Onnea on

Ystävä, joka muistuttaa Mombasan hyvistä puolista, ulkomaanasujan iloista ja elämän kauniista puolista. Plus on ihastunut Hippuun täysin, malttaa ihastella ja leikittää pientä niin, että elo on sujunut lähes kuin tanssi viime päivät.

Onnea on kauniit rannat, autenttiset pikkupaikat, lounas parin tunnin matkan päässä. Mutta ehkä juuri siksi se lounas maistuu niin vietävän hyvälle, sen eteen on nähnyt vaivaa. Mieltä ei häiritse pöydällä juoksevat muurahaiset, tärkeimmät asiat tulevat ensin.

Pienen pojan iso olo hiekasta. Valokuvaustuokio muuttui, kun Hippu tajusi kuinka hienoa hiekka on.

Hiekkaa oli juoksutettava sormien välistä, heiteltävä vähän ilmaan. Pian joka paikka oli aivan hiekassa. Väliäkös tuon kun sen sai myös ihan helpolla pois. Viimeiset rippeet illalla suihkussa viimeistään.

Suosittelen lounasta kaukana kotoa, pienen vaivannäön päässä, luonnon lähellä ulkoilmassa. Okei, tiedetään tiedetään ettei se kaikkialla ihan luonnistu ja aikaakaan pitäisi olla koko päivä, mutta suosittelen silti.

Lauantaiaamuna

Lauantaiaamu, kello jo melkein kahdeksan ja talo on ihan hiljainen. Outoa. Minä olen yksin hereille, aamupalalla. Ihan yksin. Outoa.

Aamupalalla yksin siksi, koska olen menossa töihin. Ihan vain yhtä asiakasta tapaamaan. Jo joitain viikkoja olen tehnyt töitä aina tunnin siellä ja toisen täällä. Hipun päiväuniaikaan ja nyt kun mies on kotona. Outoa, mutta hyvällä tavalla.

Vieras, yksi ystävä Namibian ajoilta on yläkerrassa nukkumassa myös. Päivän suunnitelmana on lähteä katselemaan Intian valtamerta. Mikäs siinä. Mukavaa lauantaita sinnekin!

Reinot ja puukko

Mitä jokainen pieni suomalainen lapsi tarvitsee ensi vuosiinsa? No Reinot tietenkin ja puukon.

Kieltämättä olin aluksi kauhuissani nähdessäni puukon, mutta hetken asiaa tuumattuani ymmärsin sen olevan hieno ja niin suomalainen juttu. Pian jo näin mielessäni kuinka pieni poikamme istuu kannolla vuolemassa puukollaan pajupilliä. Kädentaidot ovat aina arvossaan.

Hippu sai Reinot ja puukon lahjaksi mieheni kummivanhemmilta. Mieheni on myös saanut aikoinaan heiltä puukon lahjaksi. Hieno jatkumo siinäkin.

Nyt puukko on vielä melko lailla huolettomasti Hipun vaatelaatikoston päällä ihastuttamassa meitä. Joidenkin vuosien päästä voidaankin alkaa jo harkitsemaan vuolemisjuttuja.

Reinoissakin on kasvunvaraa mukavasti. Hyvä niin. Mombasassa kun ne ovat turhan kuumat.

ps. eilen tosiaan mainitsin siitä kuinka vauva nukkuu yönsä suhteellisen rauhallisesti. Arvatkaas vaan kuinka nukkui viime yönä?

Makuuhuoneessa

Miten nämä kuvat näyttää kännykän ruudulla niin teräviltä ja selkeiltä ja täällä koneella ne on ihan sumuista mössöä? Noh, leikitään että sumuisuus on vaan makuuhuoneeseen kuuluva unenomainen ominaisuus. (Niin ja yhä edelleen meidän kamerat on lähes toimintakyvyttömiä kiitos Mombasan kosteuden kasvattaman homeen kameroiden sisälle. Siksi siis kännykkäkuvilla mennään.)

Makuuhuone on mun lempipaikka meidän kotona. Ainut vaan, että siellä alkaa olla turhan kuuma päiväsajan hengailuun ilman ilmastointia. Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin tyypilliset kaappien ovet täällä päin maailmaa. Tuommoiset rimaovet, ilma vaihtuu paremmin, mutta en ole ihan varma olisiko kuitenkin parempi jos ilma ei pääsisi vaihtumaan ja kosteus ei niin pääsisi sisälle.

Makuuhuoneessa on kahteen suuntaan parvekkeet, läpiveto tulee tarpeeseen. Välillä tosin on sellaisia päiviä, että ei tuule ollenkaan, on vain seisova, tiheä ja kuuma ilmamassa jumahtanut paikalleen.

Tuossa laatikostossa on Hipun vaatteet, kaikki käyttövaatteet. Oikeastaan vain kolme ylintä on käytössä, päällimmäisessä on bodyt, toisessa yöasut ja kolmannessa alaosat. Alimmaisessa on pitkähihaisia, niitä ei täällä tarvitse.

Viime viikonloppuna Hipun sänky muutti paikkaa, erilleen meidän sängystä. Hyvä on ollut ratkaisu ainakin tähän mennessä, yöheräämiset ovat vähentyneet huomattavasti. Miten onkaan hyvä nukkua yli kaksi tuntia yhtä soittoa? Erittäin hyvä. Ollaan nukuttu jopa kuusikin tuntia. Mutta joo, ei nyt kehuskella liikaa. Vihaan suomalaista sanontaa "Kel onni on, se onnen kätkeköön!", mutta liian hyvin sanonta tuntuu toisinaan pitän paikkansa.

Mielessä on ollut useasti kirjoittaa Hipun nimiäis - ja kastejuhlalahjoista, niin hienoja juttuja sieltä tuli. Näissä kuvissa epäselvänä näkyy ehdottomasti maininnan arvoinen lahja. Omaperäisin ja niin mahtava lahja. Ehkäpä seuraava postaus voisi olla tuosta lahjasta.

Mun vauva nukkuu

Hippu on nukkunut päiväuniaan jo tunnin ja 45 minuuttia. Tuntinelkytviisi minuuttia. Mikäköhän juttu tää on? Tätä ei nimittäin ole tapahtunut ainakaan kuukauteen. Päikkärit on maksimissaan 45 minuuttia pitkät. En siis edes viitsinyt aloittaa blogijutun kirjoittamista, koska ajattelin etten kuitenkaan ehdi sitä loppuun asti saattaa ja sitten se taas jää tuonne luonnoskansioon, sitä paisuttamaan. Olisin meinaan kirjoittanut eturepusta eli mahasta. Minun mahasta. Ehkä universumi yrittää kertoa minulle ettei se ole kovin hyvä aihe. Sivupalkin kyselykin kertoo, että Kenia ja Mombasa vetää pitemmän korren.

Nyt mun vauva heräs, ihanaihana unenpöpperöinen muru. Viikonloppuja!

Lenkillä

Kerrankin mies sai ikuistettua yhden suhteellisen usein tavattavan lenkkiseuralaisen. Sumea kuva, mutta idea tulee kuitenkin selville. Oryx se siellä huhuilee, ihan nuori sellainen. Koirat ei kuumu näistä isommista eläimistä ollenkaan vaan hyvin nätisti niitä lähestyvät.

Kuva on maanantailta, tänään ei näkynyt edes apinoita, oli ihmeellisen hiljaista. Olen muuten huomannut että vaunuja kun lykkii pehmeällä alustalla niin ihan jo kävely käy hyvästä treenistä. Jokohan sitä huomenna saisi kirjoitettua eturepun tilasta, varsinkin kun sen nyt noin julkisesti vielä esittelen.

Pienoinen huutelee yläkerrasta siihen ääneen, että maitonälkä on. Hyvää yötä!

Ihan tavallinen maanantai

En muista onko maanantai aiheuttanut minulle silloin joskus ennen muuttoa Suomesta sen enempää ahdistusta. Nykyään ainakin tykkään, uuden alku, uusi mahdollisuus. Tänään mielessä kuplii. Poreilee hyvällä tavalla, monen monta ideaa, kiitollisiakin ajatuksia.

Viime viikkoja on varjostanut väsymys, kokonaisvaltainen. Pää on ollut ihan kohmeessa, kroppa nuutunut, silmien alla mustat pussit ja käteen kiinni kasvanut kahvimuki eiku vauva. Joka tapauksessa nyt olen alkanut ymmärtämään sitä puhetta vauvavuoden raskaudesta. Onhan tämä niin helkutan raskasta, kun ei tuo Hippunen nuku. Tai nukkuu se pienissä pätkissä. Päivisin puolen tunnin unia ja öisin katkonaisesti, heräten välillä kymmenenkin kertaa. Syitä on haettu ja apua on saatu moneltakin taholta, kiitos siitä! Muutama viime yö on mennyt lupaavasti muutamalla heräämisellä. Voi sitä autuuden tunnetta, kun saa nukkua kolme tuntia heräämättä. Itse ajattelen, että suurin syy huonolla nukkumiselle on vatsavaivat, hampaat ja se kun ollaan oltu ihan liikaa reissussa. Marraskuun alulle suunniteltu lomamatka on peruttu. Nyt pysytään kotona ja nukutaan. Ja odotetaan Hipun isovanhempia joululle ja tammikuulle. Autuaaksi tekee nimittäin myös se, että seuraa perheistä on tiedossa kuukaudeksi, auttavia käsiä ja tietotaitoa, ikuisuuden kestäviä hermoja, koska kyseessä on lapsenlapsi.

Meidän pieni mies on kehittynyt kuukauden sisällä ihan valtavan paljon. Hippu on ihan mukana jutuissa, seuraa aktiivisesti ja ottaa jo kontaktia koiriinkin, vetää korvista ja viiksikarvoista. Kumpaakaan koiraa se ei vielä ole haitannut, pikemminkin ne tuntuvat tulevan ihan tarkoituksella kuonon kanssa lähelle. Koirat eivät vieläkään lähesty Hippua ellen minä tai mies ole siinä vieressä. Vieraiden kohdalla on pientä suojelua havaittavissa, koirat seuraavat hyvin tarkasti mitä vieraat puuhaavat ja muutaman kerran Mara on työntänyt itsensä vauvan ja vieraan väliin, ihan silleen ystävälliseen sävyyn häntä heiluen. Hippunen on jo ehkä kolme viikkoa kääntynyt sujuvasti selältä vatsalleen ja muutaman kerran takas selälleen, istumaan on kova hinku ja suu pysyy tyytyväisellä hymyllä, kun Hipun auttaa istumaan. Vatsallaan ollessa peppua heilutellaan kovasti ja nostetaan ylös. Ihan pian tuo poikanen alkaa kyllä liikkua.

Paino on pysynyt aika samana jo jonkin aikaa, ihan vähän vain nousten. Kunnioitettavat mitat ovat nimittäin jo 8,7kg ja 70 cm. Ikää tänään on 4,5 kuukautta. Muutakin kuin maitoa on Hippunen maistellut muutaman viikon ajan. Kaikki tuntuu maistuvan, banaani, luumu ja mango hedelmistä. Peruna, porkkana, kurpitsa ja kesäkurpitsa katoavat suuhun hetkessä. Hippunen osallistuu kovasti syömiseen, miehelle se sotku on aika kova paikka ja minusta se taas on hauskaa. Odotan innolla, että saamme syöttötuolin jostain ja Hippu pääsee ihan oikeasti pöydän ääreen syömään.

Tietääkö sen jostain kun hampaita on tulossa? Onko siihen joku varma merkki? Olevinaan tunnen kuinka ikenien alta tuntuu jo terävät pikkuhampaat niin ala -kuin yläleuassa, viime ilta meni nyrkkiä epätoivoisesti suuhun sovittaessa kunnes tajuttiin antaa purulelu, joka helpotti oloa nopeasti.

Elämäni on siis ihan vauvaa, hyvä niin. Niin kai sen pitääkin olla. Vaikka siis kaikki kommunikointi ja toisten ihmisten kuulumiset ovat alkaneet kiinnostaa ihan vietävästi, lyhyetkin ajatuspaot vauvamaailmasta tuntuu niin hyvältä ja saa jaksamaan uudella energialla, toisaalta en itse ole panostanut yhtään sosialisoimiseen, aloitekyvyttömyys vaivaa big time.

Vauvamaailmaa on alkanut sekoittaa työ. Minun työ, ihan omassa ammatissani. Ihan mahtavaa. Yhden kuntoutujan voimin, intensiivisen kuntoutuksen voimin. Mielessä kuplii monia ideoita nimenomaan työhön liittyen. Muutama asiakas kerrallaan, miksei jos aikataulut saa vain kaikille sopiviksi?

Olen myös antanut itselleni luvan tehdä tästä kodistamme viihtyisämmän. Makuuhuoneemme on talon ainut huone missä oikeastaan terassin lisäksi viihdyn. Miksi pitää kamalaa mattoa lattialla, kun joka kerta kun sen näkee tulee hieman negatiivinen olo? Olen ennen ajatellut etten voi olla niin pikkumainen, että annan mokomien leopardipilkkujen haitata olemistani, mutta kun taidan olla. Vihaan noita hemmetin isoja eläinkuoseja mitä tämä talo on pullollaan mattojen muodossa. Ongelmana on vain ollut se, että mitä siihen maton tilalle laittaisi. Nakumatt ei tarjoa tähän ratkaisua. (Nakumatt = kenialainen supermarketti.)

Vaunuista alkoi just kuulua pientä kissan vininää, mikä voimistuu ihan just. Pitää mennä.

ps. vastatkaa sivupalkin kyselyyn. poliisi valvoo. eilen 180 lukijasta vain alle 20 painoi nappia, grrr.

Minä kysyn, vastaa sinä.

Tuossa sivussa, ihan oikeassa yläreunassa on kysely, vastaa siihen pliis. Olisi kiva kuulla mikä siellä ruudun toisella puolella kiinnostaa ja jos ei mikään noista neljästä osu kohdalleen ja silti vaan jaksat lukea blogiani niin jätä kommenttilootaan toiveesi.

Minä kiitän ja vetäydyn makkariin katsomaan Greyn anatomiaa ja syömään Fazerin viimeistä sinistä. Voitteko kuvitella, että meillä on ollut suklaata varmaan melkein vuoden päivät koko ajan jääkaapissa, mutta nyt ihan pian se on loppu, finito? Minä en oikein osaa uskoa sitä. Sitä on siis ollut ihan hirmuiset määrät ja aina sitä on tullut lisää, ruisleipäkin on ihan finaalissa vuoden mussuttamisen jälkeen. Eniveis, tämän postauksen tärkein pointti oli tuo kysely eikä meidän suomiherkkujen määrä. Vastatkaa, ihan vaan klikkaat valintaasi ja sitten klikkaat vielä vote. Kiitos.

Msambweni meets Swahili Style II

Saapuessamme tähän kauneuteen oli alla oleva näkymä ensimmäinen, minkä kohtasimme kun autosta nousi ylös ja käteensä sai raikkaat eukalyptykseltä tuoksuvat pyyhkeet.

Kyseessä on siis Msambwenin päätalo.

Meidän villassamme näytti sitten taas tältä, ei hullumpaa eikä kertakaikkisen mitään valitettavaa, näkymissä.

Tämä kaikki oli vain meille, oma uima-allas, omat auringonottopaikat, omat ruokailutilat, paljon tilaa ja kaikki niin kovin kaunista.

Uima-altaan ja kylpyammeen lisäksi villassa oli poreamme.

Olisin voinut vaan istua pöydän ääressä ja ihastella. Rannalla ei ollut ketään, kaikkialla oli hiljaista vain meri eli elämäänsä.

Muutamat purjeveneet kalastajineen lipuivat ohi.

Aamupala ja laskuvesi.

Joskus mietin haaveillen asumisesta rannalla, voiko merestä saada tarpeekseen? Namibiassa asuimme ihan muutaman talon päässä rannasta ja auringonlaskuista mereen. Täällä olemme asuneet pari kuukautta rannalla ihan alussa, tuijotin merelle päivittäin, makkarimme ikkunasta tulvi valo sisään joka aamu auringon noustessa meren takaa. Se oli kaunista se. Pitäisiköhän alkaa pitää korvat ja silmät auki jos vaikka jostain ilmaantuisi talo rannalta? On meri miljoona kertaa kauniimpaa katsoa kuin harmaa muuri, jonka takana mylvii lehmät ja hulluksi tullut vuohi.

Msambweni meets Swahili Style

Muutaman viikon takainen reissu Msambweniin oli niin rauhaisa kokemus silmille, kaikki oli niin seesteistä, valkoista ja sointuvaa. Kaunista, viipyilevää, rosoista ja ronskia kuten tuo yläkuvan sänky, joka oli ihan samasta sementistä valettu kuin lattiakin.

Kylpyhuoneessa jatkui sama sementtityyli, mitään irtokalusteita ei ollut vaan kaikki oli tehty yhdellä kertaa. Alemman kuvan oikeassa alalaidassa näkyy hiukan hyllyt, jotka olivat ylös asti koko huonekorkeuden verran. Peilikuvasta näkyy hiukan sumeasti kuinka vaatetangot oli nekin tehty samasta sementistä.

Kylpyamme löytyi kylpyhuoneenn päästä, samalla kertaa valettu tämäkin, amme oli suht syvä vaikkei se kuvasta oikein välitykään.

Villamme ovi on taattua rannikon swahili-tyyliä, tosin perinteinen swahili-ovi olisi tumman puun värinen.

Paikkaan mahtuu korkeintaan 20 henkeä kerrallaan, Msambwenissä on kolme yksityistä villaa ja yksi ns. päätalo, jossa on ehkä kolme huonetta. Meillä oli oma villa käytössä.

Ihan joka viikonloppu ei Msambweniin voi mennä eikä oikein edes kerran vuodessa, mutta kerran elämässä kyllä. Tosin minä kyllä tahtoisin mennä jo uudestaan, ehkä silloin vain paikan taika haihtuisi. Höpöhöpö, eikä haihtuisi, ei auta kuin jäädä odottamaan seuraavaa kertaa kun erikoistarjous osuu eteen.

Luottokamat

Vauvahuuruisten päivien ehdottomat materiaalisankarit ovat:

1. Jumppapallo, tyynnyttää yleensä pahimmankin surun puserossa, jumppaa minun jalkoja ihan huomaamatta, yöllisen itkun ja unenkatkon pelastaja, käytössä paljon. Hippunen tykkää myös vatsallaan pomputella päällä.

2. Kantoreppu, aluksi rengasliina ja nyt Manduca. Minun kädet vapautuu puuhailuun, kokkaaminen käy suhteellisen helposti vauvan ollessa kantorepussa, Hippu tykkää kovasti olla repussa, oikein hihkuu sen nähdessään. Kaupassa käynti on kivempaa repun kanssa kuin vaunuja työntäen. Mombasan lämpötila vain aiheuttaa aikamoista hikoilua repussa olijalle ja itse kantajalle. Tietynlainen hytinä repun kanssa toimii hienosti nukuttajana.

3. Sappisaippua, ei ole vielä tahraa ollut mitä sappisaippua ei olisi putsannut. Ihan loistava tuote, luonnontuote ilman turhia kemikaaleja.

4. Bugaboot, vaunut, rattaat ja turvaistuinrattaat. Menevät pieneen tilaan ja toimivat puistossamme pienillä metsäpoluilla. Vaunuosio toimii sänkynä kotoa poissaollessa, on pikkumiehelle tuttu ja turvallinen nukkua.

5. Pikku poron päivä -kirja, äitiyspakkauksessa mukana ollut kirja, jota olemme lähes päivittäin pojan syntymästä saakka lukeneet, rauhoittaa ja saa samalla riemunkiljahduksia aikaan. taputaputam, papupapupam.

6. Lapselleni ja Vauvan vaaka -cd:t ensimmäinen on täynnä klassista musiikkia sisältäen kolme levyä, kehtolauluja, unihetkiä ja ilonhetkiä. Vauvan vaaka taas sisältää uudempaa lastenmusiikkia, taustat oikeilla soittimilla soitettuna, mistä isoison bonus. Laulut jää helposti, hyvin hyvin helposti päähän soimaan, sipitisäpitisipitisäpitisirkkusensiivin... Lahjaksi saadut kolme cd:tä, joissa on perinteisiä suomalaisia lastenlauluja ovat myös suosittuja, joskin vielä enemmän riemastuttavat vanhempia tällä hetkellä.

7. Itkuhälytin, vaikka mokoma jollain tapaa viallinen onkin. Philips ei asiaan ottanut minkäänlaista kantaa, koska minulla ei kuittia ollut tallessa. Eipä se silti poista sitä seikkaa, että kyseisen tuotteen näkyvimmillä paikalla lukee Philips ja että se on viallinen. Onneksi laite toimii kuitenkin verkkovirralla eli sitä pystyy käyttämään, jos pistorasia on lähellä. Viime viikkoina vasta alkanut tulla tarpeeseen, kun pieni mies menee nukkumaan ennen vanhempiaan. Vanhemmat linnoittautuu telkkarin eteen katsomaan Dexteriä ja syömään herkkuja. Miten ihmeessä en ole löytänyt sarjaa aiemmin?

8. Rintapumppu, mahdollistaa sen, että minäkin voin joskus skipata vauvan ruokailun tai mennä käymään jossain yksin, tosin se on tapahtunut ehkä kaksi kertaa täällä kotona.

9. Sterilisoija, ihan ehdoton. Mikrossa toimiva laite on supernopea ja näppärä. Ei jokapäiväisessä käytössä, mutta silloin kun rintapumppua tarvitsee niin tarvitsee myös tätä. Nykyään yhä enemmän pojan aloitettua perunan syönnin.

10. Turvaistuin, Maxicosin Cabriofix on ahkerassa käytössä, toimii milloin syöttötuolina, keinuna, tai ratasosana bugaboissa. Harvemmin tulee edes otettua enää vaunuja minnekään jos menee vaan päiväsaikaan käymään. Lapsi viihtyy niin paljon paremmin turvaistuimessa, kahvilassa rattaat syö työnnettyä pöydän viereen niin, että vauvakin on ikäänkuin istumassa pöydän äärellä

Mitään hutiostoksia meillä ei taida olla, muistaakseni. Muistini on kyllä niin huuruinen nykyään, siihen mahtuu vain ja ainoastaan vauvavauvavauva. Kai se on luonnonkeino pitää äiti kiinni lapsessaan niin, että toinen selviää ensimmäisen vuoden hyvissä voimin. Ainii, ostinhan minä ennen Hipun syntymää kaverilta kantorepun, Snuggli-merkkisen, se oli ihan susi. Niin huono. Vauva roikkui siinä miten sattuu ja jo silloin kun toinen oli viisikiloinen alkoi tuon repun kanssa sattumaan hartioihin. Onneksi tajusin suht nopeasti miten huono tuo Snuggli olikaan. Kosmetiikkajutut ovat myös jääneet vielä pitkälti käyttämättä, Aqualan, Weledan Babyshower ja Bebanthen ovat olleet tarpeen ja sinkkivoide muutamaan otteeseen kun on ollut tiheitä kajahtamisen kausia. Wipesit ja muut tuotteet ovat kyllä vaan keränneet pölyä hyllyssä, jotenkin sitä oli vaan ennen vauvaa semmoinen olo, että kaiken tarvittavan tuli olla lähellä ja olemassa.

Lenkkiaatoksia

Minun pää jaksaa niin kauan kun kroppa jaksaa. Kun kroppa saa työtä niin mieli tyyntyy, tulee tilaa ajatella ja löytää ne ratkaisevat mittakaavat itselleen. Silloin kun pää meinaa räjähtää joka toinen minuutti tai ihan räjähtääkin niin tietää, että urheilemaan pitäisi päästä.

Meidän pienimies nukkui yönsä rauhassa kolmen kuukauden ikään asti, heräsi kerran tai kaksi syömään. Silloinkin heräsi aina ilman itkua ja huutoa. Nyt reilu kuukausi on öisin herätty monta kertaa, ihan vaikka kymmenen tai viisitoista, täyttä päätä karjuen tai itkien. Uni on siis jäänyt haaveeksi minulle. Monta päivää olen vaeltanut ihan zombiena ja en vain ole jaksanut mitään, päässä on kiristänyt vietävästi, kroppa on ollut ylenkaiken loppu.

Ei auttanut kuin ottaa peruna avuksi ja auttoihan se. Sunnuntaina Hippu sai ensimmäisen kerran perunaa, 4 kuukaudenn  ja 2 päivän ikäisenä. Olin niin toivonut jatkavani pelkällä maidolla puoleen vuoteen asti, mutta minkäs teet kun toinen on jo niin iso ettei se tunnu vain riittävän. Samantien alkoi unet paranemaan, heräämisen tarve puolittui ja sain nukuttua kaksikin tuntia putkeen, luksusta.

Kun saa nukuttua jaksaa myös reippailla. Syyskuun alusta asti olemme pyrkineet käymään lenkillä niin usein kuin rahkeet riittävät, vuorotellen toinen saa vetää hikilenkin korkeille sykkeillä ja toinen saa seurakseen Maran ja Hipun, hikilenkki se on joka tapauksessa. Mutta voi vietävä sitä tunnetta, kun pääsee juoksemaan. Lenkkejä on aika niukasti takana, ei ole vain jaksanut lähteä. Olen mieluummin mennyt tunniksi nukkumaan, kun mies on tullut töistä kotiin.

Ehkäpä tämä tästä taas säännölliseksi muuttuu, kaikin puolin ja kaikkia kohtaan.