Suunnitelma A ja B

Poikkeuksellisesti Hippu on tänään hoidossa, tuolla kipakassa viimassa heillä on turnajaiset urheilukentällä, juoksua ja sen sellaista. Ajattelin, että se olisi pojasta kivaa ja niin isänsä hänet aamulla hoitoon vei.

Minä taasen jo eilisestä asti olen ilahduttanut itseäni ajattelemalla siivoamista (ihan oikeasti), kuinka tänään pölypallerot ja mattojen punkit saavat kyytiä ja illalla on luksusta istahtaa koirakarvattomalle sohvalle. Vauva saa siis jatkaa uniharjoittelua vaunuissa, minulla olisi vielä vajaa kaksi tuntia aikaa. Tykkään siivota hiki hatussa ja hienoinen verenmaku suussa, yksin. Siivous ei ole ikinä ollut lempipuuhiani, mutta palattuamme takaisin Suomeen se on noussut mukavaksi puuhaksi. Vaikutusta varmaan on sillä, että kotimme on suhteellisen pieni, joten siivous käy nopeasti ja varmasti myös sillä, että Keniassa asuessamme kodoinhoitajamme piti kotimme niin järjestyksessä ja siistinä etten oikein osaa olla, jos on sotkua.

Ylläoleva siis suunnitelma A.

Suunnitelma B on taas vaipua internetin juovuttavaan maailmaan vajaaksi kahdeksi tunniksi, juoda hiukan lisää kahvia ja miettiä miten iltapäivän tunnit käytän mahdollisimman tehokkaasti siivoukseen. Taisin ylvästellä eilen miehelleni kuinka tänään siivoan, kun eilen jäi välistä. Torstai on meillä normisti siivouspäivä taikka ilta, vuoroviikoin, riippuen kumman vuoro on.

Meidän arki ja uudet jutut

Mies käy töissä maanantaista perjantaihin, kahdeksan tuntia kerrallaan. Hippu käy hoidossa 11 päivää kuukaudessa. Minä olen ollut taas kotona elokuusta asti. Vauva on reilun viisi viikkoa, päiväagendansa muodostuu pitkälti nukkumisesta, syömisestä, kakkaamisesta, mahavaivoista ja itkusta. Minä sompaan tässä kaiken keskellä ja välillä. Suhteellisen kiireettömästi ja hitaasti. Tiukasti pidän kiinni siitä, että aamulla harjaan hampaat ja hiukset, puen vaatteet ja syön aamupalan.

Hippu viihtyy hoidossa, tosin viime päivinä on ilmennyt pienoista kapinaa aamuisin, ehkä se on asiaankuuluvaa tässä vaiheessa elämää. Perhepäivähoito on osoittautunut oikein hyväksi, siellä neljä poikaa kirmaa päivät, syö ja nukkuu hyvin. Päivisin on paljon ulkoilua, kerran viikossa eväsretki, yksi aamupäivä kerhojuttuja seurakuntatalolla, pari aamua monitoimitalon salissa jumppaa ja voimistelujuttuja. Hippu kertoo reippaasti aina hoitopäivän jälkeen syöneensä joko vispipuuroa tai pannukakkua,  vaikka todellisuus olisi jotain ihan muuta. Kuukauden päivät meni varmaan niin, että aina oli kuulema ollut vispipuuroa ja sitä olisi tarvinnut myös kotona saada.

Uusia juttuja suomalaisessa vauva-arjessa on esimerkiksi neuvolakäynnit ja tarkka kasvun seuraaminen sekä ulkona nukuttaminen. Neuvolakäynneistä tykkään, meillä on oikein mukavat ja pätevät neuvolan tädit, niin äitiys -kuin lapsineuvolan puolella. Neuvola on kätevästi kotikadullamme parin minuutin kävelymatkan päässä.

Tänään olen ajatellut aloittaa ulkona nukkumisen opettelun. Opettelua se lienee lähinnä minulle. Vauva meni 20 minuuttia sitten vaunuihin takapihalle valvovan silmäni alle itkuhälyttimen kera. Minua kauhistuttaa ulkona nukkumisessa oravat sekä kylmettyminen. Miten tiedän ettei vauva tukahdu kuumuuteen tai kylmety? Toistaiseksi vaununukkuminen tuntuu sujuvan hyvin, sinne vauva jäi silmät auki katselemaan ja seuraavan kerran käydessäni nukkui jo untaan. Sisällä päiväsaikaan unet ovat kovin katkonaisia ja muualla kuin sylissä ei nukuta. Kauppareissut ja lenkit vauva taas nukkuu alusta loppuun. Tuntuu, että mitä enemmän meteliä sen parempi nukkua.

Oravia vastaan pitänee kaivaa hyttysverkko esille. Tosin ei niitä oravia ole enää paljoa näkynyt, koirat ovat karkottaneet niin oravat kuin ennen pihoilla kävelleet kissatkin.

Vauva hieman heräsi äsken, täsmällisesti 45 minuutin unen jälkeen. Jos muistan oikein niin vauvat nukkuvat ns.lyhyemmissä sykleissä kuin aikuiset, havahtuminen unesta tulee juuri 45 minuutin välein ja sen jälkeen vaihtoehtoina on joko uudelleen nukahtaminen itse, autettuna tai herääminen. Tällä kertaa vaunujen hytkyttely auttoi. Neuvolatäti neuvoi, että kannattaa ihan muutamaksi päiväksi ottaa aikaa tämä vaunuissa nukkumisen taito niin että en lähde lenkille vaan jään tähän kotia, varaan takin ovenpieleen ja kokeilen josko saisin vauvan nukkumaan pari tuntia kerrallansa ulkona. Ettei käy niin, että vauva oppii nukkumaan vaan liikkuvissa vaunuissa ja sitten pian minä kävelen maanisena päivät pitkät ympäri kyliä. (Se kyllä tekisi hyvää näille herkkukiloilleni.)

Arjen haasteita on keksiä joka päivää järkevää ruokaa esikoiselle ja siinä samalla meille aikuisille. Hoitopäivät helpottavat, ei tarvitse keksiä kuin illallinen, mutta ne muut päivät, kun pöydässä on oltava lounasta ja illallista, mieluiten ravitsevaa ja terveellistä ja silti helposti ja nopeasti valmistettavaa. Vaihtelu suotavaa. Samaa ruokaahan me olemme syöneet koko perhe siitä saakka, kun Hippu oli vuoden. Tai samaa ja samaa minä kasviskalaa, mies ja Hippu mitä vain.

Haastavalta on tuntunut löytää vauvalle aikaa, semmoista yhteistä ihanaa tuhina-aikaa, kun voi vaan nuuskutella ja olla lähellä ja ilmeillä. Yhtälailla haluaisin välillä olla vain kahden esikoisen kanssa. Onneksi esikoinen on saanut puuhata ihan kahden isänsä kanssa. Toistaiseksi vauva on soljahtanut luontevasti pikkuveljeksi, vauvaksi perheeseen. Välillä mietin myös, että mistä näitä ajatuksia kumpuaa, että pitää viettää niin ja niin paljon aikaa sen ja sen kanssa tai pilaan lapseni tunne-elämän ja henkisen hyvinvoinnin ainiaaksi. Tottakai lapsen kanssa tulee viettää aikaa ja antaa huomio täysin ilman kaiken maailman datavehkeitä, senhän näkee jo heti lapsestakin kuinka mukavaa se on ja samoin itsestäänkin kuinka paljon siinä oppii lapsestaan ja näkee uusia puolia, mutta myönnettävä on, että jutut lehdissä sinkkosista ja kumppaneista asettaa jonkinlaisia paineita ja pelkoja kuinka olla lastensa kanssa.

Tykkään välillä makustella mainoslausetta "sinun arkesi on jonkun lapsuus", se on niin totta.

Makuuhuoneessa

Miten nämä kuvat näyttää kännykän ruudulla niin teräviltä ja selkeiltä ja täällä koneella ne on ihan sumuista mössöä? Noh, leikitään että sumuisuus on vaan makuuhuoneeseen kuuluva unenomainen ominaisuus. (Niin ja yhä edelleen meidän kamerat on lähes toimintakyvyttömiä kiitos Mombasan kosteuden kasvattaman homeen kameroiden sisälle. Siksi siis kännykkäkuvilla mennään.)

Makuuhuone on mun lempipaikka meidän kotona. Ainut vaan, että siellä alkaa olla turhan kuuma päiväsajan hengailuun ilman ilmastointia. Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin tyypilliset kaappien ovet täällä päin maailmaa. Tuommoiset rimaovet, ilma vaihtuu paremmin, mutta en ole ihan varma olisiko kuitenkin parempi jos ilma ei pääsisi vaihtumaan ja kosteus ei niin pääsisi sisälle.

Makuuhuoneessa on kahteen suuntaan parvekkeet, läpiveto tulee tarpeeseen. Välillä tosin on sellaisia päiviä, että ei tuule ollenkaan, on vain seisova, tiheä ja kuuma ilmamassa jumahtanut paikalleen.

Tuossa laatikostossa on Hipun vaatteet, kaikki käyttövaatteet. Oikeastaan vain kolme ylintä on käytössä, päällimmäisessä on bodyt, toisessa yöasut ja kolmannessa alaosat. Alimmaisessa on pitkähihaisia, niitä ei täällä tarvitse.

Viime viikonloppuna Hipun sänky muutti paikkaa, erilleen meidän sängystä. Hyvä on ollut ratkaisu ainakin tähän mennessä, yöheräämiset ovat vähentyneet huomattavasti. Miten onkaan hyvä nukkua yli kaksi tuntia yhtä soittoa? Erittäin hyvä. Ollaan nukuttu jopa kuusikin tuntia. Mutta joo, ei nyt kehuskella liikaa. Vihaan suomalaista sanontaa "Kel onni on, se onnen kätkeköön!", mutta liian hyvin sanonta tuntuu toisinaan pitän paikkansa.

Mielessä on ollut useasti kirjoittaa Hipun nimiäis - ja kastejuhlalahjoista, niin hienoja juttuja sieltä tuli. Näissä kuvissa epäselvänä näkyy ehdottomasti maininnan arvoinen lahja. Omaperäisin ja niin mahtava lahja. Ehkäpä seuraava postaus voisi olla tuosta lahjasta.

Meidän päivistä...

Tänään eletään jo toista lähes samankaltaista päivää viikkoihin. Tämä päivä siis noudattelee jokseenkin eilisen kaavaa. Eilen tosin käytiin suomihernarilla ja tänään cafesserien lounaalla. Päivän toiset päiväunet ovat juuri alkaneet ja minä melkein hyrisen tyytyväisyydestä. Suomi-loman aikana päiväunet jäi turhan usein puolen tunnin mittaisiksi, mikä taas langettaa väsymyksen varjon koko päivälle, minua alkoi jo hieman jännittää josko meidän pieni mies nukkuu enää ollenkaan kunnon päiväunia, nukkuuhan se.

Kotona on kaikki niin kuin aina. Jotain on siis aina rikki . Tällä kertaa selvisi keittiössämme jo pitkään olleen hajun syy, kaksi kuollutta rottaa uunissa. Luit ihan oikein, kaksi kuollutta rottaa. Rotat olivat syöneet myrkkyänsä ja menneet uunin villoihin ja jääneet sinne. Toinen oli kuulema jo ihan muumioitunut eli sen muumiorotan on täytynyt majailla jo pitkään uunin sisällä. Niin ällöttävän kamalaa, tiedän. Nyt villat on revitty irti ja ilmeisesti uudet pitäisi asentaa paikalleen, jotta uuni saadaan taas toimintaan.

Aina hieman kyseenalaisessa kunnossa ollut pesukone on kai vihdoin sanonut sopimuksensa rikki, enää kone ei pyöritä mitään ohjelmaa. Uuden osto on kai väistämättä edessä.

Muuten me vaan vauvaillaan. Illalla rouskutetaan salaattia, kun ei sitä uunia taikka hellaa ole ja päivisin käydään lounaalla. Leikitään Hipun kanssa ja nukutaan päiväunia. Kaikista hellyyttävintä on ollut koirien ja Hipun kohtaamiset.

Pesänrakennus mielessä

Viikko vielä ja Hippusen pinnasänky, hoitopöytä, lakanat ja kaikki ihanuus pitäisi olla Mombasassa. Siitä ehkä muutama viikko vielä eteenpäin ja tullimiehistäkin on parhaimmassa tapauksessa jo selvitty ja nuo niin odottamani tavarat pääsevät meille.

Suunnitelmat beben nurkkauksesta ovat olleet mielessäni jo pitkään. Paljon tauluja seinille, ei mitään vauvatauluja paitsi ne muutama Suomen neuvolan jakama (kiitos Jenni!) ja tietysti muutama itse askartelemani kuvakortti. Valokuvia, ne taulut mitä meillä on ja muutama uusi lisää. Tänään olisi tarkoitus mennä kehystäjää tapaamaan. Toivokaa minulle pitkää pinnaa ja osaavaa kehystäjää.

Moni on ihmetellyt sitä, että miksi raijaan Suomesta saakka vauvakamaa tänne. Syitä on monia, suurimpana syynä on se, että täällä saatavuus on todella heikkoa, sängyn ja hoitopöydän voisi tietysti teettää, mutta minun hermoillani se ei onnistu. En kestä vinossa olevia pinnoja, erimittaisia jalkoja enkä sitä, että metsästäisin jostain jotain maalia millä pinnasänky on turvallista maalata. Niin ja hinnat ovat ihan naurettavia. Ainoat vauvavarusteet olen bongannut paikallisesta supermarketista, Nakumatista. Kammottava muovipinnasänkykin maksaa reilusti yli 150 euroa. Puiset alkavat jostain 250 eurosta ja ne ovat laadultaan niin kehnoja että ei mitään järkeä. 

Vaatteita voisi myös valmistuttaa ompelijalla, kankaita saa kangaskaupasta, hyvää ja laadukasta puuvillaa, mutta jälleen minun kärsivällisyys ei riitä mihinkään virhehuteihin ja tuskin olisi edes mahdollista saada vaikkapa bodyyn muuta kuin tarrakiinnitystä vetoketjun ja neppareiden sijaan. Jälleen kaupassa vaatteet ovat ihan ylihinnoiteltuja ja keinokuituisia. Monet käyvät ostamassa vaatteensa ulkoilmamarketilta, käytettyjä vaatteita ja usein ihailenkin kavereiden löytöjä sieltä. Mutta jälleen kerran minun kärsivällisyys ei riitä siihen.

Haasteina pesänrakennukseen ovat täällä kosteus ja hyönteiset. Hippusen sänkyyn on onneksi löytynyt jo hyönteisverkko ja vaunuissa tuli verkko mukana. Kosteus taas homehduttaa nopeasti ellei ilmanvaihto ole riittävä. (Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että keittiössä ei tee mitään puisilla leikkuulaudoilla tai kapustoilla, niihin kertyy home pintaan jo viikossa.)

Ikivanhan uusi elo

Kotikotoani pois muuttaessani sain mukaani äidiltä vanhan pussilakanan, pussilakanan, jonka äitini ja isäni olivat saaneet vuosia sitten. Olen aina tykännyt pussilakanan ajattomasta ja raikkaasta kuosista. Vuosien varrella lakana on kulunut pehmeääkin pehmeämmäksi, pinta on jo haalistunut. Muutama viikko sitten pesukone teki siihen reiän. 

Ajattelin, että laitan tämän perintölakanan kieroon. Hippuselle siitä saa just muutaman lakanan, kapaloliinoja ja vaunujen kantokoppaan reunasuojat. Minä olen ihan innoissani tästä, harvemmin tulee harrastettua mitään vanhasta uusia -juttuja, en ole ikinä ollut käsityöihminen. Toki nytkin ompelija ompelee lakanat, mutta että ihan itse mittasin, että minkä kokoisia.

Niin ja on se vaan kumma kuinka tämäkin varmaan ainakin sen 25 vuotta vanha pussilakana on kestänyt aikaa, vanhentunut ja harmaantunut arvokkaasti ja siltikin kangas on vielä vaan aika paksua ja vahvan oloista. Nykyiset uudet lakanamme nyppääntyy ja menettää muotonsa jo parissa vuodessa, vaikka olisivat kuinka finlaysonia.

Nyt odotan sormet ristissä toivoen, että ompelija ymmärsi mitä haluan. Ensi viikon lopulla saan pussilakanan uusissa muodoissaan takaisin.

Mombasassa

Maanantaina lähdin matkaan ja eilen aamulla saavuin Mombasaan. Onneksi olin kerrankin varannut runsaasti vaihtoaikaa jatkolennolle, joten maanantainen pommiuhka Amsterdamin kentällä ei pahemmin sotkenut minun suunnitelmia, vaikka lennot olivatkin myöhässä ja tilanne jokseenkin kaaottinen kentällä.

54 kiloa tavaraa tuli ruumassa Mombasaan, matkan varrelle jäi turvakaukalo. Tiesin sen, kun  ne sen minulta Damin kentällä ottivat käsimatkatavaroista pois. Sanoinkin sille miehelle nykyisenä peruspessimistinä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta, kun näen tämän turvaistuimen, että oletko varma etten saisi sitä itse matkustamoon viedä. 

Kenya Airwaysin toiminnassa ei minusta ikinä oikein ole mitään negatiivista ollut, noin niin kuin matkustajan näkökulmasta siellä lentokoneen sisällä, mutta en todellakaa ymmärrä kuinka yhtiö voi toimia niin hyvin kuin se toimii, kun seuraaa yhtiön toimintaa lentokentillä, yhtä suurta kaaosta kaikki.

Ystävänpäivä meni minulta hieman ohi, nukkuen kuumuudessa. Sähköt olivat poikki koko päivän, tietenkin. Illalla käytiin miehen kanssa lenkillä ja jatkettiin päivää purkamalla matkalaukkuja ja kokoamalla sieltä löytyneitä vaunuja niin ja tietysti minun piti saada esitellä jokainen pieni sukka ja body mitä sieltä löytyi. Martti ei jättänyt minua hetkeksikään, miten paljon koiraa voi rakastaakaan?

Nyt kutsuu taas kävelylenkki. Mukavaa helmikuista päivää! Ja serkkupojalle hyvää syntymäpäivää!

Viikko on mennyt ilman roskien poltosta tulevaa savua, kannatti käydä papin juttusilla. Kaksi naapuria on nyt saatu luopumaan roskien poltosta pihoillaan. Hyvä saavutus, taputtelin itseäni olkapäälle vain jotta mieheni voi kertoa minulle, että on saanut valmiiksi jonkinlaisen rummun, jonka sisällä voimme polttaa omia puutarharoskiamme. Rummun idea on se, että sinne saa lämpötilan niin korkeaksi että savua ei juuri synny ja roska palaa myös hyvin nopeasti. Taitaa silti rumpu jäädä käyttämättä.

Puutarhajätettä tulee massiiviset määrät ihan yhdessä viikossa, luonto on täällä elossa koko ajan, puut kukkii taukoamatta, luovat uusia lehtiä samantien kun tiputtavat vanhansa, ruoho kasvaa viikossa polven korkuiseksi, pensasaita on leikattava vähintään kerran kuukaudessa. Kasvu on hurjaa, kompostoinnilla emme mitenkään pysty selättämään jätteestä kuin maksimissaan alle 10% ellemme tekisi koko pihastamme yhtä suurta kompostia. Puutarharitalonmiehemme saakin menemään helposti viisi päivää viikosta puutarhan hoitamiseen.

Viime viikolla hoitokoiriemme omistajat palasivat takaisin Keniaan, toinen rotikka lähti heidän matkaansa. Talo on hiljentynyt huomattavasti, öistä vartiokoiraakaan ei siis enää ole. Toinen rotikka potee vielä murtunutta jalkaansa täällä meidän hoidossa. Murtunut "ranne" on jo kunnossa, mutta lastasta aiheutunut makuuhaava on vielä paranemisvaiheessa. Hildasta onn kuoriutunut katolla kävelijä. Neiti hyppää parvekkeelta katolle ja käy kiertämässä taloa ja tähyilee horisonttiin. Parvekkeet, ikkunat ja ovet ovat kaikki täältä kalteroituja, mutta Hilda on keksinyt, että yksi väli (ehkä noin 12 välistä) parvekkeella on hieman leveämpi kuin loput, juuri Hildalle passeli. Siitä Hilda sitten loikkaa aina menemään kun tilaisuus koittaa.


Minä olen jumpannut ahkerasti, pidän edelleen kavereilleni kolme kertaa viikossa jumppaa ja kaksi muuta arkiaamua joogaan. Aamuisin noustaan viimeistään seitsemältä ja iltaisin minua ei näe hereillä enää kymmenen jälkeen. Paatunut kolmekymppinen.

Elämä menee täällä pitkälti omalla painollaan, viikot vilahtavat ohitse ja tuntuu uskomattomalta ajatella, että olemme olleet Keniassa jo kahdeksan kuukautta. Tänään lähden illalla miehen kanssa yhden yön reissulle Nairobiin, mies palaveriin ja minä hakemaan uutta passiani, jonka myötä on pakko alkaa ihan oikeasti muistamaan mikä on virallinen sukunimeni nykyään.

Oi kaunis Pohjola

Paljon jäi kaunista kameran linssin taakse, vielä enemmän omiin mielen sopukoihin.

Toimiva koti

Heh, hieno talo meillä on joo. Moni kakku päältä kaunis ja sitä rataa.

Talomme hienouksia ovat muun muassa:

Alakerran vessa, joka ei toimi. Joko hana vuotaa tai sitten vessa ei vedä ja vessa ei ole vetänyt viimeiseen kahteen kuukauteen. Hädän yllättäessä ei auta kuin kivuta yläkertaan.

Torakoiden ja termiittejen syömät kalusteet, kaikkialla talossa. Joka toinen pöytä tai tuoli on vähän hatara, koska se on ontto sisältä, termiitit syövät kaiken mitä eteen tulee, mieluiten puisena.

Kalterit jokaisessa ikkunassa ja ovessa, jokaisessa parvekkeessa, kaikkialla. Ovissa on siis se normiovi ja sen jälkeen kalterit, joissa on munalukko. Avaimia meillä on talossa parikymmentä. Miettikääs, jos tulisi hätä päästä ulos, vaikkapa tulipalo. Et pääse millään. Paitsi, jos onnistut tulemaan alakertaan ja selviydyt avaamaan ovet ulos. Meillä on ne parikymmentä avainta, mutta meillä ei ole avainta porttiin, josta talon pihaan saavutaan. Avain on aina joko talonmiehellä tai sitten vartijalla. Meillä ei myöskään ikinä ole avaimia mukana, kun poistumme kotoa. Tällä hetkellä minulla on niin sanotusti oikea kotiavain vain lapsuuden kotiini, ihan kaksin kappalein. Ehkä se tasoittaa tilanteen.

Keittiön kaikki kaapit ovat tyhjiä. Osaksi termiittejen ja torakoiden takia ja osaksi siksi, että Keniassa taloissa keittiön yhteydessä on usein ruokakomero, ruokahuone. Siellä kaikki on kätevästi käden saatavilla ja näkyvillä, me likey!

Meidän makuuhuoneen kylppäri on tosi kiva ja ihan hienokin, mutta suihku ei toimi. Vieläkään ja tuskinpa tulee ikinä toimimaankaan.Vedenpaine on niin olematon, että sitä ei voi käyttää ja vedenlämmitinkään ei toimi ja tuskin sekään tulee ikinä toimimaan.

Veden lämpötilaa ei voi säädellä mistään hanasta, paitsi siitä yhdestä toimivasta suihkusta, jos on muistanut laittaa lämmittimen päälle. Suihkuun mentäessä on ensin laitettava lämmitin päälle ja juuri ennen suihkua vielä pumppu, joka takaa edes jollain tapaa siedettävän vedenpaineen.

Talon suunnitelu on onneksi onnistunut. Läpivedon saa lähes kaikkiin huoneisiin, ikkunoita on melkein jokaisella seinällä, huoneet ovat korkeita ja lämpötila pysyy viileänä.

Sisi = meillä

Alkakoon asuntoturnee olohuoneella, mitään ei siis olla vielä tehty viihtyvyyden parantamiseksi, hieman jo pelottaa se että leopardikuosi ei häiritse enää silmää. Kyseistä kuosia on talo täynnä, ainakin mattojen puolesta.

Kunhan joskus saamme kontin perille asti, kartoitan hieman verhovarastoja. Valkoiset verhot raikastaisi ilmettä ehkä, vai mitä sanotte?

Takana kuvassa näkyy ruokailualue, josta pääsee keittiöön. Puinen matala pöytä päätyy television alle, sitten kun se kontti saapuu (olen luovuttanut jo toivon sen suhteen).

Keittiön erikoisuutena meillä on lattiassa mahdottoman suuret omena ja porkkana. Tykkää ken tykkää.

Joskus ehkä kaiken kattava maustehylly.

Tämän hetkinen astiastomme. Talossa löytyy kalusteita, mattoja, verhoja, lamppuja ja moskiittoverkkoja, mutta keittiö oli täysin paljas. Hellasta lähtien on kaikki hankittu itse ja kuten kuvasta näkyy astiat ovat vielä kortilla.

Kaikkia ikkunoita ja ovia vartioi kalterit, onneksi tässä talossa ne ovat ihan kauniit ja juuri mustaksi maalatut.

Tämä aparaatti pitää huolen vedestä, hanavettä ei käytetä muuhun kuin suihkussa käymiseen, astioiden ja pyykkien pesuun.

Itämaisuutta henkivät lamput ovat saaneet siunaukseni, lähes kaikki lamput talossa ovat samanlaisia.

Tässä minä näpytän konettani ja vietän vapaa-aikani.

Maisemat kotikonttoristani.

Seuraavien kuvien sisältö kielii siitä miten kovin keskeneräistä kaikki vielä on. Vai mitä te olettte mieltä noista alla olevan kuvan jampoista?

Vieläköhän tämä lautasantenni toimii? Yläkerran parveke on toinen makkarimme parvekkeista, läpiveto on taattu, ainakin niinä päivinä kun ilma ei seiso paikallaan.

Piirongin kunto ei välity kuvasta, piirongin päällä on mielenkiintoisia poliittisia lehtiä 80-luvulta.

Tässä siis hieman makupalaa, kunhan saadaan koti ojennukseen niin laitan lisää kuvia. Maanantaina lähden ompelijan kanssa kaupunkiin ostamaan kankaita. Kotitoimiston viereen on suunnitteilla laiskanlinna, koirien pedit ovat edelleen ompelematta ja meidän makkarin moskiittoverkko pitää vain linnut poissa, reikiä on sen verran paljon plus, että Mara on ottanut tavakseen sukeltaa verkon alle myös, jolloin moskiitot saavat vapaan kiitotien itseleen kohti meidän nukkuvia vartaloitamme. Aikamoisia pitoja ovat moskiitot onnistuneet pitämään.

Nyt kaikki peukut pystyyn. Pian alkaa yleareenalla lähetys jellonien aamujäältä, toivon niin, että saisin sen katsottua, koska se tarkoittaisi sitä, että illalla olisi edes pieni mahdollisuus nähdä peli. DSTV - kanavapakettiin kuuluu ainakin se 10 eri urheilukanavaa, mutta jäääkiekko ei kuulu valikoimiin niin ja ei meillä edes ole koko televisiota.

Bora = parasta

Parasta on kaiken muun parhauden ohella toimiva ja nopea netti. Oi tätä autuutta! Tosin viikon nettipimennon jälkeen, olisi netti voinut olla pimennossa vielä muutaman päivän, tavarat tuskin löytävät paikkaansa, jos istun koneen äärellä tunnista toiseen.

Parasta on myös viileä ilma. Vettä on satanut yön ja aamun, ilma on viilentynyt huomattavasti, vielä mennään minimaalisilla vaatteilla, mutta voisin kuvitella ettei pitkähihainen paita aiheuttaisi hikikohtausta.

Parasta ei ole se, että naapurissa asustaa kovaääninen, itsepintainen ja ihan liian aamuvirkku kukko. Jessus sitä kiekumista joka alkoi aamuyöstä ja jatkui aamukahdeksaan. Kaikki mieheni korvien herkkyyden tietävät voivat kuvitella sitä kiukun määrää mitä kiekuminen sai aikaan. Mies uhkasi ampua kukon tai muuttaa pois.

Parasta ei myöskään ole valkoiset sohvat ja kurainen Hilda valkoisella sohvalla, ainakin sen kolme kertaa olen neidin solvauksien kera yhyttänyt sohvalta. Mutta, voi miten kauniilta hän siinä kerällä näyttääkään!

Parasta on tuntea olevansa kotona. Bora, bora, bora!

kotona

Tuli se mies sieltä hakemaan ja kaverikin avuksi. Koko päivä on touhuttu ja ihan just nyt pian sukellan moskiittoverkon alle nukkumaan. Olemme kotona. Olo on helpottunut. Kyllä kaikki tästä selviää. Netti toimii ja puhelimeenkin voi puhua muualla kuin siinä yhdessä nurkassa taloa.

Talossa on tilaa kaikille jakaa, joten tervetuloa, karibu!

Hyvää yötä! Mies jo tuhisee lakanan alla ja koirat sängyn vieressä.

Mombasa, ehkä, ehkä minäkin opin tykkäämään sinusta.

Nyumbani = koti

Siellä porttien takana on uusi koti, muutto maanantaina, sopimus allekirjoitettu ja kolmen kuukauden vuokra maksettuna, voiko vielä mennä jotain pieleen?

Alla olevat kuvat ovat nykyisen kotitien varrelta, sateen jälkeen vihreä väri sai uuden sävyn.

Mukavaa viikonloppua! Me saamme ihan pian taas Kapin ystävät kylään, tosin vain yhdeksi yöksi, siitä lienee siis otettava kaikki irti. Huomiseen! Jos olisin lähempänä äitiä, niin kiikuttaisin aamiaisen vuoteeseen.

Jogoo na maharamia = kukko ja merirosvo

Kuinkas siinä sitten kävikään? Edellisen blogipostauksen lähetettyäni laitoin Maran fleksin päähän ja lähdin tutustumaan naapurin koiraan ja siipikarjaan. Viaton Mara otti rauhassa hihnan päässä ja antoi siipikarjan olla rauhassa, kohteliaasti tutustui naapurin narttukoiraan, joka on Maraa huomattavasti suurempi. Hildan kanssa tein saman reissun, hihnan päässä Hilda on rohkeampi kuin ilman hihnaa. Hilda syöksyi täyttä päätä hampaat edellä naapurin koiran Luckyn kimppuun. Hienosti alkoi tuttavuus. Otin sitten Hildan uudestaan hihnan päässä ulos, koska pelkäsin kukon ja kanan puolesta, päästin Maran irti pihalle. Virhe. Martti juoksi suoraan kukon kimppuun. Martin perässä juoksin minä Hildan kanssa ja paikan neljä miespuolista työntekijää. Höyhenet pöllysi, kun Martti kuritti juoksevaa kukkoa, kana lähti lentoon ja lensi naapurin pihalle suojaan. Loistavaa. Miehet kertoivat, että Lucky osaa totella ei -käskyä, mutta minun koirani ilmeisesti eivät. Tunnustin sen tosiasian. Intialainen mama tuli takaisin, kerroin asiasta ja siipikarja poistettiin pihalta. Nyt minulla taitaa olla muutama vihamies. Voi Mara, minkä menit tekemään ja voi minä, missä kasvattajana epäonnistuin.

Loppupäivä meni siis kaltereiden takana, mutta tänään ilo on otettu takaisin, koska siipikarja on tosiaan poissa. Hilda ja Lucky kiertää toisensa kaukaa. Lucky yrittää hienovaraisesti lähestyä Maraa, mutta Mara säikäyttää Luckyn joka kerta innostumalla vähän liikaa.

Olen täällä blogin puolella aiemmin arponut kahden talon välillä, jupin ja hipin. Jupille kävi huonosti, viime hetkellä sopimus peruuntui tai eihän sitä koskaan edes tehty koirien takia. Hippi paljastui vähemmän hipiksi, kun useiden eri lähteiden mukaan talo kuuluu merirosvoille. Ylpeys eikä oikeudenmukaisuus anna periksi muuttaa merirosvon taloon. Agentti väittää talon kuuluvan yritykselle, josta kukaan ei tiedä mitään. Agentti ei myöskäään meinannut suostua kertomaan kuka talon omistaa. Joka tapauksessa eilen mielen valtasi taas epätoivo, onneksi en mennyt aparaattiostoksille. Olimme taasen asunnottomia.

Kaikista raivostuttavinta tilanteessa on epätoivoisuus ja se mihin kaikkeen se johtaa. Suhaamme epämääräisten agenttien perässä, toivoen onnenpotkua, haaveillen talosta, jossa vessa toimisi ilman torakoiden läsnäoloa. Joten eilen illalla lähdimme taas yhden agentin matkaan katsomaan taloa, talo oli kaunis ja varsin persoonallinen, seinät rapatut ja valkoiset, pihalla uima-allas ja paljon puita. Emme vain mitenkään voi odottaa kesäkuun alkuun talon vapautumista enkä ikinä usko, että talon omistaja suostuisi remppaamaan kylpyhuoneet. Aamulla menimme kuitenkin katsomaan taloa uudestaan, päivänvalossa. Kukaan ei avannut porttia eikä agentti ilmaantunut paikalle. Luovutimme. Pohjamuta, sakeimmista sakein tuli vastaan.

Mies kysyi siinä vaiheessa, että olisiko kiva mennä Swakopin Village Cafeen aamupalalle, kävimme läpi kaikki Namibian lempparikahvilat ja ihmettelimme miten tilanne Mombasassa on kohdallamme mennyt niin vaikeaksi.

Päädyimme Mombasaan aamupalalle, vanhan saksalaisen naisen kahvilaan. Ruisleipä lohdutti lämpimänä paperipussissa, katse kiinnittyi ilmoitustaululle, viiden makuuhuoneen talo omalla tontilla, hinta puolet siitä mitä normaalisti pyydetään. Soitin heti. Menimme katsomaan taloa samantien. Miehet olivat remontoimassa, talo oli siisti, pihaa tarpeeksi koirille temmeltää, kauniita huonekaluja ja mikä parasta unkarilainen vuokraisäntä, ilman välikäsiä.

Mieleen muistui heti mitä kenialainen ystävämme oli meille juuri vappuna sanonut. Sopivan kodin löytyessä pitää sukeltaa syvälle pohjaan, joutua täydelliseen epätoivoon, pettyä, pettyä, pettyä ja vasta sitten koti löytyy. Toivon niin, että epätoivomme on ollut jo tarpeeksi suurta. Toivon niin, että nyt tärppäisi. Toivokaa tekin.

Makazi ya soko = asuntomarkkinat

Ei ehkä ole paras hetki avautua aiheesta, mutta antaa mennä. Onhan blogi välillä myös minulle ärtymyksen kaatopaikka. Asunnon löytyminen Mombasasta alkaa tavoitella jo koomisiakin ulottuvuuksia, useampi agentti on todennut nenäni nirpistyvän helposti, vaikka toisaalta saan varauksetonta "ihailua" ja ihmettelyä, koska suhaan tuk-tukeilla, matatuilla ja jaloillani paikasta toiseen. Mitä sinä tekisit, jos voisit maksaa kyydistä 20 senttiä 10 euron sijaan, matka taittuisi puolet nopeammin 20 sentillä, koska matatut nyt ovat vaan teiden kunkkuja täällä, kumman valitsisit? Minä valitsin 20 senttiä ja matatun. Noh, selvisin jälleen kerran hengissä, vaikka vähän leukaperiä kiristelikin.

Hetken olimme jo varmoja, että löysimme asunnon, mutta mitä tehdä kun agentti soittaa ja sanoo, että nyt löytyisi oikea aarre. Pakkohan sitä on mennä katsomaan, vain todetakseen ettei asunto sovellu meille alkuunkaan. Joo, onhan se hieno, kiva, että löytyy viisi makuuhuonetta, mutta entä ne kymmenen muuta taloa tällä samalla tontilla ja meidän hurtat? Ei sovi samaan pihaan meidän perhe ja kymmenen naapuriperhettä.

Talojen vuokra -ja myyntihinnat ovat nousseet viime vuosina huimasti, kiitos Somalian merirosvojen. Merirosvoilla on rahaa mitä kuluttaa. Meidän budjetilla voisi saada kivan ja tilavan kaksion Helsingin keskustasta, ison rivitalon Turusta, mutta vain kämäisen talon Mombasassa. Paikallisten mukaan merirosvo maksaa mitä vaan mukisematta, tarjoaa pyydettyä enemmän varmistaakseen haluamansa, koska eivät paikallisetkaan heihin suopeasti suhtaudu. Rahalla kuitenkin saa, jokainen taipuu setelitukun edessä ja näin merirosvot nostavat hintoja varastetulla rahallaan. Minä taas tallaan pölyisiä katuja törkytalosta toiseen, pudistelen päätäni ja väistelen aasinrattaita työntäviä kaupparatsuja, matatuja ja tuk-tukkeja (jotka tunnetaan myös nimellä boda boda täällä). Voi elämä, mikset vain tiputa meille hyväkuntoista ja edullista taloa?

Taloa etsiessä pitää aina selvittää kuinka isot vesitankit taloon kuuluu. Lähes poikkeuksetta kunnallinen vesijohtojärjestelmä on poissa pelistä muutaman päivän viikossa, välillä vesi on poikki jopa viikon jolloin nuo varatankit tulevat tarpeeseen. Toinen kysymys on turvallisuus, kuuluuko vartiointi hintaan vai ei, vartioinnista saa pulittaa ainakin 150 euroa kuukaudessa ja vartioinnin sanotaan olevan ehdottoman tärkeää. Kolmantena selvitetään jätehuolto, neljäntenä talonmiehen palkan maksaja. Viidentenä olen kiinnostunut ilmastointilaitteista, niitä löytyy montaa sorttia, minä kelpuutan vain muutaman. Sijainti on myös tärkeä, jos talo on yhtään meren rannasta kaukana, nousee lämpötila huomattavasti.

Näillä jaloilla on tallattu tänään muutama tunti paahtavan auringon alla, tuloksena nolla potentiaalista asuntoa. Aargh! Ja perkuleen merirosvot!

Onneksi on veranta ja tänään myrskyää merikin.

Muda = väliaikainen

Tästä kaikesta ja paljosta muustakin sisäinen hippini välillä innostuu ilakoimaan, olkaas hyvät.

Niin ja jos lukijoissa on joku swahilin osaaja, niin saa kommentoida otsikoita! Tässä vasta opettelen.

Hyvää viikonloppua muruset! Minun viikonloppu taitaa kulua tässä verannalla. Mies lähti Nairobiin viikonlopuksi, muka jollekin työpaikan bondausreissulle, pyh! sanon minä. Uskokaa vaan niin olen monta kertaa suunnitellut lähteväni tutustumisreissuille eli ns. vapaaehtoisesti ulos tästä talosta, mutta ainakaan toistaiseksi en ole irroittautunut verannan vetovoimasta. Pakolliset asuntoesittelyt ja kauppareissut ovat jo tarpeeksi raastavia, hikisiä ja lamaannuttavia. Ehkä huomenna asuntoesittelyn jälkeen voisin mennä rannalle, hilpaista meidän rantaportista viereiselle rannalla. Olisikohan siellä mahdollista olla?