Rakas läppärini heräsi henkiin uuden laturin ansiosta. Samalla myös akku alkoi latautumaan normaalisti, ja minun vakaa aikomukseni vieroittua tietokoneesta jäi kahden päivän mittaiseksi. Hyvä niin. Se kaksi päivää oli pitkä aika.
E.coli pitäisi olla selätetty. Tänään nielaisin viimeisen antibiootin. Mutta tänään söin myös kyseenalaista ruokaa, kun en tohtinut kieltäytyä.
Aamupäivällä pihalle nousi uima-allas, vihdoin ja viimein. Silmiin vähän vihlaisee tuo altaan ulkonäkö, iso sininen muovirötkäle. Viikonloppu vilahti taas saunasuunnitelmia tehdessä. Tarvikkeet ovat edelleen hankkimatta vaikka vakaa aikomus on saunoa viimeistään juhannuksena.
Lauantai-iltana tapasimme melkein sukulaiseni, mummoni ystävättären tyttären. Viimeksi olen kyseisen ihmisen tavannut ehkä ollessani alle kymmenen vuotta, oli ihanan nostalgista sukeltaa muistoihin Helsingin Tehtaakadulle, mummin ja ukin 80-luvun pösöön, jossa lupauduin mummon ystävättären pojan vaimoksi. Tai kuulla tältä tapaamaltamme naiselta kuinka ihastunut hän oli pikkutyttönä isääni. Piristävää oli kuulla Suomen uutisia, helsinkiläiselle tyypillistä puhetapaa ja viettää iltaa periaattessa tuntemattoman ihmisen kanssa, mutta silti niin tutun. Niin ja saimme varrasleipää ja hapankorppuja!! Ja sen kauan kaivatun lämpömittarin, joka muuten näyttää nyt 29 astetta tässä meidän takaterassilla.
Minulla on shortsit ja hihaton paita ja kovin vilpoinen olo. Jos aurinko ei porota suoraan niin voisin jopa kuvoilla lämpötilaa viileäksi. Nautin ihan täysin. Monesti sitä ajattelee, että pukee mahdollisimman vähän päälle, niin että tarkenee. Täällä huomaan usein miettiväni, että haluan pukea niin paljon päälle kuin mahdollista ilman liiallista hikoilua. Pitkähihaista paitaa olen käyttänyt ehkä sen kolme kertaa viime kuukausien aikana. Minulla on ikävä hihoja.
Tämän viikon projektina on pihan saattaminen puutarhaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti