Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

20.2.2012

Sunnuntai ja maanantain kaverit

Tänä vuonna en ole oikeastaan nähnyt Mombasan kavereitani ollenkaan kuin vasta eilen ja menneenä viikonloppuna. Tykkään kovasti puuhastella keittiössä ja emännöidä kutsuja, joten päätimme pyytää muutamat Mombasan kaverit sunnuntain brunssille. (Brunssi ja brunssi - muruakaan ei ollut tarjolla ennen kello puolikahta.) Oli oikein mukavaa vaihtaa kuulumisia rauhassa ja istua saman pöydän äärellä, vaikka kolme pikkutenavaa pitikin huolen siitä, että äidit olivat alituiseen juoksemassa lapsiensa perässä. Parhautta oli myös se, että Mara ja Hilda eivät olleet moksiskaan reilun vuoden ikäisistä lapsista. Toinen arasteli koiria, mutta toinen taas juoksi päätäpahkaa koirien perässä ja teki kaikenlaista pientä jäynää, Maraa ja Hildaa ei haitannut ollenkaan, he vain odottivat tippuvia herkkupaloja.

Viimeiset vieraat lähtivät kahdeksalta illalta, toinenkin kattaus brunssin jämistä ehdittiin jo pöytään laittaa. Pääasia oli huomata taas kuinka ihania ihmisiä olemme ympärillemme saanetkaan haalittua. Näin asuinpaikkaa maasta toiseen vaihtaessa on pakko olla vain tosi rohkea tapaamaan uusia ihmisiä ja tekemään tuttavuutta, olla sosiaalinen ja pitää yhteyttä aktiivisesti. Onnekseni mieheni on mestari siinä ja onneksi esimerkiksi täällä on suhteellisen iso ekspaattiyhteisö, sieltä löytää itselleen sopivaa seuraa :)

Meidän kaveripiiri on muotoutunut suhteellisen monikulttuuriseksi täällä, on paikallisia kenialaisia, muutama suomalainen ja muita eurooppalaisia. Niin Namibiassa kuin täällä Keniassakin vaikeinta on ollut tutustua paikallisiin yhtään sen paremmin, tuttuja on kyllä monia, mutta ystävät on harvassa. Olen tullut siihen tulokseen, että paikallinen elää niin tutussa ympäristössään, puhuttu kieli on eri, sosiaalinen piiri on muotoutunut pitkän ajan kuluessa joten ulkopuolelta on vaikea mennä siihen muutamaksi vuodeksi piipahtamaan. Ei minullakaan Suomessa juuri ulkomaalaisia kavereita ollut mitä nyt vaihto-oppilastoiminnan kautta oli "pakko" muutama olla.

Viime viikko vierähti jälleen kerran yllättävän nopeasti, vaikka en niin hirmuisesti viihdykään täällä Mombasassa niin aika ainakin menee vauhdilla.Koirat ovat saaneet jo lähes kuukauden nauttia taas hyvästä koiranelämästä, lenkille joka päivä, usein jopa kahdesti. Minä käyn aamuisin kävelyllä ja mies käy iltaisin fillarilenkillä, Martti alkaa pian taas olla elämänsä kunnossa, takajalkojen kinkut sekä rintakehän tilavuus kasvaa ja lepo maistuu kotona. Minä olen palannut takaisin kuumuuden turvottamaksi, iltapäivälevon kannattajaksi. Lauantaina alkoi suklaavieroitus. Liian monta kuukautta jatkunut suklaapatukoiden palvonta saa nyt jäädä, vieroitusoireet on vaan tuskalliset eikä jääkaapissa olevat suklaalevyt helpota niitä yhtään. Kerran viikossa saa syödä suklaata, tiistai-iltaisin.

Hippunen on nyt kasvussaan siinä vaiheessa, että silmät aukenevat, valo häikäisee ja keuhkot ovat lähes toimintakunnossa, jos hän nyt päättäisi jo tulla ulos. Painoa on melkein kilon verran ja pituutta yli 30cm. Lapsivesi vähenee, mikä taas antaa minulle mahdollisuuden tuntea vatsan päältä jalat, pyllyn ja pään. Ihan uskomattoman hienoa. Liikkeet näkyvät nyt jo melko selvästi ja hippusen jumppatuokiot ovat pidentyneet huomattavasti.

Tällä viikolla ohjelmassa ei ole sen kummempaa, lääkärissä käynti, uuden netin asennus toivottavasti, kaverin luona mammavaatteiden sovitus (Riina, suurkiitokset hameesta, se on ollut päällä lähes joka päivä) ja vaatekaappien siivous.

Ihanaista viikkoa itse kullekin itse minnekin!

Ei kommentteja: