Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

16.12.2014

Dear Eki

Joulukuu on uponnut harmaaseen suohon, väsymykseen ja ikuiseen heräämiseen. Esikoisen viikon takainen nielurisojen poisto ei ollut mikään pikkujuttu. Kipulääkettä on annettava säännöllisesti, myös keskellä yötä. Esikoinen herää siitä huolimatta joko kipuun tai muuten vaan. Viime yönä neljän aikaan Hippu päätti, että nyt on aamu ja hiippaili olohuoneeseen, vaati puuroa ja tyyntyi vain lupauksella meidän viereen pääsyllä. Kätevä perhepeti, neljä meitä siinä nukkuu samalla sängyllä. Kuopus taasen on alkanut olemaan hereillä jos ei kerran tunnissa niin ainaki joka toinen tunti. Kummankin lapsen tarpeisiin vastaan minä. Viime viikon miehen työleskenä ja nyt ihan vaan siksi, että minulta vauva saa tarvitsemansa ja esikoinen taas on niin äitiriippuvainen kuin vaan voi.

Kuten edellisistäkin postauksista niiin myös tästä näkee, että väsymys koettelee. En jaksa ajatella tai suunnitella mitään sen enempää kuin on ihan pakko pakko. Kaikista eniten harmittaa tämä ajatusteni kehä joko pyörii vaan väsymyksen ympärillä. Ja onhan tämä pimeys myös ihan hanurista, ainainen vesisade. Lauantaiaamun yllätys ja melkoinen piristys oli kyllä lumi maassa, joka tietysti oli sunnuntaina jo sulanut.

Viikon päässä häämöttävä joulu on lupaus kaikesta kivasta, vaikka matkanteko Savon perukoille hieman arveluttaa mieltä, se on ainakin sen seitsemän tuntia autossa istumista ja muutama mieltä ylentävä abc-vierailu. Dear Eki, help us. Ehkä mä nukun sen matkan. Ehkä ajatus siitä voisi lohduttaa.

2 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Voi muru, voimia!

jenni kirjoitti...

Tulihan niitä! Kiitos.