Oma rakas, paras rakas.

Mies saapui hetki sitten takaisin kotiin. Väsyneenä, mutta onnellisena ja laukut pullollaan herkkuja ja muita kapistuksia kotimaasta. Mahtuipa laukkuun 10 ledilamppua, auringolla toimivaa, pallogrilli, kymmeniä pareja työhanskoja (niiden puutteesta mies on valittanut koko ulkomaanpestinsä ajan), läjäpäin mätitahnaa ja ruisleipää, karkkia, metukkaa ja oltermannia kavereille, kirjoja, lehtiä, hiustuotteita, hajuvesiä, työkaluja, Fiskarsin veitsiä (plus yksi harha-askel Victorinoxin suuntaan). Jos ei näillä pärjää seuraavaan Suomen visiittiin niin ei sitten millään.

Parasta oli kuitenkin mies itse <3

Ikävä oli jo suuri.

Nyt se tuhisee väsymystään sängyssä ja en voisi olla onnellisempi.

Sunday Blues

Ilta on hämärtynyt, pimeys laskeutunut raskaasti Mombasan ylle. Sirkat sirittävät loppumatonta lauluaan. Hilda tarkkailee vakiopaikaltaan aitaa ja naapurustosta kuuluvia ääniä. Minä teen edelleen tuttavuutta uuden läppärini näppäimistön kanssa (joka toinen kirjain menee pieleen).

Suomen lomalta palaaminen Keniaan on suujunut lempeästi. Liekö Kenia vihdoin toivottaa minut tervetulleeksi vai onko asenteeni muuttunut? Jos riitaan tarvitsee kaksi eri osapuolta niin ehkä sitten lempeenkin.

Viikko on sujunut mallikkaasti. Sunnuntaina voi huokaista ja käydä hyvillä mielin ajoissa nukkumaan. Edessä on viikko mitä odottaa. Aamulla joogatunti ja kampaaja. Tiistaiaamuna rakas saapuu kotiin, keskiviikkona Ramadan on virallisesti päättynyt ja on aika juhlia Id-juhlaa ja me muut voimme seurata sivusta. Kenia on julistanut keskiviikon pyhäpäiväksi.

Minulla oli ilo emännöidä torstaihin asti pellavapäitä, nyt seuraan heidän matkaansa malttamattomana Tansanian läpi Mosambikiin, sieltä Etelä-Afrikkaan ja Botswanaan ja lopuksi mielessäni kultaisen sädekehän päällensä saaneeseen Namibiaan.

Tiistaina olimme snorklaamassa, vedenalainen maailma kiehtoo suunnattomasti. Kalaparvien yllä kelluminen kaloja katsellen on niin paljon kuin uida tietämättä mitä allansa tapahtuu.

Tänään makoilin ystävien kanssa pienen matkan päässä Mombasasta olevan hotellin allasalueella. Ei hullumpaa touhua ollenkaan.

Riikka Pulkkisen romaani Totta on vienyt minut mennessään, lopun häämöttäessä tarina on kietoutunut jo niin tiiviiksi, että tekisi mieli vain pitkittää sitä ikuisuuksiin. Silti en malta odottaa, että pääsen sukeltamaan moskiittoverkkojen suojiin ja lukea sivut takakanteen saakka.

Oi kaunis Pohjola

Paljon jäi kaunista kameran linssin taakse, vielä enemmän omiin mielen sopukoihin.

Pellavapäät

Kellon soidessa 5.50 tänään aamulla minua ei harmittanut ollenkaan. Nousin tikkana ylös ja hoputin miestä. Meillä oli paras mahdollinen syy nousta aikaisin. Suuntasimme lentokentälle ja ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen yksi erittäin tuttu ja rakas pellavapää ilmestyi tullin porttien takaa Mombasaan jo hieman tutuksi tulleen toisen pellavapään seurassa.

Voi ihanuus, tuntuu niin tärkeältä saada vieraita visiitille. Mikä on parempaa hoitoa sielulle kuin esitellä uutta kotiansa ja ympäristöänsä ihmisille joille se tarkoittaa paljon. Samalla tulee nähtyä ympäristönsä uusin silmin. Huomaa tottuneensa jo tiettyihin asioihin, tietää sulkevansa silmänsä joltain miltä ei pitäisi ja silti saada niin paljon enemmän hyvää ympärilleen.

Voi jukupekka, seuraavat neljä päivää aion nauttia täysin rinnoin. Mies livistää huomenna koti-Suomeen työn merkeissä ja palaa vasta yli viikon päästä takaisin. Ei se mitään, ainakaan keskiviikkoon asti.

Aamukahvien jälkeen vieraat siirtyivät pikkulevolle, mutta aion ihan kohta mennä herättämään heidät. Hei, ei tänne nukkumaan tultu.

Toimiva koti

Heh, hieno talo meillä on joo. Moni kakku päältä kaunis ja sitä rataa.

Talomme hienouksia ovat muun muassa:

Alakerran vessa, joka ei toimi. Joko hana vuotaa tai sitten vessa ei vedä ja vessa ei ole vetänyt viimeiseen kahteen kuukauteen. Hädän yllättäessä ei auta kuin kivuta yläkertaan.

Torakoiden ja termiittejen syömät kalusteet, kaikkialla talossa. Joka toinen pöytä tai tuoli on vähän hatara, koska se on ontto sisältä, termiitit syövät kaiken mitä eteen tulee, mieluiten puisena.

Kalterit jokaisessa ikkunassa ja ovessa, jokaisessa parvekkeessa, kaikkialla. Ovissa on siis se normiovi ja sen jälkeen kalterit, joissa on munalukko. Avaimia meillä on talossa parikymmentä. Miettikääs, jos tulisi hätä päästä ulos, vaikkapa tulipalo. Et pääse millään. Paitsi, jos onnistut tulemaan alakertaan ja selviydyt avaamaan ovet ulos. Meillä on ne parikymmentä avainta, mutta meillä ei ole avainta porttiin, josta talon pihaan saavutaan. Avain on aina joko talonmiehellä tai sitten vartijalla. Meillä ei myöskään ikinä ole avaimia mukana, kun poistumme kotoa. Tällä hetkellä minulla on niin sanotusti oikea kotiavain vain lapsuuden kotiini, ihan kaksin kappalein. Ehkä se tasoittaa tilanteen.

Keittiön kaikki kaapit ovat tyhjiä. Osaksi termiittejen ja torakoiden takia ja osaksi siksi, että Keniassa taloissa keittiön yhteydessä on usein ruokakomero, ruokahuone. Siellä kaikki on kätevästi käden saatavilla ja näkyvillä, me likey!

Meidän makuuhuoneen kylppäri on tosi kiva ja ihan hienokin, mutta suihku ei toimi. Vieläkään ja tuskinpa tulee ikinä toimimaankaan.Vedenpaine on niin olematon, että sitä ei voi käyttää ja vedenlämmitinkään ei toimi ja tuskin sekään tulee ikinä toimimaan.

Veden lämpötilaa ei voi säädellä mistään hanasta, paitsi siitä yhdestä toimivasta suihkusta, jos on muistanut laittaa lämmittimen päälle. Suihkuun mentäessä on ensin laitettava lämmitin päälle ja juuri ennen suihkua vielä pumppu, joka takaa edes jollain tapaa siedettävän vedenpaineen.

Talon suunnitelu on onneksi onnistunut. Läpivedon saa lähes kaikkiin huoneisiin, ikkunoita on melkein jokaisella seinällä, huoneet ovat korkeita ja lämpötila pysyy viileänä.

huutelua

Nyt on vähän semmoinen olo, että tartteis jotain tännekin välillä tarinoida. Pisaroita ah! niin seesteisen tylsästä arjesta.

Lauantai-ilta oli hauska. Hauskuus jatkui vielä kolmelta yöllä, kun päätimme jatkaa iltaa läheiseen tanssilaan. Innosta hihkuen seurueemme valloitti tanssilattian, joka oli tällä kertaa nyrkkeilykehä, ihan vain huomatakseen viiden minuutin jälkeen ettei millään jaksaisi enää sheikata. Kyseinen disko on siitä oiva paikka, että tanssilattia on ihan keskellä, pöydät ja baarit siinä ympärillä vähän korkeammalla, joten tanssiviin ihmisiin on koko ajan loistavat näkymät. Tein muutaman terävän huomion; aasialaiset tanssivat nykähdellen vieden raajojaan epäluonnollisiin asentoihin, valkoiset tanssivat heiluttaen käsiä ja jalkoja samassa paketissa, mustalla tanssi lähtee syvältä lantiosta. Silmäni hakeutuvat aina noihin syviin lantion liikkeisiin, niin kovin kaunista liikettä se tarjoaa.

Sunnuntaina vietettiin kotipäivää niin kuin aina, meillä on hiukan hankala tilanne siinä mielessä, että talonmiehemme on vapaalla lauantaipäivästä maanantaiaamuun ja se tarkoittaa sitä, että koti arveluttaa aina jättää yksin ilman ihmisiä.

Maanantaiaamuna mies lähti Nairobiin, minä jäin edelleen viettämään kotipäivää. Talon uroskoirat käyvät niin kuumana, että en tohtinut niitä yksin jättää. Yli-innokasta netteilyä oli päivän ohjelma ja arvatkaa vaan olenko minä ihan into piukeana matkaamassa Zanzibarille, voi kyllä olen. Lokakuun matkasuunnitelmat etenevät hyvää vauhtia. Maanantain vei päätökseen nukahtaminen läppäri sylissä sänkyyn. Halusin kovasti nähdä elokuvan, jota mieheni kehui ja joka oli saanut miehen mielen herkistymään. Noh, näin ne 15 ensimmäistä minuuttia.

Tänään aamulla päätin, että nyt en kotia jää, joten soitin kaverille ja kas niin me matkattiin rannalla. Pandasilmät ja punaiset olkapäät saldona. Ei hassumpaa.

Niin ja onhan mulla ollut ihan oikeaakin arkipuuhaa, kuten sopia yhden puusepän kanssa uudesta projektista, tavata vuokraisäntä kotitien kunnostukseen liittyvissä merkeissä ja ottaa vastaan uutta juomavettä. Kaikkien edellä mainittujen kanssa oli treffit eilen, sain kolmet pakit ja nolla pahoittelua saati selitystä.

Lauantai!

Uskon, että vatsaan voi sattua myötätunnosta. Tiedän, että päänsäryn voi saada myötätunnosta. Mutta miten ihmeessä voin sairastua flunssaan myötätunnosta? Kiivas Zanzibarin matkan suunnittelu rakkaan ystävän kanssa torstaina toi ilmeisesti nettilankoja pitkin minulle valuvan nenän ja vilun väristykset. Ystävä siellä Suomen maalla valitteli sairasta oloaan  ja minä hetkeksi jäin miettimään, että onpa kurjaa olla töissä flunssassa ja, että omasta flunssasta on pitkä aika, ehkä jopa vuosi. Illan tullen alkoi omakin nenä valumaan ja olo meni kehnoksi. Perjantaina oli jo kunnon ärinäflunssa päällä. Nyt lauantaina seuraan miestä, joka lämmittää saunaa ja odotan kavereita kylään.

Ehkäpä vahinko lähtee kiertämään, olen nimittäin heilunut kyökin puolella lähes koko päivän. Jääkaapissa odottavat jo keitetyt rimpsluuta, katkaravut, guacamole, salaatti, pari eri dippiä ja itse maustettua tuorejuustoa sekä marinoinnissa odottavat kasvikset, jotka pääsevät grilliin kiemuravartaiksi.

Nallen juoksut ovat nyt siinä vaiheessa, että neitonen tarjoaa itseään kovin hanakasti pojille. Martti on vienyt Akusta voiton (hyvä niin, koska Aku on velipoika). Poikien leuat kalisevat ja kuolaa erittyy runsaita määriä. Aku yrittää minkä ehtii, aina valvovan silmän alla ja Martti tyytyy vaan nuuhkuttelemaan lempeästi. Niin ja kuolaa valuen. On meillä vaan mielenkiintoista täällä.

elämä on

Yksi etutassuton koira, toinen hulivilipoika, kolmas raivopäähaukkuja ja neljäs porukan poliisi. Taustalla sirkkojen ikuinen siritys, moskeijan ilohuudot ja pitkät luritukset kutsumassa ihmisiä ramadanin ajan yöherkuille. Mies koneensa ääressä, tekemässä töitä. Minä hääräämässä keittiössä (tänään valmistui kukkakaalimuussia, avokadosalaattia, munakoisofetapaprikahamppareita ja miehelle reilu siipale lihaa). Arki on täällä. Aina ihan yhtä samanlaista kuin aina ennenkin - odottamattomia yllätyksiä, ainaista säätämistä ja karvakorvien rapsutusta.

Hoitokoiranarttu teloi etujalkansa ollessamme Suomen lomalla, kaikki tassun neljä (varvas) luuta ovat murtuneet, raukkaparka jäi viikoksi ilman asianmukaista hoitoa ja nyt parin viikon lastotus on takana. Kaulassa kauluri ja lauantaina alkoivat poloisen ekat juoksut. Ei hyvä yhdistelmä. Luonne on vielä tällä paralla niin kovin herkkä. Maanantain eläinlääkärireissulla jalkaan laitettiin uusi lasta, koira rauhoitettiin sitä varten ja rauhoituksesta herääminen oli hyvin stressaavan oloista. Maanantai-ilta meni Nallella itkiessä ja vaikeroidessa, nyt kaksi päivää on mennyt nukkuessa, masentuneena. Jalka on vuorattu sukalla ja muovipussilla ja päiväsaikaan kauluri on ollut naulakossa, jotta koira saa pidettyä itsensä puhtaana. Suurta draamaa koiran elämässä on vietetty. Minä olen ollut vierellä valvomassa koko ajan, onneksi Nalle tykkää nukkua tuolini alla.

Minun päivät ovat olleet siis suhteellisen leppoisia, kotihiirenä häärimistä, enkä valita siitä ollenkaan. Tämän hetken tavoitteita ovat Nallen tassun toimintakuntoon saattaminen, syksyn suunnitelmien miettiminen ja sitten tämä suuremman luokan puuha eli netistä seuraamieni foorumeiden päivittäminen. Kuukauden mittainen nettitauko teki tehtävänsä - voi elää ihan hyvää elämää ilmankin, takaisin nettieloon herääminen on tuntunut jopa vastenmieliseltä ja turhalta, mutta aina tähän koukuttuu vaikka miten pyristelisi vastaan.

Karibu!

Mieli jokseenkin apeana saavuin takaisin Mombasaan, istuin ja odotin puun varjossa miestäni lentokentällä. Liikenneruuhkat olivat pysäyttäneet autot, ei auttanut kuin odottaa ja palata takaisin todellisuuteeni. Kaaokseen, jossa saa kuitenkin odottaa enemmän kuin toimia. Nairobiin saapuessani luulin viisumiasioideni olevan kunnossa, toisin kävi. Tarvitsin uuden viisumin ja 40 euroa käteistä rahaa. Lentokentän automaatti ei toiminut, tietenkään. Tullivirkailijan tuima katse ei hellittänyt, tietenkään. Rahaa ei ollut kukkarossa kuin 17 euroa ja 200 randia, tietenkään. Ajattelin kokeilla onneani ja kysyä rahanvaihtokojusta josko saisin visalla nostettua sieltä rahaa, en saanut, tietenkään. Rahanvaihtokojun mies tunsi sympatiaa ilmeisen nuhjuista ja epätoivoista olemustani kohtaan ja antoi minulle 50 dollaria rahojani vastaan, voi ystävällisyys. Pääsin takaisin Keniaan ja sain uuden viisumin.

(Huomio kaikki Keniaan matkaavat, viisumimaksut ovat nousseet, viisumin saa 40 eurolla tai 50 US dollarilla. Rahan pitää olla käteistä, kortti ei kelpaa ja automaatin en ole nähnyt vielä ikinä toimivan. Nairobin kentällä matkatavarat on itse siirrettävä jatkolennolle, Kenian sisäiset lennot lähtevät eri terminaalista ja eri rakennuksesta, tien toiselta puolelta. Euroopassa lentokenttävirkailijat vakuuttavat matkalaukkujen menevän suoraan Mombasaan, mutta näin ei ole. Jos et niitä itse siirrä niin laukut jäävät Nairobiin.)

Vettä on satanut koko ajan, yöllä enemmän ja päivällä hiljalleen. Viikonloppu meni paijatessa koiria ja tuijotellessa miestäni. Lempeä paluu kaikin puolin.

Eilen ajelin eestaas tuttuja teitä, kävin hakemassa pecorinoa italialaisesta pikkupuodista, mies vei uuteen ja upeaan kahvilaan viikonloppuna lounaalle. Kyllä tämä tästä. Mombasaan tuleminen oli helpompaa tällä kertaa, tiedän edes jotain jostain, osaan edes vähän suhtautua kaaokseen ympärilläni ja aina voin sulkeutua muurejen sisälle, takapihalleni istumaan. Sulkemaan silmäni kaikelta, hetkeksi.

Oi kaunis kotimaa!

Kiitos makeat uudet potut, makuhermoja hyväilevät herneet, punaiset mansikat, kukkakaali ja porkkana! Kiitos kaikki ihanat isännät ja emännät! Kiitos kaikki ystävät ajasta ja hulvattomista hetkistä ilman huolen häivää! Kiitos metsien kantarellit ja mustikat!

Kiitos puhtoisille saunoille ja vesille! En muista koska olisin Suomessa asuessanikaan uinut ja saunonut kesällä niin paljon kuin tänä kesänä 2011.

Mieli rauhoittui, ikävä Mombasaan ei ollut kertaakaan. Ikävä koiria useammin ja koko ajan.

Lähtö oli haikeutta täynnä, kahden ukonkörilään keskellä lentokoneessa oli helppo tirauttaa muutama kyynel.