Kaiho ja sade

Ensimmäinen aamu tällä viikolla, kun mikään ei tunnu taistelevan vastaan. On sähköä, netti toimii, vettä sataa, olo on raikas (ei hikoilua) ja ennen kaikkea mieli on tyyni. Olisiko sateella siihen vaikutusta? Ihana Martti kuorsaa jaloissa ja näkee uniaan.Sormet ovat alkaneet toimia yökooman jälkeen, jalat vasta odottavat päivän nestetankkaustaan. Olo on jokseenkin kevyt vaikka olen painavampi kuin koskaan. Voisin silti tirauttaa itkut vaikka heti. Niin se vain on, että ihminen tarvitsee tukiverkoston. Minun tukiverkostoni täällä koostuu kahdesta ihmisestä tällä hetkellä, miehestä ja perunarakastajasta ja kahdesta karvakuonosta, joista toinen on jo niin vetänyt hartiansa myttyyn katseltuaan surkeaa olemustani ihan liian pitkään ja toista ei pesti hirmuisesti kiinnosta ellei palkaksi ole välittömästi antaa jotain herkkua.

Toki minulla on muitakin kavereita täällä, nimenomaan kavereita, joiden kanssa jutellaan niitä näitä ja tuuletetaan  päätä, mutta ei niitä nyt omalla surkeudellaan halua vaivata. Eikä se edes tuntuisi luontevalta.

Ihan parhaita asioitakin on tapahtunut viime päivinä, lentolippuja on ostettu toukokuun lopulle, perhe tulee paikalle Hippusta vastaanottamaan ja sitten yksi ystis kertoi ihan sydäntä pakahduttavia uutisia, sellaisia, jotka toivottavasti vaikuttavat myös minun ja meidän elämään usein ja paljon tai edes joskus!

Sitten sitä silti on niin kiinni toisten avusta, olemme tarvinneet paljon apua Suomen päässä kaikenlaisten asioiden järjestämiseen, kiitokset kaikille osallisille! Odotan edelleen kontin saapumista ja vauvatavaroiden tuloa, kontti on jo Mombasassa, mutta tullimiehet tekevät ilmeisesti kaikkensa, jotta kontin vapauttaminen ei onnistuisi.

Märät metsäpolut kutsuvat. Mennäpä sitten metsään kaihoisalla mielellä.