Kotona, verannalla. Silmäluomet painaa ainakin tuhat kiloa, iho on nihkeä, sirkat sirittää. Väsyttää. Väsyttää enemmän kuin koskaan. On väsyttänyt jo kauan aikaa. Kuukauden yksinhuoltajuus kaikkine iloineen oli kuitenkin rankka. Erityisesti fyysisesti, pikkuhiljaa iski henkinenkin ahdinko. Eikö tämä lapsi aio ikinäkoskaan nukkua? Valehtelematta en nukkunut kahta tuntia kauempaa yksijaksoisesti kuin pari kertaa, muuten kukuimme molemmat Hipun kanssa kerran tunnissa hereillä.
Kotiinpaluu ahdisti paljon. Kotimatka oli kammottava, lentokoneessa oli vika. Palasimme takaisin lähtöpisteeseen, vaihdoimme konetta. Pelotti myös enemmän kuin koskaan. Puristin Hippusta syliini lujemmin kuin koskaan. Halusin taputtaa ensimmäistä kertaa elämässäni kun laskeuduimme Mombasaan.
Kenia otti tällä kertaa vastaan lämmöllä ja ylitsepursuavalla ystäväisyydellä.
Kiirastorstain kunniaksi taidan mennä nukkumaan ihan just nyt. Niin ja opettelen käyttämään korvatulppia.
2 kommenttia:
Kuulostaa ihan karmealta toi lentomatka. Ja väsymys. Toivottavasti saat levättyä!
Lepoa on onneksi tullut. Ja juu lentomatka oli karmea. Lepo on kyllä ihan parasta tällä hetkellä. Pikkumies on alkanut jopa nukkumaan paremmin päiväunia. Jeejee!
Lähetä kommentti