Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

28.11.2012

Even scrambled eggs taste better in Cape Town




Ei paljon jäänyt munakokkelia jäljelle, olipa vaan niin maukasta. Ei tuo croissantikaan kyllä lautaselle jäänyt. Nam, nam. Herkuttelumatka(kin) on puraistu käyntiin.

23.11.2012

Kipin kapin kapkapKapiin

Vuoden alussa häämatkallamme Kapissa mietin usein haikeana, että josko se oli viimeinen kerta kyseisessä kaupungissa pitkääään aikaan. Hyvästelin paikkoja mielessäni, mutta hei pian pääsen tervehtimään niitä uudelleen. Tiistaina lähdemme matkaan viideksi yöksi. Majoitus on varattu ihan siitä Waterkantin sydämestä, unelmien ruokakauppani vierestä. Viime päivät olen mielessäni eniten ilakoinut siitä, että asustamme pienessä huoneistossa, jossa on keittiö, ilon siihen kaikkeen saa aikaan se, että pääsen ruokaostoksille siihen unelmieni Spariin ja Woolworthsiin! Miehelle matka on työreissu. Meille kaikkea muuta.

Olen superonnellinen ihan vain tallaamaan niitä samoja paikkoja kuin edellisilläkin reissuilla, mutta voisihan sitä kokeilla jotain uuttakin. Joten jos siellä puolen ruutua tulee mieleen jotain niin vinkatkaa. Viinireissut ja perusturistijutut on jo tehty, matkassa mukana on tällä kertaa myös tämä uusin tulokkaamme, joka tietysti rajaa kreisibailaukset ja tietyt paikat pois, mutta muuten.

Yksi loman parhaita puoliahan on sen miettiminen näin etukäteen, kaiken tekemisen ja näkemisen haaveilu. Just nyt näen kuinka menen aamulla Hipun kanssa lenkille, työntelen rattaita Seapointin rantabulevardilla (ei mietitä sitä että sinne on aika pitkä matka), pysähdyn johonkin ihanaan kahvilaan aamukahville, vauva myhäilee tyytyväisenä (Kapissa ei tietenkään kiukuta ketään koskaan), näytän Hippuselle merileijonat, ostelen Mombasaan soveltuvia vaatteita, käyn lempilemmikkikaupassa, lounaaksi pistelen puikoilla sushia, toisena päivänä Long Streetin purilaista, Primi Piatti on tietty ihan must, ökyboheemit Waterkantin kaupat kiertelen tällä kertaa läpi ilman hoppuilevaa miestä, pikkumies kun nukkuu silloin tyytyväisenä kantorepussa. Mulla on tietty tukka koko ajan hyvin ja kauniit vaatteet päällä. Ihan mieletön reissu tiedossa!

Stressata ei kannata siitä, että säätiedote sanoo lämpötilan vaihtelevan 11 ja 36 asteen välillä tai että matkalaukkujen pitäisi selvitä Nairobin ja Johannesburgin lentokentiltä eteenpäin.

ps. arvatkaa vaan kirjoitinko tätä aikaisin aamulla? kyllä. meidän netti vaan ei toimi ja se on kuulema vaan meidän yhteys. joka päivä käy uusi ukko tekemässä jotain ja netti toimii taas hetken silloin ja toisen tällöin. aarrghhhh.

Eilen

Kahvi, banaani ja lusikka. Portilla äänitorvi ja auto. Juoksevat koirat ja minun ihmettelyni siitä, että koska on seuraava normaali päivä? Missä vaiheessa aamut muuttuivat niin kiireisiksi ettei aikaa tunnu olevan muuhun kuin omenapuuroon?

Asiakas saapui, minä menen. Pieni mies jää päiväunilleen.

Kahvi ja banaani menivät kiireesti alas. Pieni mies nukkui minkä hieltään ehti.

Netti ei toimi enää koskaan. Nytkin se on poikki, mutta onneksi aamulta jäi tämä blogipohja auki. Sähköt on poissa. Pieni mies nukkuu päivän toisia uniaan. Torstain lounaana oli perinteitä kunnioittaen hernekeittoa ja pannukakkua miehen kollegan luona.

Meinaa suututtaa, mutta ei jaksaisi olla suuttunutkaan. Tässä tuulettimen alla lämpötila on jo mukavat 33 astetta. Miehen kollegat lounaalla kertoivat, että Mombasa on hyvä paikka, asiat toimii ja ruoka on maittavaa. Perspektiiviä aatoksilleen antoi matkat Sierra Leoneen, Sudaniin ja Bangladeshiin.

Vaakakupissa painaa niin monet asiat, mielen päällä lähinnä kutkutus. Olen niin innoissani muutamista työjutuista, Hipun jutuista ja uusista kavereista, mutta jotenkin tämä ympäristö on vain liikaa. Pitäisi ilmeisesti taas tehdä niitä asioita mitkä saa tykkäämään Mombasasta; ranta, rantaravintolat, meressä uinti, uima-altaat, tuore kookos, makea mango, pitkä ilta tummassa yössä, jääkylmä ilmastoitu huone ja paksu peitto, kahvi. Josko sitä menisi pitsalle tänään merenrannalle?

Kello on jo yli kahdeksan illalla. Ei menty pitsalle, mentiin Nakumattiin ruokaostoksille, leipäkaupan leivät oli loppu, vihannestiskin hyllyissä ei juuri porkkanaa ja perunaa kummempaa löytynyt, kurkku ja tomaatti oli loppu niin kuin moni muukin tuote. Ensimmäisen kerran sitten Suomesta muuton jälkeen ostin pakasteesta vihanneksia, tiskiltä miehelle pihvin ja kalakaupasta itselleni papukaijakalaa. Pikaruokaa meikäläisittäin.

Vauva nukkuu, tuulettimet hyrrää, lämpötila on laskenut jo 30,5 asteeseen. Mies virittelee taustalla Dexteriä telkkuun. Jospa sitä kävisi hakemassa jääkaapista jotain Suomi-hyvää. Kaksi lähetystä kahden päivän sisällä on enemmän kuin jees.

Perjantaiaamu, torstai meni jo. Tänään on ihan tavallinen aamu, kauan kaivattu. Pieni mies unillaan, minulla oikea aamupala meneillään paitsi että leipä jäi ilman höysteitä, en ole huomannut niitä kaivata näköjään koko viikolla, koska kurkku oli mädäntynyt jääkaappiin.

Onneksi on vielä pala porkkanakakkua.

20.11.2012

Katosi, väsyi ja palasi.

Mombasa hellii meitä kuumalla hiostavalla auringollaan.

Aamuisin, kun avaan makuuhuoneen oven on vastassa sankka ja kuuma ilmamassa, päivän ensimmäinen tuskainen huokaus. Kipitän vauva sylissä alakertaan, siellä ilma on erittäin paksua ja tunkkaista. Avaan takaovet, vastaan tulee aavistuksen verran viileämpää ilmaa ja lehmänhaju. Availtuani kaikki ikkunat ja ovet, laitettuani tuulettimet päälle on kroppa jo hieman tottunut kuumuuteen. Iho on jo aivan nihkeä enkä millään jaksa pitää vauvaa sylissä. Hikikarpalot kihoaa Hipun otsalle, takatukka on märkä.

Aamupalaa säestää kanojen kaakatus ja yhden seonneen vuohen hulluus. Kääntelen tuuletinta vähän väliä muka parempaan asentoon. Hippunen pistelee tyytyväisenä omenapuuroa poskeen, minä juon kuumaa kahvia ja toivon kofeiinin välitöntä vaikutusta. Tässä vaiheessa paidassa on muutama hikiroiske jo näkyvillä.

Aamupalan jälkeen siirrymme olohuoneen sohvalle kahden tuulettimen alle maitotankkaukseen. Koirat alkaa mekkaloida takapihalla, apinat hyppii puusta seuraavaan, lehdet putoilee ja korvia särkee. Hipun poski on liiskautunut käsivarteeni kiinni, pyyhin hikeä jatkuvasti puklurätillä. Meillä niihin ei puklailla vaan hikoillaan.

Maitotankkausta seuraa pieni leikki lattialla, jonka aikana yritän antaa koirille ruuan. Hippu siirtyy seuraavaksi kantoreppuun ja nukahtaa siihen ensimmäisille unilleen. Unisen pojan siirrän rattaisiin nukkumaan tuulettimen viereen. Hiki valuu ja päivän seuraava kahviannos odottaa. Ja työ.

Tänään tajusin kuinka paljon helpompaa meille kaikille on jos vain suosiolla menen päivän toisille päikkäreille makuuhuoneen ilmastointiin. Voi että nukutti hyvin niin vauvaa kuin minua.

Viime viikkoina vaan sähkökatkot ovat riivanneet liian usein, netti on ollut poikki melkein viikon päivät. Minä olen yhtäkkiä tilanteessa missä töitä on tarjolla jo liiankin kanssa, vaikka mieltä ne kutkuttaisi paljonkin. Aurinko porottaa eikä ilma vaihdu. Se väsyttää ja vie jotenkin ajatuksilta sen terävimmän huipun. Tekisi vain mieli olla uima-altaassa, juoda jäistä juomaa ja maata tai sitten viettää iltaa ja katsoa Dexteriä. (Vihaan muuten kamalien asioiden inhimillistämistä, Dexteriin viitaten, ja silti olen aivan koukussa).

Huomenaamuna muuten emännöin vauvaryhmän kokoontumista :)
Niin ja sunnuntaina Mara voitti Shaggy Dog Showssa ensimmäisen palkinnon kategoriassa wounded soldier (mies kertoi tuomareille jalkavaivoista, leikkauksesta ja nivelkulumasta), tuntui jotenkin pahalta, kun kolmijalkainen koira jäi toiseksi tänä vuonna, palkinto kun on ollut kolmijalkaisen koiran jo vuosia.

ps. kello on nyt kymmenen yli kymmenen illalla ja mittari näyttää 31 astetta tässä sisällä. toinen puoli kasvoista on hikinen, toinen kuiva kiitos tuulettimen.

9.11.2012

Arjen paatosta äitiyssumusta.

Tämä leskiäitiys taitaa sopia minulle. Meillä on ollut jotenkin niin mukavaa Hipun kanssa (mies, älä ota tätä sellaisena miltä se kuulostaa, you know :)). Päivät ovat sujuneet hyvin, Hippu on selviytynyt alahampaiden tulosta ja pari viime päivää ovat olleet niin paljon kivempia kun pientä ei kitisytä koko aikaa. Minä olen aamupäivät puuhannut projektieni parissa, pieni mies on nukkunut sillä aikaa ja leikkinyt kodinhoitajamme kanssa. Iltapäivän kuumimmat tunnit ollaan uinuttu. Tänään mentiin uimaan unien jälkeen ja tapaamaan muutamaa kaveria.

Hieman minua mietityttää että miten me joskus Hipun kanssa osataan olla toisistamme erossa. Mutta eikös sitä sanota, että yksivuotiaaksi voi ihan huoleta paapoa vauvaansa vaikka sitten sen 24/7? Että sitten sen vauvan itseluottamus on kasvanut niin hyväksi että ei haittaa vaikkei äitin vierellä joka hetkeä olisikaan? Vaan taitaa tuo teoria mennä samaan kategoriaan sen kanssa että lyhyitä päiväunia nukkuvat lapset olisivat älykkäämpiä. Näin yksi kanadalainen nainen minulle kertoi, taitaa olla ihan semmoista tietoa minkä avulla vaan yritetään lohduttaa vanhempia jaksamaan.

Niin ja ollaanhan me Hipun kanssa erossa oltu toisistamme, minä olen tosiaan joka aamu jotain työtä kotona tehnyt ja Hippu on leikkinyt kodinhoitajamme kanssa sillä aikaa ja olinhan viimeksi (ja ihan ekaa kertaa) maanantaina leffassa katsomassa kenialaista elokuvaa Nairobi Half Life, suosittelen!

Minusta on ollut jotenkin tosi vaikeaa keksiä tekemistä vauvan kanssa. Tiedän ettei mitään sen kummempaa tarvitse ollakaan, mutta kuka kykenee viettämään tuntia kauempaa leikkimatolla niin että molemmat viihtyisi? Mitä vauvojen kanssa puuhataan? Nykyään Hippu tykkää jo leikkiäkin ja tutkailla maailmaa lattiatasosta. Lempipuuhia kuvittelisin olevan koirien ihmettely (saa aikaa kestohymyn ja kovaa huitomista), mun päällä möyryäminen, pikkualtaassa istuminen, hyppykiikussa pomppiminen, kantorepussa oleilu ja kaiken irtonevan suuhun osuttaminen, niin ja ainiin syöminen. Kaikki tuntuu maistuvan paitsi puuro ei ihan niin hyvin. Hippusen ruokavalio koostuu pitkälti aamupuurosta banaanin tai luumun kera ja illallisesta, joka yleensä sisältää jotain näistä: porkkana, kurpitsa, kesäkurpitsa, butternut squash, bataatti ja avokado. Vielä muutama viikko mennään kaiketi näin ja sitten aletaan taas maistella uusia juttuja.

Nukkumaan. Kirpakkaa viikonloppua Pohjolaan! Minä en edes osaa ajatella mitään vilttejä taikka villasukkia, tuulettimet on säädetty pykälää isommalle ja silti vaan on kuuma. Lämpömittari on 30 asteessa tässä meidän olohuoneessa, että näin.

Mummolleni

Mummoni mun, tiedän ettet kaipaa huomiota, mutta hei tänään on sinun syntymästä kulunut niin monta vuotta, että sitä on syytä juhlistaa. On syytä juhlistaa kaikkea sitä mitä noihin vuosiin on kuulunut, mitä kaikkea sinun vuoksesi on olemassa, miten pitkälle olet taipunut ja miten paljon olet rakastanut. Yhä edelleen 32-vuotiaana yksi suosikkipuuhani on ajatuksissani kaivautua lapsuuteeni ja kuinka paljon sinä mummo oletkaan noissa muistoissa. Ukkokodintien sauna ja saunatupa, kello neljän päiväunet ja ukin kuorsaus ja sitä seurannut päivällinen, keittiön remontti ja maailman hienoimmat peilit, muistitaulu ja isoukin sotilaspassi. Leipominen ja loppumattomat mielikuvitusleikit ja tarinoiden sepittämiset. Se kuinka jännittäviä ja pelottavia paikkoja ne yläkerran komerot olivatkaan. Ja miten maailman hienointa pienenä oli se, että yläkerrassakin oli keittiö. Kesät mökillä, talvireissut Lappiin eikä loppujen lopuksi edes kaikki se tekeminen vaan se tunnelma siinä kaikessa. Mummoni mun, olet aina ollut niin olemassa minulle.

Aavistan, että et halaja lahjoja materian muodossa, niin olet minulle ainakin opettanut. Ajatus ja hyvä olo on tärkeintä. Kuulin, että juhlit juhliasi omalla tavallasi, suotakoon se sinulle. Mutta kuitenkin olet yksi vakkarilukijani ja monta kertaa myös syy kirjoittaa siksi haluan tämän kirjoituksen sinulle omistaa. Ajattelen toisinaan sitä kuinka aamulla keität kahvia ja käynnistelet konetta, annat sivujen latautua auki, myös minun blogini ja niin mielelläni aina joka aamu sinulle uutta lukemista antaisin.

Onnea mummo! Olen ihan hurjan ylpeä sinusta ja 80 vuodestasi!

8.11.2012

Mombasa, väsytät mua.

Mies lähti melkein kaksi päivää sitten, tuntuu kuin siitä olisi jo pieni ikuisuus. Eilinen ja tämä päivä on mennyt vauhdilla, iltapäivän unet katkaisevat tohinan hetkeksi, mutta sitten on taas jatkettu menoa. Yhtäkkiä huomaan löytäneeni itseni tilanteesta, jossa joka päivälle löytyy toimintaa, ikään kuin sitä ei olisi jo muutenkin.  Pienen miehen yölliset horror-unet ovat ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä. Nyt olen käynyt intensiteetillä päiväunien pariin. Puolen tunnin pikaunet ovat toivottavasti joku päivä lähitulevaisuudessa mennyttä ja tilalla on parin tunnin tukevat päiväunet. Tämä viikko on treenattu nukkumista yhdessä, minun kyljessä Hippu malttaa nukkua sen pari tuntia. Minä olen huvittanut itseäni katsomalla Kimmoa TV-kaistalta ja nukkumalla. Kyllä päiväunet tekevät niin hyvää.

Mombasa on antanut taas sitä kuuluisaa itseään, sähköt olivat tiistain poissa ja eilisen illan pitkälle yöhön poissa. Puutarhurimme aloitti aamun kertomalla, että vesi on taas lopussa. Putkimies pahoitteli puhelimessa, kun ei ole hoitanut ongelmaa kunnolla loppuun. Lupasi tulla huomenna hoitamaan. Olen aikoja sitten antanut itselleni luvan olla puuttumatta tuohon vesiongelmaamme, se kun nostaa sen verran verenpainetta. Edelleen näen itseni tasaisin väliajoin pitämässä kiitospuhetta naapurille siitä kuinka hienosti osasi meidän vedenjakelun tyriä ja miten valtavat kustannukset siitä on meille koitunut, miten paljon aikaa meiltä on siihen mennyt ja ennen kaikkea kuinka paljon mielipahaa se on aiheuttanut. En ikinä ole naapuria livenä nähnyt ja niin haluaisin hänet tavata.

Jotenkin sitä vaan turtuu, ei jaksa pauhata, uida vastavirtaan. Sitä menee mieluummin itse mukaan ja alkaa toteuttaa vihdoin sitä lausahdusta, että maassa maan tavalla. Ollaan sitten kaikki vaan syvässä suossa, ei välitetä mistään muusta kuin siitä, että just tänään ja just tällä hetkellä asiat on hyvin kohdallani, olkoon sen hinta mikä tahansa.

Ups. Mulla oli kyllä ihan hyvä mieli vielä äsken, ajattelin hieman päivittää tänne kuulumisiani ja mennä sitten nukkumaan. Näköjään mielen päällä olikin hieman hapanta ajatusta. Olisin voinut myös avautua siitä kuinka paljon minulla ja Hipulla on ollut mukavaa puuhaa, kuinka paljon uusia projekteja on mielessä ja kuinka ne pitäisi saada vielä toteutukseen, miten hienosti koirat ja vauva nykyään ovat yhdessä ja iloita siitä, että ne kaksi alahammasta ovat nyt tulleet kokonaan ulos ikenestä (huutoa, kuolaa, nyrkin jyrsimistä ja puruleluja) ja miten pieni mies kävi ensimmäisillä syntymäpäiväjuhlilla.

6.11.2012

Herääminen

Kyllä täällä vielä ollaan ja eletään. Hikoillaan ja vältellään aurinkoa. Huomenna ikävöidään miestä, joka loppuviikoksi lähtee Italiaan (kateus) työmatkalle. Mun aika koneella on minimalisoitunut viime viikkoina ja päivinä. Pikkumiehen aamupäikkärin aikana olen tehnyt töitä ja siinäpä se koneella olo aika on sitten mennytkin  satunnaisia facebook-vilkaisuja lukuunottamatta. Illat ovat olleet Dexterille omistettuja, mutta nyt on tiedossa useamman illan tauko, mennään tauolle Dexter. 

Jos en päädy nukkumaan Hipun kanssa illalla yhtaikaa niin ehkä saan itseni taas kartalle internettielämääni. Tosin voi olla, että peti houkuttaa. Pieni mies on nähkääs alkanut nukkumaan yönsä ilman useampaa heräämistä, mutta ennen kuutta pieni mies jaksaa myös jo herätä. Yhdessä auringon noustessa. 

Hyvää marraskuuta! Täällä on kesä jo todenteolla. Monta asiaa tiedossa tälle kuulle, isänpäivä -joillekin se ensimmäinen isänä, toisille ukkeina. Yhdet valtavan isot syntymäpäivät siellä kaukana, toisetkin syntymäpäivät vähän hillitymmällä vuosiluvulla, disko minne pääsen valvojaksi, ehkä matka sinne missä rakkaus on aina asustanut (kuka arvaa minne?), niin ja yhden pienen miehen kasvu päivä päivältä.