Vuosi sitten syksyllä kävin jo haistelemassa toisia blogialustoja, oli tarve aloittaa uudelta pohjalta, anonyymina. Halusin kirjata ylös ajatuksiani, mutta en halunnut kenenkään tietävän kenen ajatukset ovat, joten loin uuden blogin. Päivitin sitä joitain kertoja kunnes elo heitti märän rätin silmille ja into sammui. Tänä syksynä tein saman jutun uudelleen, elo ei heittänyt märkää rättiä silmille vaan antoi jotain kallisarvoista. Uudelle blogialustalle siirtyminen ei silti tuntunut hyvältä alun innostuksen jälkeen.
Kesän aikana olen oppinut itsestäni sen, että yksi peloistani on, että minua ei kuunnella eikä ymmärretä. Tämä konkretisoituu ihan jo arjessa niin, että jätän paljon asioita sisälleni puhumatta niitä ääneen. Oletan myös mieheni omaavan supekyvyn lukea ajatuksiani. Minusta on aina ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin niin, että se tuntuisi luonnokkaalta, en keksi mitään hauskaa sanottavaa, en osaa ajatella, että olisin itse niin kiinnostava toisten silmissä että minuun viitsisi tutustua, vaikka toisaalta taas itse olen hyvinkin kiinnostunut toisista, jos kommunikaatio on yhtään aidolla pohjalla. Jenkkityylinen rupattelu on raskasta, vaikka ulkomailla asuessa tuli pakostakin opeteltua tyhjänpäiväinen pälätys, siinä tosin jäin ihan sinne alkeistasolle. Mutta siis tämä pohjustuksena sille, että vaikka puhunkin välillä ihan sujuvasti kaikenlaisesta, on minulle aina ollut hankala jakaa mielipiteitäni, mieltymyksiäni ja uskomuksiani, siis sellaisia henk.kohtaisella tasolla olevia. Ja siitä syystä kai ajauduin vieraille maille bloggaamaan, oli tarve jakaa jotain henkilökohtaisempaa (vaikka sekin julkisesti, ihmeellinen tämä ihmisen mieli) ilman, että olisin oikeasti olemassa oleva henkilö lukijalle.
Noh, se polku ei kauas kantanut. Tämä blogi on kulkenut niin monessa mukana, sen kautta kannan mukana Keniaa ja ulkomaan vuosia. En osaa taikka halua tätä jättää. Se hetki, kun kirjoitin chromen tekstikenttään auringonnoustessa sitten viime tammikuun, vei pitkälle muistoihin, jäin lukemaan juttujani tunneiksi, olin niistä ihan täpinöissä ja niin kiitollinen itselleni, että olin kirjannut asioita ylös. Monen postauksen taustalla oli asioita, jotka muuten ehkä unohtaisin. Joidenkin juttujen takana asioita, joita en kertonut ääneen, koska en tohtinut, mutta jotka kuitenkin muistin, koska olin ne itselleni tarinoihin piilottanut.
Toivotan täten siis itselleni pitkää ikää ja intoa bloggauksen pariin! Vielä, kun saisin ladattua jonkun kuvankäsittelyohjelman koneelle niin voisin kuviakin siirtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti