Lapsi leikkii pöydällä kastehelmen tuikkukipoilla. Kahvinkeitin on porissut kerran pelkät vedet läpi, unohdan toisinaan sulkea sen suodatinosan, joka pitää purut sisällään. Yö on mennyt pojan itkuja lohduttaen huonolla menestyksellä. En voi käsittää kuinka tuo suomalaislasten korvatulehdusvitsaus on löytänyt tiensä meillekin, lääkärit määrää antibiootteja ja pojan korvat särkee siitä huolimatta ja ovat tulehtuneet.
Marraskuu on ollut ainakin Littoisissa kaunis, aurinko paistaa useammin kuin pimeys. Remontti on pysähtynyt, valmis viimeistelyä vailla. Kuuden viikon kaiken vapaa-ajan nielevä pykäys tuntui rajulta ja mieltä rikkovalta. Sohva ja telkku on parasta ikinä kello kahdeksan jälkeen. Lapsellekin on yritetty opettaa pikkukakkosen hienoutta surkealla menestyksellä, ainoastaan alkutunnari kiinnostaa pienen mieltä.
Omaisuutemme saapui joskus lokakuun alussa Mombasasta, homeen peitossa. Keskelle remonttia kontin toimittaneet miehet lykkäsivät kaikki pahvilaatikot , itku meinasi päästä ennen kuin sain taas todellisuudesta kiinni. Monta ilonaihetta on onneksi ihan tässä koko ajan, silti tuntuu kuin kilpajuoksisi aikaa kiinni, useimmiten arki on hetkiä ja rentoa oleilua lapsen kanssa ja silti aika vaan pomppii vauhdilla eteenpäin.
Pahoitteluni tahattomasta tauosta. Se oli ja on täysin suunnittelematon. Minulla ei ole edelleenkään kameraa käytössä, se vähän jäytää.
