Muutama päivä sitten kaupassa käydessä minut valtasi surumieli. Juuri heippa-sanan oppinut poikani vilkutteli maksettuamme kaikille ja jokaiselle iloisesti heippaa hokien eikä kukaan, ei yksikään ihminen välittänyt vastata. Ajattelin heti mielessäni, että kyllä minä ainakin sanoisin heippa jos näkisin lapsen joka minulle vilkuttaisi. Uskon, että me kaikki sen tekisimme, jos lapsi todellakin seisoisi tai olisi suoraan näkökenttämme keskiössä antamatta mahdollisuutta kääntää katsetta muualle. Mutta jos on mahdollisuus katsoa muualle niin silloin katson herkästi muualle. Mistä ihmeestä tämä kumpuaa? Tottahan on, että pian pieneni lopettaa heipat ja vilkuttelen, koska vastakaikua ei saa ja liittyy mukaan välinpitämättömien joukkoon. Niin surullista (ja suomalaista).
En sano, että aina näin olisi, mutta sanon kuitenkin, että on enemmän poikkeus ja huomionarvoista jos on lämmin vastaanotto. Johtuuko monen suomalaisen kokema vastenmielisyys lapsia kohtaan siitä kuinka heitä on kohdeltu lapsina?
5 kommenttia:
Voi ei, tsemppiä sen kanssa mikä ikinä syviin vesiin vetäkään, toivottavasti paremmat ajat koittavat pian!
Tuohon välinpitämättömyyteen olen myös joskus kiinnittänyt huomiota. On myös jäänyt ihan mietityttämään mikä saa aikuisen ihmisen mulkaisemaan iloista pientä lasta (siis jos toinen ei ole edes äänekäs)? Useimmiten vastaanotto on onneksi lämmin ja poika saa moikkailulleen ja hymylleen vastakaikua. Muistan yhden mummon joka kävelytiellä suivaantui ja tiuskaisi että "kaikenlaiset täällä edessä" kun meni ilosta hihkuvan poikasen ohi. Tilaa tietysti oli mennä molemmilta puolilta mutta joku sattui ärsyttämään ja purki sen sitten vuoden ikäiseen lapseen. Muistan että mietin silloin että mahtaa olla mummolla onneton elämä.
Voi mummo minkä teki, vaikka noin yleisesti ottaen juurikin mummot on niitä kaikkein ilahtuneimpia. muutama päivä sitten juuri yksi mummo suorastaan suli pojan edessä hymyihinsä. siitä tulee kyllä niin hyvä mieli, kun näkee kuinka pienen touhut saa toisissakin hyvän olon tunteen heräämään.
-jenni
Onnea Veikolle nimipäivänäsi!
Mukava kuulla teistä, vaikkakin ei kovin positiivisia tuntemuksia ole koettukkaan. Suomalaisethan ovat masentunutta porukkaa, eikä silloin sovi hymyillä!? Poikkeuksia toki löytyy, toivomme teidänkin reissuille parempia päiviä ja hymyhuulia,
terveisin Arja ja Leif
Kyllähän niitä hymyhuuliakin aina tulee, harvemmin vain kuin ruttusuita. Kiitos toivotuksista! Vaikka näin muutaman viikon myöhässä olenkin...
Terveiset entiseltä naapurilta! Koska itse olen vasta muutama viikko sitten "herännyt" talviunilta puolustelen (puolitosissaan) suomalaista sisäänpäinkääntynyttä kansaa. Voisiko kenties olla niinkin, että suomalainen ei vain seuraa ympäristöään niin tarkasti, että ymmärtäisi reagoida hymyyn hymyllä? Jatkuva pimeys talvella tekee ihmisistä väkisin nuutuneita ja sen huomaa heti kun aurinko alkaa paistaa. :)
Ja oikeasti olen sitä mieltä, että törppöjä ne jotka eivät lapsellesi hymyile. Ajattelin, että lopetit blogin pitämisen kun muututte takaisin, mutta mitä vielä! Tsemppiä haasteisiin!
T:Elina
Lähetä kommentti