Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

8.3.2011

Pwani eli meri

Mereen tuijottelu jatkuu, jo toista päivää. Olen siirtänyt itseni ja läppärini verannalle, jossa tuuli käy mukavasti ja varjo on taattu, ainut vähänkään siedettävä paikka lämpötilan puolesta tässä talossa. Ilmastointia ei viitsi huudattaa kuin yöt.




Mereen liittyviä havaintoja:


  • ranta on täynnä suhteellisen iljettävää levää
  • laskuveden aikana ranta menee pitkälle, varmaan parikin sataa metriä karkuun
  • nousuveden aikana aallot lyövät rantaan, pihamme sijaitsee muutaman metrin korkeammalla, kielekkeen päällä
  • Martti  menee mielellään mereen räpiköimään, kun Hilda ei taas suostu kastelemaan edes etujalkojaan
  • ihmisiä meressä kävelee tiheään tahtiin, mitä lie sieltä keräävät, mies sanoo nähneensä paljon rapuja laskuveden aikaan
  • aallot ovat naurettavan pieniä Namibiaan verrattuna
  • merinäköala on paras.







Arvatkaas mitä? Meriaiheesta poiketen, meidän pihalla asustaa siilejä. Hildan riemu on rajaton. Hilda peuhaa päivät pitkät pitkin pihaa milloin liskojen, milloin apinoiden ja milloin siilejen perässä. Martti on keskittynyt pikaspurtteihin, muutama iloinen lenkki ympäri pihaa ja takaisin verannan varjoon läähättämään. 

Aamulla olin reipas ja lähdin uhmaamaan aurinkoa lenkille koirien kanssa.Tavoitteena on ollut lähteä lenkille aamukuudelta, jolloin juoksuakin voisi harkita, mutta toistaiseksi unet ovat vieneet voiton, niin tänäkin aamuna. Vedin urheilukamppeet päälle ja uutuuttaan loistavat lenkkarini jalkaan ja lähdin kävelemään. Puolikasilta aamulla toteutettu puolen tunnin kävelylenkki sai hien virtaamaan ja myös kyseenalaistamaan, että miten lenkkini jatkossa hoidan. Parin sadan metrin päässä talostamme hökkelien uumenissa asuvat söivät aamupalaansa ja ihmettelivät minua, joka ulkoilutti koiriaan flekseillä. Olispa ne lenkkarit olleet edes vähän nuhjuisemmat, mutta ei. Yritin iloisesti huudella jamboa ja asupuhi njemaa, mutta enpä tiedä näkevätkö minua enää, sen verran taisin hilpeyttä ja kummastusta aiheuttaa. Toisaalta taas miksipä en?

ps. onkohan tuon siilin piikit pehmeämmät kuin yleensä? Hilda kantoi siilin just suussaan tähän verannan eteen. Jösses sentään.

Ei kommentteja: