Sairastamisessa on se hyvä puoli, että elämän pienet ilot saavat aina uuden hohteen ja nostetta purjeisiinsa. Olen niin täysillä nauttinut näistä kolmesta hyvästä päivästä tällä viikolla, kulkenut kestohymy naamalla. Jaksanut jopa kärsivällisesti opastaa kodinhoitajaa, keksinyt omasta mielestäni oivan nyrkkisäännön sähkölaitteiden käyttämiseen: älä koske ollenkaan, jos et tiedä mikä se on ja vaikka tiedät niin ajattele aina ensin toimimista sitä voisitko tehdä saman kännykällesi.
Tottahan on se, että suurimmalla osalla kenialaisista ei ole minkään sortin sähköaparaattia kotonaan televisiota, radiota ja kännykkää lukuunottamatta. Keskivertolänkkärillä on pikaisesti laskettuna ainakin kuusi eri konetta keittiössään. Jääkaappikin on harvinaisuus, uunista puhumattakaan. Suhteellisen edistynyt talonmiehemme näki ensimmäistä kertaa mikron meidän keittiössä ja hän kyseli ihmeissään että mikä laite se on.
Jo Suomeen lähtenyt suomalainen pariskunta aloitti täällä joka torstaisen lounasperinteen. Olen ikuisesti heille kiitollinen ja myös perinnettä jatkavalle pariskunnalle. Kutsu käy edelleen torstaisin hernekeitolle ja aina on jälkkäriksi pannukakkua, nam. Niin myös tänään. Viime viikkojen ruokarajottuneisuus harmittaa välillä, kun tuntuu että syö samaa ruokaa päivästä toiseen, joten tänään hernari maistui vielä normaaliakin paremmalta.
Tästä on hyvä jatkaa. Koti alkaa pikkuhiljaa asettua, tavarat vielä etsivät paikkojaan ja parin päivän ajan viisi miestä on hinkuttanut lattiaa superkemikaaleilla, näkisitte vain minkä moskakerroksen he ovat irti saaneet. Lattia oli semmoisessa kunnossa, että kaupan puhdistusaineet eivät siihen enää tepsineet vaan piti pyytää alan ammattilaiset hommiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti