Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

16.6.2011

Habari ya mosquitos = uutisia ja itikoita

Miten voi olla mahdollista etten vieläkään ole oppinut laittamaan itikkamyrkkyä iholle ennen kuin kymmenen itikkaa on ottanut maistiaisia? Joka päivä sama juttu, myrkkyjä on levitelty ympäri taloa, jotta aina olisi yksi käden ulottuvilla, mutta en millään opi. Joka päivä minusta siis imetään verta ainakin sen kymmenen kertaa. Käsittämätöntä touhua. Olen myös vakuuttunut, että sängyssämme on jonkin sortin pesä, koska säännöllisin väliajoin herään öisin raivon partaalla kutituksesta. Mies porskuttaa onnellisena unissaan eikä sitä syö ensimmäinenkään itikka. Hyvä niin kuitenkin. Meillä on itikkaverkko käytössä, prinsessasänky :)

Habari? aloitetaan kiswahiliksi kun kysellään kuulumisia. Sanakirjan mukaan se tarkoittaa uutisia. Viime viikot olen seurannut ahkerasti sanomalehteä. Eri lehtiä täällä ilmestyy päivittäin useampaakin. Monisivuisia, pitkillä artikkeleilla höystettynä olevia lehtiä on ilo lukea Namibian jälkeen. Keniassa olen jumiutunut yhteen lehteen Daily Nationiin, se ei mielestäni jumaloi ketään, ainakaan liian räikeästi tai ainakaan niin, että minä tajuaisin.

Namibiassa sekä täällä huomioni on kiinnittynyt kuolinilmoituksiin. Ehkä siitä syystä, että ne ovat niin erilaisia Suomeen verrattuna. Namibiassa oli yleistä, että samasta henkilöstä oli useita kunnioittavia ilmoituksia, perheeltä, ystäviltä, työpaikalta jne. Keniassa ilmoituksessa on pitkä liuta vainajaa ikävöiviä ihmisiä aivan niin kuin meilläkin, mutta ilmoituksessa myös kerrotaan missä surijat kokoontuvat hautajaisiin saakka ja missä hautajaiset pidetään. Tapana on kerääntyä vainajan lähimmäisten luokse joka päivä hautajaisiin saakka, minäkin vietin yhden illan Namibiassa kollegani luona kunnioittaen hänen äitinsä muistoa, vaikka itse kollegani ei päässyt edes paikalle. Se mikä on myös erilaista on se, että kuoleman jälkeen vainajaa muistetaan vuosittain. Lehdessä on ilmoitus kuinka vainajan vuosipäivää kunnioitetaan kerääntymällä yhteen illaksi tai sitten vain muistellaan vainajaa ilmoituksessa. Daily Nationissa ilmoituksia on useita sivuja.

Yleisesti ottaen uutiset ovat erilaisia täällä, rikosuutisissa kerrotaan hyvinkin seikkaperäisesti kuinka rikos on tehty. Lähes ensikättelyssä kerrotaan rikoksentekijän nimi ja julkaistaan kuva, vaikka tuomiota ei olisi vielä tullut, usein lehdessä on myös mahdollisten uhrejen kuvat ja nimet. Yksityisyyden käsite on erilainen. Harvoin törmää juttuihin, joissa käsiteltäisiin syy-seuraussuhteita, pohdittaisiin ennakoivia toimintatapoja tai arvosteltaisiin julkista hallintoa. Toki skandaaleita käsitellään mediassa täälläkin, mutta ei niin räikeästi.

Tiistaina lehdessä oli minun mieltäni järkyttänyt uutinen - 4,9 miljardia shillinkiä (sori, en kykene sanomaan mitä se on euroissa, mutta paljon se on) oli kavallettu opetusministeriön rahoista. Kavaltajina opetusministeriön 100 omaa virkamiestä. Uutinen oli etusivun juttu ja sitä käsiteltiin vielä sivun verran lehdessä. Jutussa kerrottiin jälleen seikkaperäisesti kuinka rahat olivat siirtyneet miltäkin tililtä millekin tilille ja lopulta oli huomatttu, että koulu, jolle rahan piti mennä ei sitä ikinä saanut. Seuraavan päivän lehdessä ei aiheesta ollut mitään, eikä tämänkään päivän lehdessä. Jatkumoa ei ole havaittavissa. Tämäkin uutinen päättyi siihen, että valtion rahakirstun päällä oleva ministeri lupasi selvittää asian. Epäilen, että aiheesta enää kuulemme.

Mielestäni pikkupalstaisia rikosuutisia ei ole sen enempää kuin suomalaisissakaan lehdissä. Siellä täällä joku on heilunut aseen kanssa tai ryöstänyt kaupan, tosin tänään pisti silmään se, että joku oli mennyt varastamaan kahdeksan lehmää, joiden arvo oli yhteensä 210 000 shillinkiä eli noin 2000 euroa. Lehmät varastanut tyyppi sai tuomioksi kymmenen vuotta linnaa.

Daily Nation käsittelee paljon Keniaa, ulkomaan uutisia on muutaman sivun verran. Tosin Somalian tilannetta täällä seurataan aktiivisesti. E.coli sai pari kertaa palstatilaa. Viime viikkojen kuumin peruna on ollut tulevan vuoden budjetti, joka hiljattain julkistettiin.

Sympaattista tavallaan on se, että lehdessä on ilmoitus sähkönjakelusta tai paremminkin katkoista. On ilo aina tietää etukäteen, että jaahas se oli taas ylihuomenna 12 tunnin putki ilman sähköä. Useimmiten katkokset ovat kyllä tulleet ilman ennalta annettua ilmoitusta.

Blogihiljaisuuteen tai postausten verkkaiseen tahtiin on monta syytä; sähkökatkot, pimentynyt kone, joka heräsi uudella laturilla henkiin, rikkimennyt mokkula. Tänään sain uuden, jonka mukana tuli viikon rajaton surffailu. Jihaa! Tosin olen niin hämmentynyt rajattoman netin edessä, että en ole vielä hämmenykseltäni osannut toimia. Mitä sillä rajattomalla netillä tehdään? Miten niitä youtube-videoita katseltiinkaan?

2 kommenttia:

matti.uusitalo kirjoitti...

Se 4,9 miljardia on reilu 38 milj. egee elipä 382 000 €/kärsä.

Ala-mummo kirjoitti...

kiva kun olet saanut koneesi jälleen toimivaksi.Näin on minunkin aamurutiinini kunnossa.Face book/sinun Blogisi ja sitten ulos hulluna kasvavan nurtsin ja rikkaruohojen pariin. terkuja teille kaikille.