Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

13.4.2012

Vanhojen uutisten kaivelua

Jokin aika sitten kirjoitin blogiin siitä kuinka Mombasan kaupunki antoi kiinteistöjen ja talojen omistajille aikaa muutaman viikon maalata talonsa valkoiseksi. Tänään lehdessä oli jatkoa tarinalle. Kaupunki ilmoitti tyytymättömyytensä talojen omistajille ja kertoi jo haastaneensa yli sata omistajaa oikeuteen. Talonsa oli maalannut kuulema vain muutama. Olisinko ikinä uskonut?

Kaupungi edustaja kiitteli näitä muutamaa omistajaa vuolain sanoin ja kehotti muita seuraamaan esimerkkiä. Kaupungin perusteluna talojen valkoisiksi maalaamiselle on ollut se, että ne näyttävät paremmalta ja näin esimerkiksi vaikuttavat turismiin positiivisesti, toinen perustelu on se, että valkoinen pitää kuumuutta poissa parhaiten. Allekirjoitan tuon viimeisen, mutta ehkä turismiin vaikuttaisi vieläkin positiivisemmin vaikka se, että tiet kunnostettaisiin edes vähän tasaista muistuttavaksi, poliisin toimintaa ohjattaisiin muuhun kuin korruptiota ylläpitäväksi patsasteluksi liikenteen seassa, kadut pidettäisiin siisteinä ja kaupungin suurin kaatopaikka siirrettäisiin kaupungin ulkopuolelle.

Olenko mieleltäni muuttunut vai mitä minulle on tapahtumassa? Tuleeko tylsistyneestä ihmisestä valittaja, joka etsii epäkohtia ympäriltään ja kuvittelee tietävänsä enemmän kuin tietääkään? Oikeasti kyllä välttelen Kenian uutisia niin paljon kuin mahdollista, tänään vain odottaessani miestä lounastreffeille en voinut olla lukematta päivän lehteä.






Ei kommentteja: