Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

24.3.2011

Fedha = raha

Tämän päivän viralliset kurssit Nordean sivuilta:
1 euro = 119,9 Kenian shillinkiä (KES)
100 KES = 0,83 euroa

Keniassa rahayksikkö on siis shillinki. Hintataso näin äkkiseltään vaikuttaa huokealta, ei mitenkään hirmuisen paljon, mutta kuitenkin. Ehkä jopa Namibiaan verrattuna hinnat ovat edullisempia. Euron kurssi on ollut noususuunnassa koko sen ajan, kun mies on ollut Keniassa eli viimeiset viisi ja puoli viikkoa.

Miehen veljenpoikaa kiinnostavia hintoja voisivat olla esimerkiksi nämä:
  • jäätelöpallo maksaa 50 - 80 shillinkiä eli suurinpiirtein saman verran eurosentteinä, pallo on mukavan kokoinen
  • Chupa Chups -tikkarit ovat 10 shillinkiä kaupassa eli noin 10 senttiä, ei hullumman hintaista ollenkaan
  • karting-ajelu on muistaakseni 1600 shillinkiä eli siinä 16 euroa, sillä alkaa jo olemaan hintaa
  • vesijettiajelu oli kahdelle 2400 shillinkiä 20 minuutilta (yhtään kauempaa ei olisi kyllä viitsinytkään, koska menin sitten kuitenki kiljumaan miehen kyytiin, koska piheys iski maksaessa).
Aikuisia saattaisi kiinnostaa nämä:
  • yksi banaani kaupassa on noin 10 senttiä (mitä se Suomessa maksaa?)
  • tomaattejen kilohinta kaupassa on 50-80 senttiä, mangojen ja useimpien hedelmien myös, markkinoilla noin puolet hinnasta katoaa, jos omaa neuvottelutaidot
  • puhuminen kännykällä vaikuttaa olevan todella halpaa, puhuminen on 3 senttiä minuutilta, viesti sentin
  • intenettikin tuntuu edulliselta Namibian kiskurihintojen jälkeen, Namibiassa maksoimme yhdestä gigasta 35 euroa, kun täällä 4 gigaa irtoaa jo 22 eurolla
  • bensa taitaa olla jotain 90 senttiä litralta (kalliimpaa kuin Namibiassa)
  • elokuvalippu on kahdesta eurosta viiteen euroon, bollywoodia pääsee katsomaan hollywoodia huomattavasti halvemmalla.
Viime lauantaina olimme Mombasan eteläpuolella, Diani-rannalla, jossa hinnat olivat korkeita. Kanootti olisi kustantanut 15 euroa tunnilta, kun edellisellä rannalla se oli sen 50 senttiä tunnissa. Pääsääntönä voi siis pitää sitä, että tavallisen elämän kustannukset lukuunottamatta sähkön hintaa ovat Suomen hintatasoa alhaisemmat, mutta kaikki mihin turisti tai länsimaalainen mzungu (joka oikeasti tarkoittaakin kai eurooppalaista syntyperää olevaa ihmistä) haluaa ottaa osaa on sitten hinnoiteltu kalliiksi. Tuk-tukit pyytävät minulta esimerkiksi ihan sujuvasti 300 shillinkiä matkasta, joka on oikeasti 100 shillinkiä, onneksi olen kulkenut niin monta kertaa paikallisen kanssa, että pieni haju on hintoihin kehittynyt.

Toinen juttunsa on sitten nämä asuntojen vuokraushinnat, mutta sen aiheen jätän nyt kokonaan kommentoimatta, voi lukea aiemmista postauksista mitä olen mieltä asiasta.

Jäikö joku vielä kaivelemaan mieltä? Kertokaas niin selvitän sitten hintaa!

2 kommenttia:

Laura, freelance journalist kirjoitti...

Hyvä hintapaketti! Paljonko snorklaaminen maksaa?

jenni kirjoitti...

Snorklauksen hinnat tuntuvat vaihtelevan 15 - 30 euron välillä. Snorklausreissuja järjestetään ns. kansallispuistoon, minne ei-kenialaiset saa pulittaa 15 euron sisäänmaksun kenialaisten kolmen euron sijaan. Meilläkin reissu sinne saa siirtyä siihen kunnes ollaan saatu pitkäaikaiset viisumit. Mutta pitää selvittää asiaa. Mombasan etelärannoilla on kuulema moni hyviä snorklauskohteita ja ne ei tietääkseni ole kansallisvesillä.