Markkinointia tämäkin

Antaa kuvien puhua puolestaan.

Jos ei ole mainostaloksi maalattu, niin usein talo jää maalaamatta kokonaan niin kuin alla olevassa kuvassa.

Daily Nation on kenialainen sanomalehti. Orange on teleoperaattori.

 Dasani taas on pullotettua vettä.

Kulttuurieroja synnytysosastolla

Synnytys tapahtui yksityisessä sairaalassa, Mombasa Hospitalissa, joka oli tullut jotakuinkin tutuksi jo raskausaikana, koska lääkärini vastaanotto sijaitsee siellä. Kävin myös siellä synnytysvalmennuksessa ihan itse synnytysosastolla. En ole kartalla juuri ollenkaan suomenkielisistä termeistä eri sairaalan osastoille, täällä osaston nimi on maternity ward eli äitiysosasto. Ehkä se jo kertoo pienen vihjeen siitä kuinka sukupuolittunutta toiminta siellä on.

Olin huolella valmistanut sairaalan henkilökunnalle listan, missä kerroin eri toiveistani itse synnyttämisestä kuin ihan itse osastolla olemisesta ja vauvan hoidosta. Yksityisessä sairaalassa ollessa olin tietysti maksava asiakas (eli toiveitani voisi olettaa kuunneltavan) sen potilaana olemisen ohella. Synnytysvalmennuksessa minua kehoitettiin kirjoittamaan tuo ns.toivelista. Lista oli koko ajan potilaskortissani ja yksi hoitaja kävi sen kanssani ihan läpikin.

Meille tärkeitä asioita listassa olivat mm. se, että mieheni saa pestä vauvan tai olla ainakin mukana ensimmäisessä kylvyssä ja se, että vauvaa ei viedä meiltä pois missään vaiheessa ellei kyseessä ole hätätilanne. Toivoimme myös mahdollisuutta, että isä saa leikata napanuoren.

Toiveet, joihin mieheni liittyi olivat sairaalalle liikaa, isän ei kuulu osallistua lapsenhoitoon eikä häntä siihen ainakaan rohkaista. Huone / osasto missä vauvat olivat ilman äitejään oli kielletty täysin iseiltä, sinne oli sisäänpääsy vain äideillä. Siis se osasto missä vauvat tutkitaan, pestään, jossa ne ovat jos vanhempi tarvitsee lepoa.

Hippusen synnyttyä leikkaussalissa hänet kärrättiin pikapikaa tuonne yllämainittuun nurseryyn. Mies käveli sinne vauvan rinnalla, mutta nurseryn ovella pääsy kiellettiin sisään. Mies odotti ulkopuolella kuunnellen pikkuisen itkua. Onneksi sentään antoivat vauvan isälle pesun jälkeen eivätkä jättäneet nurseryyn odottamaan minun tokenemistani leikkaussalista.

Mies oppi nopeasti kuinka nostaa ja hoitaa vauvaa. Minä olin täysin vuoteenoma ensimmäisen vuorokauden ajan Hipun syntymästä. Toisena päivänä hoitajat tulivat hakemaan vauvaa pesulle. Minä sanoin, että joo jos opetatte samalle miehelleni kuinka se tehdään. Tuolloin vasta sain tietää miesten porttikiellosta nurseryyn. Hoitaja kieltäytyi ja sanoi palaavansa asiaan. Seuraavaksi tuli yksi osaston vanhimmista ja pelottavimman näköisistä hoitajista ja sanoi meille ottavansa nyt vauvan pesulle. Minä kieltäydyin jos mies ei saa tulla mukaan. Vaadin, että meille täytyy opettaa kuinka vauva pestään ja vetosin omaan tilaani, jossa en vauvaa vielä pystynyt nostelemaan ja tulemaan mukaan nurseryyn. Vihaisena hoitaja poistui ja hetken päästä tuli kolmas hoitaja kertomaan miten kannattaa pesu suorittaa huoneessa.

Minä en mistään hinnasta olisi antanut Hippusta yksin yhdellekään hoitajalle tai lääkärille ilman meidän jommankumman seuraa. Rokotuksia antaessa hitaasti laahustin Hippua sairaalasängyssä työntäen nurseryyn. Vanha ja vihainen hoitaja ei auttanut edes avaamaalla ovia, ei edes katsonut päin tai tervehtinyt.

Muutama hoitaja kävi kertomassa minulle kuinka ovat todella onnellisia minun ja vauvan puolesta, koska mieheni on niin osallistuva ja osaa vaihtaa vaipan. Yksi näistä hoitajista myös vinkkasi minulle ensimmäisenä sairaalailtana, että kannattaa tuoda oma vanna sairaalaan. En ymmärtänyt miksi, mutta myöhemmin se selvisi. Sen oman vannan avulla saimme Hipun kylvetettyä omassa huoneessamme. (mies ei muuten ollut aiemmin kuullut sanaa vanna, laittoi sen rumalta kuulostavien sanojen koriin, kuulema menee samaan sarjaa kuin savolaisen suusta sanottuna kutsua eli kuttua).

Mieheen ei muutenkaan juuri kiinnitetty sairaalassa huomiota, kaikki puhe oli minulle suunnattu, vaikka useampana hetkenä en ollut millään tapaa valmis sitä ymmärtämään taikka sisäistämään. Hienoa sentään oli se, että maksavana asiakkaana meillä oli miehelle "sänky" huoneessa.

Ymmärrän toki, että kohdallamme ei tehty poikkeusta, koska sairaalan säännöt ovat mitä ovat. Ehkä paikallaan olisi kuitenkin niiden päivittäminen nykyaikaan. Puhumattakaan siitä ristiriidasta, että kyseinen pulju tarjoaa Lamaze-tunteja ja synnytyksistä yli puolet hoituu sektioilla.

Vesitankin tarina

Ehkä viitisen viikkoa sitten sain puhelun puutarhuriltamme, että naapuri on aloittanut hajoittamaan vesitankkiamme. Olin kummissani enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Soitin samantien vuokraisännällemme ja kerroin kuulemani uutisen. Vuokraisäntä vaikutti järkyttyneeltä ja sanoi lähettävänsä välittömästi jonkun paikan päälle. Itse olin silloin poissa kotoa myös. Yritin muistella että missä meillä edes on koko vesitankki.

Kotiin päästyäni kuulin vain meteliä, mikä tulee sementin rikkomisesta millä lie vasaralla. Menin katsomaan tankkia ja puutarhuri kertoi tankista olevan 1/3:n naapurin puolella ja naapurin sanoneen puutarhurillemme aloittaessaan rikkomaan tankkia että oli kuulema yrittänyt ottaa meihin ja vuokraisäntäämme yhteyttä. Arvatkaa mitkä marjat sanoin tässä vaiheessa? Minä juoksin sitten naapurin puolelle, jossa talon työväki sanoi ettei isäntä tai kukaan muukaan asukas ole paikalla. He sanoivat myös etteivät tiedä kenenkää talon asukkaan puhelinnumeroa. Väärä vastaus! Saatoin ehkä sanoa asioita, jotka hävettää nyt.

Naapuri halusi siis lunastaa maanalaisesta vesitankistamme hänen puolella olevan osan itselleen. Lain mukaan hänellä on siihen täysi oikeus, koska tankki on hänen maallaan. Joskus vuosia sitten naapuri oli nimenomaan tankin rakentanut, typeränä toisten maille. Meidän talon tontti oli silloin vielä asumatonta. Rajat oli kuitenkin silloin jo tiedossa.

Naapurilla oli hienot suunnitelmat kuinka rakennusmiehet rakentavat seinämän neljässä päivässä ja kuinka emme hetkeäkään joudu olemaan ilman vettä. Pieleen meni kaikin mahdollisin tavoin. Viikkoja on kulunut jo viisi. Juuri kuorma-auto toi pihaamme uuden maanpäällisen tankin, mieheni tilaamana. Parhaillaan putkimiehet aloittavat työt, jotta saisimme vesitilanteen jotenkin normalisoitua ja kunnan veden taas juoksemaan hanoihin. Jos meillä ennen meni veteen reilu kymmenen euroa kuussa niin nyt viidessä viikossa rahaa siihen on uponnut jo yli sata euroa. Kauhulla odotan kunnallisen veden laskua huhtikuulta, koska silloin kun naapuri aloitti tämän vesisodan niin hän pilasi meidän vetemme käyttökelvottomaksi, monen monella kuutiolla.

Naapuri on vakuutellut ystävälliseen sävyyn koko viiden viikon ajan, että hän huolehtii kaikesta, maksaa kaikki kulut ja etsii pätevät työmiehet. Ei mennyt taaskaan niin. Ensinnäkin työmiehet jakoivat tankin puoliksi, eivätkä niin kuin se tontin rajan mukaan menee eli 1/3 naapurille ja 2/3 meidän puolelle. Minun insinöörismieheni puuttui tähän tietysti jo heti alkumetreillä, mutta itsepintaisesti työmiehet vain jatkoivat seinän muuraamista puoleen väliin tankkia, mikä ajoi mieheni hyvin lähelle hulluuden ja raivon portteja. Vasta työn valmistuttua, kun meidän pihalla tönöttävä ilmareikä olikin naapurin puolella tankkia asian sai todistettua niin, että sen tajusi jokainen. Työmiehet, jotka seinän tekivät eivät enää ikinä tulleet takaisin katsomaan taikka myöntämään virhettään.

Avot, seinämä oli nyt valmis, viiden viikon jälkeen mihin mahtui monen monta päivää jolloin työmiehiä ei näkynyt, ne olivat milloin hautajaisissa, häissä, kipeänä ja milloin missäkin. Naapurikin lopetti puhelimeen vastaamisen ja me tiesimme, että seinämä ei ole vedenpitävä, joten me emme sitä tahtoneet täyttää ensimmäisenä. Naapuri alkoi täyttämään sitä eilen ja kappas arvatkaa vaan onko se vesi puoliksi meidän puolella tankkia. Onhan se. Joten tankki on sama kuin hyödytön meille. Naapuri täyttää tankkia  mitä luultavimmin suolavedellä ja meille se oli ennen nimenomaan puhtaan veden lähde, puhtaimman mitä täällä voi saada. Ei ole enää. Tilanne on aika lailla lost-lost molemmille osapuolille. Kunnan veden paine ei riitä nousemaan meidän maanpäällisiin tankkeihin, edessä on siis jonkinlaisen pumpun osto meille ja naapuri sai tankistaan osansa, mutta sitä täyttäessään vedestä tulee aina puolet meidän puolelle tankkia ja mehän voidaan vaikka keksiä jotain pikkujäynää sille vedelle kiitokseksi tästä kaikesta (minä en ainakaan just nyt jaksa mitään toisen posken kääntämistä lyöjälle).

Tällä hetkellä joudumme siis tilaamaan vettä meille, sitä tuodaan vesisäiliörekalla ja ikinä ei voi olla varma minkä laatuista vesi on. Great. Kaverit on jo kertoneet kauhukertomuksia mitä kaikkea vedestä voi tulla ja kuinka erityisesti vauvan kanssa pitää olla tarkkana, että vesi on puhdasta. Ihmiset siis kaatavat klorittia vesitankkeihinsa eliminoidakseen pöpöt ja madot. Kloritti on kaiketi halvin vaihtoehto. Tiedän että muitakin vaihtoehtoja on. Seuraavana projektina onkin tutustua sitten siihen teemaan, kuinka saada vedestä käyttökelpoista ja edes jotenkin turvallista käyttää.

Käsi pystyyn kuka jaksoi lukea näin pitkälle! Vesisotatarinaan liittyisi vielä monta muutakin vaihetta, mutta tässä nämä keskeisimmät ja ne verenpainetta eniten nostattavat on jätettävä taka-alalle. (Esimerkkinä yksi niistä, katkera opetus.)

Nyt lounasta ja sitten menen kuuntelemaan mitä synnytysvalmennuksessa on tänään opittavana.

Matata matatu = Ongelmana matatu

Esitellään ihan ensin Mombasan yleisimmät kulkuvälineet. Niitä on kuutta eri sorttia. Henkilöauto, taksi, kolmantena matatu (vanha hiace eli pakettiauto, jossa on 14 istumapaikkaa), pikipiki (moottoripyörätaksi), tuktuk ja viimeisenä bodaboda (polkupyörätaksi).

Sitten varoitus: sisältää hyvin runsaasti stereotypisoimista, käytä harkintaasi lukiessa, kuvaukset omista tuntemuksistani ovat kuitenkin täyttä totta ja aika pehmeällä kädellä kirjoitettu.

Jos Pohjolassa on tapana lämmitellä puhekumppania säästä haastelemalla niin täällä hyvin nopeasti yhteisen sävelen löytää liikenteestä puhumalla, erityisesti toisten länkkäreiden kanssa. Keskustelut eivät tosin yleensä jää kovin rauhallisiksi vaan pian huomaa huutavansa kiukkuisena, puivansa nyrkkiä ja viimeisenä tunnustavansa pimeimmät pelkonsa. Luulin aluksi olevani yksin pelkoni kanssa, mutta nyt tiedän paremmin. Lähes jokainen jakaa tuon saman pelon.

Pelko siitä, että milloin pimahtaa. Milloin ei vaan enää malta istua ratin takana ja kiroilla ikkunat suljettuina, puida nyrkkiä ja näyttää keskaria auton suojassa? Milloin ryntää kadulle ja käy muiden kimppuun, niin fyysisesti kuin sanallisesti? Toiset kuvittelevat menevänsä mailan kanssa rikkomaan ikkunalasit, joku lyömään suoraan turpaan, yksi ampumaan renkaat rikki, joku potkimaan valot säpäleiksi ja peilit irti. Minä lähinnä näen itseni kiljumassa törkeyksiä ja ravistelemassa kuskia olkapäistä, mutta näen itseni täysin holtittomana, kontrollin käyttäytymiseeni menettäneenä. En olisi ikinä uskonut, että liikenne saa minussa näin suuria tunteita aikaan.

Olen kuullut myös useita tarinoita siitä kuinka on pimahtanut, yksi on mennyt ohjaamaan liikennettä keskellä Nairobin pahinta ruuhkaa, yksi on rikkonut peilit, yksi on pakottanut kuskin matkaansa ja pahoinpidellyt seuraavan mutkan takana.

Raivokohtauksen kohteena on lähes poikkeuksetta matatun tai tuktukin kuljettaja. Mietin usein ajaessani, että kummat räjäyttäisin savuna ilmaan, jos se olisi mahdollista ja vaan toinen pitäisi valita. Mombasan keskustassa valitsisin ehdottomasti tuktukit, meillä päin matatut.

Miksi ne saa henkilöautoilijan raivon valtaan? Siksi, että ne ajavat täysin holtittomasti piittaamatta mistään muusta kuin omasta hiacestaan ja siitä, että se hiace pääsee mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Liian moni ei piittaa autonsa kunnosta, valot eivät toimi, ei edes jarruvalot. Vilkkuja nyt kukaan ei käytä muutenkaan. Autot pysähtyvät juuri sinne minne asiakas haluaa jäädä tai missä on uusi asiakas eli ihan vaikka keskelle tietä menemättä yhtään sivuun. Todellisia vaaratilanteita tulee eteen jatkuvasti. Se suututtaa kuinka voi olla niin täysin piittaamaton tai sitten tyhmä, kuinka muiden autoilijoiden terveys ja henki on niin halpa. Röyhkeys on sitten se toinen juttu, tungetaan joka väliin ja vähän hipaistaan peilejä siinä samalla, ruuhkassa mennään väkipakolla eteenpäin jne...

Tuktukit on taas tunkijoita, ne tunkee itsensä joka väliin minkä näkevät, muodostavat uusia kaistoja eivätkä väisty millään. Tuktukit myös pitävät hyvin tiiviisti toistensa puolta. Tuktukkien materiaali on jotain erityisen kestävää. Harvemmin näkee kovin lommoisia tuktukkeja, jos semmoisen kanssa törmää niin autoon tulee lommo, mutta tuktukille ei käy mitään. Oletan, että juuri tästä syystä tuktuk-kuskit ovat erityisen välinpitämättömiä.

Ihmishenki on niin kovin arvottoman tuntuinen täällä, kukaan ei piittaa muusta kuin siitä, että itse selviää eteenpäin ja senkin voi tehdä toisen kustannuksella. Se kai se perimmäinen syy on siihen, että minä raivostun. Liikenne on esimerkki siitä miten tämä yhteiskunta toimii, jyräämällä välinpitämättömästi eteenpäin.

Mitä sinä ajattelet kuskista, joka pimeällä ajaa pitkät päällä vastaan? Täällä se on ihan normikäytäntö ajaa vastaan sekä ajaa perässä pitkät päällä.


Kummallista kyllä raivon partaalle joutuu yleensä vain silloin kun on itse kuskina, apukuskin puolella helpottaa jo huomattavasti. Yksin autoillessa raivokäyrä nousee potenssiin sata.

Toisaalta taas minua kiehtoisi ihan hirmuisesti mennä päiväksi mukaan matatukuskin työtä seuraamaan. Sen on pakko olla hektistä, täynnä kiirettä ja odottamattomia tilanteita. Poliiseja pitää lahjoa, jotta saa jatkaa tien päällä ja jokainen asiakas on rahaa. Vielä kun joku kertoisi kuinka esimerkiksi bensaa voi säästää ihan sitä ajotyyliä muuttamalla.

Sade tuli, ja vähän tietoa haravoista.

Yllä oleva näkymä on keittiön ikkunasta. Yhtäkkinen sadekuuro yllätti täysin ja jos olisin ollut yksin kotona, niin olisin varmasti ollut ulkona tanssimassa voitontanssia. Puutarhurin ja kodinhoitajan katseiden alla harkitsen käytöstäni hiukan.

Sadetta kesti ehkä sen puoli tuntia. En ole hikoillut vielä ollenkaan. Tästä tulee selkeästi hyvä päivä!

Huomaatteko muuten puunjuurella makoilevan haravan? Se on ihkaa ja aitoa Fiskarssia. Vajaa vuosi sitten tähän taloon muuttaessa saimme olla hankkimassa uutta haravaa joka viikko, kun paikalliset haravat menivät rikki ja purkautuivat liitoksistaan, puutarhurilla meni aikaa vaikka kuinka, kun hän oli aina solmimassa haravaa kasaan. Viime kesälomalla ostimme sitten Suomesta muovisen haravapään.Tämä Fiskarssin muoviharava on jo toinen, joka on käytössä. Ahkeran haravoimisen seurauksena ne haravan päässä olevat pyöristetyt piikit olivat kuluneet pois, mikä taas vaikeutti haravoimista aika lailla. Usein täällä näkeekin käytettävän kookospuusta tehtyjä luutia, joita käytetään haravan sijaan. Ne vaan ovat aika hitaita ja epätarkkoja työvälineitä.

Liirumlaarum

Vihdoinkin, lähes kahden kuukauden odotuksen jälkeen, oli uuteen terveyskauppaamme tullut pyykinpesuainetta, jolla voin Hippusen vaatteita pestä. Mutta millä hinnalla? Hollantilainen Ecover maksaa 15 euroa per pullo. Peruspesuaineet konepyykkäämiseen ovat täällä rajoitetut, Omo tarjoaa tasan yhden vaihtoehdon samoin kuin kaikki muutkin pesuaineet eli melkoista myrkkyä on ilmeisesti kaikki, värit haihtuu muutamassa kuukaudessa ja kangas ohenee huomattavasti. Käsinpesuaineet tuntuvat myös turhan tujuilta jo ihan omaa ihoakin vasten, joten ainakin näin alussa mennään tuolla ekopesuaineella. Onneksi annosteluohje oli hyvin niukka eli pesuaine on luultavasti riittoisaa.

Viikon päästä pitäisi saapua kontin, jossa on Hippusen pinnasänky, hoitotaso ja muutama muu kovin odotettu juttu niin kuin petauspatja meille. Luksusta, kolmen vuoden jälkeen saa pedattua sängyn niin, että lakana itse asiassa pysyy yöllä siellä patjan alla.

Lauantaiaamun vietin sokerirasituskokeessa. Huomenna saan vasta tulokset, mutta itse koe ei ollut yhtään niin kamala kuin olin ymmärtänyt. Tuskaisinta oli istua se kaksi ja puoli tuntia puupenkillä ilman ilmastointia. Kokeessahan juodaan ensin glukoosijuomaa eli sokerilitkua ja sen jälkeen joka 30.minuutti otetaan veri -ja virtsanäyte seuraavat kaksi ja puoli tuntia. Itselläni juoman juominen ei tuottanut ongelmaa, olihan se ällömakeaa, mutta alas meni. Miehen patistin kyllä mukaan seuraksi ja näin mies ehti myös lukemaan uniopuksesta sen osion, minkä olin hänen vaatinutkin lukevan ja käytiinpä jopa hyvää keskustelua kirjasta ja sen sisällöstä ja siitä mitkä mallit voisi meille sopia.

Todellisen katastrofin ainekset olivat kaikki kasassa lauantaina, kun matkasimme sairaalaan sokeritestiin. Mombasan vilkkaimmassa ja ruuhkaisimmassa risteyksessä, missä kaistalinjoilla ei ole mitään merkitystä eikä oikein millään muullakaan kuin omalla etenemisellä ole merkitystä, oli liikkellä myös matatu (paikallinen pikkubussi, vanhaakin vanhempi hiace, josta on tehty 14 hengen bussi), jonka jarrut eivät toimineet. Jarrut olivat siis rikki ja kuski oli tästä hyvin tietoinen, koska apulainen oli yhden puupalikan kansa mukana ja heitteli kalikkaa sitten aina renkaiden sille puolelle minne auto sattui valumaan. Ja se kalikka oli semmoinen säälittävä pieni pala puuta. Arvatkaa vaan osuiko se matatu meidän eteen risteyksessä? Arvatkaa vaan heittikö se apulainen sen kalikan väärälle puolelle rengasta? Voitte vielä arvata, että valuiko se matatu miehen auton etupuskuriin ja lamppuun? Kyllä, kaikkea noita. Mies ei tietenkään voinut muuta kuin olla paikallaan, koska takana oli kasa autoja. Jokainen, joka tietää kuinka nopeasti mieheni tulistuu voi vaan arvata mikä huutometakka siitä tuli. Mies oli niin vihainen, että luulin sen pään räjähtävän taivaan tuuliin. Emme jääneet edes asiaa siihen selvittämään vaan mies lähti kaasuttaen paikalta ja seuraavan tunnin olin ihan hiljaa. Opetuksena siis se, että mitä tahansa voi tapahtua täällä. Liikenteeseen voi lähteä autolla ilman toimivia jarruja. Ei pidä olettaa mitään mistään, turvata vain oma selustansa. Ja sitten nämä matatut kuljettavat vielä ihmisiä kyydissään, poliisille heitetään muutaman euron lahjus ja matka saa jatkua.

Viikonloppu meni muuten oikein rauhallisissa tunnelmissa, kuumissa edelleen. Sadetta odotetaan. Martti juoksi eilen 10 kilsan lenkin miehen pyöräillessä. Läähätys kesti ainakin kaksi tuntia, vaikka me valeltiin toisen päätä vedellä, vietiin ilmastoinnin alle, tuulettimen alle. Ei auttanut. Hilda läähättää lenkin kuin lenkin jälkeen viisi minuuttia ja on sitten taas valmis uusiin koitoksiin. Mara taas on niin dramaattinen eleissään, se kopsahtaa suorin jaloin lattialle, läähättäää, nousee ylös, kopsahtaa seuraavan kohtaan (etsii viileää paikkaa) suurieleisesti ja pitää meitä otteessaan, koska me tietysti luulemme, että nyt on sydänkohtaus lähellä.

Hämmästys

Eilisessä sanomalehdessä Daily Nationissa oli ollut ilmoitus Mombasan kaupungilta. Kaupunki ilmoitti, että talon omistajien Mombasassa on maalattava talonsa 16 päivän sisällä tai tulee sakkoja. Toisin sanoen jokainen talo tässä kaupungissa on maalattava. Kaupunki ilmoitti myös aloittavansa tarkastukset määräyksen noudattamisesta.

Mistäköhän löytyy tarpeeksi maalia? Mistä löytyy tarpeeksi monta maalaria ja jokaiselle vielä tikapuut?

Ainii. Kaupungin herrat taitavat olla akuutissa rahapulassa ja näin voi kerätä nopeasti varoja. Mielivaltaisilla ja täyisin järjenvastaisilla keinoilla? Mites siellä? Kuinka akuutti rahapula hoidetaan?

Raskauden seuranta

Moni on kysellyt minulta, että miten ns. neuvola on hoidettu Keniassa, miten raskaana olevia naisia seurataan. En tunne kenialaista terveydenhuoltojärjestelmää juuri ollenkaan. En tiedä onko täällä olemassa kunnallista järjestelmää. Tiedän, että valtion ylläpitämiä sairaaloita on olemassa, mutta en tiedä miten niissä asiat hoidetaan, kuka on oikeutettu heidän hoitoonsa ja mitä vaikka lääkärissä käynti kustantaa.

Tiedän, että jos on olemassa sairausvakuutus tai rahaa niin silloin lähes poikkeuksetta hakeudutaan yksityiselle puolelle hoitoon. Tietääkö joku muu, että missä kaikkialla on Suomen kaltainen lähes kaiken kattava kunnallinen terveydenhuoltojärjestelmä terveyskeskuksineen, kunnallis- ja huippuluokan yliopistollise sairaaloineen? Tai missä kaikkialla on Kelan kaltainen instituutti, jota suomalaiset jaksavat mollata päivästä ja aiheesta toiseen, kun pitäisi herätä ja muistaa miten ainutlaatuisesta laitoksesta onkaan kyse? Minä en tiedä missä kaikkialla noita on. Minusta on ollut ihan uskomattoman hienoa, että saan äitiyspakkauksen, äitiys -ja vanhempainrahaa sekä Hippunen vielä lapsilisää. Itse en ole tuloja saanut kolmeen vuoteen ja nyt minua ja meitä muistetaan näin.

Keniassa minulla on tietoa yksityisen puolen käytännöistä vain omien kokemuksieni pohjalta, joita aika tarkalleen vuosi sitten aloin keräämään suhteellisen tiiviillä tahdilla. Onnistuin kerran löytämään Nakumatista puhelinluetteloa muistuttavan luettelon, johon on kirjattuna kaikki Kenian terveydenhuoltoon liittyvät palvelut, erikoislääkäreistä valtuutettuihin farmaseutteihin, fyssareihin ja kuulolaitteita kauppaaviin jälleenmyyjiin. Tuo luettelo on ollut hyödyllinen monen monta kertaa. Muualta tietoa on ollut lähes mahdotonta löytää.

Viime syksynä raskauden käytyä todeksi oli aika alkaa ihmetellä, että mitäs nyt tehdään, minne mennä ja mistä tietää kenelle mennä. Minulla oli oikeastaan vain yksi toive lääkäristä, halusin sen olevan nainen. Raskaana ollessa täällä käydään gynegologilla. Mombasassa on yksi naisgyne, joten asia oli sitä myöten selvä. Olen siis tavannut tätä lääkäriä noin kuukauden välein, viime kerralla viime viikolla hän ehdotti, että alkaisin käymään vastaanotolla kahden viikon välein. Minä en tiedä mitä Suomen neuvoloissa tehdään, mutta täällä lääkäri kuuntelee aina vauvan sydänäänet, mittaa minun verenpaineeni ja kyselee kuulumiset. Viime kerralla hän lähetti minut myös, ensimmäistä kertaa sitten raskauden toteamiseksi otettujen verikokeiden, labraan testeihin. Hemoglobiinin, sokerin, proteiinin ja veriarvojen mittausta sekä HIV-testi ja eri hepatiittejen testaus niin ja vielä veriryhmän selvitys, koska en ollut tarpeeksi vakuuttava kun kerroin hänelle sen olevan A+, lääkäri totesi, että varmistetaan se vielä. Alkuaikoina lääkäri opasti minkä asioiden kanssa Keniassa on oltava varovainen raskaana ollessa, jotta välttyy ruokamyrkytyksiltä (maito, kaikki pastoroimattomat maitotuotteet, vesi, tuoremehut, jääpalat, kypsentämättömät vihannekset, majoneesi, yhtään raa'at kananmunat, yhtään raaka liha, merenelävät). Viime kertaan saakka lääkärissä käynti tuon eka kerran jälkeen on tuntunut jopa jotenkin turhalta, en ole saanut sieltä oikein mitään tietoa itselleni. Lääkäri on vaikuttanut kiireiseltä ja harkitsin jo lääkärin vaihtoakin, kunnes sitten viime kerralla lääkäri oli jotenkin tosi läsnä, kyseli paljon millaisia ajatuksia minulla on synnytyksestä jne... ja otti jopa ensimmäistä kertaa SF-mitan, joka oli 27cm (rv28+2).

Ultrassa olen käynyt useasti, ihan vain itse menemällä ultraan. Lääkäri on kahdesti lähettänyt minut ja loput kerrat olen vain itse halunnut todisteen siitä, että kaikki on kunnossa. Nykyään Hippu sitten jo ihan itse muistuttaa minua olemassaolostaan.

Täällä ei ajanvarausta tunneta. Lääkärissä käydään periaatteella että se, joka saapuu ekana menee ensin tapaamaan lääkäriä jne.. Tuo sama toimii myös ultrassa eli sinne voi mennä kun  huvittaa, koska itse sen lystin kuitenkin maksaa. Hinnoista voisin kertoa sen verran, että peruslääkärillä käynti maksaa 700 shillinkiä eli noin 7 euroa ja erikoislääkärillä käynti on 2000 shillinkiä eli 20 euroa. Ultra maksaa 2000 shillinkiä kerta, myös rakenneultra oli sen verran. Labrassa käynti oli viimeksi 4900 shillinkiä, mutta siinä oli niin monta testiäkin jo mukana. Esimerkiksi pelkän verensokerin ja proteiinin mittaus on 300 shilleä eli alle 3 euroa. Tämä kaikki yksityisellä puolella. Synnyttäminen yksityisellä puolella alkaa 500 eurosta ylöspäin plus huonemaksu, joka on muistaakseni 90 euroa yöltä. Keisarileikkaus ja hätäsektio alkavat 1500 eurosta. Olemme käyneet jo tutustumassa synnytysosastoon Mombasa Hospitalissa, siitä tuli ihan luottavainen ja rauhallinen olo.

Moni tavan kenialainen äiti alemmasta tuloluokasta synnyttää kotona, kätilö tai lääkäri tulee käymään tai sitten synnytys tapahtuu ihan vain oman äidin tai muun kokeneen äidin avustuksella. Osa synnyttää sairaalassa, mutta jos mitään syytä sairaalan menolle ei ole niin itse synnytys tapahtuu silloin kotona.

Kodinhoitajamme on ollut hyvin kummissaan, kun olen kertonut hänelle nähneeni Hippusen, hän ei ole voinut käsittää, että olen nähnyt vauvan ultrassa. Kerroin hänelle suhteellisen myöhään, vasta tammikuussa kun maha ei ollut enää millään lailla peitossa olevani raskaana, ja hän vain hymyili tienneensä sen jo pitkään. Mistäköhän syystä? Niistä loka -ja marraskuun päiväunimaratoneistako? Oksentelusta ja kiukuttelusta?

Ylemmän tuloluokan piireissä taas suunniteltu sektio on yleistymässä, jopa lääkäri voi sitä ehdottaa esimerkiksi siitä syystä, että lääkärillä on lasketun ajan aikaan loma. Tai sitten äidit kokevat, että sektio on helpompi tapa heille. Minultakin lääkäri kysyi että josko sektion haluaisin.

Itse synnytyksen aikana oma lääkäri tulee paikalle, mutta kuulema yleensä vasta ihan siinä loppumetreillä. Sairaalan vakituiseen henkilökuntaan kuuluvat sitten kätilöt ja he tekevät työtään ihan normaalisti vuorotyönä eli kätilöä ei voi etukäteen valita. Meidän valitsemasta sairaalasta löytyy myös tehohoitoyksikkö vastasyntyneille ja ilmeisesti se on myös parhaiten varusteltu täällä rannikolla.

Olen terävöittänyt mieleeni seuraavaa: raskaus ei ole sairaus, raskaana olo ei tee minusta potilasta. Tämän voimin porskutan eteenpäin. Päätös synnyttää Mombasassa ei ollut helppo tehdä, vaihtoehtoja punnittiin kauan aikaa, mutta lopulta miehen kanssa päädyimme siihen, että ihan toivoton tapaus ei tuo Mombasa Hospital ole ja tärkeää meille on myös se, että saamme rauhassa omana kotonamme tutustua sitten tähän uuteen perheenjäseneemme.

"I know my boss is angry when he sees this."

Lausui puutarhurimme kun ihmettelin kylppäriremppamme lopputulosta. Rikkonainen putki korvattiin uudella, joka laitettiin tuohon kylpyammeen ulkopuolelle lattialle ja sitten siihen valettiin sementtiä päälle. Kätevää.

Kyseessä on meidän makuuhuoneen kylppäri, ikinähän tuo suihku tuossa ammeessa ei ole ollut käytössämme. Vedenpaine on siinä liian vähäinen ja vettä ei saa myöskään lämpimäksi (mikä ei sinällään ole ongelma tällä hetkellä). Joulun jälkeen suihkun putket alkoivat vuotaa ja ne vuosivat läpi katon alakertaan saakka tehden aikamoista vahinkoa välikatolle. Kodinhoitaja lähinnä siis vain käytti suihkua pestessään ammetta. Kodinhoitajaa kehotettiin jättämään ammeen pesu välistä noin kuukauden ajan ennen kuin viesti meni perille lopullisesti. Kodinhoitaja myös tiesi ettemme käytä suihkua ja että ammetta ei tarvitse pestä kolme kertaa viikossa, mutta silti jokin tökki kommunikoinnisamme, koska hän vain jatkoi siivoamista yli kuukauden päivät.

Talon omistajalla meni yli kuukausi ennen kuin hän löysi mieleisensä putkimiehen ja ratkaisun ongelmaan. En olisi kuuna päivänä uskonut, että ratkaisu on tämä. Sinällään ihan kaunis kylpyhuone muuttui hetkessä rumilukseksi. Tuo vanerilevy on myös jollain tapaa kiinnitetty tuohon kiinni, siinä oli ennen laatta, joka piti rikkoa, jotta putki saatiin liitettyä. Ikinä kukaanhan ei tutkinut, että mikä putki siellä itse asiassa vuotaa. Onko se se putki, jota kautta vesi tulee suihkuun vai se mitä kautta se poistuu. Mutta hei, huomenna se selviää kun putkimies tulee viimeistelemään tuotoksensa eli kiillottamaan tuon betonikaunokin. Mahtaa tulla komia.

Kavalluksen hinta

Kuka muistaa vielä tämän uutisen? Kesäkuussa kerroin kuinka opetusministeriölle avustuksena tulleet 4,9 miljardia shillinkiä menivät opetusministeriön virkamiesten omiin taskuihin kun rahan olisi pitänyt mennä uusien koulujen rakentamiseen, opetuksen kehittämiseen ja yleensäkin mahdollistaa Kenian laki, joka julistaa peruskouluopetuksen olevan ilmaista (näinhän asia ei todellisuudessa ole). Tuolloin epäilin, että onko uutiselle tulossa jatkoa. Tulihan sille, monta päivää asiaa vatvottiin, etsittiin syyllistä ja kun syyllisiksi osoittautui valtaosa ministeriön työntekijöistä eika ketään loppujen lopuksi laitettu asiasta vastuuseen, ei edes ministeriön ylintä johtoa taikka itse opetusministeriä. Kollektiiviinen lain rikkominen tuntuu olevan Keniassa sallittua.

Tänään tämä kavallus oli lehdessä jälleen. Lähinnä Iso-Britaniasta tullut raha on maksettu lähes kokonaan takaisin, viimeinen erä 2,6 miljardia maksettiin maanantaina (eli joku reilu 20 miljoonaa euroa). Veronmaksajien rahoilla, tietysti. Oikeus sai jälleen näpeillensä tässä epärehellisyyttä kukoistavassa maassa. Hävitkää veronmaksajat tuplasti! Kyllä tässä maassa virkamies ja ministeri voi tehdä mitä tahansa, heitä ei laiteta vastuuseen ja veronmaksajat kyllä maksavat heidän rikoksensa.

Tulipalonpunainen

Tulipalonpunainen on ollut tunnusvärini viime päivinä. Ainakin kolmesta syystä - aurinko, kiukku  ja hiki.

Okei, olen kyllä oppinut jo lisäämään rasvaa nassuun kiitettävällä tahdilla, joten pikkupunoituksella on selvitty.

Hiki on virrannut ainakin sen kolme kertaa viikossa, kun olen vetänyt jumppaa, jossa vedetään täysillä.

Kiukkua on tullut kahdesta syystä, tyytymättömyydestä vartiointifirmamme johtoon ja kommunikointitaitoihin sekä naapurissa valloillaan olevasta roskanpolttovimmasta.

Viime perjantaina talonmiehemme soitti yhdeksän jälkeen illalla ettei perjantaivartijamme ole saapunut. Vartijan pitäisi saapua kuudeksi. Oma vartijamme on perjantait vapaalla. Otin puhelimen käteeni samantien ja soitin firmaan, kiukkua puhkuen (toisinaan myös minulla on vaikeuksia hillitä itseäni ja äänensävyäni niin ja niitä sanoja, joita suustani ulos suollan). Uusi vartija järjestyi puolessa tunnissa ja talonmiehemme pääsi nukkumaan. Firma kuitenkin jätti asian siihen eikä ikinä oikein antanut selitystä mokalleen. Tänään manageri sitten saapui leveästi hymyillen ja sanoi ottaneensa asian esille ja oppineensa siitä jotain. Managerin läsnäollessa sain hyvän tilaisuuden kehua luottovartijaamme ja painotettua sitä, että emme enää suostu luottovartijan seitsemänpäiväisiin työviikkoihin.

Oikea tulipanopunaa ja raivolla maustettua kiukkua on saanut aikaan roskien polttaminen aitamme takana, juuri sillä puolella mistä aina tuulee suoraan meille. Roskat voivat olla mitä vaan, yleensä ne ovat rakennusjätettä, muovia, kotitalousroskaa ja puutarhajätettä. Jotenkin vielä ymmärrän tuon puutarhajätteen polttamisen ja itse asiassa ihan viime viikkoihin olen luullut, että se on ihan sallittu tapa, koska kaikkialla sitä tapahtuu. Kadunvarret ovat täynnä pieniä nuotioita, aina. Ja niissä kyllä poltetaan ihan kaikkea taivaan ja maan väliltä. Se on kuitenkin laitonta ja nyt ympäristöstä vastaavat tahot ovat ottanut tiukempaa linjaa. Vähän väliä tulee muistutusta siitä, että kuka tahansa voi ilmiantaa polttajan ja polttaja voi saada jopa kahden vuoden rangaistuksen. Missään ei kuitenkaan kerrota miksi roskia ei pitäisi polttaa (tuleepa tässä mieleen, että myös Namibiassa kuudesluokkalaisten luokkaretkellä lapset neuvoivat minua sytyttämään nuotion muovipussilla, se kun roihahtaa niin hyvin).

Se muovinkatkuinen savu sitten maanantaina napsautti semmoiset liekit minussa, että juoksin portista ulos etsimään tulta ja savua. Huomasin, että palo oli vastapäisen talon takana, joten oli hypättävä autoon ja ajettava paikalle. Saavuin paikalle ja kirosin kuin merimies. Palojen sytyttelijä oli jo saanut yli kymmenen roskakasaa tuleen, kun kerroin kuinka niitä ei saa sytyttää ja ainakaan asutusten lähelle, huusin kuin hinaaja, että savu tulee suoraan keittiööni ja talooni vain todetakseni, että tämä kaveri ei puhunut englantia tai ei halunnut puhua englantia, yritin selvittää mistä roskat olivat peräisin, mutta ei se tietenkään kertonut. Uhkailin poliisilla (ihan niin kuin niitä kiinnostaisi) ja ties millä. Mies lähti juoksemaan karkuun. Ajoin perässä ja huusin ikkunasta. Järkiperäistä käytöstä.

Tulin kotiin, soitin kolmeen eri Mombasan poliisin numeroon, kaksi niistä ei ollut toiminnassa ja kolmannesta ei vastattu.

Tiistaina tullessani jumpasta taas katumme varressa oli roskien poltto meneillään. Sama kiukku heräsi. Yritin soittaa siihen yhteen toimivaan poliisin numeroon kysyäkseni apua. Kyllä sieltä vastattiin, mutta ei niitä kiinnostanut edes sen vertaa että olisivat kysyneet asiaani vaan muutaman kerran vain laittoivat luurin korvaan ja sitten lakkasivat vastaamasta. Roskien polttajat olivat juuri skippaamassa uutta kuormaansa kadunlaitaan. Pysähdyin kadulle hätävilkut vilkkuen ja naama punaisena huutaen. Nämä peijakkaat puhuivat onneksi englantia, pahoittelivat ja sanoivat etteivät tulee enää takaisin. Niin ja kyllähän minä sen ymmärrän, että nämä kaverit ketkä niitä roskia polttavat ovat usein talonmiehiä ja puutarhureita ilman valinnanvaraa. Voi vaan toivoa, että ne uskaltavat kertoa pomoilleen kiukkuisesta naisesta vainoamassa heitä.

Välillä nuo roskienpolttosessiot ovat voineet kestää useita tunteja, taloon jää savun haju siitä pitkäksi aikaa ja ei se savu nii kauhean hyväksi terveydellekään ole, joten tunnen olevani oikeutettu kiukkuuni. Tosin ehkä voisin purkaa sitä hieman rakentavampaan sävyyn.

Go-kartingleski raportoi

Voiko sanoa olevansa go-kartingleski, jos mies on viikon sisällä jo kolmatta kertaa ajamassa? Joka päivä kännykkä käy ja mies etsii kaveria mukaan radalle, maaninen vaihe meneillään.

Maanisuudesta puheenollen. Meidän elämä tuntuu taaksepäin katsottaessa pilkkoutuvan jaksoihin. Toisinaan otetaan rennosti ja makoillaan kotona illat ja viikonloput, sitten taas yhtäkkiä hamutaan niin paljon tekemistä, että pää ei pysy mukana jaloista puhumattakaan. Nyt on meneillään maanisuus. Liikuntaa niin paljon kuin jalat jaksaa kantaa, aikaisin herätyksiä, aikaisia nukkumaamenoja. Yhteisen elomme ehkä aikaisin nukkumaameno tapahtui eilen. Puoliyhdeksältä sammui valot alakerrasta.

Tänään menetin malttini noin tuhat kertaa. Jouduin matkaamaan Mombasan saarelle hoitamaan kolme asiaa. Aikaa meni kuusi tuntia. Noh, kyllä siihen kuului koko tällä mantereella olon aikainen kammottavin ravintolakokemuskin. Ja, juu auto katsastettiin tai jotain sinne päin. Sain allekirjoittaa pankissa muutaman paperin, jotta saisin pankkikortin. Vaikka pääsimme ihan itse branch managerin päudön ääreen niin silti toimitukseen kului yli tuntia, emme odottaneet jonossa tai mitään, kunha hermostunut managerin avustaja vaan sähläsi ja mokaili koko ajan.

Tiedän, että liikenteessä raivoaminen ei auta taikka muuta mitään, mutta en kykene hillitsemään itseäni ratin takana. Nainen ratissa on täällä vielä hiukan harvinainen näky. Naisia toki ajaa paljon, mutta veikkaisin että kymmenestä kuskista yksi on nainen. Tapakulttuuri yleensäkin on erilaista - aina hymyillään ja hoetaan fine, fine, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti. Julkisia tunteenpurkauksia näkee harvoin jos koskaan. Katsastusasemalle päästyäni olin yksi suuri myrskynmerkki - tilaa löytyi nopeasti kadulta parkkeeramiseen, katsastaja tai mikä lie tarkastaja kiersi varovasti autoa miehen kanssa ympäri ja päästi meidät hyvin nopeasti menemään.

Kehnoimmassa ravintolassa, ever, oli pöydällä tarjolla homeista chilikastiketta. Huomautin tarjoilijalle, tarjoilija kipaisi keittiöön, laittoi muutaman lusikallisen uutta homeen päälle ja toi sen meille hymyssä suin. En osannut arvatakaan, että kiinalaisen ruuan kanssa voi mennä niin paljon pieleen kun tänään meni. Ruoka oli kammottavaa. Väkipakolla sitä muutamat haarukat vedettiin, mutta sitten oli pakko luovuttaa.

Onneksi uskoni ruokaan palasi pian. Läheisimpään Nakumattiin on avautumassa kalakauppa. Tuoretta kalaa ja sushia. Tämän viikon paikka tarjoaa kauppaan uskaltautuville maistiaisia. Anteliaita maistiaisia. Kahdeksan palaa hullun hyvää sushia, ihan tuoreilla katkaravuilla ja melkein vielä elossa olevalla mustekalalla. Jam! Jätin vieraskirjaan ylistävät arviot ja kehuin vuolaasti sushia paikan päällä.

Eilen saimme ehkä hellyyttävimmän kehun ikinä. Ihana talonmiehemme toi meille molemmille lahjat. Molemmille paidat. Miehelle t-paidan ja minulle kukkaisen kauluspaidan kiitoksena hyvästä työpaikastaan. Hän kertoi kuinka arvostaa meitä ja on kiitollinen työympäristöön, siitä että saa ilman pelkoa ja stressiä tehdä töitä. Olimme molemmat sanottomia ja häkeltyneitä. Työsuhteemme on reilu molempia osapuolia kohtaan, ehkä asian laita on näin ensimmäistä kertaa talonmiehelle.

Näihin päivän ja eilisenkin pilkahduksiin on hyvä lopettaa ja jäädä odottamaan karting-radan ja sydämeni valloittajaa kotiin. Ehkä jopa hipsiä jo sänkyyn lukemaan Peter Franzenin esikoista, joka tahmean alun jälkeen on vienyt minut mennessään.

Habari ya mosquitos = uutisia ja itikoita

Miten voi olla mahdollista etten vieläkään ole oppinut laittamaan itikkamyrkkyä iholle ennen kuin kymmenen itikkaa on ottanut maistiaisia? Joka päivä sama juttu, myrkkyjä on levitelty ympäri taloa, jotta aina olisi yksi käden ulottuvilla, mutta en millään opi. Joka päivä minusta siis imetään verta ainakin sen kymmenen kertaa. Käsittämätöntä touhua. Olen myös vakuuttunut, että sängyssämme on jonkin sortin pesä, koska säännöllisin väliajoin herään öisin raivon partaalla kutituksesta. Mies porskuttaa onnellisena unissaan eikä sitä syö ensimmäinenkään itikka. Hyvä niin kuitenkin. Meillä on itikkaverkko käytössä, prinsessasänky :)

Habari? aloitetaan kiswahiliksi kun kysellään kuulumisia. Sanakirjan mukaan se tarkoittaa uutisia. Viime viikot olen seurannut ahkerasti sanomalehteä. Eri lehtiä täällä ilmestyy päivittäin useampaakin. Monisivuisia, pitkillä artikkeleilla höystettynä olevia lehtiä on ilo lukea Namibian jälkeen. Keniassa olen jumiutunut yhteen lehteen Daily Nationiin, se ei mielestäni jumaloi ketään, ainakaan liian räikeästi tai ainakaan niin, että minä tajuaisin.

Namibiassa sekä täällä huomioni on kiinnittynyt kuolinilmoituksiin. Ehkä siitä syystä, että ne ovat niin erilaisia Suomeen verrattuna. Namibiassa oli yleistä, että samasta henkilöstä oli useita kunnioittavia ilmoituksia, perheeltä, ystäviltä, työpaikalta jne. Keniassa ilmoituksessa on pitkä liuta vainajaa ikävöiviä ihmisiä aivan niin kuin meilläkin, mutta ilmoituksessa myös kerrotaan missä surijat kokoontuvat hautajaisiin saakka ja missä hautajaiset pidetään. Tapana on kerääntyä vainajan lähimmäisten luokse joka päivä hautajaisiin saakka, minäkin vietin yhden illan Namibiassa kollegani luona kunnioittaen hänen äitinsä muistoa, vaikka itse kollegani ei päässyt edes paikalle. Se mikä on myös erilaista on se, että kuoleman jälkeen vainajaa muistetaan vuosittain. Lehdessä on ilmoitus kuinka vainajan vuosipäivää kunnioitetaan kerääntymällä yhteen illaksi tai sitten vain muistellaan vainajaa ilmoituksessa. Daily Nationissa ilmoituksia on useita sivuja.

Yleisesti ottaen uutiset ovat erilaisia täällä, rikosuutisissa kerrotaan hyvinkin seikkaperäisesti kuinka rikos on tehty. Lähes ensikättelyssä kerrotaan rikoksentekijän nimi ja julkaistaan kuva, vaikka tuomiota ei olisi vielä tullut, usein lehdessä on myös mahdollisten uhrejen kuvat ja nimet. Yksityisyyden käsite on erilainen. Harvoin törmää juttuihin, joissa käsiteltäisiin syy-seuraussuhteita, pohdittaisiin ennakoivia toimintatapoja tai arvosteltaisiin julkista hallintoa. Toki skandaaleita käsitellään mediassa täälläkin, mutta ei niin räikeästi.

Tiistaina lehdessä oli minun mieltäni järkyttänyt uutinen - 4,9 miljardia shillinkiä (sori, en kykene sanomaan mitä se on euroissa, mutta paljon se on) oli kavallettu opetusministeriön rahoista. Kavaltajina opetusministeriön 100 omaa virkamiestä. Uutinen oli etusivun juttu ja sitä käsiteltiin vielä sivun verran lehdessä. Jutussa kerrottiin jälleen seikkaperäisesti kuinka rahat olivat siirtyneet miltäkin tililtä millekin tilille ja lopulta oli huomatttu, että koulu, jolle rahan piti mennä ei sitä ikinä saanut. Seuraavan päivän lehdessä ei aiheesta ollut mitään, eikä tämänkään päivän lehdessä. Jatkumoa ei ole havaittavissa. Tämäkin uutinen päättyi siihen, että valtion rahakirstun päällä oleva ministeri lupasi selvittää asian. Epäilen, että aiheesta enää kuulemme.

Mielestäni pikkupalstaisia rikosuutisia ei ole sen enempää kuin suomalaisissakaan lehdissä. Siellä täällä joku on heilunut aseen kanssa tai ryöstänyt kaupan, tosin tänään pisti silmään se, että joku oli mennyt varastamaan kahdeksan lehmää, joiden arvo oli yhteensä 210 000 shillinkiä eli noin 2000 euroa. Lehmät varastanut tyyppi sai tuomioksi kymmenen vuotta linnaa.

Daily Nation käsittelee paljon Keniaa, ulkomaan uutisia on muutaman sivun verran. Tosin Somalian tilannetta täällä seurataan aktiivisesti. E.coli sai pari kertaa palstatilaa. Viime viikkojen kuumin peruna on ollut tulevan vuoden budjetti, joka hiljattain julkistettiin.

Sympaattista tavallaan on se, että lehdessä on ilmoitus sähkönjakelusta tai paremminkin katkoista. On ilo aina tietää etukäteen, että jaahas se oli taas ylihuomenna 12 tunnin putki ilman sähköä. Useimmiten katkokset ovat kyllä tulleet ilman ennalta annettua ilmoitusta.

Blogihiljaisuuteen tai postausten verkkaiseen tahtiin on monta syytä; sähkökatkot, pimentynyt kone, joka heräsi uudella laturilla henkiin, rikkimennyt mokkula. Tänään sain uuden, jonka mukana tuli viikon rajaton surffailu. Jihaa! Tosin olen niin hämmentynyt rajattoman netin edessä, että en ole vielä hämmenykseltäni osannut toimia. Mitä sillä rajattomalla netillä tehdään? Miten niitä youtube-videoita katseltiinkaan?

Nzuri ya chakula = hyvä ruoka

Selvisihän se syy meikäläisenkin sairastelulle, E.coli se jyllää täälläkin, se samainen bakteeri, mikä siellä tottelee nimeä ehec. Minun e-coli ei onneksi ole yhtä pahaa sorttia kuin saksalainen lajitoverinsa. Ihan antibiootilla pitäisi mennä ohi. Nairobin reissulla lääkäri määräsi jo kuurin, jota nyt tulee jatkaa vielä viidellä päivällä. Elimistön pitäisi sen jälkeen olla suhteellisen puhdas. Sinällään uutiset ovat hyvät - E.colista on helppo päästä eroon toisin kuin viruksista ja alkueläimistä.

Kolmas terve viikko on meneillään ja arvatkaas mitä? Siihen kolmeen viikkoon ei juuri ulkona syömistä kuulu paria kertaa lukuunottamatta. E.coli leviää täällä yleisimmin ulosteen kautta elikkäs mitä luultavimmin sairastelun syynä on joku kakkakäsi, joka on jossain minulle ateriaa kokannut. Olenkin tässä miettinyt, että luovunko kokonaan ravintoloista (jotka ovat yksi suurin huvittelun muoto täällä) vai kuinkakohan loukkaavaksi se koetaan, jos pyydän tarjoilijaa lähettämään keittiöön "pese kädet saippualla" pyynnön aina ravintolaan astuessani?

Jos et halua tietää koko totuutta niin skippaa tämä kappale (sisältö on ällöä). Syy e.colille voisi myös hyvin todennäköisesti löytyä vedestä. Kuten jo aiemmin olen maininnut niin vesi säilytetään täällä maanalaisissa tankeissa. Pihalta löytyy siis vesitankkeja, mutta pihoilta löytyy myös jätetankkeja. Keniassa jätehuolto on vielä hyvin pienissä lapsenkengissä. Vessan tuotokset lasketaan siis omaan pihaan jätekaivoihin, jotka sijaitsevat samoissa syvyksissä kuin vesitankit. Jätetankit pilaavat myös maaperän tai ainakin antavat otollisen kasvualustan kaikelle kamalalle. En ihan perillä ole tuosta jätehuollosta, mutta kerran kurkkasin yhteen omistamme ja näky oli kyllä karmea. En siis mene vannomaan etteikö se jäte sieltä tankista jonnekin menisi, mutta joka tapauksessa kyllä se tässä omassa pihassa myös lilluu hyvän tovin. Eläinlääkärimme kertoi, että heidän vesitankissaan on e.colia ja siksi hän käyttää klooria vedessään, jotta vesi puhdistuisi pahimmista tauteja aiheuttavista tekijöistä.

Viime viikonloppuna tapasin englantilaisen naisen, jolla on yritys, joka tarjoaa erilaisia toimintapoja jätehuoltoon ja veden kanssa pelaamiseen. Hänen kertomansa esimerkkitapaukset olivat nekin karmeita. Ei ole yhtään tavallisuudesta poikkeavaa, että hotellit merenrannalla laskevat putkea pitkin kaiken jätteen mereen. Olen itsekin noita putkia rannalla nähnyt. Se niistä paratiisimaisista valkoisista hiekkarannoista. Tosin tällä hetkellä Kenian ympäristöministeriö tekee paljon töitä, jotta jätehuolto saadaan nykyaikaiseksi.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa sitten ruualle mitä Keniassa syödään? En kaikkea tiedä, mutta ainakin se tarkoittaa sitä, että maaperä on pahasti saastunut. Yhä edelleen täällä myös multaa tehdään sekoittamalla hiekkaa ja eläinten jätöksiä. Jälleen bakteerit kiittävät paratiisista lisääntyä. Viidenneksi suurin tunnistettu kuolinsyy on ripuli, siihen kuolee vuodessa 1,6 miljoonaa ihmistä, yhdeksänneksi eniten ihmisiä kuolee suolistomatoihin. Luvut ovat vuoden 2009 tilastoista.

Miten sitten saa hyvää ruokaa? Minulla on tällä hetkellä järeät aseet käytössä. Kaupasta valitsen hyvin tarkkaan mitä otan. Mitään kolhuja ei saa olla missään, vihannesten pitää näyttää ulospäin täydellisiltä. Kotiin tullessa pesen ne välittömästi puhdistetulla vedellä. Ennen ruuan valmistusta kaikki minkä pestä voi menee lillumaan 20 min veteen, johon laitan ruualle tarkoitettua puhdistusainetta. Sen jälkeen huuhtelen taas kaiken huolella puhdistetulla vedellä ja alan keittelemään. Välillä kyllä syön raakaa tomaattia ja omenoita, mutta nekin ovat käyneet tiukan prosessin läpi. Maitotuotteet syynään tarkasti läpi, kaiken pitää olla pastoroitua.

Minulla on ollut opettelemista. Olen aina ollut hyvin leväperäinen, ajatellut, että bakteerit karaisee ja auttaa vastustuskyvyn luomisessa. Suomessa en juuri koskaan pessyt mitään, vaikka itse olen ollut töissä kaupassa ja nähnyt varsin hyvin kuinka vihanneksia käsitellään (pikkupaljastus: niitä käsitellään varsin mallikkaasti ja hygienisesti). Keniassa keittiömme desinfioidaan päivittäin. Viilaan pilkkua pienen pieneksi ja olen tarkka kuin porkkana. Pidän huolta, että työntekijöillämme on aina saippuaa ja vessapaperia vessassa ja myös kyselen käsienpesusta. Tiskialtaan vieressä fairypurkin vieressä on desinfioiva käsisaippua.

Keittiöstä tulee huumaava tuoksu, linssikeitto porisee ja odottaa syöjäänsä. Linssit ja pavutkin kävivät tänään läpi tarkan puhdistuksen. Koputan puuta ja toivon parasta. Toivottavasti saan hyvää ruokaa.

ps. ei mennyt maanantai-iltana kymmentä minuuttia kauempaa kun rakas insinöörini oli jo korjannut johdon. Muutaman viikon tietokoneeni on jaksanut kertoa minulle, että akun ikä tulee täyteen ja eilen se simahti sitten kokonaan. Tällä hetkellä laturi on niin kuuma, ettei siihen kärsi koskea ja ilman verkkovirtaa kone ei käy ollenkaan. Nähtäväksi jää kuinka kauan minulla on kone käytössä.

Katselmus sekalaiseen soppaan.

Vipinää, melua, kuraisia tassuja ja ikävää, niitä on viime viikko ollut täpötäynnä ja meno tuntuu jatkuvan vielä ainakin viikon. Talon ovat vallanneet edelleen lukuisat työmiehet, nyt vielä bonuksena tulevan uima-altaan pohjan rakentajat. Sähkökatkoja on harva se päivä ja aina ne kestävät vähintään sen kolme tuntia, yleensä koko päivän.

Viime viikkoinen Nairobi-reissu oli piristävä tuulahdus. Raikasta ja kylmää ilmaa, tosin saastetta se kaupunki on täynnä. Lääkäri oli oikein pätevän oloinen, vakuutti, että maha saadaan kuntoon. Tällä hetkellä odottelen taas verikokeiden tuloksia, tällä kertaa sillä erotuksella, että Nairobin labrassa pystytään tunnistamaan eri bakteerit, alkueläimet ja ameebat. Lääkäri kyseli minua töihinkin, tiesi heti nimestäni mistä tulen ja osasi jopa ääntää nimeni täysin oikeaoppisesti, ihanan lohduttavaa.

Muuten elo on ollut arjen järjestämistä. Roskien hakijan hankkimista, sähkö -ja vesilaskujen metsästystä, vartiointifirman vaihtokin tapahtui, mikä tarkoittaa sitä, että meille asennettiin talon paniikkikatkaisimia ja saimme uuden vartijan, jota itsekin pelkäämme. Erilaista täälllä on ainakin se, että esimerkiksi roskafirman kanssa sopimus tehtiin niin, että firman edustaja päräytti mopollaan pihaan, allekirjoitimme paperit ja mies antoi minulle kolmeksi kuukaudeksi roskapussit. Roskapusseja saa tuottaa kaksi viikossa, ne kerätään keskiviikkoisin ja lauantaisin. Talonmiehemme tulee vain muistaa viedä ne aina portin pieleen odottamaan roska-autoa. Jos jätettä tulee enemmän pitää jokaisesta ylimääräisestä pussista maksaa kolme euroa. Muuten roskien hakeminen maksaa kuukaudessa vajaan 12 euroa.

Sähkön ja veden kanssa asia ei ole niin simppeli. Tällä hetkellä meidän täytyy mennä sähköyhtiöön hakemaan itse lasku, yhtiön pihalle kiemurtelee päivittäin semmoinen sadan metrin jono. Namibiassa jonotus hoidettiin esimerkiksi katsastusasemalla niin, että siihen palkattiin joku ihminen. Nämä jonottajatyypit ovat yleensä valmiina eri firmojen ja laitosten laitamilla odottamassa autoilevia ja kiireisiä maksajia.

Vesilasku pitäisi taas hakea vesiministeriöstä. Meille tulee kunnallinen vesi, tähän mennessä se on riittänyt, mutta lähes jokaisessa talossa on myös vesitankit, joihin aina kunnallisen veden loppuessa tilataan yksityiseltä puolelta täytettä. Moni on kertonut, että välillä vettä saa tilata muutamankin tankillisen kuukaudessa. Meidän pihaan ollaan parasta aikaa kaivamassa omaa kaivoa, saa nähdä koska se on valmis. Tällä hetkellä kaivon syvyys on 44 jalkaa eli jotain 13 metriä. Kaivon vesi on vain suolaista, että en sitten tiedä mihin sitä tulemme käyttämään.

Koirat ovat riehuneet niin paljon keskenään, että Maran jalka on mennyt taas huonoon kuntoon, viime yönä jalkaa piti oikein itkeä ja hoitokoira Nallenkin toinen takajalka alkoi aristamaan niin paljon, että Nalle alkoi linkuttamaan. Nallen kanssa kävin aamulla eläinlääkärissä, kaikki nivelet ovat yliliikkuvia ja näin ollen liian löysiä. Mara sai uudelleen tulehduskipulääkekuurin ja nyt nämä kaksi veijaria pitäisi pitää levossa kaksi viikkoa. Tässä kohtaa sanonta "helpommin sanottu kuin tehty" pitää todellakin paikkansa.

Viime viikon tähtihetki oli lippujen ostaminen Suomen lomalle! Ja parin ystävän kanssa Kenia-loman suunnittelu. Tulemme Suomeen 7.7! Minä neljäksi viikoksi ja mies kolmeksi.

Viime lauantaina olimme katsomassa Klaus Härön ohjaamaa elokuvaa Äideistä parhain. Ihan Mombasan keskustassa, neljännessä kerroksessa. Tilassa, jossa ei ollut ikkunoita. Tunnelma oli absurdi, elokuva piti otteessaan alusta loppuun, vaikka ympärillä oli välillä kovakin liikenteen meteli, jatkuva tööttäily ja jarrujen kirskunta. Elokuvasaliksi muuntautuneessa kahvilassa oli muuten aivan hiljaista, yleisö jaksoi katsoa elokuvaa. Vieressäni istui suomalainen nainen, toisella puolella mies. Silmäkulmat kostui monta kertaa, tykkäsin valtavasti siitä kuinka eleetön ja riisuttu elokuva oli ja silti sen sanoma oli niin vahva. Kivelän mummo, olethan katsonut elokuvan? Jälleen tuli mieleen se kuinka omia mummojaan pitäisi haastatella enemmän. Pyytää niitä lukuisia reseptejä lapsuuden kuumien kesien herkuista. Muistan minä kuinka mummo on kertonut minulle monen monituista tarinaa lapsuudestaan, mutta muistiini tallentuu lähes poikkeuksetta vain tunnelmat ja tunteet. Harvoin muistan itse tarinoiden kulkua tai esimerkiksi elokuvista vuorosanoja. Muistan vain mummolan pehmeät sohvat, mökin tynnyrituolit, lettujen tuoksun, kanttarellin maun, piimäkakun herkullisuuden ja mummon lempeän äänen ja sylin. Muistan istuneeni ukin ja mummo kanssa autossa joulun aikaan, ajellen pitkin maaseutuja ja kuunnellen kuinka he kertoivat ensikohtaamisestaan, siitä kuinka ukki riiasi mummia, siitä millaista elämä oli silloin minulle vieraana aikana. Muistan kuinka lapsuudessani mummi ja ukki aina lauloivat autossa, ukki muistutti aina alamäessä kuinka bensaa tulee säästää, joten menimme vapaalla. Ukki opetti mökin pienessä tuvassa kuinka valssia tanssitaan, sain pitää omat jalkani ukin jalkojen päällä ja sitten pian laulettiinkin täällä pohjantähden alla, kauneimmalla kukkulalla.

Ikävä on siis kotia. Minulla on ja minulla on aina ollut niin hyvät isovanhemmat. Molemmilta puolilta, vaikka nyt intouduinkin muistelemaan vain isäni vanhempia. Aina lähellä henkisesti. Voi, että sitä tunnetta kun menee mummolaan ja istahtaa siihen tuolille ja tuntee kuinka on niin tervetullut.

Juni kwanza = ensimmäinen kesäkuuta

Ensimmäinen kesäkuuta on jo oikeasti kesä siellä pohjolassa. Ensimmäinen kesäkuuta on vapauden päivä (Madaraka Day) Keniassa. Vuonna 1963 Kenia sai itsemäärämisoikeuden Britannialta, mikä johti myöhemmin 12.12.1963 itsenäistymiseen. Mielenkiintoista on, että vain yksi on tiennyt päivän merkityksen heistä, joilta olen asiaa udellut. Talonmiehelle tärkeintä päivässä on se, että presidentti julistaa budjetin. Internetti tietää kertoa, että tänään ihmiset kokoontuvat yhteen juhlimaan, kokkaamaan, syömään, laulamaan ja tanssimaan. Osa istuttaa puita kunnioittaakseen itsenäisyystaisteluisssa taistelleita sotureita. Niin ja presidentti pitää puheen Nairobissa.

Me ajattelimme käyttää päivän hyödyllisesti. Talon omistaja sanoi eilen tulevansa puoliyhdeksältä hakemaan ylimääräiset kalusteet (arvatkaa vaan onko näkynyt), uima-altaan pitäisi saapua tänään ja uuden vartiointifirman miehet tulevat asentamaan paniikkinappulat. Koiria meinasimme käyttää uimassa meressä ja saunan suunnitelmia pitäisi vielä hioa ja kirkastaa. 

Keniassa on muuten varottava sanomisiaan. Lehdestä saa lähes viikottain lukea kuinka ihmisiä on laitettu lukkojen taakse sekä sakotettu, koska he ovat sanoneet jotain loukkaavaa joko hallitusta kohtaan tai loukanneet sanomisillaan toisia ihmisiä julkisilla paikoilla. Saksalaiset turistit olivat joutuneet syytetyksi siitä, koska olivat arvostelleet presidentin toimia ravintolassa. Tarinan loppua en muista, mutta tuntuvilla sakoilla siitä ehkä selvittiin. Keniassa lähes kaikki pojat ympärileikataan, joku oli haukkunut kaveriaan kutsumalla häntä: ympärileikkaamaton. Se joku sai kahden vuoden linnapestin ja mojovat sakot.

Onneksi puhumme suomea, jos olemme kahden. Usein olemme kyllä liikkeellä joukolla, jossa kieli on englanti. Välillä minua hirvittää mieheni puolesta - kantava ääni ja pelkäämättömät mielipiteet.

Voisinkohan minä syyttää herjaamisesta? Sillä minua kutsutaan joka paikassa nykyään mamaksi. Mies on boss ja minä mama. Joka kerta se saa minut hämilleen. Mitä on tapahtunut? Olenko minä oikeasti jo niin vanha?

Energiaa!

Aion puhkua energiaa tänään. Muutama projekti on jäänyt täysin vaille huomiota viime viikkoina, oikeastaan viime kuukausina. Tänään ne saatetaan ainakin alulle, toivottavasti uusin projekti jo valmiiksi. Kirjoitusprojekti saakoon muutaman lisäpäivän, jotta se kypsyisi oikeaan muotoonsa. Vaatekaappi saa armonaikaa muutamat lähitunnit, uusi kodinhoitajamme tämän päivän.

Meille on tullut kaksi työntekijää. Molemmat ovat edellisen hippitalon talonmiehen perheenjäseniä. Uusi talonmiehemme on veli, joka on osoittautunut erittäin osaavaksi, järkeväksi ja aikaansaavaksi, ehkäpä juuri runsaan työkokemuksensa vuoksi. Toinen on uusi kodinhoitajamme, entisen talonmiehen vaimo. Hän taasen on oikein herttainen ja mukava rouva, mutta miinuksena on mitätön työkokemus ja erittäin huonosti asiansa hoitanut nykyinen työnantaja (minä!). En ole opastanut tarpeeksi ja vahinkoa on ehtinyt sattua jo paljon. Vanish-merkkinen tahranpoistoaine oli kulunut eilen puisia kalusteita kiillottaessa (vanhoja, kalliita ja antiikkisia), kalusteet olivat saaneet karmaisevan lopputuloksen: tahmainen, lakaton pinta. Olipa kodinhoitaja näpsäkkänä pessyt myös leivänpaahtimen juoksevan veden alla astianpesuaineella, ei tööttää enää se leivänpaahdin. Onneksi sähköshokilta säästyttiin. Peripaikalliseen tapaan myös noin kymmenen puolentoista viikon vanhaa eri asioihin tarkoitettua pesuainetta on jo käytetty loppuun.

Kadi = kortit

Ei mennyt taaskaan niinku Strömssössä olisi mennyt. Kommentointihaasteeseen tarttuneita lupasin lahjoa postikortilla Keniasta. Ei tullut mieleen, että korttien löytyminen voisi olla niin hankalaa, no oli se. Ainoat kortit, jotka löysin parin viikon metsästyksen jälkeen olivat unohtuneet kaupan varastoon, ilmeisen selvästi jo useammaksi vuodeksi. Niitäkin kortteja löytyi vain 16. Otin ne ja toivoin parasta. Juuri kun olin saanut haalittua suurinpiirtein osoitteet kasaan niin toiseen kauppaan tuli upouusia kortteja ja niinpä viimeisimmät kommentoijat saivat/saavat hieman nykyaikaisempia kortteja. Postikonttoreita täältä miljoonan asukkaan kaupungista löytyy tiettävästi vain kaksi. Niihin itsensä löytäminen oli haaste sinänsä, kiitos miehelle, joka otti sen haasteen vastaan.

Mutta hei te, jotka saitte näitä kortteja 90-luvun alun raikkaalla tuulahduksella niin ajatelkaa asiaa niin, että se oli sillä hetkellä parasta mitä minä onnistuin käsiini löytämään ja se kertoo myös samalla jotain Mombasasta. Uskon tosin, että hotellit tarjoavat postikortteja omissa putiikeissaan, mutta minusta olisi ollut huono idea mennä sinne niitä etsimään.

Dawa = taikajuoma

K18-kamaa. Ehdottomasti yksi parhaista tuttavuuksista Keniassa on juoma nimeltä dawa, dawa onn swahilia ja tarkoittaa jotakuinkin taikajuomaa tai lääkettä. Erittäin lähellä caipirinhaa oleva juoma, mutta vieläkin hellempi maultaan ja silti niin jumalaisen raikas.

Elikkäs tarttet yhteen dawaan

• viskilasin
• lorauksen vodkaa ( ohjeissa sanotaan 4-6 senttiä)
• lusikallisen sokeria, mieluummin ruokosokeria
• paljon jäämurskaa
• kokonaisen limen
• hunajaa, koko jutun taika, mieluummin semmoisessa hunajatikussa, mutta lusikkakin käy.

Murskaa lime ja sokeri yhdessä, lisää lasiin jää ja vodka. Viimeisenä lisää hunaja ja sekoita se juomaan, mikä vaatii hieman aikaa, mitä enemmän hunaja sekoittuu juomaan sitä makeampaa juomasta tulee. 

Kuvaa juomasta ei valitettavasti ole, mutta kauniilta se näyttää. Limen kanssa ei kannata säästellä eikä jäämurskan. Cheers!

Jumanne = tiistai

Runsaan hikoilun lisäksi eilen tapahtui muutakin. Kävimme taas kerran katsomassa naapurustossa sijaitsevaa hippitaloa. Tällä kertaa mittoja ottaen ja korjattavia asioita sormella osoittaen. Lista vioista on kirjoitettu, sormet on ristissä, jotta vuokraisännät suostuisivat kaiken korjaamaan. Kuulimme, että vuokraisäntiä on kaksi, arabeja, joilla on ikää 25 vuotta. Ei kovin luottamusta herättävää. Kas, kuinka helppoa ihmisiä on kategorisoida ihan vain kahdella tiedolla. Iällä ja alkuperällä.

Tutustuin paikalliseen klinikkaan, jonka on perustanut kaksi lähetyssaarnaajaa, suomalainen ja ruotsalainen nainen. Herättääkö luottamuksen? Herättää. Toiminta klinikalla on ihailtavaa, tilat olivat hyödynnetty hyvin, pikkulaboratorio oli varusteltu asiaankuuluvasti. Hoitoa saa kuka tahansa, vaikka pääpaino onkin HIV/AIDS-potilaiden hoidossa. Klinikalla on syntynyt 70 vauvaa, joiden äidit ovat HIV-positiivisia, kaikki 70 vauvaa ovat välttäneet tartunnan. Siinä yksinään on peruste klinikan olemassa ololle. Vauvat aloittavat  estolääkityksen, joka jatkuu aina kolmanteen ikävuoteen saakka. Itse synnytys on myös kriittistä  aikaa viruksen tarttumisen ehkäisyssä, niinpä HIV-positiivinen äiti pitäisi saada synnyttämään aina klinikalla tai sairaalassa.

Klinikka on tehnyt erittäin tärkeää työtä kirkkojen kanssa. Kirkon työntekijöitä  on valistettu, asenteet ovat muuttuneet viime vuosien aikana paljon. Nyt kirkot ottavat sairastuneita siipiensä suojaan ja huolehtivat heistä. Vielä muutama vuosi sitten HIV-virusta kantava on suljettu yhteisön ulkopuolelle. Erilaisia kirkkoja täällä on paljon, jo pelkästään kristinuskon alla olevia, puhumattakaan muslimien moskeijoista ja hindujen temppeleistä. Lukuja en muista, mutta tuhansista puhutaan.

Klinikan työntekijöiden mukaan HIV tai AIDS ei ole enää tabu, siitä voi puhua nykyään avoimesti, ihmiset eivät vierasta testauksia, vaan se on normaalia. Keniassa on viime vuosien aikana saatu tartuntojen määrän nousu pysähtymään. Ja se jos mikä on hatunnoston paikka! Namibiassa valistus näkyi kaikkialla, mutta ikinä HIV:stä ei puhuttu. Luettiin vain postereita, lehdistä valistusta ja jaettiin ilmaiseksi kondomeja. Toki kouluissa opettajat tekivät valistustyötä, mutta se ei vielä siirtynyt kadulle keskusteltavaksi.

Työ ei tekemällä lopu. Lake Turkanan seuduilla kalastajien keskuudessa vallitsee rituaali, joka oli eilen keskustelun aiheena uusia projekteja suunnitellessa. Kalastajan myydessä kalaa naiselle, on hänen myös maattava kalaa ostavan naisen kanssa. Tämä rituaali on kuulema täysissä voimissa tänäkin päivänä. Kalastajille on omat perheensä ja naisasiakkailla myös, kukaan ei asiaa paheksu, ei edes ostavan naisen mies. Kysellessäni rituaalin tarkoitusta, sain vastaukseksi sen, että kalastajien on jotenkin hyödyttävä myynnistään, rahaa ei monella ole, joten osa maksusta hoidetaan luonnossa. Tilannetta kuvitellessa voi vaan nähdä räjähdysmäisen verkoston, jossa virus juhlii paikasta toiseen.

Wikipedia kertoo, että Keniassa HIV/AIDS:a sairasti 6,1 % väestöstä vuonna 2005. Vielä 1990-luvun lopussa virusta kantoi reipas 10% väestöstä. Suonensisäisistä huumeidenkäyttäjistä 53% on saanut HIV-tartunnan ja prostituoiduista 27% .  Oikeanlaisen lääkityksen avulla HIV ei välttämättä koskaan etene AIDS:iin ja näin ollen viruksen kantaja voi elää täysipainoista elämää vanhukseksi saakka. ART-lääkitystä (antiretroviral) saa vielä toistaiseksi ilmaiseksi valtion ja eri järjestöjen kustantamana.

Klinikan työ on siis äärettömän tärkeää, en voi muuta kuin ihailla näiden naisten upeaa panostusta Mtwapan kylän yhteisölle. Klinikka tuottaa myös maitoa, kananmunia ja kanoja, myy huokeilla hinnoilla ruokaa ja vaatteita, pitää huolta Mtwapan kylän asukkaista. Mtwapa sanotaan myös Kenian Las Vegasiksi. Mtwapassa on valloillaan kaikki paheet ja öiseen aikaan kylä kukoistaa.