Voiko sanoa olevansa go-kartingleski, jos mies on viikon sisällä jo kolmatta kertaa ajamassa? Joka päivä kännykkä käy ja mies etsii kaveria mukaan radalle, maaninen vaihe meneillään.
Maanisuudesta puheenollen. Meidän elämä tuntuu taaksepäin katsottaessa pilkkoutuvan jaksoihin. Toisinaan otetaan rennosti ja makoillaan kotona illat ja viikonloput, sitten taas yhtäkkiä hamutaan niin paljon tekemistä, että pää ei pysy mukana jaloista puhumattakaan. Nyt on meneillään maanisuus. Liikuntaa niin paljon kuin jalat jaksaa kantaa, aikaisin herätyksiä, aikaisia nukkumaamenoja. Yhteisen elomme ehkä aikaisin nukkumaameno tapahtui eilen. Puoliyhdeksältä sammui valot alakerrasta.
Tänään menetin malttini noin tuhat kertaa. Jouduin matkaamaan Mombasan saarelle hoitamaan kolme asiaa. Aikaa meni kuusi tuntia. Noh, kyllä siihen kuului koko tällä mantereella olon aikainen kammottavin ravintolakokemuskin. Ja, juu auto katsastettiin tai jotain sinne päin. Sain allekirjoittaa pankissa muutaman paperin, jotta saisin pankkikortin. Vaikka pääsimme ihan itse branch managerin päudön ääreen niin silti toimitukseen kului yli tuntia, emme odottaneet jonossa tai mitään, kunha hermostunut managerin avustaja vaan sähläsi ja mokaili koko ajan.
Tiedän, että liikenteessä raivoaminen ei auta taikka muuta mitään, mutta en kykene hillitsemään itseäni ratin takana. Nainen ratissa on täällä vielä hiukan harvinainen näky. Naisia toki ajaa paljon, mutta veikkaisin että kymmenestä kuskista yksi on nainen. Tapakulttuuri yleensäkin on erilaista - aina hymyillään ja hoetaan fine, fine, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti. Julkisia tunteenpurkauksia näkee harvoin jos koskaan. Katsastusasemalle päästyäni olin yksi suuri myrskynmerkki - tilaa löytyi nopeasti kadulta parkkeeramiseen, katsastaja tai mikä lie tarkastaja kiersi varovasti autoa miehen kanssa ympäri ja päästi meidät hyvin nopeasti menemään.
Kehnoimmassa ravintolassa, ever, oli pöydällä tarjolla homeista chilikastiketta. Huomautin tarjoilijalle, tarjoilija kipaisi keittiöön, laittoi muutaman lusikallisen uutta homeen päälle ja toi sen meille hymyssä suin. En osannut arvatakaan, että kiinalaisen ruuan kanssa voi mennä niin paljon pieleen kun tänään meni. Ruoka oli kammottavaa. Väkipakolla sitä muutamat haarukat vedettiin, mutta sitten oli pakko luovuttaa.
Onneksi uskoni ruokaan palasi pian. Läheisimpään Nakumattiin on avautumassa kalakauppa. Tuoretta kalaa ja sushia. Tämän viikon paikka tarjoaa kauppaan uskaltautuville maistiaisia. Anteliaita maistiaisia. Kahdeksan palaa hullun hyvää sushia, ihan tuoreilla katkaravuilla ja melkein vielä elossa olevalla mustekalalla. Jam! Jätin vieraskirjaan ylistävät arviot ja kehuin vuolaasti sushia paikan päällä.
Eilen saimme ehkä hellyyttävimmän kehun ikinä. Ihana talonmiehemme toi meille molemmille lahjat. Molemmille paidat. Miehelle t-paidan ja minulle kukkaisen kauluspaidan kiitoksena hyvästä työpaikastaan. Hän kertoi kuinka arvostaa meitä ja on kiitollinen työympäristöön, siitä että saa ilman pelkoa ja stressiä tehdä töitä. Olimme molemmat sanottomia ja häkeltyneitä. Työsuhteemme on reilu molempia osapuolia kohtaan, ehkä asian laita on näin ensimmäistä kertaa talonmiehelle.
Näihin päivän ja eilisenkin pilkahduksiin on hyvä lopettaa ja jäädä odottamaan karting-radan ja sydämeni valloittajaa kotiin. Ehkä jopa hipsiä jo sänkyyn lukemaan Peter Franzenin esikoista, joka tahmean alun jälkeen on vienyt minut mennessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti