Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

24.1.2012

Lenkille, mars.

Viikonloppu Maasai Marassa ei olisi voinut mennä paremmin. THE BIG FIVE tuli bongattua ja valokuvattua ja  voin röyhistellä rintaani sillä olen ne eläimet bongannut nyt samalla kertaa. Olenhan ne toki ennenkin nähnyt, mutta yhden siellä ja toisen täällä ja aina vähän eri kerroilla.

Kuka tietää mitkä eläimet kuuluvat tuohon savannien kuninkaiden viisikkoon?

Tämän aamuisen pikabloggauksen innoittajana toimii Butterfly Park. Vasta nyt, 11 kuukauden jälkeen sain tietää, että tuohon puistoon voi mennä koirien kanssa lenkille ja, että siellä on ihan neljä erilaista merkattua lenkkipolkua. Eilen kävin puistoa testaamassa jo kummitätini kanssa ja olin haltioissani. Puut varjostavat polkua ja pitävät lämpötilan siedettävänä. Bonuksena puistossa voi bongata ainakin kahta eri antilooppia, eilen näimme oryxin.

Miinuksena puistossa on se, että sinne pitää mennä autolla, mutta arvatkaas mitä? Se on ihan pienenpieni miinus, koska kävelyä ja lenkkejä olen koirien kanssa kaivannut niin paljon.

Ei kommentteja: