Liirumlaarum

Vihdoinkin, lähes kahden kuukauden odotuksen jälkeen, oli uuteen terveyskauppaamme tullut pyykinpesuainetta, jolla voin Hippusen vaatteita pestä. Mutta millä hinnalla? Hollantilainen Ecover maksaa 15 euroa per pullo. Peruspesuaineet konepyykkäämiseen ovat täällä rajoitetut, Omo tarjoaa tasan yhden vaihtoehdon samoin kuin kaikki muutkin pesuaineet eli melkoista myrkkyä on ilmeisesti kaikki, värit haihtuu muutamassa kuukaudessa ja kangas ohenee huomattavasti. Käsinpesuaineet tuntuvat myös turhan tujuilta jo ihan omaa ihoakin vasten, joten ainakin näin alussa mennään tuolla ekopesuaineella. Onneksi annosteluohje oli hyvin niukka eli pesuaine on luultavasti riittoisaa.

Viikon päästä pitäisi saapua kontin, jossa on Hippusen pinnasänky, hoitotaso ja muutama muu kovin odotettu juttu niin kuin petauspatja meille. Luksusta, kolmen vuoden jälkeen saa pedattua sängyn niin, että lakana itse asiassa pysyy yöllä siellä patjan alla.

Lauantaiaamun vietin sokerirasituskokeessa. Huomenna saan vasta tulokset, mutta itse koe ei ollut yhtään niin kamala kuin olin ymmärtänyt. Tuskaisinta oli istua se kaksi ja puoli tuntia puupenkillä ilman ilmastointia. Kokeessahan juodaan ensin glukoosijuomaa eli sokerilitkua ja sen jälkeen joka 30.minuutti otetaan veri -ja virtsanäyte seuraavat kaksi ja puoli tuntia. Itselläni juoman juominen ei tuottanut ongelmaa, olihan se ällömakeaa, mutta alas meni. Miehen patistin kyllä mukaan seuraksi ja näin mies ehti myös lukemaan uniopuksesta sen osion, minkä olin hänen vaatinutkin lukevan ja käytiinpä jopa hyvää keskustelua kirjasta ja sen sisällöstä ja siitä mitkä mallit voisi meille sopia.

Todellisen katastrofin ainekset olivat kaikki kasassa lauantaina, kun matkasimme sairaalaan sokeritestiin. Mombasan vilkkaimmassa ja ruuhkaisimmassa risteyksessä, missä kaistalinjoilla ei ole mitään merkitystä eikä oikein millään muullakaan kuin omalla etenemisellä ole merkitystä, oli liikkellä myös matatu (paikallinen pikkubussi, vanhaakin vanhempi hiace, josta on tehty 14 hengen bussi), jonka jarrut eivät toimineet. Jarrut olivat siis rikki ja kuski oli tästä hyvin tietoinen, koska apulainen oli yhden puupalikan kansa mukana ja heitteli kalikkaa sitten aina renkaiden sille puolelle minne auto sattui valumaan. Ja se kalikka oli semmoinen säälittävä pieni pala puuta. Arvatkaa vaan osuiko se matatu meidän eteen risteyksessä? Arvatkaa vaan heittikö se apulainen sen kalikan väärälle puolelle rengasta? Voitte vielä arvata, että valuiko se matatu miehen auton etupuskuriin ja lamppuun? Kyllä, kaikkea noita. Mies ei tietenkään voinut muuta kuin olla paikallaan, koska takana oli kasa autoja. Jokainen, joka tietää kuinka nopeasti mieheni tulistuu voi vaan arvata mikä huutometakka siitä tuli. Mies oli niin vihainen, että luulin sen pään räjähtävän taivaan tuuliin. Emme jääneet edes asiaa siihen selvittämään vaan mies lähti kaasuttaen paikalta ja seuraavan tunnin olin ihan hiljaa. Opetuksena siis se, että mitä tahansa voi tapahtua täällä. Liikenteeseen voi lähteä autolla ilman toimivia jarruja. Ei pidä olettaa mitään mistään, turvata vain oma selustansa. Ja sitten nämä matatut kuljettavat vielä ihmisiä kyydissään, poliisille heitetään muutaman euron lahjus ja matka saa jatkua.

Viikonloppu meni muuten oikein rauhallisissa tunnelmissa, kuumissa edelleen. Sadetta odotetaan. Martti juoksi eilen 10 kilsan lenkin miehen pyöräillessä. Läähätys kesti ainakin kaksi tuntia, vaikka me valeltiin toisen päätä vedellä, vietiin ilmastoinnin alle, tuulettimen alle. Ei auttanut. Hilda läähättää lenkin kuin lenkin jälkeen viisi minuuttia ja on sitten taas valmis uusiin koitoksiin. Mara taas on niin dramaattinen eleissään, se kopsahtaa suorin jaloin lattialle, läähättäää, nousee ylös, kopsahtaa seuraavan kohtaan (etsii viileää paikkaa) suurieleisesti ja pitää meitä otteessaan, koska me tietysti luulemme, että nyt on sydänkohtaus lähellä.