Mantelicroissant ja kaupungin toiseksi paras cappuccino tekivät tehtävänsä. (Kuvassa croissant ei pääse oikeuksiinsa, eipä se muutoinkaan ole ulkonäöltään kovin hurmaava, mutta maku on sitten sitäkin enemmän.) Vieressä istuva äiti ja vaunuissa nukkuva pieni vauva rauhoittivat mieltä, ehkä minä tai sitten silloin me tullaan myös tänne päiväunien aikaan.
Uudenvuoden lupaukseni on rikkoutunut pahasti. On aika yrittää korjata palaset yhteen, tehdä asioita, joista tykkään ja ajatella asioita, jotka tekevät minut onnellisiksi. Aina voi ajatella, tekeminen täällä on vähän haastavampaa.
Jos ei Maran silmiin tuijottaminen auttanut, ei se rontti ollut paikalla vaan lymyili jonkun sohvan takana nukkumassa ketarat kohti kattoa, niin Hilda ja sateen kastelema kuono saivat hymyilemään. Katsokaa nyt noita paksun kajaalin reunustamia silmiä, siellä asuu viisaus, jota minä en käsitä.
Netti ei ole palannut vieläkään, onneksi meillä on vanhan operaattorimme nettitikku vielä tallella, se sentään toimii.
2 kommenttia:
Kyllä se vielä iloks muuttuu, usko pois! :) No viimeistään sitten ainakin kun Hippunen ulkoistuu.
Sitä odottaen! Noh, on se olo taas jotenkin helpottanut. Kuka on sanonut että elämän pitäisi olla helppoa?
Lähetä kommentti