Lupaavaa

Maanantaina lennän Hipun kanssa kahdestaan kymmenen tunnin lennon. Pelottaa jo nyt. Tuo pieni mies kun ei pysy hetkeäkään paikallaan. Ruokailun uusin trendi on sormet. Mitään ei mene lusikalla alas tai soseena. Palasia niiden olla pitää, semmoisia mitä voi helposti poimia sormiin ja mutustaa. Sotkea koko ympäristö parin metrin säteellä siinä sivussa.

Ei tarvitse paljoa arvailla keksiäkseen vastauksen siihen, että kuka kaiken siivoaa. Mara ja Hilda tietty. Ne vahtii vieressä, skarppina. Samantien kun Hippu istuu tuoliinsa niin koirat on vieressä. Me fiksut vanhemmat olimme aluksi niin huvittuneena tästä että emme välittäneet siitä, että tiesimme sen olevan riesa tulevaisuudessa eli nyt. Hippu tiputtaa tarkoituksella ruokaa koirille, nauraa perään, nuolauttaa sormensakin. Koirat ei ota kädestä tai nuole sormia, jos on valvovat silmät, mutta jos yhtään kääntää selkää niin viekas Hilda kyllä ottaa Hipun kädestä, nuolee sormet puhtaaksi ja pitää pojan nauravaisena.

Mutta siis otan asian sillä asenteella, että Hippu vain jakaa omastaan, mikä jalomielinen vauva meillä onkaan.

Mietityttää silti, että miten minä sen lentomatkan selviän. Jos jollakulla on mitä tahansa vinkkejä, toimivia tai ei niin kertokaas. Mietin siis ruokailua ja viihdykettä, päivälento kun on kyseessä.

Ystävät hyvät

Keniassa vietetään tänään ystävänpäivää sen mielitietyn muistamiseksi ja hemmottelemikseksi ei niinkään ystävien muistamiseksi. Me aiomme miehen kanssa lähteä illalla Hipun nukahdettua syömään. Hipulle jää kyllä lapsenlikka vahtimaan unta.

Neljän ulkomailla vietetyn vuoden aikana ystävyyssuhteita Suomeen ovat muuttaneet muotoaan. Moni on jäänyt matkan varrella pois, ihan mielettömän tärkeitä ihmisiä on tullut elämään ja silti ne muutamat tyypit, jotka ovat aina olleet vierellä ovat siinä vieläkin. Itse yhteydenpito ei välttämättä ole niin kovin aktiivista, mutta se ei tarkoita sitä etteikö olisi ajatuksissa. En tiedä mistä se kertoo, mutta ne nuoruuden ystävät ovat ne joiden kanssa yhteydenpito on jopa ollut tiiviimpää kuin Suomessa asuessa. Hyvä niin. Tärkeä niin. Sitten on ne ystävät joita hädin tuskin on edes nähnyt tai kuullut ja silti olisi valmis vielä antamaan toisen munuaisen sen puolesta (Lotta, tää oli sulle).

Joten te kaikki mun mussukat, olen niin onnellinen että mulla on teidät. Nostan maljan tänä(kin) iltana teille!

Ps. Arvaatkaan mikä ärsyttää nykyään? Kun ei ole aikaa tehdä mitään kunnolla, olisin tästäkin halunnut sanoa vielä monen monta asiaa, mutta työt ja vauva kutsuu.

Aamupalalla taas

Aamuisin on niin rauhallista tämän pienen hetken. Pieni mies syö tänään mangobanaanikaurapuuroa, vähän kurkkua, ruisleipää ja juustoa. Minun lautaselta löytyy samaa. Kaksi viime päivää on syöty koko perhe samaa soppaa, linssikeittoa. Pojalle ilman suolaa ja tulisuutta, miehelle pekonilla ja mulle mausteilla. Hyvin on maistunut. Aika kivaa syödä samasta kattilasta. Usein kun tulee tehtyä kolme eri ruokaa, pojalle oma, miehelle liharuokaa ja itselleni kasvista. Tai siis noin se menisi jos tekisin ruokaa. On ollut hakusessa aika ja into keittiövuoroon.

Tänään menen toivottavasti pilatesjumppaan nyt aamupalan jälkeen. Veikko jää päiväunilleen, iltapäivällä vauvaryhmämme näkee yhden äidin uima-altaalla. Ei hassumpaa.

Maanantain terveiset!

Minä tein jo kauan suunnittelemani, haaveilemani ja pelkäämäni irtioton viikonloppuna. Olin yhden yön poissa kotoa. Vauva ja mies pärjäsivät loistavasti, totta kai. Minä nautin täysillä hiljaisista ruokahetkistä, paikallaan makoilusta, ratkiriemukkaasta seurasta ja hulvattomista jutuista. Ikävä oli tosin kova, tunne siitä että olin väärässä paikassa ei millään päästänyt otteestaan.

Nyt on hyvä aloittaa uusi viikko, toivottavasti teilläkin!

In action

Aamupalan jälkeen ennen ensimmäisiä unia, pieni tuokio uudessa ihmemaassa. Onhan noita värejä, hyppii silmille ja kirkuu (ihan kuin vauvakin), mutta pieni mies on suhteellisen turvassa ja viihtyy ainakin välillä eli antaa minulle naputtelurauhan hetkeksi, jee!

Olen siirtynyt aika vahvasti käyttämään joululahjaani eli iPadin enkä tällä himputin vekottimella saa kommentoitua, joten iskä tuo aita on kyllä tarpeeksi korkea, vähän päälaki pilkistää eli muutama kuukausi toivottavasti pärjätään näin.

Etelä-Suomen Sanomat

Onkohan siellä yhtään lukijaa kenelle kolahtaisi postiluukusta aamuisin Etelä-Suomen Sanomat? Jos olen ihan oikein ymmärtänyt niin siellä pitäisi olla nyt lauantaina Naisemme maailmalla juttusarjassa haastattelu minusta. Joten vinkvink vaan!

Hippu tuhisee untaan ja nuhanenäänsä jo. Minä istun verannalla ja mies rakentaa Hipulle "karsinaa" eli edes jotenkuten turvallista leikkinurkkausta.

Viikonloppuja!

Mikä uni?

Yöaikaan tapahtuu kummia. Viikon verran pieni mies on nukkunut koko yön heräämättä joka toinen yö ja sitten taas sen toisen yön herätään joka *** tunti. Mitä ihmettä tässä talossa tapahtuu? Minulla on ollut sellainen olo jo kauan, että tuo Hippunen kerää unta ja energiaa itseensä. Lataa itsensä täyteen ja kuluttaa sen kokonaan ennen kuin lataa uudestaan. Miten voi olla niin hoppu nähdä, kokea ja osata? Voi miksei se perinyt minun unentarvetta ja rakkautta nukkumiseen? Pieni mies herääkin nykyään kuin isänsä, silmien vielä räpsähtäessä auki ponkaisee Hippu itsensä myös pystyyn. Ja tämä kaikki käy nanosekunnissa. Itselläni ylös nouseminen on hidasta. Onneksi Hippunen tykkää sentään puuhailla sängyssä heräämisen jälkeen.

Eilinen meni Hipun nenää niistäessä ihan vaan kotosalla. Keskiviikkona puhuttiin just kavereiden kanssa kuinka Hippu ei ole ollut koskaan kipeänä Suomen loman köhää lukuunottamaatta. Koputin silloin vielä puutakin, ei auttanut. Aamulla vastassa oli räkäinen, pahantuulinen ja väsynyt poika. Ruoka ei maittanut kuin vasta illalla. Niin surkeaa seurata vierestä. Tai ihan siitä aitiopaikalta, unet tuli vaan tiukassa sylissä.

Yksi kaverimme Kapista (oleellinen tieto!) totesi Veikon nähtyään, että eihän tuo poika voi nukkua rauhassa heräilemättä kun ei hän hereilläkään malta hetkeäkään olla paikallaan.

Viisi kuukautta on pian mennyt kun haaveilen siitä, että lähden yksin yhdeksi yöksi hotelliin, nukkumaan. Valkoisiin puhtaisiin lakanoihin, painavan peiton alle ilmastoinnin huutaessa täysillä. Tuo reissu on ehkä jo lähellä, ehkä viikon päästä se jo tapahtuu.

Aamujen pelastajat pikkumiehen hymyn ohella ovat kahvi ja tänään poikkeuksellisesti jo heti aamukahvilla aloitettu suklaalla herkuttelu sekä nuo rakkaat karvakorvani. Ne on niin lutusia.