Pallon puoliskon tällä puolen

Laskin lentokoneessa istuessani kuinka monta kertaa olen viimeisten viiden kuukauden aikana matkustanut. Vastaukseksi sain paljon, lentoja oli kertynyt 21, automatkoja neljä, pari lauttamatkaa ja yksi juna. Matkustin Keniassa, Tansaniassa, Zanzibarilla, Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Etelä-Afrikan Kapiin saapuminen on aina riemukasta. Viimeisimmällä kerralla Tansaniassa vannotin miestä, että vastedes matkustamme lomalle muualle kuin kehitysmaahan. Silloin kun asuu kehitysmaassa kaipaa lomaa jossain muualla.

Tänään Amsterdamiin saapuminen tuntui tutulta, turvalliselta vaikken paikkaa juuri tunnekaan. Silti edes vähän tuntui kuin palaisi kotiin. Olen yrittänyt mielessäni määrittää enemmän tuota tunnetta, mutta se tuntuu vaikealta, siihen tunteeseen kuuluu ainakin se, ettei koko ajan tarvitse olla varuillaan ja varmistella asioiden sujumista, en oleta jokaisen yrittävän huijata minua, en kyseenalaista jokaista suupalaa, luotan siihen, että laatu on sillä tasolla mitä minä vaadin. Tämä tunnehan on täysin subjektiivinen ja jossain määrin se johtaa minua jopa harhaan, mutta uskokaa vaan, välillä on helpottavaa antaa itsensä uskoa ilman jatkuvaa epäilyä.

Huokailen kauhusta ruuan hintaa, vesipullon hintaa. Kuinka puoli litraa vettä voi maksaa kolme euroa ihan tavan ravintolassa? Huokailen ihastuksesta H&M:n valikoimalle (kyllä, H&M edustaa minulle nykyään laatua) ja iloitsin löytäessäni toisesta liikkeestä yli 60 euron lampaanvillatakin 20 eurolla (ja ai, että tämä villatakki on lämmin!). Keniasta ei valitettavasti juuri luonnonmateriaaleista valmistettua vaatetta löydy, Kiinan tekokuidut ja- nahkat ovat vallinneet markkinat siellä, siksi kai H&M viiden euron toppi tuntuu uskomattomalta onnenpotkulta.

Oikeasti ostoksia olivat pipo, hanskat, lapaset ja jo edellä mainittu villatakki. Ja kaksi pienenpientä bodya ja yksi pienenpieni huppari, uih ja ihastus.

Keniassa ollessani en kaipaa lisää vaatteita taikka tavaraa ympärilleni. Havahduin jo Kapin reissulla siihen, kuinka minut valtasi hirmuinen tarve saada kaikki maailman vaatteet ja kauniit asiat itselleni. Tuliko tarve siitä, että se oli mahdollista, koska tarjonta oli niin valtava? Koska minut ympäröi mitä kivoimmat kaupat ja kauniimmat ihmiset? Mombasassa huokailen sille, kuinka täynnä kaappini on vaatteita ja ihmettelen miksi minulla pitää olla yli kymmenen mustaa toppia, miksei muutama riitä? Häpeän hiukan kenkiemme määrää vaikkei niitä kai normisuomalaiseksi juurikaan ole. Kuinka ostamisesta tuleekaan niin hyvä mieli? Hyvä mieli, joka kantaa muutaman minuutin eteenpäin. Jos Keniassa moni asia tuntuu huijaavan, niin ainakin huijaus tapahtuu lähes aina rehellisesti, niin että asian voi välttää ollessaan varuillaan. Mutta miten välttää länsimaisen maailman kuluttamiseen liittyvää huijausta?

Huomenna olisi tarkoitus tehdä muutama täsmäisku vauvanvaateliikkeisiin, katsotaan sitten miten hyvältä tuntuu…

Muutama tunti vielä ja lentokone lähtee kohti Helsinkiä. Lupaan nauttia siitä ensimmäisestä henkäyksestä pakkasilmaa, viime kerrasta on jo kolme vuotta. Painan pipon korville ja lapaset sormien suojaksi ja annan pakkasen tuulettaa nämä keuhkot. Ja sitten vasta muutaman minuutin jälkeen on lupa alkaa vikisemään kuinka kylmä on. 

psst. lentokone lähti Helsinkiin, olen nyt Pohjolassa ja se kylmyys salpasi henkeni, nenäkarvat tekivät kuolemaa ja vikisin kuin mikäkin kakara. Mutta hengitin syvään ja kauan ja nautinkin siitä.