Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

31.5.2012

Voi rakkaus.

Myrskyisän yön tulos oli mitä täydellisin maanantaiaamuna. Täyttä  puhdasta rakkautta 52cm ja 4280 grammaa. 


Kuva on otettu elämän ensimmäisinä tunteina.

Neljäs päivä Hippumme elämässä on pyörähtänyt käyntiin ja minä en olisi parempaa pestiä voinut saada kuin olla yksi Hipun elämän merkittävimmistä henkilöistä.

Tällä hetkellä aika kuluu lähinnä katsoen haltioituneena tuota pienokaista, toisen unta ja ilmeitä, kuunnella pieniä ja määrätietoisia Miukulaisen ääniä ja olla niin täynnä ihastusta ja rakkautta.

25.5.2012

We got the power.

Jihaa, viiden päivän sähkökatkos osoittautui huonoksi huhuksi, ainakin tänään. Pitänee silti muistaa, että mikä tahansa täällä on mahdollista, mutta ainakin just nyt otan kaiken irti sähköstä. Tuuletin hurraa taustalla, tietokone lataa ohjelmia kovalevylleen, pian imuroin vaunut ja turvaistuimen pölystä. Pitäisi varmaan vielä leipoa sunnuntaiyönä saapuville matkaajille sämpylät ja voisikohan sitä pestä jotain pesukoneessa? Kameroiden akut on ladattu täyteen.

Maha pystyssä tai aika laskeutuneena siis yhä mennään. Yöt ovat muuttuneet levottomiksi enkä oikein saa unen päästä kiinni, valvon vaikka kuinka myöhään (ei yhtään tapaistani) ja mietin, että huomenna sitten lepään ja katson jotain lempisarjojani koneelta miljoona jaksoa putkeen. Lempisarjat on katsottu loppuun. Täydelliset naiset ja Greyn anatomia ovat kuuluneet vuosia vakiokatsottaviin ja nyt ne on loppu ja hei kuinka turhauttava oli Greyn anatomian viimeinen jakso, ihan huono kiitos katsojilleen. Mistä uusi tv-sarja? Osaako joku suositella? Mad Meniä olen yrittänyt katsoa, huonolla menestyksellä, samoin kuin New Girliä.

En oikein osaa keskittyä tai ajatella tällä hetkellä muuta kuin itse synnyttämistä ja siihen valmistautumista, kaikkeen muuhun ajattelua vaativaan suhtaudun aika välinpitämättömästi tai oikeastaan tunnen olevani kykenemätön siihen. Puhelen vatsalleni ja maanittelen Hippusta tulemaan ulos, vakuutan että olemme valmiita ja enemmän kuin innoissamme kohtaamaan hänet, kerron kuinka en malta odottaa että saan tuntea jotain sellaista mistä en vielä osaa tietää mitään.

Martti karvakorvan käytös on muuten muuttunut taas, ehkä viikon tai kahden sisällä. Se mokoma on ikäänkuin hyljännyt minut. Enää se ei vahdi vieressä vaikkei se kyllä viipota missään kaukanakaan. Onkohan siitä nyt tullut aikuinen leikattu uroskoira, jota kiinnostaa vain nukkuminen ja syöminen? Ikinä Martti ei ole osoittanut mitään valtavaa kiinnostusta ruokaa kohtaan, pikemminkin se on syönyt vain sen verran, että pysyy kunnossa, nyt se kerjää ruokaa ja syö niin paljon kuin sille antaa, kurkunpalat ja tomaatti on alkanut kelvata. Muu aika menee nukkuessa ellei olla sitten lenkillä. Lenkillä Mara jaksaa kyllä innostua ja ei meinaa pysyä nahoissaan, kun näkee meidän vaihtavan lenkkarit jalkaan. Voi toista, vaikka ihan onnelliselta vaikuttaakin. Hilda taas menee menojaan päivät pitkät, käy sisällä syömässä ja öisin nukkumassa, se viipottaa niin tärkeänä ympäri pihaa tai sitten se makaa ja arvokkaasti tarkkailee ympäristöään etutassut sievästi ristissä.

Hippusen nurkkaus tai paremminkin seinäys on aika lailla valmis, muutama ilta sitten saatiin laitettua moskiittoverkkokin paikalleen. Seinäys sijaitsee meidän makkarissa. Koirien yöpedit ovat myös meidän makkarissa ja näin mennään jatkossakin. Makuuhuoneen ovea on pidettävä kiinni ilmastoinnin takia, joten meille on ollut aina luonnollista se, että koirat nukkuu meidän makkarissa. Mitään kiinnostusta vauvan tavaroihin ei ole ollut ilmassa mitä nyt kaikki on nuuhkittu sen yhden kerran läpi. Mielenkiinnolla odotan kuinka käy kun vauva ja koira kohtaavat ensimmäisen kerran. Mies saa tuoda sairaalasta jotain Hipulta tuoksuvaa etukäteen jo nuuskittavaksi ja kun minä kotiudun vauvan kanssa saa koirat kohdata ensin minut ja sitten vasta rauhoituttuaan vauvan.

Lämpöistä viikonloppua, grillatkaa ja suojatkaa nenänpäänne punoitukselta! Tuoksutelkaa nurmikkoa ja koivunoksia!

Niin ja jos on niitä tv-sarjoja suositeltavaksi niin antakaas tulla vaan. Draamaa, kiitos.



24.5.2012

No nyt ne sitten loppui

Sitä vaan, että eilen meiltä loppui sitten vesi kokonaan ja tänä aamuna kuulin, että sähköä ei ole seuraavaan viiteen päivään eikä kunnan vettä. En tiedä voiko se olla totta. Katsotaan miten käy. Onneksi miehellä on töissä jemmassa bensaa, että saadaan generaattori huutamaan riemuhuutoaan. Ja onneksi kaverin luokse pääsi eilen suihkuun. Vesitilanteenkin pitäisi korjaantua ihan hetkellä millä tahansa, mies on tilannut 10 000 litraa vettä, tankkiauton piti saapua aamuysiltä  eli kai se sieltä tämän päivän aikana tulee ja saamme taas pariksi viikoksi vettä. Joten no worries äiti ja pojat, pääsette kyllä pikasuihkussa käymään.

Tämmöistä tänne siis, noh, tämä tietää mulle enemmän mantelicroissanteja ellei Hippunen päätä syntyä näiden päivien sisällä. Tänäänhän alkaa tämä meidän laskettujen päivien putki, niitä kun on kolme. Torstaista lauantaihin. Mitään merkkejä ei vieläkään ole ilmassa.

Terveisin Jenni lempikahvilasta, katse on tiukasti mantelicroisanteissa, pitänee odottaa seuralaista ennen kuin iskee kiinni.

23.5.2012

Vesitankin tarina

Ehkä viitisen viikkoa sitten sain puhelun puutarhuriltamme, että naapuri on aloittanut hajoittamaan vesitankkiamme. Olin kummissani enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Soitin samantien vuokraisännällemme ja kerroin kuulemani uutisen. Vuokraisäntä vaikutti järkyttyneeltä ja sanoi lähettävänsä välittömästi jonkun paikan päälle. Itse olin silloin poissa kotoa myös. Yritin muistella että missä meillä edes on koko vesitankki.

Kotiin päästyäni kuulin vain meteliä, mikä tulee sementin rikkomisesta millä lie vasaralla. Menin katsomaan tankkia ja puutarhuri kertoi tankista olevan 1/3:n naapurin puolella ja naapurin sanoneen puutarhurillemme aloittaessaan rikkomaan tankkia että oli kuulema yrittänyt ottaa meihin ja vuokraisäntäämme yhteyttä. Arvatkaa mitkä marjat sanoin tässä vaiheessa? Minä juoksin sitten naapurin puolelle, jossa talon työväki sanoi ettei isäntä tai kukaan muukaan asukas ole paikalla. He sanoivat myös etteivät tiedä kenenkää talon asukkaan puhelinnumeroa. Väärä vastaus! Saatoin ehkä sanoa asioita, jotka hävettää nyt.

Naapuri halusi siis lunastaa maanalaisesta vesitankistamme hänen puolella olevan osan itselleen. Lain mukaan hänellä on siihen täysi oikeus, koska tankki on hänen maallaan. Joskus vuosia sitten naapuri oli nimenomaan tankin rakentanut, typeränä toisten maille. Meidän talon tontti oli silloin vielä asumatonta. Rajat oli kuitenkin silloin jo tiedossa.

Naapurilla oli hienot suunnitelmat kuinka rakennusmiehet rakentavat seinämän neljässä päivässä ja kuinka emme hetkeäkään joudu olemaan ilman vettä. Pieleen meni kaikin mahdollisin tavoin. Viikkoja on kulunut jo viisi. Juuri kuorma-auto toi pihaamme uuden maanpäällisen tankin, mieheni tilaamana. Parhaillaan putkimiehet aloittavat työt, jotta saisimme vesitilanteen jotenkin normalisoitua ja kunnan veden taas juoksemaan hanoihin. Jos meillä ennen meni veteen reilu kymmenen euroa kuussa niin nyt viidessä viikossa rahaa siihen on uponnut jo yli sata euroa. Kauhulla odotan kunnallisen veden laskua huhtikuulta, koska silloin kun naapuri aloitti tämän vesisodan niin hän pilasi meidän vetemme käyttökelvottomaksi, monen monella kuutiolla.

Naapuri on vakuutellut ystävälliseen sävyyn koko viiden viikon ajan, että hän huolehtii kaikesta, maksaa kaikki kulut ja etsii pätevät työmiehet. Ei mennyt taaskaan niin. Ensinnäkin työmiehet jakoivat tankin puoliksi, eivätkä niin kuin se tontin rajan mukaan menee eli 1/3 naapurille ja 2/3 meidän puolelle. Minun insinöörismieheni puuttui tähän tietysti jo heti alkumetreillä, mutta itsepintaisesti työmiehet vain jatkoivat seinän muuraamista puoleen väliin tankkia, mikä ajoi mieheni hyvin lähelle hulluuden ja raivon portteja. Vasta työn valmistuttua, kun meidän pihalla tönöttävä ilmareikä olikin naapurin puolella tankkia asian sai todistettua niin, että sen tajusi jokainen. Työmiehet, jotka seinän tekivät eivät enää ikinä tulleet takaisin katsomaan taikka myöntämään virhettään.

Avot, seinämä oli nyt valmis, viiden viikon jälkeen mihin mahtui monen monta päivää jolloin työmiehiä ei näkynyt, ne olivat milloin hautajaisissa, häissä, kipeänä ja milloin missäkin. Naapurikin lopetti puhelimeen vastaamisen ja me tiesimme, että seinämä ei ole vedenpitävä, joten me emme sitä tahtoneet täyttää ensimmäisenä. Naapuri alkoi täyttämään sitä eilen ja kappas arvatkaa vaan onko se vesi puoliksi meidän puolella tankkia. Onhan se. Joten tankki on sama kuin hyödytön meille. Naapuri täyttää tankkia  mitä luultavimmin suolavedellä ja meille se oli ennen nimenomaan puhtaan veden lähde, puhtaimman mitä täällä voi saada. Ei ole enää. Tilanne on aika lailla lost-lost molemmille osapuolille. Kunnan veden paine ei riitä nousemaan meidän maanpäällisiin tankkeihin, edessä on siis jonkinlaisen pumpun osto meille ja naapuri sai tankistaan osansa, mutta sitä täyttäessään vedestä tulee aina puolet meidän puolelle tankkia ja mehän voidaan vaikka keksiä jotain pikkujäynää sille vedelle kiitokseksi tästä kaikesta (minä en ainakaan just nyt jaksa mitään toisen posken kääntämistä lyöjälle).

Tällä hetkellä joudumme siis tilaamaan vettä meille, sitä tuodaan vesisäiliörekalla ja ikinä ei voi olla varma minkä laatuista vesi on. Great. Kaverit on jo kertoneet kauhukertomuksia mitä kaikkea vedestä voi tulla ja kuinka erityisesti vauvan kanssa pitää olla tarkkana, että vesi on puhdasta. Ihmiset siis kaatavat klorittia vesitankkeihinsa eliminoidakseen pöpöt ja madot. Kloritti on kaiketi halvin vaihtoehto. Tiedän että muitakin vaihtoehtoja on. Seuraavana projektina onkin tutustua sitten siihen teemaan, kuinka saada vedestä käyttökelpoista ja edes jotenkin turvallista käyttää.

Käsi pystyyn kuka jaksoi lukea näin pitkälle! Vesisotatarinaan liittyisi vielä monta muutakin vaihetta, mutta tässä nämä keskeisimmät ja ne verenpainetta eniten nostattavat on jätettävä taka-alalle. (Esimerkkinä yksi niistä, katkera opetus.)

Nyt lounasta ja sitten menen kuuntelemaan mitä synnytysvalmennuksessa on tänään opittavana.

21.5.2012

We are getting there


Lauantaina täyden 39 raskausviikon voimin, mies, Hippunen ja minä. Koirat missä lie juoksemassa pitkin rantaa. Juoksivat niin ja löysivät aarteita syötäväksi, ainakin Hilda. Hilda oksensi seuraavana yönä ainakin sen kymmenen kertaa luunpalasia ja koko vatsansa sisällön ulos.


Sunnuntaiaamuna Hilda yllätti aamulenkillä varaanin puskasta. Varaani hyökkäsi ja onnistui jotenkin lyömään Hildaa, koko sunnuntain tyttö piti toista silmäänsä kiinni ja se punoitti. Onneksi tänään silmä näyttää jo rauhoittuneen ja neiti on entisensä.

Aikamoista itsensä tarkkailua on ilmassa, odottelen malttamamattomana merkkejä synnytyksen käynnistymisestä. Portaita on ravattu tänään ja tehty kyykkyjä, syöty tulista ruokaa ja jopa juotu paikallisen tavan mukaan mintusta keitettyä teetä. Niin ja levätty vähän joka välissä, jalat eivät  tykkää yhtään istumisesta.

Lehmät ovat edelleen naapuritontilla ja toisen puolen naapuri ei vieläkään ole saanut saatettua loppuun aloittamaansa vesitankin puolittamista.

Jatkan siis arjessa elämistä, tänään sain jo pakattua sairaalaan lähtevän ruokakassin ja kirjoitettua listan mitä kaikkea jääkaapista poimitaan mukaan, huomenna taidan vielä käydä hakemassa pakkaseen graavilohta mukaan.


18.5.2012

Ihan tavallinen perjantai

Perjantai, kuinka aina tuntuu olevan perjantai ja viikonloppu edessä? Ja silti aika tuntuu matelevan. Kuukausia sitten tehty sopimus Hippusen kanssa siitä, että hän syntyisi laskettuna päivänä on alkanut epäilyttämään minua. Mitä jos Hippusta ei huvitakaan tulla ulos vielä? Minkäänlaisia merkkejä synnytyksen lähestymisestä ei ole ollut. Liikun suht helposti vaikkakin hitaasti, mihinkään ei kolota tai satu sen enempää ja olo on fyysisesti hyvä vaikkakin valtava. Mieli on vain malttamaton. Huomaan ajatuksieni kääntyneen sisäänpäin, itseeni ja vauvaan, mieheen ja meihin. Olen käynyt paljon mielessäni läpi mieheni ja minun parisuhdetta, sen alkua ja kaikkia niitä haaveita mitä meillä silloin oli, yhdessä ja erikseen sekä kaikkia niitä asioita mitä meillä on nyt, haaveita ja suunnitelmia, tulevaisuutta, jossa ei ole enää vain me kaksi ja koirat.

Aamupäivän kahvihetki lempikahvilassa, tunnistaako joku tuon keskimmäisen hepun?
Ihan tavallinen perjantai ei ehkä pidä paikkaansa, tänään on tapahtunut jo niin monta asiaa. Putkimies on tullut parin viikon tauon jälkeen jatkamaan työtään ja ehkä vielä joku päivä meilläkin on taas vesitilanne ennallaan. Siihen saakka sinnitellään ja käydään minuuttisuihkussa, annetaan ulkokukkien kärvistellä suolavesikastelulla ja auton kuraroiskeilla.

Vihannespesu grilli-iltamaan varautuen, minun nakkini on valmistaa paahdettuja kasviksia couscousilla.
Olemme myös ehkä aloittaneet sodan toisenkin puolen naapuria kohtaan, lehmäsodan. Tällä puolen meillä on tontti, jossa on kolme taloa ja niiden takana on yksi tyhjä tontti. (Toisella puolellahan naapuri aloitti meitä vastaan eripuran rikkomalla vesitankkimme.) Noh, me saimme vihdoin tänään kunnan miehet vierailulle, koska tyhjällä naapuritontillamme on ollut lehmiä vuodenvaihteesta saakka, nyt ne ovat vaan lisääntyneet ja niistä ei pidetä oikein hyvää huolta eli ne haisevat ja paljon. Kävi ilmi, että ne kuuluvat naapurillemme. Kunnan miehet antoivat kolme päivää aikaa päästä lehmistä eroon ja jos lehmät vielä kolmen päivän jälkeenkin ovat tontilla tulee poliisi ne hakemaan. Jaiks, minua hiukan hirvittää. Kyseessä on ehkä reilu kymmenen lehmää. Mitä jos ne naapurit suuttuu meille ja vaikka myrkyttää meidän koirat?

Viikon kestäneiden sateiden jälkeen on niin kovin vihreää ikkunan toisella puolella.
Ollaanko me liian vaativia ja nirsoja? Onneksi laki on puolellamme, asuinalueella ei saa pitää karjaa ilman erikoislupaa. Ja ihan rehellisesti voin todeta, että lehmistä lähtevä haju on karmiva, niiden suoja on vielä rakennettu meidän tontin aitaa vasten, joten siinä ne lehmät sitten ammuu, märehtii ja tekee jätöksiään.  Kärpäsiä täällä on näin sadekauden aikaan paljon, mutta veikkaanpa että lehmät niitä myös lisäävät. Verannalla oleskelu on siis muuttunut navetta-asioinniksi.


Viikonlopun suunnitelmissa on grillausta ja grillausta. Tänään toisilla kavereilla ja huomenna seuraavilla. En laita vastaan. Päivät on parempi täyttää toiminnalla. Kolmen päivän päänsärky ja flunssainen olo on enää muisto vain, nyt on vimmainen olo. Tekee mieli puuhata kaikenlaista.

Luottoliuos kasvisten pesuun.

Näillä mausteilla ja jääkaapin curryseoksilla mennään.
Huomenna on merkityksellinen päivä siellä Suomessa, rakas ystäväni kävelee kauniissa unelmassaan alttarille ja lausuu miehelleen tahdon. Kotikaupungissani on taas raskas päivä, serkkuni saatetaan viimeiselle matkalleen, olette ajatuksissani kaikki.

Ps. kaikki vippaskonstit synnytyksen käynnistämiseen otetaan vastaan. Lupaan testata.

16.5.2012

Kukkuu

Silmät vuotaa, nenä vuotaa, korvat on tukossa ja päätä särkee. Siinä viime päivien kuulumiset. Vettä on satanut viime perjantaista, lämpötila on laskenut sisällä talossa +27, siinäkö syy vilustumiseen? Olen aina ihmetellyt sitä kuinka joku voi vilustua näissä Mombasan olosuhteissa. Oloni on siis kaikkea muuta kuin hehkeä, makuuasennossa olo ei houkuttele, selkä ja lonkat huutaa jokseenkin jo hoosiannaa ja vatsa tuntuu painavan sata kiloa.

Olen silti jaksanut iloita sateista, lämpötila on laskenut sen muutaman asteen ja olo on niin paljon helpompi ilman jatkuvaa hikoilua.

Parasta on myös se, että päivä päivältä Hippusen kohtaaminen on lähempänä ja enää ei voi mennä mitenkään älyttömän kauan. Olen myös osannut nauttia näistä päivistä, tehnyt edes sitten pienen pieniä juttuja mitkä minua huvittaa, katsonut lempisarjoja ja lepäillyt.

Koneen ruutu saa silmät vuotamaan vielä enemmän, joten toivottelen teille hyvää helatorstaita sateisesta Mombasasta!


13.5.2012

Hyvää Äitienpäivää!


Jos on kerran äidiksi syntynyt

Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten, 
ja kaikkia maailman lapsia 
hän on painanut rintaansa vasten,

ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla, 
sillä maailman lapset puhuvat 
hänen omien lastensa suulla. 

– Anne-Mari Kaskinen -

Äiti ja mummot, olette ajatuksissa ja sydämessä, niin kuin aina.


11.5.2012

Uskollisin kaikista


Näin tämä minun muruni seuraa minua päivät pitkät. Nyt taisi olla hieman tylsää, kun asentoa tuli vaihdettua monta kertaa vajaan tunnin sisällä.







En voisi toivoa mitään muuta koiraltani kuin mitä Martti on. Martti on niin huipputyyppi.

Kepeä pää

Olen sitä mieltä, että puhun ihan liikaa pahaa Keniasta. Minun pitäisi välttää mustamaalaamasta tätä maata, etenkin niille, jotka eivät ole paikasta muuta kosketusta saaneet kuin minun iänikuisen valitusvirren. Olen sitä mieltä, että voin puhua pahaa sellaisen kanssa, joka itsekin on tämän kokenut. Se on jotenkin rehdimpää. En taida olla kovin rehti tyyppi, koska niin usein lipsun. Nöyrästi pahoittelen joitain kiukkukohtauksiani, en sentään kaikkia, suurimpaan osaan tunnen olevani oikeutettu, mutta asiat voi ilmaista niin monella tapaa ja minun pitäisi ehkä parantaa tapani juuri siinä ilmaisussa.

kuvat ovat viime viikonlopun reissulta, onnistuin ottamaan kokonaiset neljä kuvaa reissulta, tässä niistä kolme. täysikuu oli kaunis.
Tänään olo on ollut kepeä, vaikka sähkö ja netti menivät aamuyhdekseltä. Tällä kertaa tiesin siitä etukäteen, luotin siihen, että herään ennen kahdeksaa niin kuin aina. Heräsin varttia vaille yhdeksän, ehdin silti hyvin alakertaan hampaat pestyinä klikkaamaan koneen ja suosikkisivustot auki sekä tekemään mangosmoothien. Kuului tuttu ääni, kun virran kohina lakkasi. Minulla oli melkein voittajaolo. Lähde vain sähkö, kyllä minä pärjään, minulla on mangosmoothieni ja suosikkisivuni auki!

Aamurutiinit menivät siis niin kuin pitikin. Sain aikaiseksi tehtyä kolme tyynyä, Hippusen vaatelaatikon seinät ja soitettua maratonipuhelun ystävälle Nairobiin. Mutta unohdin aamun tärkeimmän tehtäväni, aikaisen tipun hyökkäyksen Nakumattiin voiostoksille. Eilen kuulin huhun, että aamulla voita on hyllyssä. Saavuin liian myöhään, nyt istun viereisessä kahvilassa, vatsa täynnä lounaskeittoa ja mieli halajaisi vielä mantelicroissantia. Kepeä pää nimittäin vaati, että pysyäkseen kepeänä se saa aina sähkön katketessa mantelicroissantnautintonsa. En laittanut vastaan. Tunne,- palkinto,- ongelma,- mitä lie syömistä parhaillaan. Myönnän ongelmani enkä aio tehdä sille mitään.




Hippusen nurkkauksen puunaaminen ja järjestely on tyynnyttänyt minut. Saan uskomatonta tyydytystä siitä, kun voin mallata samaa tyynyä kymmenellä eri tavalla tai miettiä kuinka taitella harsot eli pukluliinat. Lähes kaikki ruskean veden aiheuttamat vahingot on korjattu. Muistoksi tosin jäi hieman kellastunut valkoinen, ei edes sooda saanut niitä kirkastettua.

Kepeän pään saavuttamiseksi oli luultavasti enemmän kuin tärkeää se, että voin tuntea olevani valmis Hippuselle ja jotenkin viimeiseksi etapiksi kulminoitui tuo pedin sijaaminen, vaatteiden saaminen niille kuuluvaan paikkaan ja hoitopöydän olemassaolo. Nyt voin rauhassa keskittyä ajatuksiini ja pään sisäiseen rauhaan, kun ympäristö on valmiina.




Reilun kahden viikon päästä saamme tukijoukot Pohjolasta, äidin, veljen ja äidin miehen kylään. Sitä ei malttaisi odottaa. Olisi niin yli odotusten ihanaa ottaa heidät vastaan tuhiseva nyytti toisessa sylissä.

Miksei tuo tarjoilija huomaa minua? Miten minut voi olla huomaamatta (kokoni puolesta)? Mantelicroissant jäi haaveeksi, mutta ei se mitään. Nekin on aina loppu puolen päivän aikaan. Koskakohan ne tajuaa, että niitä voisi olla ihan kannattavaa tehdä vähän enemmän?

Tämän päivän ohjelmassa on vielä lenkki (toivottavasti mies pääsee ajoissa kotiin, yksinään en enää viitsi lähteä) ja perunarakastajani läksiäisdrinksut. Mombasan ehdoton tukipilarini lähtee neljäksi kuukaudeksi kotikonnuilleen, nyyh sanon minä.

Kepeä pää toivottaa teille kaikille mitä parhainta viikonloppua!

10.5.2012

Digo Road


Napsin viime sunnuntaina muutaman kuvan, kun ajoimme Mombasan keskustan halki kohti kotia viikonlopun vietosta.


Kuvat ovat Mombasan saaren halki menevältä kadulta, joka ei koskaan ole hiljainen. Paljon ei eroa ole meiningissä oli sitten kyseessä sunnuntai tai keskiviikko.


Autoissa näkee usein kaikenlaisia virityksiä, jotka huvittavat erityisesti miestäni.


Perusilmettä. Seinällä repsottaa rikkinäinen putki, johdot miten sattuu, katukivet on nähneet parhaan päivänsä jo aikaa sitten ihan niin kuin seinän maalikin. Tuosta mies on ostanut generaattorin.




Vielä kun saisi kuvien välityksellä kuumuuden ja tuoksut (=hajut) välittymään.

Tunnin päästä istun kampaajan tuolissa. Ihanaa!!

9.5.2012

Onnea ja kiitosta.

Josko sitä taas yrittäisi suhtautua elämään hieman positiivisemmin. Auttaisikohan se muokkaamaan asennettani? Näistä asioista tykkään ja olen niistä niin kovin kiitollinen:

Karvatassut ovat säilyneet yhtä ihanina kuin aina ennenkin. Martti nukkuu vieressä, Hilda jahtaa saaliitaan ulkona. Hilda on samanlainen ahmatti kuin aina. Viimeksi tänään Hilda onnistui ottamaan Maran kupista kaksi jättihaukkua ennen kuin ehdin kieltämään. Mara kuuli miehen auton tulevan, joten pakkohan sitä oli mennä tervehtimään. Hilda taas taisi ajatella että syyän eka.

Hippusen kaikki ylisöpöt ja ihanat vaatteet.

Hippusen vieläkin vaan alati vispaava takapuoli, tosin liike on hieman hidastunut.

Uusi etiopialainen ravintola, jossa oli hyvää ruokaa.

Aamulla leivotut sämpylät.

Ehkä jo vähän lähellä häämöttävä loppu vesiongelmissa.

Päivä päivältä Hippusen syntymä on lähempänä.

Jääkaapissa odottava mangosmoothie.

Huominen kampaaja.

Mies, joka on jaksanut ihmeen hyvin viime aikoina kaikki vastoinkäymiset.

8.5.2012

Valmistautumista

Kloritti sai toimia pelastajana eilisen virheelle. Melkein kaikki likaisen veden ruskeaksi värjäämä on jo jynssätty valkoiseksi, värilliset Hippusen tavarat pesin käsin miedossa pesuaineliuoksessa, kattilalla lämmitin veden ja huuhtelin ikuisuuden pesuainetta pois. Onpahan ainakin muutama lakana pestynä.

Sairaalakassiakin olen alkanut jo pakkaamaan, Hipulle. Tahtoisin ottaa kaikki söpöt vaatteet mukaan.

Liitutaululle on kirjautumassa vielä viime hetken toiveet ja puuhat ennen Hippusen syntymää. Suosikkiravintolassa pitkän kaavan mukainen illallinen, taulujen kiinnitys seinille, leffailta kotona, monta lenkkiä koirien kanssa puistossa, päiväunet aina kun huvittaa.

Laskettuun aikaan on vielä reilu kaksi viikkoa aikaa, täällä käytäntönä on odotella vain joitain päiviä lasketun ajan yli ja jos ei synnytys ala luonnollisesti niin se käynnistetään. Itse keitetty juoma tuoreesta mintusta risiiniöljyn kanssa on kuulema varma nakki käynnistymiseen, jos ei halua lääkkeillä sitä tehdä. Ei kuulosta hullummalta vaan oikeastaan ihan toteuttamiskelpoiselta, ainakin tuo minttujuoma.

Päiväunet kutsuvat, jalat ovat alkaneet taas keräämään nestettä vaikka ilma onkin pysynyt siedettävänä. Pitänee siis oikaista hetkeksi sohvalle.

7.5.2012

Katkera opetus

Jos vetesi loppuu ja vesitankkisi täytetään niin muista hyvä ihminen, että tankeissa ollut vesi ja sakka sekoittuu uuteen veteen ja lopputuloksena on ruskeaa vettä. Muista myös hyvä ihminen, että se ruskea vesi värjää, jos sillä vaikka pesee koneellisen valkoista pyykkiä, värjää vaikka ne valkoiset pestävät pyykit olisi kuinka olleet odotettuja vauvasi vaatteita, pyyhkeitä ja lakanoita. Muista hyvä ihminen odottaa ainakin päivä sitä sakan painumista pohjalle.

Oppia ikä kaikki.

Voi videon video.

Nyt olisi sitten koneellinen ruskean tahrimaa valkoista. Ei muuta kuin klorittiin likoamaan. Olisiko kellään mitään muita kikkakolmosia? Minä kun olisin niin mielelläni välttänyt turhia kemikaaleja Hippusen kamoissa.

5.5.2012

Ihmeitä tapahtuu

Kontti vapautui eilen illalla! Saimme kontin sisällön miehen työpaikalle joskus iltakahdeksan aikaan. Nyt se kaikki meidän tavara sieltä kontista on kotona, pinnasänky ja hoitopöytä koottuna, kaksi isoa korillista lakanoita, pyyhkeitä ja muuta pestävää odottaa päivää, jolloin saamme vettä ja pesukoneen pyörimään. Epätoivo ja uskonpuute valtasivat mielen jo kokonaan. Mieskin sai siitä vihdoin eilen tarpeekseen ja meni satama-alueelle räyhäämään, huutamaan kahdeksi tunniksi, jonka jälkeen sataman työntekijöillä ei enää ollut muuta pakokeinoa kuin tehdä työnsä. Olivat kehdanneet vielä pyytää mieheltä isoa pulloa limpparia, mies oli kieltäytynyt. Olivat myös lopuksi sanoneet, että jos olisit ollut kenialainen tai britti niin emme olisi tänäänkään vielä tehneet kontille mitään, mutta koska olet amerikkalainen niin on pakko. Mies oli ollut vaiti.

Aamiainen nautittu. Hippusen nurkkaus odottaa puunausta!! Menen.

Iltapäivällä lähdemme kaverin synttäreille etelärannan Shimba Hillseille.

4.5.2012

Raskaustesti

Päätin sitten viihdyttää itseäni tälläisellä monesta vauva - ja äitiysblogista tutulla jutulla. Ilmeisesti Vauva-lehdestä poimittu alunperin. Hiiteen negailu, ainakin hetkeksi, kunnes saan kuulla taas jotain älyttömiä juttuja mitä kontille on tapahtunut. Eniten harmittaa konttitarinassa sekin, että niin moni on Suomessa laittanut siihen aikaansa ja nähnyt vaivaa, että saimme mitä halusimme ja nyt joku hemmetin agenttifirma ei osaa hoitaa hommiaan ja mokailee vaan joka päivä jotain lisää. Meille on sanottu nyt reilu kolme viikkoa, että kontti vapautuu huomenna, joka hemmetin arkipäivä.

Okei, palataan raskaustestiin. Vähänhän tämä on tämmöinen hassu, mutta olkoon. Mitä vaan, jotta ajatukset karkaa kauniimpiin asioihin.


Viikkoja on tällä hetkellä 36+6
Painoni on noussut paljon, noin 18 kiloa.
Nukun vuorokaudessa paljon, unet maistuvat vaihtelevasti, mutta nukun helposti päiväunet, otan helposti iltatorkut ja öisin nukun katkonaisesti ainakin yhdeksän tuntia
Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla 40.
Kutsumme lasta nimellä, useilla nimillä kuten Hippunen, bebe, vauva ja ne kaikkein suosituimmat jääköön vielä salaisuudeksi
Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
Kyllä, molempia. Tylsiä ne vaan ovat olleet, ei  mitään erikoisia. Intohimoja raskauden alussa olivat jääkaappikylmät ja raa’at porkkanat ja omenat, suklaa missä muodossa vaan, viime aikoina punaiset viinirypäleet ovat maistuneet. Inhokkeja raskauden alussa oli kaikki mereen ja veteen liittyvä eli kalat ja merenelävät, kala menee nyt jotenkin, merenelävät ei vieläkään. Kananmunat olivat myös pitkään inhokkilistalla.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään. 
Kotirouvan hommissa ei ole tarvinnut salata, syksyn jumppaohjaajan roolissa salasin raskauden viikolle 14 asti.
Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Harmillisen vähän. Tykkään mahastani paljon, mitan otin kerran, silloin kun maha alkoi olla näkyvämpi.
Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Heh, no en ole.
Pesänrakennusviettini on herännyt.
Kivuliaasti kyllä. Hirmuinen tarve saada laittaa Hipulle oma nurkkaus, mutta konttimme makaa edelleen Mombasan satamassa. Sydäntä polttaa ja sattuu… Ymmärrän nyt täysin narttukoirien vauhkoamisen raskauden aikana J
Tiedämme lapsen sukupuolen.
Kyllä!
Mummot ohittavat minut suojatiellä.
En ole vielä suojatietä ylittänyt Mombasassa, tosin yhden koulun eteen sellainen on tullut muutama kuukausi sitten.
Olen stressannut imetyksen onnistumista.
Enpä oikeastaan ole, rauhassa odotellaan sen aikaa ja katsotaan sitten miten käy.
Tiedän, miten haluan synnyttää.
Joo, tiedän mitä haluan, mutta käytäntö voi olla sitten toista. Luomuna mennään niin pitkään kuin mahdollista. Se onkin aika lailla ainut vaihtoehto täällä, muutama kipulääke on saatavilla, mutta siinäpä ne. Olen lukenut ja tutustunut synnytykseen huolella ja toivon kovasti, että saan kokea luonnollisen ja normaalin synnytyksen.

Kontti, maha, arki, ketutus

Mombasan auringo alle ei juuri uutta kuulu, mitä nyt vatsa muuttaa muotoaan ja oloni on hetki hetkeltä enemmän raskas. Netti, sähköt ja vesi temppuilee, kaupasta on edelleen maitotavarat loppu, voita ei ole saanut viiteen viikkoon (ei minkäänlaista paitsi sellaisia huoneenlämmössä säilyviä, niitä ei kai voiksi tai margariiniksi voi edes kutsua). Kontti on edelleen satamassa ja sitä tuskin sieltä ikinä saa ulos niin ihmeellisiä käänteitä sen matkan varrelle on sattunut. Minusta tuntuu ettei koko konttia ole edes olemassa.Kuinka paljon murhetta yksi perhanan kontti voikaa aiheuttaa?

Valonpilkahdus pimeässä oli vappumunkit ja vappupäivä. Sauna ja koivutuoksu. Mahassa heiluvat pikkujalat ja yhä hitaammin ja vaivalloisemmin vispaava pylly.

Palaan langoille kunhan minulla on jotain kivaa kerrottavaa. Ei ihan oikeasti huvita vaan aina valittaa eikä minulla nyt oikein ole mitään positiivista mielessä.