Lupaavaa

Maanantaina lennän Hipun kanssa kahdestaan kymmenen tunnin lennon. Pelottaa jo nyt. Tuo pieni mies kun ei pysy hetkeäkään paikallaan. Ruokailun uusin trendi on sormet. Mitään ei mene lusikalla alas tai soseena. Palasia niiden olla pitää, semmoisia mitä voi helposti poimia sormiin ja mutustaa. Sotkea koko ympäristö parin metrin säteellä siinä sivussa.

Ei tarvitse paljoa arvailla keksiäkseen vastauksen siihen, että kuka kaiken siivoaa. Mara ja Hilda tietty. Ne vahtii vieressä, skarppina. Samantien kun Hippu istuu tuoliinsa niin koirat on vieressä. Me fiksut vanhemmat olimme aluksi niin huvittuneena tästä että emme välittäneet siitä, että tiesimme sen olevan riesa tulevaisuudessa eli nyt. Hippu tiputtaa tarkoituksella ruokaa koirille, nauraa perään, nuolauttaa sormensakin. Koirat ei ota kädestä tai nuole sormia, jos on valvovat silmät, mutta jos yhtään kääntää selkää niin viekas Hilda kyllä ottaa Hipun kädestä, nuolee sormet puhtaaksi ja pitää pojan nauravaisena.

Mutta siis otan asian sillä asenteella, että Hippu vain jakaa omastaan, mikä jalomielinen vauva meillä onkaan.

Mietityttää silti, että miten minä sen lentomatkan selviän. Jos jollakulla on mitä tahansa vinkkejä, toimivia tai ei niin kertokaas. Mietin siis ruokailua ja viihdykettä, päivälento kun on kyseessä.