Mikä uni?

Yöaikaan tapahtuu kummia. Viikon verran pieni mies on nukkunut koko yön heräämättä joka toinen yö ja sitten taas sen toisen yön herätään joka *** tunti. Mitä ihmettä tässä talossa tapahtuu? Minulla on ollut sellainen olo jo kauan, että tuo Hippunen kerää unta ja energiaa itseensä. Lataa itsensä täyteen ja kuluttaa sen kokonaan ennen kuin lataa uudestaan. Miten voi olla niin hoppu nähdä, kokea ja osata? Voi miksei se perinyt minun unentarvetta ja rakkautta nukkumiseen? Pieni mies herääkin nykyään kuin isänsä, silmien vielä räpsähtäessä auki ponkaisee Hippu itsensä myös pystyyn. Ja tämä kaikki käy nanosekunnissa. Itselläni ylös nouseminen on hidasta. Onneksi Hippunen tykkää sentään puuhailla sängyssä heräämisen jälkeen.

Eilinen meni Hipun nenää niistäessä ihan vaan kotosalla. Keskiviikkona puhuttiin just kavereiden kanssa kuinka Hippu ei ole ollut koskaan kipeänä Suomen loman köhää lukuunottamaatta. Koputin silloin vielä puutakin, ei auttanut. Aamulla vastassa oli räkäinen, pahantuulinen ja väsynyt poika. Ruoka ei maittanut kuin vasta illalla. Niin surkeaa seurata vierestä. Tai ihan siitä aitiopaikalta, unet tuli vaan tiukassa sylissä.

Yksi kaverimme Kapista (oleellinen tieto!) totesi Veikon nähtyään, että eihän tuo poika voi nukkua rauhassa heräilemättä kun ei hän hereilläkään malta hetkeäkään olla paikallaan.

Viisi kuukautta on pian mennyt kun haaveilen siitä, että lähden yksin yhdeksi yöksi hotelliin, nukkumaan. Valkoisiin puhtaisiin lakanoihin, painavan peiton alle ilmastoinnin huutaessa täysillä. Tuo reissu on ehkä jo lähellä, ehkä viikon päästä se jo tapahtuu.

Aamujen pelastajat pikkumiehen hymyn ohella ovat kahvi ja tänään poikkeuksellisesti jo heti aamukahvilla aloitettu suklaalla herkuttelu sekä nuo rakkaat karvakorvani. Ne on niin lutusia.