan rakentumista, pelisääntöjä, jotka täällä ovat valloillaan sekä niitä valtavia ristiriitaisuuksia mitä tämä maa on pullollaan. Jos Namibia tuntui monikerroksiselta ja vaikealta hahmottaa niin Kenia menee potenssiin sata. Maan historia on kiehtova, ruma ja silti täynnä uskomattoman kauniita tarinoita.

Kuvia on ihan turha edes haaveilla lataavansa, luulin, että mummolan netti olisi ollut maailman hidas, mutta eipä ollut. (mummo, kaikella rakkaudella!)

4.5.2011

Jogoo na maharamia = kukko ja merirosvo

Kuinkas siinä sitten kävikään? Edellisen blogipostauksen lähetettyäni laitoin Maran fleksin päähän ja lähdin tutustumaan naapurin koiraan ja siipikarjaan. Viaton Mara otti rauhassa hihnan päässä ja antoi siipikarjan olla rauhassa, kohteliaasti tutustui naapurin narttukoiraan, joka on Maraa huomattavasti suurempi. Hildan kanssa tein saman reissun, hihnan päässä Hilda on rohkeampi kuin ilman hihnaa. Hilda syöksyi täyttä päätä hampaat edellä naapurin koiran Luckyn kimppuun. Hienosti alkoi tuttavuus. Otin sitten Hildan uudestaan hihnan päässä ulos, koska pelkäsin kukon ja kanan puolesta, päästin Maran irti pihalle. Virhe. Martti juoksi suoraan kukon kimppuun. Martin perässä juoksin minä Hildan kanssa ja paikan neljä miespuolista työntekijää. Höyhenet pöllysi, kun Martti kuritti juoksevaa kukkoa, kana lähti lentoon ja lensi naapurin pihalle suojaan. Loistavaa. Miehet kertoivat, että Lucky osaa totella ei -käskyä, mutta minun koirani ilmeisesti eivät. Tunnustin sen tosiasian. Intialainen mama tuli takaisin, kerroin asiasta ja siipikarja poistettiin pihalta. Nyt minulla taitaa olla muutama vihamies. Voi Mara, minkä menit tekemään ja voi minä, missä kasvattajana epäonnistuin.

Loppupäivä meni siis kaltereiden takana, mutta tänään ilo on otettu takaisin, koska siipikarja on tosiaan poissa. Hilda ja Lucky kiertää toisensa kaukaa. Lucky yrittää hienovaraisesti lähestyä Maraa, mutta Mara säikäyttää Luckyn joka kerta innostumalla vähän liikaa.

Olen täällä blogin puolella aiemmin arponut kahden talon välillä, jupin ja hipin. Jupille kävi huonosti, viime hetkellä sopimus peruuntui tai eihän sitä koskaan edes tehty koirien takia. Hippi paljastui vähemmän hipiksi, kun useiden eri lähteiden mukaan talo kuuluu merirosvoille. Ylpeys eikä oikeudenmukaisuus anna periksi muuttaa merirosvon taloon. Agentti väittää talon kuuluvan yritykselle, josta kukaan ei tiedä mitään. Agentti ei myöskäään meinannut suostua kertomaan kuka talon omistaa. Joka tapauksessa eilen mielen valtasi taas epätoivo, onneksi en mennyt aparaattiostoksille. Olimme taasen asunnottomia.

Kaikista raivostuttavinta tilanteessa on epätoivoisuus ja se mihin kaikkeen se johtaa. Suhaamme epämääräisten agenttien perässä, toivoen onnenpotkua, haaveillen talosta, jossa vessa toimisi ilman torakoiden läsnäoloa. Joten eilen illalla lähdimme taas yhden agentin matkaan katsomaan taloa, talo oli kaunis ja varsin persoonallinen, seinät rapatut ja valkoiset, pihalla uima-allas ja paljon puita. Emme vain mitenkään voi odottaa kesäkuun alkuun talon vapautumista enkä ikinä usko, että talon omistaja suostuisi remppaamaan kylpyhuoneet. Aamulla menimme kuitenkin katsomaan taloa uudestaan, päivänvalossa. Kukaan ei avannut porttia eikä agentti ilmaantunut paikalle. Luovutimme. Pohjamuta, sakeimmista sakein tuli vastaan.

Mies kysyi siinä vaiheessa, että olisiko kiva mennä Swakopin Village Cafeen aamupalalle, kävimme läpi kaikki Namibian lempparikahvilat ja ihmettelimme miten tilanne Mombasassa on kohdallamme mennyt niin vaikeaksi.

Päädyimme Mombasaan aamupalalle, vanhan saksalaisen naisen kahvilaan. Ruisleipä lohdutti lämpimänä paperipussissa, katse kiinnittyi ilmoitustaululle, viiden makuuhuoneen talo omalla tontilla, hinta puolet siitä mitä normaalisti pyydetään. Soitin heti. Menimme katsomaan taloa samantien. Miehet olivat remontoimassa, talo oli siisti, pihaa tarpeeksi koirille temmeltää, kauniita huonekaluja ja mikä parasta unkarilainen vuokraisäntä, ilman välikäsiä.

Mieleen muistui heti mitä kenialainen ystävämme oli meille juuri vappuna sanonut. Sopivan kodin löytyessä pitää sukeltaa syvälle pohjaan, joutua täydelliseen epätoivoon, pettyä, pettyä, pettyä ja vasta sitten koti löytyy. Toivon niin, että epätoivomme on ollut jo tarpeeksi suurta. Toivon niin, että nyt tärppäisi. Toivokaa tekin.

3.5.2011

3.5.2011

Muutto tuntemattomaan osoittautui sangen mielenkiintoiseksi, paikan omistaja oli vasta taannoin päättänyt, että tekee talosta lomatalon. Mikäpä siinä, sijainti on loistava, tuuli käy niemenkärjessä jatkuvasti, isot laivat lipuu ohi ja rannan erottaa pihasta vain portti. Kukaan ei kuitenkaan viitsinyt kertoa, että piha on täynnä kanoja ja ankkoja, ankoilla on iso pesue pikkuankkoja, tai ehkei kukaan ymmärtänyt, että meidän koirat syö ne kanaset tai vähintään katkaisee niskat. Siipikarjavaara on lukinnut meidät kaltereiden taakse terassille.

Talon omistaja, intialainen mama, häärää keittiössä, talossa ei nimittäin ole mitään keittiöön liittyvää tavaraa kuin jääkaappi. Niinpä mama saapui äsken kahden auton voimin laittamaan keittiön kuntoon. Tosin kaikki vain laitetaan kaappiin suoraan enkä tohdi sanoa, että ne pitäisi pestä ensin. Pääsen minäkin kuluttamaan aikaani johonkin, kunhan he poistuvat. Tosin just nyt minun pitäisi olla jossain ihan muualla, käymässä läpi toreja ja kauppoja etsien uuteen kotiimme huonekaluja, uunia, jääkaappia ja mitä näitä apareetteja nyt arkeen tarvitsee.

Tällä rannalla ei juuri puhelimeen puhuta, kuuluvuutta ei ole. Netti toimii kun toimii. Zeniläisen mielentilan ja minun välillä on esteenä vain tämä pirun muovituoli.

2.5.2011

Vappu

Vapun teemana oli hauskanpito ja viikset, kymmenen hengen porukka ja tolkuton määrä ruokaa sekä toisilla juomaa.


Kauan odotetutut vieraat Kapista saapuivat vappuaaton aamuna, toinen halusi kissanviikset ja toinen orastavan murrosikäisen pojan viikset.




Keittiössä juhlaillallista olivat valmistelemassa meidän siivooja kokkiystävänsä kanssa. Illallisen menuna oli:
pilau (riisiä, vihanneksia, lihaa, nimi tulee erityisestä mausteseoksesta), lihapata, pinaattimuhennos, sukumamuhennos (pinaatin sukulainen, ovat molemmat kuvassa), hernepata, papupata, ugali (maissipuuro), kachumbari (salaatti avokadolla, banaanilla, sipulilla, omenalla ja vinagrella) ja chapati ( naan-leivän ja tortillaletun risteytys). Olo oli aterian jälkeen, kun olisi joulupöydästä noussut. Jälkiruuaksi valmistunut juustokakku jäi odottamaan seuraavaa päivää, mutta vieraiden tuoma tiikerikakku maistui sulattelun jälkeen.

Ruokaa valmistui niin valtava määrä, että kokit saivat mukaansa isot kipot kotiinviemiseksi, talonmiehen  perhe piti kutsua sunnuntaina apuun ja silti vielä kuudelle hengelle riitti sunnuntaiksi lounasta ateriasta.

Muuten aika on kulunut harmaita hiuksia kasvattaessa (asuntoteema, huomenna on muutto edessä, vielä kun tietäisi minne) ja loikoillessa ystävien kera.