Lisää kuvitusta

Kuvia takapihan verannalta, joulupöydästä ja siitä kuusesta sekä viimeisenä makupalana Hipun uusi taito. Kauhistus ja hengen pidättämistä. Tänä aamuna pieni mies oli ehtinyt portaille kontata, yritti kavuta ensimmäistä ylös. Paljon tapahtui hengen pidättämistä osaltani ennen kuin ehdin paikalle.

Päristys suuren kuolamäärän kanssa on myös uusi juttu.

Kuvatus

Testing...

Joulu ja uusi laite. Testi ja uuden opettelu. Huutava vuohi ja vaimea tuuli. Tyhjä pää. Väsyttää.

Joulupuu

 

Ajan hengen mukaisesti mekin olemme askarrelleet. Minä olen edelleen ihan tumpelo käsitöissä, ideoita kyllä tulee mieleen. Onnekseni mies on kätevä ja toteuttaa visioitani.  Tähti taittui joulukoristelaatikossa ikiajat matkanneesta ruostuneesta rautalangasta, sitä koristamaan solmin jotain joskus koristaneen hieman paremmin aikaa kestäneen rautalangan koristuksen.

Joulupuun koristaminen on vielä vaiheessa. Perinteisesti se on tehty kotonani vasta aattoaamuna. Katsotaan miten tänä vuonna käy.

Tässä näin.

Mielessä just nyt:

Nytkö se oikeasti tapahtuu? Ihanko tosi alkaa neljän viikon jakso, kun perhettä on ympärillä ja Hipulla mahdollisuus peuhata isovanhempiensa kanssa ja minulla ehkä hieman aikaa vetää lonkkaa?

Minulla on käytössä tv-kaista.fi -palvelu. Sieltä voi seurata suomalaista tv-tarjontaa. Muuta telkkua meillä ei tällä hetkellä olekaan käytössä. Yksi päivä katsoin yhtä ohjelmaa seuratessani mainoksia. Tunsin kiitollisuutta siitä, että meillä ei juurikaa näy tai kuulu kaupallinen joulu.

Yhtä blogia lukiessani järkytyin syvästi, huokaisin helpotuksesta, jälleen syynä se, että olen tarpeeksi kaukana siitä kaikkien normien, standardejen, mittojen, sääntöjen ja olettamusten maailmasta. Siitä, että neuvolan täti kertoo kuinka pitää toimia vaikka oma sydän sanoo toista. Minä en tiedä esimerkiksi ollenkaan kuinka monta milliä vauvani syö tai juo, mutta tiedän kyllä koska hän on nälkäinen tai janoinen, no okei - tiedän minä kuinka monta jääpalaa sulatan aina millekin aterialle. Toki tilanne on toinen jos kasvussa ja kehityksessä olisi ihan oikeasti jotain poikkeavaa. Silloin olisi erittäin helpottavaa nojata olkapää vankkaan tietoon.

Mies soitti juuri, siellä se ensimmäinen satsi isovanhempia istuu autossa matkalla lentokentältä meille. Kongowean risteyksessä olivat.

Palataan taas.

ps. eilen olin ihan Hildalle omistamassa omaa postausta (mutta sitten tuli sähkökatkos ja jotain muuta). Neiti nimittäin ihan ensimmäisen kerran koskaan ei ollut paikalla ruoka-aikana. Meidän ahmatti numero yksi saalisti ja vartioi pihaa sen sijaan. Näytti kyllä hieman hölmistyneelle kun vihdoin kipitti sisälle ja ruoka oli jo kupissa odottamassa.

12.12.12

Aamun askartelin. Kuinka niitä lapsuuden paperista leikeltyjä lumihiutaleita voikin olla niin vaikea tehdä? Miksi minä olen tämmöinen tumpelo? Huomenna koittaa odotettu iso päivä. Tämän vuoden Sharing Christmas Party, olen ollut mukana järjestelemässä, hienot juhlat on huomenna. Lyhyesti sanottuna kyseessä on juhlista lapsille, joissa lapset oppivat jakamaan, antamaan omistaan enemmän tarvitseville samalla kuitenkin tehden kaikkea mukavaa (joulukoristeita, leikkejä ja joulupukin tapaaminen). Juhla on saanut alkunsa yhden suomalaisnaisen toimesta. 

Mutta ennen huomista on tänään Kenian itsenäisyyspäivän aika. Me saimme Hipun kanssa kutsun kaverin luokse viettämään päivää. 

Puitteet ovat mitä kauneimmat. Kyllä tuolla varjossa kelpasi nukkua päiväunia, tuuli puhalsi mereltä niin ettei kuumuus käynyt sietämättömäksi.

Me vaan loikoiltiin. Syötiin aika herkkuruokaa. Punajuurisalaattia ja vasta merestä nostettua mustekalaa, mikä on ihan hullun hyvää. Mustekalarenkailla ei ole mitään tekemistä tuoreen grillatun mustekalan kanssa. Mausteena oli hieman pippuria, chiliä, sitruunaa ja valkosipulia - bueno!!!

Mun beach boykin viihtyi.

Kuvat on vähän sinne päin, horisontit heittää. Mutta hei, ei tämä ole niin vakavaa.

Miestä tuli kyllä eilen jo ikävä. Illan sähkökatkos sai taas tajuamaan kuinka avuton minusta on tullut. Minulla ei ollut hajuakaaan missä yksikään taskulamppu on, kun onnistuin se isoimman käsiini hamuamaan (Afrikan yö on musta.) en tiennyt miten sen saa päälle. Aika paljon ärräpäitä lensi ilmaan. Pitänee siis alkaa olla hieman vähemmän huoleton ja ottaa asioista paremmin selvää.

Hieman jännittää huominen. Ne himskutin lumihiutaleet on minun heiniäni. Miten niistä saa ikinä kauniita ja sen näköisiä, että joku lapsikin niitä haluaisi askarrella?

a person is a person through other people

Ihan pakollinen kuva Kapissa, Hippu hienossa seurassa, takana hullun iso cokisukko ja ne vuoret mitkä muistaa aina Kapista.

“A person is a person through other persons.

None of us comes into the world fully formed. We would not know how to think, or walk, or speak, or behave as human beings unless we learned it from other human beings. We need other human beings in order to be human. I am because other people are. A person is entitled to a stable community life, and the first of these communities is the family.”

Desmond Tutun sanoja, viisaan arkkipiispan historiaan jo jäänyt mietelmä sopii hyvin näin pienen lapsen vanhemman elämään muistuttamaan ja mietityttämään.

Vapaasti suomennettuna:

"Ihminen on ihminen toisten ihmisten kautta.

Kukaan meistä ei tule maailmaan valmiina. Me emme tietäisi kuinka ajatella, kävellä, puhua tai käyttäytyä kuin ihmiset ellemme oppisi sitä toisilta ihmisiltä. Tarvitsemme toisiamme ollaksemme ihmisiä. Olen koska muutkin ihmiset ovat. Ihminen on oikeutettu vakaaseen yhteisölliseen elämään ja ensimmäinen yhteisö on perhe"

Toinen lempisanontani, ihan vanhemmille tarkoitettu on Tove Janssonilta:

"Rakasta, rakasta ja rakasta - hyvät tavat tulevat kuin itsestään".

Tiistaiaamu - toivoa täynnä.

Illatkin on kauniimpia Kapissa

Mikä vapauttava fiilis kun voi vaan kävellä pitkin katuja, päällystettyjä teitä, jalankulkijoille varattua kaistaletta.

Kuuman päivän jälkeen auringon laskiessa Atlantin antama raikas ilma on ehkä yksi Kapin huumaavimmista puolista. On helppo hengittää, askel on kepeä, mieli vielä kepeämpi.

Aurinko laskee mereen, kaunista. Taivas värjäytyy, pilvet heijastavat täysikuun ja laskevan auringon.

Puuha

Vieläkö siellä malttaa joku lukea? Pahoitteluni hiljaisuudesta. Joko ei ole aikaa, sähköä, nettiä tai sitten asiaa niin ja muistkin pätkii. Päivät kuluvat yhä kiihtyvällä tahdilla.

Mutta kuka arvaa mitä tässä on tapahtumassa?

Näitä eukalyptuspuun pätkiä oli 11.

Niitä pätkittiin reilulla otteella eri mittaisiksi pätkiksi.

Huomenna suditaan valkoista maalia pintaan, minkä jälkeen kokoaminen alkaa.

Aika iisisti ollaan vaan oltu tämä viikonloppu, katottu Dexteriä, hieman kestitty vierasta, nukuttu Hipun kanssa päiväunia, valmistauduttu tulevaan viikkoon (paljon tapahtumia tiedoss, kääks, koska mies on tietysti poissa opiskelemassa sitä kuinka toimia ja työskennellä kulttuuririkkaassa ympäristössä). Minä olen mukana yhdessä isossa sopassa, järjestämässä isoja joulujuhlia lapsille, juhlia jotka samalla tukevat muutamia apua tarvitsevia paikallisia hankkeita ja järjestöjä.

Mutta siis kuka arvaa mitä täällä on tonttuiltu?

Itsenäisyyspäivää

Ihan tavallinen torstai meillä päin tai no, ei edes hernaria ole tänään, joten sen kummempaa Suomi-juhlaa ei kai tulla viettämään. Hyvää itsenäisyyspäivää kuitenkin itse kullekin!

Voin vaan kuvitella miten erilaista olisi herätä Suomessa, katsoa ikkunasta pakkasta silmään. Mombasassa yritän aina huijata itseäni aamuisin mahdollisimman pitkään, pidän ilmastointia päällä, pysyn peiton alla Hippu kainalossa enkä millään haluaisi nousta. Kylmä (tai siis kuuma) todellisuus iskee ensimmäisen kerran, kun avaan kylppärin oven - kostea ja tunkkainen ilma lävähtää vastaan.

Nyt jo kahden ja puolen tunnin päästä heräämisestä istun olohuoneessa, jostain syystä Hipun vaunuissa ennen ollut lämpömittari on jäänyt norkoilemaan tähän pöydälle missä läppäriäni käytän. Siitä sitten aina huokaillen tarkistan kuinka kuuma taas onkaan (just nyt 30,5 astetta), kaikki tuulettimset hyrrää mutta pakoon ei kuumaa pääse kuin ilmastoinnin alle.

Olikohan se maanantai kun annoin itselleni luvan siihen ettei minun tarvitse enää yrittää tykätä Mombasasta. Tämä kuumuus on vaan niin liikaa. Joku toinen ehkä tykkääkin, mutta minulle tämä ei sovi. Tykkään hikoilla kun urheilen, muuten olisi kiva että paita ei olisi aina täynnä hikilänttejä.

Onkohan minun viime aikojen postaukset käsitelleet ihan liikaa hikoilua?

Kapista olisi muutama kiva otos kamerassa, mutta arvatkaa vaan kuinka laiskaksi tämä kuumuus saakaan? Tosin nyt kyse ei ole siitä vaan siitä, että tuholaistorjujat tulivat just ja pieni mieskin heräsi, joten meidän on lähdettävä evakkoon iltapäivään asti. Tuholaistorjuja käy kolmen kuukauden välein, pysyy torakat ja muut iljetykset poissa.

Käykäähän haukkaamassa vähän raikasta happea keuhkot täyteen!