Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

17.10.2012

Lenkillä

Kerrankin mies sai ikuistettua yhden suhteellisen usein tavattavan lenkkiseuralaisen. Sumea kuva, mutta idea tulee kuitenkin selville. Oryx se siellä huhuilee, ihan nuori sellainen. Koirat ei kuumu näistä isommista eläimistä ollenkaan vaan hyvin nätisti niitä lähestyvät.


Kuva on maanantailta, tänään ei näkynyt edes apinoita, oli ihmeellisen hiljaista. Olen muuten huomannut että vaunuja kun lykkii pehmeällä alustalla niin ihan jo kävely käy hyvästä treenistä. Jokohan sitä huomenna saisi kirjoitettua eturepun tilasta, varsinkin kun sen nyt noin julkisesti vielä esittelen.

Pienoinen huutelee yläkerrasta siihen ääneen, että maitonälkä on. Hyvää yötä!

Ei kommentteja: