Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

28.8.2013

Kahvi - salamarakkaus vs. hidas tottuminen

Jos Keniassa kahvi maistui ensimmäisestä kupista lähtien yhdeltä parhaimmista elämän eliksiireistä, siis ihan pelkkä Dormansin pikakahvi puhumattakaan kahden lähilempikahvilan cappuccinoista niin Suomessa tämä on ollut aikamoista taistelua. Kotona suodattuva juhlamokka on jotenkin niin laimeaa, juhlamokan tummempi versio kitkerää, katsotaan miltä presidentti maistuu. Ihme ja kumma aina vierailulla kahvi maistuu hyvin. Voisiko rasvaton maito olla suuressa roolissa? Keniassa oli käytössä vain täysrasvainen maito.

Monet kerrat olen mielessäni istuttanut itseni turkulaisen ylpeyden terassille istumaan jokirantaan, täydellistä cappuccinoa nauttimaan. Tänään sen tein. Tässä nyt istun ja voi räkä, cappuccino ei säväytä suuntaan taikka toiseen. Kaunis maitovaahtokuvio ilahdutti, maku vain jätti suun tyhjäksi. Odotanko liikaa? Onko makuaistini jäänyt Mombasaan? Miljöö on paras mahdollinen, kun pitää selän vain tuomiokirkolle päin, jää uusi rakennustyömaa näin näkemättä ja silmien eteen avautuu vain kaunis jokinäkymä. Tää on niin eurooppaa!

Muutama muu huomio

Kun olen yksin kotona, olen todella yksin kotona. Ei ole koiria, ei lasta, ei miestä, ei puutarhuria, ei vartijaa, ei siivoojaa. Minä vain.

Mitä suomalaisille naislaulajille on tapahtunut? Laura Närhen ja Jenni Vartiaisen uusimmat radiossa soivat hitit ovat erikoisia, suorastaan pakottavat vaihtamaan kanavaa. En oikein voi sano itseäni hyvällä tahdollakaan ihmiseksi, jolla olisi tuntemusta musiikkia kohtaan, mutta nämä kaksi biisiä ovat suoraan jostain euroviisujen humppakokoelmasta.

Pyöräilijät ovat pelottavia, ei pelkästään jalankulkijan näkökulmasta vaan myös autoilijan. Nämä pelottomat vauhtijannut menevät teiden yli sivuille katselematta ketään kunnioittamatta. Eikö se oma henkikulta edes voisi olla suojelun arvoinen?

Itsepalvelu. Tuntuu suorastaan väärältä maksaa itsensä kipeäksi ravintolassa ja hoitaa samalla itse tarjoilu, juosta edes takaisin hakemassa juomaa, ruokailuvälineitä, maksaa, tilata jne. Ruoka on onneksi lähes poikkeuksetta hyvää ja tuoretta. Ymmärrän kyllä, että pikaruokalassa on itsepalvelu, mutta ihan oikeassa ruokaravintolassa. Okei, nyt oli kyse terassista, mutta ravintolan sisällä oli vain kaksi asiakasta, joten aikaa olisi kai ollut tarjoilla uloskin. Ja juu, ymmärrän senkin että linjaukset pitää tehdä ja niissä pitää pysyä, mutta vetoan edelleen siihen, että kauniilla ilmalla ruokaravintolan tulisi pystyä tarjoilemaan muuallakin kuin tiskin takana.

Tippaus, enää ei tarvitse miettiä tippausta eli juomarahaa. Mutta toisaalta ketä sitä itsepalvelumaassa tippaisikaan? Itseään?

Yhtä kaikki, huomioni osoittavat aika selkeästi sen, että hyvin pyyhkii, jos huolehdin suhteellisen vähäpätöisistä asioista (paitsi nuo pyöräilijät!). Ei tarvitse ihmetellä arkielämään isosti vaikuttavista tekijöistä eli sähköstä, netistä, vedestä, turvallisuudesta ja ruokamyrkytyksistä. Voi vaan viilata pilkkua. Tosin sohva ja olohuone olisi aika jees.

26.8.2013

Erilaista

Koirat. Jos Keniassa ihmiset suhtautuivat kauhunsekaisin tunnelmin koiriimme niin Suomessa koirat saavat lähes aina ihailevia katseita osakseen. Tämä katse tavallaan paljastaa paljon. Keniassa koiran huomattuaan henkilö x katsoo minua, koiran omistajaa, kauhistunein silmin, tervehtii tietenkin. Suomessa katse pysyy tiukasti koirassa, omistajaa ei huomioida.

Mikä siinä on, että sanoja anteeksi, voisitko siirtyä On mahdotonta lausua? Useamman kerran olen tuntenut selässäni murhaavan katseen niin kaupassa kuin kadulla. Miten minä voin tietää, että siinä takana on joku kurkottamassa sitä samaa fetajuustoa kuin minä ellen satu katsomaan taakseni ja näkemään närkästynyttä katsetta? Kasvaako minulle ajan kanssa silmät takaraivoon täällä Suomessa? Kadulla taas pyöräilijät tuntuvat olevan todella estyneitä käyttämään soittokelloa, poljetaan vauhdilla niskaan hengittämään ja sitten tasapainoillaan tyhjää polkien selän takana kunnes kuulen ähinän ja tajuan väistyä.

Vaatetus. Oi miksi niitä pakaroita pitää vilauttaa koko ajan? Miksi miehet kulkee ilman paitaa julkisilla paikoilla? (Omanihan riisui mombasassa paidan välittömästi kotiin saavuttua, joten ei ehkä ole minun osani arvostella tätä.) Kahdessa vuodessa tottui nopeasti konservatiiviseen pukeutumiseen, vilauttelijat olivat lähes poikkeuksetta prostituoituja, nyt kauhistelen suomalaisia naisia ja alati vilkkuvia pakaroita.

Liikenne. Oi ja uuh, miten se voi olla niin sujuvaa? Tilaa on joka suuntaan, tiet ovat siloisia ja kuskit silti niin äkäisiä. Ainiin, eikö handsfreetä käytetä enää? Tuntuu kuin joka toinen kuski puhuisi puhelimeen.

Olen suorastaan hurmostilassa astianpesukoneesta, pienestä kodista ja raikkaasta ilmasta. Ra-kas-tan aamukävelyitä koirien kanssa, aamukastetta nurmella, kirkasta auringonpaistetta ja silti huurustuvaa hengitystä. Tänäkin aamuna ihmettelin, että miten voi olla näin kylmä.

Arki on erilaista, monellakin tapaa. Mies on tuossa vierellä ollut jo pian kuukauden päivät. Loma loppuu pian ja uusi elo alkaa syyskuun alussa. Ihan täällä Suomessa. Me jäämme tänne. Päätös on tuntunut hyvältä. Tohinalla on alkanut kaiken järjestäminen. Lapsi neuvolajärjestelmään, paperiasiat kuntoon, työmarkkinoiden ja koulutuksien tarkkailu, remontin suunnittelu ja mitä muuta. Muskari ja taaperotanssi.

Aktivoimista odottaa sosiaalinen elämä, ihan vain tässä pienessä perhepiirissä on oltu vanhempia tavaten. Kamut siis, soitelkaa! Ihan olen ollut pää puskassa, mutta eiköhän tämä tästä.

Blogin tulevaisuus odottaa vielä muotoutumistaan. Katsotaan miten käy.

15.8.2013

Elokuussa

Aika onnekasta kai, että kahdessa viikossa ehtii nähdä kuinka luonto muuttuu. Ensimmäisen viikon aamulenkit menivät aamukastetta, luonnon vihreyttä ja lämpimän, mutta silti niin raikkaan auringon paistetta ihastellessa. Nyt tihuuttaa vettä, metsässä on jo keltaisia lehtiä maassa, puolukoitakin pongasin. Hilda käy edelleen mustikan varvut läpi pienten maistiaisten toivossa. Päälle on puettava takki ja jalkaan villasukat. Ikuisen kuumuuden Mombasassa unohti kuinka nopeasti luonto voi elää.

Välitila jatkuu. Nuha ja niiskutus ei ota loppuakseen. Kotihommat tuntuu mielekkäiltä, mummola on ihan vieressä. Tähänhän voisi tottua hyvillä mielin.

Blogi elää hiljaa varmaan vielä tovin. Paljon on mielessä juttuja, mutta konkreettiseksi tekstiksi niiden saattaminen tuntuu ylivoimaiselta juuri nyt.

4.8.2013

Välitilassa

This is a disaster, hoin koko paluumatkan. Ihan joku päivä tässä aion kirjoittaa siitä miten kaikki voi mennä pieleen, mutta tärkeintä kaikessa on silti se, että me olemme kaikki täällä autiossa ja villiintyneessä Littoisten kodissamme.

Pieni mies toipuu edelleen ärhäkästä nielutulehduksesta. Me käytetään kertakäyttöastioita ja keitän ahkerasti perunoita. Ruoka maistuu niin hyvältä, karkista tulee paha olo. Sauna on parhautta. Perhe lähellä parhauden pariin myös.

Tekisi mieli niin mennä sinne ja tänne, mutta on maltettava odottaa Hipun paranemista.

Meidän tulevaisuus on vielä avoin, vielä ei osaa juurtua tänne, jatketaan siis kertakäyttölinjalla.