Toisen viikon aatokset

Just nyt ja viimeksi kuluneet päivät sekä varmasti myös tulevat ovat pitkälti Hipun täyttämiä, joten ainakin tämä postaus on täynnä tuota hurmuria.

Minun läppäri on valjastettu puhtaaseen viihdekäyttöön, tv-kaista pauhaa ja elokuvia ladataan mikä ehditään. se tarkoittaa sitä, että minulla ei juuri ole ollut asiaa koneelleni. Olen hiljaa tyytynyt miehen vanhaan läppäriin, jonka toimintavarmuus on mitä on, kuvat saavat siis toistaiseksi odottaa. Voin kertoa, että meidän peikkopoikanen on varsin mukavan näköinen, tumma takatukka jatkaa kasvamista, samoin posket, silmät toipuvat pikkuhiljaa turvotuksesta ja pieni mies alkaa enemmän näyttää meidän kuin kinuskien jälkeläiseltä. Minun mielestä poika on kasvanut pituutta ihan hurjasti ja muutamat vaatteet ovat jääneet jo pieneksi.

Yksi asia, jonka edessä koen olevani hukassa on vaatetus. On hirveän vaikea arvioida kuinka paljon vaatteita Hippu tarvitsee. Täällä on lämmin. Sisälämpötila on 28 astetta, mutta täällä on koko ajan pieni läpiveto. Niskasta tunnustelen Hipun lämpötilaa, mutta tuota tuulenvireen vaikutusta on niin vaikea arvioida.

Olin erittäin hämmästynyt (tyhmä minä, tiedetään) sairaalassa synnytyksen jälkeen siitä, että maha tuntui olevan lähes saman kokoinen kuin ennen synnytystä. Nyt vain tilalla oli tyhjä ja pehmeä reppu. Kiloja sairaalaan minulla jäi neljä. Neljä. Itse Hippunenkin painoi enemmän kuin neljä kiloa. Olin tyrmistynyt ja olo oli huijattu. Onneksi kotona kilot ovat alkaneet tippua ihan vaivihkaa ja vatsakin on tehnyt pientä mutta varmaa kutistumista. Suurimmat ilonaiheeni omassa kropassani ovat olleet omat jalat (ne ovat palanneet, ei enää jatkuvaa turvotusta) sekä vähentyneet vessareissut.

Äiti ja pikkuveli ovat vielä seuranamme sunnuntaihin asti. Me ollaan aika rohkeasti jo käyty kodin ulkopuolella haistelemassa ilmaa, pari kertaa lounaalla ja kerran karting-radalla, tosin vauva on nukkunut joka kerta koko reissun ajan.

Lounas on valmistumassa, kasvissosekeitto. Pitänee mennä.