Kepeä pää

Olen sitä mieltä, että puhun ihan liikaa pahaa Keniasta. Minun pitäisi välttää mustamaalaamasta tätä maata, etenkin niille, jotka eivät ole paikasta muuta kosketusta saaneet kuin minun iänikuisen valitusvirren. Olen sitä mieltä, että voin puhua pahaa sellaisen kanssa, joka itsekin on tämän kokenut. Se on jotenkin rehdimpää. En taida olla kovin rehti tyyppi, koska niin usein lipsun. Nöyrästi pahoittelen joitain kiukkukohtauksiani, en sentään kaikkia, suurimpaan osaan tunnen olevani oikeutettu, mutta asiat voi ilmaista niin monella tapaa ja minun pitäisi ehkä parantaa tapani juuri siinä ilmaisussa.

kuvat ovat viime viikonlopun reissulta, onnistuin ottamaan kokonaiset neljä kuvaa reissulta, tässä niistä kolme. täysikuu oli kaunis.

Tänään olo on ollut kepeä, vaikka sähkö ja netti menivät aamuyhdekseltä. Tällä kertaa tiesin siitä etukäteen, luotin siihen, että herään ennen kahdeksaa niin kuin aina. Heräsin varttia vaille yhdeksän, ehdin silti hyvin alakertaan hampaat pestyinä klikkaamaan koneen ja suosikkisivustot auki sekä tekemään mangosmoothien. Kuului tuttu ääni, kun virran kohina lakkasi. Minulla oli melkein voittajaolo. Lähde vain sähkö, kyllä minä pärjään, minulla on mangosmoothieni ja suosikkisivuni auki!

Aamurutiinit menivät siis niin kuin pitikin. Sain aikaiseksi tehtyä kolme tyynyä, Hippusen vaatelaatikon seinät ja soitettua maratonipuhelun ystävälle Nairobiin. Mutta unohdin aamun tärkeimmän tehtäväni, aikaisen tipun hyökkäyksen Nakumattiin voiostoksille. Eilen kuulin huhun, että aamulla voita on hyllyssä. Saavuin liian myöhään, nyt istun viereisessä kahvilassa, vatsa täynnä lounaskeittoa ja mieli halajaisi vielä mantelicroissantia. Kepeä pää nimittäin vaati, että pysyäkseen kepeänä se saa aina sähkön katketessa mantelicroissantnautintonsa. En laittanut vastaan. Tunne,- palkinto,- ongelma,- mitä lie syömistä parhaillaan. Myönnän ongelmani enkä aio tehdä sille mitään.

Hippusen nurkkauksen puunaaminen ja järjestely on tyynnyttänyt minut. Saan uskomatonta tyydytystä siitä, kun voin mallata samaa tyynyä kymmenellä eri tavalla tai miettiä kuinka taitella harsot eli pukluliinat. Lähes kaikki ruskean veden aiheuttamat vahingot on korjattu. Muistoksi tosin jäi hieman kellastunut valkoinen, ei edes sooda saanut niitä kirkastettua.

Kepeän pään saavuttamiseksi oli luultavasti enemmän kuin tärkeää se, että voin tuntea olevani valmis Hippuselle ja jotenkin viimeiseksi etapiksi kulminoitui tuo pedin sijaaminen, vaatteiden saaminen niille kuuluvaan paikkaan ja hoitopöydän olemassaolo. Nyt voin rauhassa keskittyä ajatuksiini ja pään sisäiseen rauhaan, kun ympäristö on valmiina.

Reilun kahden viikon päästä saamme tukijoukot Pohjolasta, äidin, veljen ja äidin miehen kylään. Sitä ei malttaisi odottaa. Olisi niin yli odotusten ihanaa ottaa heidät vastaan tuhiseva nyytti toisessa sylissä.

Miksei tuo tarjoilija huomaa minua? Miten minut voi olla huomaamatta (kokoni puolesta)? Mantelicroissant jäi haaveeksi, mutta ei se mitään. Nekin on aina loppu puolen päivän aikaan. Koskakohan ne tajuaa, että niitä voisi olla ihan kannattavaa tehdä vähän enemmän?

Tämän päivän ohjelmassa on vielä lenkki (toivottavasti mies pääsee ajoissa kotiin, yksinään en enää viitsi lähteä) ja perunarakastajani läksiäisdrinksut. Mombasan ehdoton tukipilarini lähtee neljäksi kuukaudeksi kotikonnuilleen, nyyh sanon minä.

Kepeä pää toivottaa teille kaikille mitä parhainta viikonloppua!