Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

30.3.2012

Piip-piip, miten meidän käy?

Ote kaverin facebook-statuksesta:


"Fact one: Currently humanity uses 30 percent more of our planet’s natural resources than we can replace. Fact two: If everyone on this planet wanted to live with the lifestyle of the average European, we would need three planets’ worth of resources to pull it off. Fact three: If everyone on this planet wished to live like an average North American, then we’d need five planets to pull it off."


Elikkäs tärkein viesti tuossa yllä on minulle se, että tapa, jolla elämme on kestämätön luonnonvaroja ja maapalloamme ajatellen. Jos jokainen pallontallaaja eläisi kuin eurooppalainen, pitäisi meillä olla kolmen maapallon verran luonnonvaroja käytössä. Mutta kun ei ole.


Välillä omatunto yrittää piipittää minulle, että lopeta tuo valitus. Valitus siitä, kun ei ole tarpeeksi viileää, siitä kun en löydä kaupasta mitä haluan (täällä oli muuten yli viikon kestävä puute maitotuotteista, nakumatin jugurtti, juusto, voi ja muut maitotuotehyllyt loistivat paljaina ja kun minä sitten maanantaina hamstrasin pari törkyhintaista juustoa ja viimeiset jugurtit ja maidot niin eikö tiistaina hyllyt olleet täynnä ja pulasta ei tietoakaan, liekö ollut nakumatin oma varastontyhjennyskikka). Siitä, kun netti ei toimi kunnolla (se merimiehen rikkoma kaapeli ei vieläkään ole korjattu loppuun asti). Ja siitä, kun mikään ei toimi niin kuin olen tottunut. Vaadin asioita, joista moni ei ole täällä kuullutkaan tai ikinä osannut edes kaivata. Sopeudun siis huonosti ympäristööni. Mutta kun minä tiedän, että nuo vaatimani asiat ovat mahdollisia, myös täällä. Jos ne vain olisivat muillekin yhtä tärkeitä kuin minulle. Jos olisi niin miten kävisi?


Kuvitellaan sitten, että yhtäkkiä kaikilla olisi mahdollisuus ilmastoituun asuntoon, toimivan nettiin, omaan autoon, lämpimään veteen ja puhtaaseen veteen, miten tämän maapallon kävisi? Miten kauan länsimaalainen elämäntapa pitäisi meidät hengissä? Puhumattaakaan kaikesta matkailusta mitä monet länkkärit harrastaa.

Omantunnon piipittäessä edelleen säälittävän pienellä teholla, vaimennan sen miettimällä, että olen kulttuurini tuotos, minulle kaikki nuo elämän perusmukavuudet ovat aina olleet itsestäänselvyyksiä, niitä koskaan sen enempää miettimättä. Mökki on tuonut eksotiikkaa ilman juoksevaa vettä ja vesivessaa, mummola omintakeisella kaivovedellään ja hieman hitaammalla nettiyhteydellä sekä leivinuunilla.

Namibiassa minun ei ikinä tarvinnut poistua omalta mukavuusalueeltani, olisiko siellä ollut kaksi kertaa sähkökatkos, joka kesti puoli tuntia (oman talomme sähkökaapelit onkin sitten oma juttunsa), vettä tuli aina ja siinäkin suurin ongelmani oli pieni vedenpaine.

Keniassa ollaan (ehkä jopa onneksi) niin eri vaiheessa kehitystä menossa, että täällä länkkäri saa pudistella päätänsä monta kertaa päivässä, huokaista ja luovuttaa. Ja tanssia voitontanssia ilmastointilaitteen edessä, kun se vihdoin illan kuumina ja hämärinä tunteina pärähtää käyntiin. Voiko silloin mikään tuntua paremmalta kuin ne ihoa ja oloa välittömästi viilentävät puhallukset? Ei. Jopa koirat autuaasti kaatuvat lattialle ottamaan tuon helpotuksen vastaan, kunnon länkkärikasvatuksen saaneena :)


Meidän ihana puutarhurimme sanoi hiljattain ettei ikinä olisi uskonut, että tekee ruokansa kaasuhellalla avotulen sijaan, että se on hänelle yhdenlainen unelmien täyttymys. 


En sitten tiedä mikä olisi se oikea tapa toimia ja elää vai onko sellaista edes olemassakaan? Tarvitseeko länkkärin potea huonoa omaatuntoa siitä, että kaikilla ei asiat ole samalla tavalla? Onko oikeudenmukaisuuden mittari absoluuttinen ja kuka sen voi määrittää? Onko se todellista kehitystä, että joka hetki tulee uutta, mikä tuhoaa samalla luonnonvaroja?


Olisi kiinnostavaa tietää tai osata laskea, että kulutanko nyt luonnonvaroja enemmän vai vähemmän kuin Suomessa asuessani. Veikkaan, että täällä kulutus on pienempää, mutta en sitä mene vannomaan. Suomessa olin huomattavasti tietoisempi asioista, suosin parhaani mukaan kestäviä ratkaisuja, kierrätin ja yritin olla niin vihreä kuin se oli silloin mahdollista. Täällä moisten valintojen tekeminen ei ole arkipäiväistä tai se ei ainakaan ole tehty niin helpoksi ja valmiiksi kuin Suomessa. Niin ja monesti sitä valintaa ei ole. Olen onnellinen, jos on sähköä, minua ei kiinnosta onko se tuotettu tuulella vai bensalla. Kaupan hyllyillä ei ole luomutuotteita, ellei ne sitten ole muualta tuotuja, jolloin koko luomun idea mielestäni kariutuu ja menee pahasti metsään. Olen yltiötyytyväinen siitä, että uudessa terveyskaupassamme on Pandan lakua, joka tulee Keniaan Kanadan kautta. 


Raijasiin tyytyväisenä kaikki Hippusen kamat Suomesta tänne ja tekisin sen uudelleen hetkenä minä hyvänsä. Hyvin pikaisen harkinnan jälkeen päätin olla käyttämättä kestovaippoja täällä, se kun vaan ei olisi oikein mahdollista. Pesukone pesee tasan yhdellä lämpötilalla ja käsipesuaineet koen liian voimakkaiksi. Niin ja se pesukone on tosi iso ja pesee useita tunteja yhtä koneellista. Suomessa asia olisi mitä luultavimmin ollut toisin. 


En oikein tiedä kuinka suhtautua itseeni tässä asiassa, joka oli minulle vielä joskus niin tärkeä ja joka hiipuu koko ajan vaan kauemmaksi. Aika näyttää kuinka vihreiden arvojen käy, kun joskus palaan sinne missä niitä tietoisesti tulee toteutettua. Täällä kai on vihreä jo ihan luonnostaan, toteaa hän, jonka auton tankillisella (60l) pääsee maksimissaan 300km.


29.3.2012

Ikivanhan uusi elo

Kotikotoani pois muuttaessani sain mukaani äidiltä vanhan pussilakanan, pussilakanan, jonka äitini ja isäni olivat saaneet vuosia sitten. Olen aina tykännyt pussilakanan ajattomasta ja raikkaasta kuosista. Vuosien varrella lakana on kulunut pehmeääkin pehmeämmäksi, pinta on jo haalistunut. Muutama viikko sitten pesukone teki siihen reiän. 


Ajattelin, että laitan tämän perintölakanan kieroon. Hippuselle siitä saa just muutaman lakanan, kapaloliinoja ja vaunujen kantokoppaan reunasuojat. Minä olen ihan innoissani tästä, harvemmin tulee harrastettua mitään vanhasta uusia -juttuja, en ole ikinä ollut käsityöihminen. Toki nytkin ompelija ompelee lakanat, mutta että ihan itse mittasin, että minkä kokoisia.


Niin ja on se vaan kumma kuinka tämäkin varmaan ainakin sen 25 vuotta vanha pussilakana on kestänyt aikaa, vanhentunut ja harmaantunut arvokkaasti ja siltikin kangas on vielä vaan aika paksua ja vahvan oloista. Nykyiset uudet lakanamme nyppääntyy ja menettää muotonsa jo parissa vuodessa, vaikka olisivat kuinka finlaysonia.


Nyt odotan sormet ristissä toivoen, että ompelija ymmärsi mitä haluan. Ensi viikon lopulla saan pussilakanan uusissa muodoissaan takaisin.

Hippunen


Lääkäri ja kauan odotettu ultra olivat tänä aamuna. Aamulla katsoin kauhussani vaakaa ja toivoin, että lukemasta häviäisi viisi kiloa matkalla lääkäriin. Ei hävinnyt, mutta tuli yksi lisää. Minulle on kertynyt painoa jo 15 kiloa ja kaikki nuo kilot kolmessa kuukaudessa. Vielä on ainakin yhdeksän viikkoa jäljellä kerätä lisää kiloja. Lääkäri kehotti jättämään herkuttelun ja suolan. Verenpaineet olivat onneksi kohdillaan 110/70. Hippusen sydän löi normaalisti, pää on alaspäin, takapuoli navan kohdalla ja jalat missä milloinkin. Loppuraskauden aikana tarkastuksissa käydään viikoilla 34, 36 ja 38. Brittikaavan mukaan siis mennään.

Ultra oli se mitä jännitin oikeasti, viikoilla 20 ja 24 istukkani oli tiukasti kohdunsuulla eli siellä tukkeena, mistä vauvan pitäisi tulla ulos. Nyt se oli noussut kiltisti ylös selän puolelle. Syvä huokaus ja kiitos maailmalle. Normaali synnytys on mahdollista ja nyt voin keskittää ajatukseni siihen. Hippusen koko menee käyrien yläpuolella, todellinen ikä on 31+1, mutta koon puolesta Hippunen on jo 32+3, painoa arvioitiin olevan 1,9kg. Ihan uskomatonta. Syntymäpainoarvioksi tuli neljä kiloa. Apua. Itsehän olen ollut tukevasti sen tasan viisi kiloa syntyessäni kaksi viikkoa yliaikaisena, veljeni yli viisi kiloa ja siskoni vähän alle viiden molempien heidän syntyessä viikko lasketun ajan jälkeen.

Mitä tästä voi päätellä? Sen, että kiitän appiukkoani siitä, että lähetti meille myös tummaa suklaata tänne (sehän on sallittua ja suorastaan suositeltavaa). Sen, että jatkuva syöminen saa nyt loppua. Syön siis edelleen terveellisesti, jos jatkuvaa suklaan napostelua ei lasketa ja sitä, että syön tosi usein ja tosi paljon. Nälkä tuntuu olevan pohjaton, vaikka tässä kuumuudesssa ruokahalun luulisi olevan minimissä.
Ultran täällä suorittaa aina radiologi eli lääkäri, tämän aamuinen radiologikin huomautti, että ellen tahdo synnyttää jättivauvaa niin olisi parempi alkaa syömään hedelmiä.

Ihanainen nainen pysäytti minut kaupassa lääkärireissun jälkeen ja ihasteli vatsaani, kyseli miten pitkällä olen ja vastattuani siihen hän sanoi että, ouh, your tummy is still so small. Olin hyvilläni. Nainen oli muslimi pitkässä mustassa kaavussaan, hieman näytti että sielläkin olisi maha pullottanut mutten tohtinut kysyä, joten leijailin vain kohteliaisuuskuplassani hymyillen ja kiitellen.

Lauantaiaamun kruunaa rutiinitarkastuksena suoritettava sokerirasituskoe. Lauantaina siksi, että mies saa lähteä seuraksi. Ja ennen kaikkea kuskiksi.

EDIT: eilinen sähköttömyys esti jutun julkaisun, nyt tutkittuani käyriä suomalaisilla sivuilla huomaan Hippusen menevän ihan himpusti keskikäyrän yläpuolella eli ihan perussuomivauvan mitoissa. Harmi vaan ettei se vaikuta siihen, että minun painonnousuni olisi hillittyä. Äiti lohdutti kertomalla, että odottaessaan minua hänelle kertyi 25 raskauskiloa. 

27.3.2012

Eilen


Kuvia eiliseltä lenkiltä. Minä kävelen omaan tahtiini toisen koiran kanssa ja mies fillaroi toisen kanssa, vaihdetaan aina metsikössä koiraa. Toinen saa hieman levähtää, kun toinen saa juosta täyttä päätä. Tehokasta intervallia. Minä valitsen aina tuon Jungle Jogging -reitin.



Jungle Jogging on vajaan neljä kilometriä ja minulla menee siihen aikaa yleensä 45 minuuttia, riippuen vähän Hippusesta ja kuumuudesta.



Näissä kuvissa näkyy hyvin kuinka aurinko ei pääse tielle asti ja vihreää näkyy vain puiden latvoissa, metsä kaipaa vettä, tiet on rätisevän kuivia, samoin kaikki matalat puut ja pensaat.




Hilda on meidän tuulitukka, aina pää pilkistää lavalta ulos, kun taas Mara makaa lavan pohjalla.


Muutama otos kotimatkalta.



ja taas pitäisi mennä metsään. Ei auta kuin lähteä vetämään lenkkarit jalkaan!

26.3.2012

Maan mainiointa kahvia

Kenian tärkein vientituote teen ohella on kahvi. Ikuisen Kenian mollaamisen sijaan voisinkin vihdoin avoimesti tunnustaa, että täällä kahvi on ihan todella hyvää. Pikakahvista lähtien, oma ehdoton suosikkimerkkini on Dormans. Mombasa sai vajaa kuukausi sitten oman ensimmäisen Dormans-kahvilansa, tuohon meidän ainokaiseen ostariin.


Kahvila poikkeaa kaikin tavoin perusmombasalaisesta ravintolasta taikka kahvilasta. Täällä on selvästi haettu pelkistettyä eurooppalaista retrotyyliä. Minä peukutan sille, tervetullutta vaihtelua. Jopa menu on selvästi erilainen niistä iänikuisista mozzarellatomaatti ja kinkkujuustoleivistä.



Tämä cappuccino on niin vertaistansa vailla. Vaahto on tiheää ja täyteläistä, kahvi oikein tummaa ja vahvaa.


Tätä näkee harvemmin täällä päin maailmaa. Lehtisalaattia, vai miksi tuota kutsutaan?, jäävuorisalaatin sijaan, mangon palat siellä joukossa on aikas raikkaita. Itse leipä jätti toivomisen varaa, sisus oli herkkua, mutta leipä kuivaa ja vanhaa. Siitäkin huolimatta jäi hyvä mieli.




Kyllä viikko alkaa niin pal paremmin kunnon cappuccinolla, innostuin oikein shoppailemaankin. Puuvärejä, alleviivaustussin ja imetysliivejä :). Aion tehdä miehelle vauvakirjojen lukemisurakan hieman helpommaksi, vaadin siis mieheltäkin, että hän lukee unioppaan vastasyntynytosion, se on alle 40 sivua. Alleviivaan sieltä avainkohdat valmiiksi...

Bebekirjoja

Järki todellakin jätti eikä ole vieläkään tullut oven taakse huutelemaan paluustaan. Mieli on aika tyhjä taulu tällä hetkellä ja ainoaa hupia ja miellyttävää ajanvietettä tuo Hippusen elämöinti vatsassa sekä toukokuun lopun ajattelu ja tietty se, että Martti on viime aikoina alkanut taas tuomaan kuonoansa vatsalle.


Vauva-aiheisia kirjoja on tullut hankittua verrattain vähän, ainakin minun lukutoukkomittapuullani. Syynä lienee myös se, että Mombasan valikoimat eivät ole vakuuttaneet. Tarjolla on vain aikamoista jenkkihuttua. Pregnancy for Dummies lähti Kapista mukaan ja loput kolme ovat tietystikin sieltä kotimaan kamaralta. Vauva - omistajan opas on insinöörikielellä kirjoitettu, ehkä enenmmän iseille tarkoitettu opus. Tosin mies ei sitä siitäkään huolimatta ole lukenut...


Itse olen kokenut nuo kolme muuta kirjaa oikein hyödyllisiksi. Rautaparta on fysioterapeutti koulutukseltaan ja hänen ajatuksensa ovat aika lailla samassa linjassa kuin minun. Unihiekkaa etsimässä -kirja tarjoaa taas ihan konkreettisia neuvoja riittävän unen tarjoamiseen. Liekö sitten oikeasti käytännössä toimin niin kuin kirja ehdottaa, mutta ainakin tällä hetkellä sen tärkein tehtävä on lieventää pelkoani siitä että en enää ikinä tule nukkumaan kunnolla. Tällä hetkellä uni on jo katkonaista, joskin sitä on riittävästi. Mutta siis, jos minut herättää yöllä niin olen niin pirun äkäinen, jos koirat yöllä haluaa ulos niin nekin mieluummin menee miehen puolelle nuuhkimaan, mies ottaa asian lungisti kun minä taas päästelen ärräpäitä.

Pregnancy for dummies on taas ollut hyödyllinen ihan jo senkin takia, että se on englanninkielinen. Lääkärillä on monta kertaa tullut huomattua, että raskaussanasto on ollut hieman hakusessa, kirja on myös oikein kattava eikä sorru lässyttämiseen, liian neuvovaan ja yksipuoliseen paasaukseen vaan kirja tarjoaa eri vaihtoehtoja ja antaa lukijan valita kantansa.

Että joo, hutiostoksia ei ole tullut tehtyä kirjojen suhteen, ainakaan jos tuo mies saisi luettua omasa läpi. Toki olen lukenut myös hirmuisen määrän vauvalehtiä niin brittiläisiä kuin suomalaisia sekä selannut läpi ison pinon  Mombasan kavereilta lainassa olleita kirjoja. Viime ajat ovat sitten kuluneetkin tiedonhankinnaksi lähinnä internetissä, mitä lähemmäs synnytys tulee sitä enemmän siitä janoan tietoa. Synnytyskertomuksia olen lukenut paljon, synnytyksen kulusta vielä enemmän. Keskustelupalstoja olen selaillut myös, mutta ne ei taida olla minua varten. Uusia blogeja on tullut ainakin kymmenen lukulistalle.

Mutta hei, ostarin viileys kutsuu. Mukavaa viikkoa itse kullekin!

23.3.2012

Järki jätti

Järki jätti tai suli tai paloi poroksi, miten vain. Tämä kuumuus ja sähkökatkot vei mielen jonnekin, jossa voi vielä hengittää hikoilematta eli jonnekin kauas. Koko elo on kuin hidastunutta filmiä, jopa Hilda on linnoittautunut sisälle, koska ulkona on vielä kuumempi. Koirat makaavat pitkin lattioita ja nukkuvat, kaiket päivät.

Viime päivät ja yöt ovat olleet myös täynnä sähkökatkoja. Tänään aamulla sähköt sitten palasivat, mutta jännite oli jäänyt puoleen väliin. Tuulettimet pyörivät alle puoliteholla, jääkaapissa paloi himmeääkin himmeämpi valo. Onneksi mikään laite ei mennyt rikki tuon väärän sähköjännitteen takia. Kaksi viime yötä on mennyt pyöriessä sängyssä, unta etsien ja sähköä rukoillen, minulle ilmastointi on välttämätön. Tämä ihanainen lämpöpatterini vatsalla pitää myös huolen siitä, että selinmakuu ei enää tule kysymykseen, kyljelläni ollessa olisi pidettävä tyynyä ainakin polvien välissä ja arvatkaa vaan kuinka kuumaa puuhaa se on.

Viime päivät olen yrittänyt pyöriä muualla kuin kotona, paikoissa, missä on omat generaattorit ja ilmastointi. Niitä ei vaan tässä lähiympäristössä ole liian montaa.

Puutarhurikin päivitteli tänään kuumuutta, ensimmäistä kertaa. Puutarhuri sanoi, että on käytävä useasti kylmässä suihkussa, että jaksaa. Puutarhuri myös lausui sanat, joihin aion takertua kuin viimeiseen oljenkorteen. " Sateet alkavat ihan pian."

21.3.2012

Hämmästys

Eilisessä sanomalehdessä Daily Nationissa oli ollut ilmoitus Mombasan kaupungilta. Kaupunki ilmoitti, että talon omistajien Mombasassa on maalattava talonsa 16 päivän sisällä tai tulee sakkoja. Toisin sanoen jokainen talo tässä kaupungissa on maalattava. Kaupunki ilmoitti myös aloittavansa tarkastukset määräyksen noudattamisesta.

Mistäköhän löytyy tarpeeksi maalia? Mistä löytyy tarpeeksi monta maalaria ja jokaiselle vielä tikapuut?

Ainii. Kaupungin herrat taitavat olla akuutissa rahapulassa ja näin voi kerätä nopeasti varoja. Mielivaltaisilla ja täyisin järjenvastaisilla keinoilla? Mites siellä? Kuinka akuutti rahapula hoidetaan?

20.3.2012

Kuka tietää?

Arvatkaas mikä minua ärsyttää tässä tämän päiväisessä Hesarin uutisessa? Kyllä minä mieleni niin pahoitin, kun Afrikka oli rinnastettu Ghanaksi ja ainut viittaus Afrikkaan mantereena oli ensimmäisessä lauseessa, otsikointi oli kuitenkin aika mahtipontinen ja enemmän lupaava. (okei, mun otsikko on vielä surkeampi.)

Tästä päästäänkin yhteen mieliaiheistani purnata. Aiheesta on minulla ollut luonnos blogiteksteissäni jo muutaman vuoden, mutta en vain ole sitä tohtinut julkaista, enkä taida tohtia vieläkään. Joka tapauksessa haluan sanoa, että Afrikka ei ole maa, Afrikka ei ole valtio. Afrikka on mantere ja maanosa, pitäen sisällään ainakin sen 54 eri valtiota, pinta-alaa mantereelta löytyy niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. Alla oleva kuva ehkä hiukan avaa sitä.


Ja juu, onhan tätä manteretta yhdistäviä tekijöitä paljon, ongelmat ovat pitkälti samoja eri Afrikan maissa näin länsimaalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Mutta hei, minä asun Keniassa, en ikinä sanoisi asuvani Afrikassa tai jos puhun kenialaisista niin en puhu afrikkalaisista. Afrikka on määreenä turhan suuri pitäen sisällään liian paljon. Enhän esittele itseänikään eurooppalaisena vaan suomalaisena.

Mutta en edes aloita alkua pidemmälle tällä kertaa, koska pitää lähteä kahville. Ilmastoituun kahvilaan! Juomaan parasta kenialaista kahvia, mun mielestä.

19.3.2012

Sietämätön kuumuus

Viime viikot ja erityisesti viime päivät ovat olleet tuskaisia lämpötilan suhteen. En edes halua tietää mitä lämpömittari näyttää, ihan tarpeeksi on se, että hiki valuu koko ajan. Iho on nihkeä ja tuntuu kuin sisuskalut ja varsinkin pää kiehuvat. Istua voin paikallani tavallisessa tuolissa maksimissaan puolisen tuntia ja sen jälkeen jalkoja pakottaa niin paljon, että ne on saatava ylös. Eikä tämä olo kai tästä iha heti helpota. Joko Hipun syntymä tai ilmojen viilentyminen ratkaisee tilanteen. Kumpaankin on vielä viikkoja jäljellä monen monta. Toivon niin, että sateet alkaisivat.

Kaksplussan nettisivut tietää kertoa, että raskausviikolla 31 vauva painaa keskimäärin 1,6 kiloa ja on noin 36 senttiä pitkä. Tila kohdussa alkaa käydä pieneksi, jonka vuoksi potkut ja nyrkkeilyt, venyttelyt, hikka ja nikottelut tuntuvat entistä selkeämmin. En voi kuin yhtyä tuohon. Launtana meidän Hippunen ei tuntunut lepäävän ollenkaan. Koko päivän oli semmoinen möyrintä ja temppuilu päällä, että minun kylki oli illalla jo oikeasti iha kipeä ja hellänä kaikesta siitä monotuksesta. Mietin mielessäni, että jos tämä jo tekee kipeää niin miten ikinä pystyn ottamaan synnytykseen liittyvän kivun vastaan.

Maanantaiaamu alkoi niin kuin mikä tahansa arkiaamu, aamujoogalla, kylmällä suihkulla ja aamiaisella. Kello yhteentoista mennessä haluaisin jo mennä takaisin suihkuun. Mombasaan ei kannata matkustaa maalis-huhtikuussa, kuuma täällä on ympäri vuoden, mutta nyt on ihan liian kuuma. Reilu vuosi sitten Mombasaan muuttaessamme ihmettelin kuinka täällä voi olla näin kuuma, viime syksynä aloin uskomaan, että olen vihdoin tottunut tähän kuumuuteen, tammikuussa ihmettelin, että kuinka täällä ei ole tukahduttavaa, mutta maaliskuun kolkutellessa alkoi hiki taas virtaamaan ja oli vain todettava, että nyt eletään vuoden kuuminta aikaa. Ihan niin kuin tässä mahapatterissani ei olisi jo tarpeeksi.

Valitinko tarpeeksi? Tuliko varmasti kaikille selväksi, että minulla on kuuma?

16.3.2012

Hormonihäiriön piikkiin, rv 29+5

Kerta olen lähtenyt tähän itseni esittelyyn mukaan, niin jatketaan kunnialla sitten eteenpäin. Eilisillan kuvasaldosta muutama otos. Olemme juuri lähdössä syömään miehen pomon perheen kanssa. Päälle valikoitui miehen tuoma mammahame Sveitsistä ja Kapista löydetty etelä-afrikkalainen venyvä mammatoppi. Namibian Windhoekista sandaalit, jotka olivat vielä liian isot neljä kuukautta sitten. Eikä sandaaleissa ole mamma-etumerkintää, huoh.


Tuima ilme johtui siitä, kun kaukosäätimet eivät totelleet. Täydelliset naiset ovat alkaneet viikko sitten ja eihän tuota ohjelmaa voi jättää välistä, joten tallennettaksi sitä yritin saada. Nyt minulla on jo kaksi vanhaa lempisarjaa kun tulee televisiosta, täykkärit ja greyn anatomia. Pitäisi vissiin alkaa hieman laajentamaan tätä vuosikausia pysynyttä linjaa. Tosin viime aikoina olen alkanut katsomaan BBC:n Knowledge -kanavaa, kun sieltä on alkanut muutama mielenkiintoinen sarja ihmisruumiista kuten inside human body.

Yläkuvassa vatsa näyttä aika paljon muhkeammalta, vaikka muhkea se on tässä alakuvassakin. Hippunen voi ilmeisen hyvin, vielä on tilaa myllätä ympäriinsä, mun mielestä Hippu ei juuri keskivatsaa korkeammalle sijoitu, mutta silti vatsa on alkanut tehdä hirmuista loppukiriä laajeten joka suuntaan.

Tänään, jälleen kerran, putkimieheet tai mitkä lie työmiehet ovat kylppärimme kimpussa, nyt ne kamalat betonisementtiputkieristeet saavat laatoituksen. Ihan kiva, kai. Mutta se tarkoittaa sitä myös, että olen nalkissa kotona. Illalla olisi jo jonkin sortin perinteeksi muodostunut grillaus (ei kyllä se braai minun suuhuni on) kavereiden luona, he ovat rakentaneet uima-altaan viereen baarin ja aina kun sinne menee on toivottavaa viedä uusi drinkkiresepti. Me olemme lanseeraaneet sinne jo Bloody Maryn, Irish Coffeen ja Tequila Sunrisen, tai siis mies on. Bloody Mary ja Tequila Sunrise ovat olleet menestyksiä. Minä juon mangosmoothieta ja vettä. Parasta on kuitenkin ilmapiiri, baaripariskunnan mies ei käytä alkoholia ollenkaan, joten meno on aina jokseenkin mukavaa, ei niin humalahakuista kuin yleensä täällä, vaan kivasti rentoa.

Oikein paljon aurinkoa sinne Pohjolan viikonloppuun ja kaikkialle maailman ääriin!

15.3.2012

Koirat ja bebe

Ihan ensimmäisenä on aiheellista sanoa, että aihe on nyt sellainen ettei minulla ole siitä muuta kuin musta tuntuu-tietoa jakaa. Niin kuin yleensä joka aiheesta :) Jos joku on löytänyt netistä enemmän tietoa aiheesta ja jotain muuta kuin mutua niin linkatkaa ihmeessä.

Näin raskausaikana en ole sen kummempaa muutosta huomannut. Jossain vaiheessa minusta tuntui, että Martti tykkäs pitää päätään vatsan päällä, mutta eipä se sitäkään ole enää aikoihin tehnyt. Hyppiminen päälle riemusta on kyllä vähentynyt, mutta en tiedä vaikuttaako siihen enemmän se, että itse on sitä niin kovasti vältellyt ja antanut napakan kiellon heti autosta ulos astuessa. Meillähän koirat on aina pihalla vastassa, kun tulemme kotiin eli tulevat heti autolle tervehtimään.

Odotan innolla pinnasänkyä ja hoitopöytää, saavat sitten koirat tottua niiden olemassaoloon makkarissa. Meidän murut on aina nukkuneet meidän makuuhuoneessa, molemmat omissa pedeissään. Sen kummempaa kiinnostusta en eivät ole osoittaneet vaunuja tai turvakaukaloa kohtaan. Ovat nuuskineet ne läpi ja aluksi väistelivät vaunuja epäluuloisina, mutta nyt vaunujen  työntäminen ei oikein aiheuta mitään reaktiota. Hyvä niin.


Jollain tapaa olen luottavainen Martin ja Hildan tapaan suhtautua uuteen tulokkaaseen, vaikkakin yhden taulukon mukaan valmistautumisen tulee olla erityisen huolellista, jos seuraava toteutuu :"Koirallasi on kokemuksia pieneläinten saalistamisesta ja varsinkin jos koira on takaa-ajon jälkeen päässyt tappamaan saaliinsa."  Hildahan tekee tuota päivittäin. Niin ja on tuossa neitokaisessa muutenkin hieman epäilyttäviä puolia. Hildahan syöksyy suinpäin vieraita koiria päin, oli ne uroita tai narttuja, mielellään niin että käy kurkkuun ensimmäisenä kiinni. Jep, kammottava tapa, josta ei ikävä kyllä olla päästy eroon. Keniassa ei vieraita koiria ikinä tavatakaan ja Namibiassa Hildan käytös oli aina samanlainen uuden koira kohdatessaan. Tosin tutut koirat, esim.agility-ryhmässä, Hilda kävi vain hyvin viileästi tervehtimässä eikä sitä kiinnostanut niiden touhut ollenkaan. Hilda ei ikinä leikkinyt muuta kuin yhden nartun kanssa tai sitten Hilda leikki takaa-ajoleikkiä, jos häntä jahdattiin, mutta muita koiria Hilda ei ikinä lähtenyt jahtaamaan.Eikä tuo jahtausleikki ollut mitenkään aggressiivinen, siinä vain yksi johti porukkaa juoksemalla kärjessä ja loput laumasta juoksi perässä. 


Ihmisten kanssa Hilda on kuitenkin ollut aina ystävällinen, viime aikoina ehkä jopa ihmisrakkaampi kuin ennen. Hilda on aina ollut aika kylmä uusille ihmisille ja aina hän on tarkkaan omien kriteereidensä mukaan valinnut ne ihmiset kenen viereen menee vaikka pyytämään rapsutusta.


Martti on taas ensimmäisten meillä vietettyjen viikkojen jälkeen ollut niin eläin -kuin ihmisrakas. Kaikkien kaveri isosti rakastaen. Kerran kadulla Martti on tarttunut pikkulasta ranteesta kiinni, itse en ollut paikalla, mutta ilmeisesti lapsi oli tullut liian lähelle, liian meluisasti ja naapurin mukaan juuri nuo lapset olisivat käyneet kiusaamassa koiria päiväsaikaan. Tämä tapahtui Namibiassa. Muuten ei ole ollut ongelmia pikkuihmisten kanssa. Ainut mikä ahdistaa Marttia on se, että jos hänen päälleen tulee liikaa painoa. Maran päällä ei saa siis könytä. Niissä tilanteissa Martti ulahtaa ja luikkii pois. Tämä lienee jonkinlainen trauma ihan pentuajoista, jolloin Martti oli löydetty roskiksesta pinteestä, ilmeisesti jonkun painavan alta.


Meitä kohtaan koirat eivät ole koskaan käyttäytyneet huonosti tai mitenkään epäilyttävästi, meidän vieraisiin koirat ovat aina suhtautuneet hyvin, innokkaasti lähinnä. Nuuskuttelu on hyvin tärkeää ja kun se on suoritettu saa vieraskin olla rauhassa, ainakin välillä.


Koirat eivät ole mustasukkaisia meille, jos vaikka halaamme, kumpikaan ei murise ruokakupilla ja antaa myös luun pois pyydettäessä. Toki jokainen Maran tavannut tietää, että jos Hilda on rapsutettavana niin Martti tulee kyllä paikalle ja työntää Hildan pois, mutta ei siihenkään aggressiivisuuta liity.


Onneksi tässä on vielä kymmenen viikkoa laskettuun aikaan ja ehdimme tutkailla, että miten beben kotiintulo hoidetaan. Moni sanoo netissä, että kotiin kannattaa roudata jo sairaalasta vauvalta tuoksuvia asioita ja, että äidin kannattaa tulla ilman vauvaa sisälle ja isän kantaa vauva ja vasta luvan saatua antaa koirien nuuhkia uutta tulokasta. Kuulema koirat voivat vaikuttaa siltä, että ignooravat vauvan ensimmäiset viikot ja vasta sitten alkavat kiinnostua siitä enemmän, liittynee jotenkin lauman uuteen muodostumiseen.


Yritämme suhtautua vauva tulee koiraperheeseen - aiheeseen mahdollisimman rennosti, turhia jännittämättä, tietoa aiheesta keräten ja sitten muodostaen oman meidän poppoolle sopivan toimintatavan. Minun mielestä olisi ihan mahtavaa, jos meidän Hippunen saisi kasvaa koirien kanssa, itselleni ainakin lapsuusvuosien ajan oli kummitädin samojedi Veera ihan korvaamaton kamu ja myöhemmin meidän oma koira Jeppe. Voi kuulkaas, noiden koirien korvat ovat kuulleet ihan kaikki salaisuuteni.




Ps. Suurkiitosten paikka!! Kiitokset Turkuun, tänään tuli iso kirje täynnä paljon lukemista. Kiitos, kiitos kovasti!! Ihan mahtavaa!

14.3.2012

Kuonokarvat aamiaisella

Martti ei ehkä ole koskaan ollut niin tukevassa kunnossa kuin tällä hetkellä ja silti kylkiluut ovat näkyvillä,mutta selvää kasvamista on tapahtunut. Tosin eipä ole herra kieltäytynyt ruuastakaan pariin kuukauteen. Tänä aamuna pitkästä aikaa Mara söi vaan puolet annoksestaan ja jäi sitten viereen vetkuttelemaan.


En tiedä onko haju - ja tuntoaistille tapahtunut jotain, mutta useamman kerran on Martilla jäänyt kuonoon ihan kunnon kökköre ruokaa, niin tänäänkin.


Eikä kieli auttanut ollenkaan.


Siinä herra vaan poseeraa ihan ihmeissään.


Ja selvästi jo kummastuneena minun nauruun.


Yllä oleva kippo on Hildan. Ostin sen Suomesta, koska sen luvattiin hidastavan syömistä jopa viisinkertaisesti. Ne ensimmäiset viisi päivää Hildalla menikin syömiseen yhtä kauan kuin Maralla eli  useamman minuutin, mutta nopeasti meidän ahmatti hoksasi kuinka tyhjentää tämäkin astia puolessa minuutissa. Hilda on ihan omaa luokkaansa mitä tulee hotkimiseen.

Kun Hilda on valmis oman ruokansa suhteen, alkaa välittömästi kyttäys Maran kupille. Koirat tietävät ettei toisten kupeille ole mitään asiaa, mutta tuo viekas kettu odottaa kärsivällisesti hetkeään hyökätä. Niinpä ruokailuja pitää valvoa ja Martin kuppi lähtee vitkuttelen myötä pois, jääkaappiin odottamaan iltaa.


13.3.2012

Viikon paras

Kotiin palaava mies. Hyväntuulinen mies. Mies, jonka matkalaukku on pullollaan, jälleen kerran, tuliaisia Suomesta vaikkei mies Suomessa edes käynytkään. Mies, joka nukkuu ihan tuossa vieressä matkaväsymystään pois. (Mikä siinä on, että mies nukkuu lentokoneessa aina, jos matka-aika on alle kaksi tuntia, mutta noilla koko yön kestävillä lennoilla ei koskaan?) Mies, jonka vieressä lattialla makaa tyytyväinen Mara, lauma on taas koossa.

Parasta on myös se, että tänään on tiistai. Suklaapäiväni. Tuliaisissa oli tupla-patukoita niin monta ettei sormet riitä laskemaan, hirmuinen kasa lakuja, liian monta levyä suklaata. Metukkaa monen monta pötköä, ruisleipää ja kuivattuja ruisneppareita. Niistä kiitokset miehen vanhemmille!!

Mombasan kosteudesta kertonee sekin, että avaamattomat paketit hapankorppua, näkkäriä ja suurinta herkkuamme kuivattua varrasleipää pehmenevät nopeasti. Tammikuussa avasimme lokakuussa saadun varrasleipäpaketin pitkällisen harkinnan jälkeen, ihan pehmenneitä kaikki. Viikko sitten avasin viimeisen hapankorppupaketin, ihan pehmenneitä kaikki. Mutta ei hätää, pari yötä ilmastointilaitteen alle kuivattaa kummasti ja pian leipä taas rouskuu hampaiden välissä. Sitä vaan tässä halusin huudella, että ei ne paketit kosteudenkestäviä todellakaan ole.

Parasta on -listaa voisi myös jatkaa sillä, että sain mammahameen, Hippunen sai uuden turvakaukalon ja hienoja pukluliinoja sekä Suomesta aivan ihastuttavat neulotut töppöset. Puutarhuri sai kaksi uutta päätä haravalle, kenialaiset haravat ovat menneet aina alle viikossa rikki, Suomesta tuodut muoviset ovat kestäneet paremmin, mutta haravan piikit ovat kuluneet seitsemässä kuukaudessa kokonaan pois.


11.3.2012

Raskauden seuranta

Moni on kysellyt minulta, että miten ns. neuvola on hoidettu Keniassa, miten raskaana olevia naisia seurataan. En tunne kenialaista terveydenhuoltojärjestelmää juuri ollenkaan. En tiedä onko täällä olemassa kunnallista järjestelmää. Tiedän, että valtion ylläpitämiä sairaaloita on olemassa, mutta en tiedä miten niissä asiat hoidetaan, kuka on oikeutettu heidän hoitoonsa ja mitä vaikka lääkärissä käynti kustantaa.

Tiedän, että jos on olemassa sairausvakuutus tai rahaa niin silloin lähes poikkeuksetta hakeudutaan yksityiselle puolelle hoitoon. Tietääkö joku muu, että missä kaikkialla on Suomen kaltainen lähes kaiken kattava kunnallinen terveydenhuoltojärjestelmä terveyskeskuksineen, kunnallis- ja huippuluokan yliopistollise sairaaloineen? Tai missä kaikkialla on Kelan kaltainen instituutti, jota suomalaiset jaksavat mollata päivästä ja aiheesta toiseen, kun pitäisi herätä ja muistaa miten ainutlaatuisesta laitoksesta onkaan kyse? Minä en tiedä missä kaikkialla noita on. Minusta on ollut ihan uskomattoman hienoa, että saan äitiyspakkauksen, äitiys -ja vanhempainrahaa sekä Hippunen vielä lapsilisää. Itse en ole tuloja saanut kolmeen vuoteen ja nyt minua ja meitä muistetaan näin.

Keniassa minulla on tietoa yksityisen puolen käytännöistä vain omien kokemuksieni pohjalta, joita aika tarkalleen vuosi sitten aloin keräämään suhteellisen tiiviillä tahdilla. Onnistuin kerran löytämään Nakumatista puhelinluetteloa muistuttavan luettelon, johon on kirjattuna kaikki Kenian terveydenhuoltoon liittyvät palvelut, erikoislääkäreistä valtuutettuihin farmaseutteihin, fyssareihin ja kuulolaitteita kauppaaviin jälleenmyyjiin. Tuo luettelo on ollut hyödyllinen monen monta kertaa. Muualta tietoa on ollut lähes mahdotonta löytää.

Viime syksynä raskauden käytyä todeksi oli aika alkaa ihmetellä, että mitäs nyt tehdään, minne mennä ja mistä tietää kenelle mennä. Minulla oli oikeastaan vain yksi toive lääkäristä, halusin sen olevan nainen. Raskaana ollessa täällä käydään gynegologilla. Mombasassa on yksi naisgyne, joten asia oli sitä myöten selvä. Olen siis tavannut tätä lääkäriä noin kuukauden välein, viime kerralla viime viikolla hän ehdotti, että alkaisin käymään vastaanotolla kahden viikon välein. Minä en tiedä mitä Suomen neuvoloissa tehdään, mutta täällä lääkäri kuuntelee aina vauvan sydänäänet, mittaa minun verenpaineeni ja kyselee kuulumiset. Viime kerralla hän lähetti minut myös, ensimmäistä kertaa sitten raskauden toteamiseksi otettujen verikokeiden, labraan testeihin. Hemoglobiinin, sokerin, proteiinin ja veriarvojen mittausta sekä HIV-testi ja eri hepatiittejen testaus niin ja vielä veriryhmän selvitys, koska en ollut tarpeeksi vakuuttava kun kerroin hänelle sen olevan A+, lääkäri totesi, että varmistetaan se vielä. Alkuaikoina lääkäri opasti minkä asioiden kanssa Keniassa on oltava varovainen raskaana ollessa, jotta välttyy ruokamyrkytyksiltä (maito, kaikki pastoroimattomat maitotuotteet, vesi, tuoremehut, jääpalat, kypsentämättömät vihannekset, majoneesi, yhtään raa'at kananmunat, yhtään raaka liha, merenelävät). Viime kertaan saakka lääkärissä käynti tuon eka kerran jälkeen on tuntunut jopa jotenkin turhalta, en ole saanut sieltä oikein mitään tietoa itselleni. Lääkäri on vaikuttanut kiireiseltä ja harkitsin jo lääkärin vaihtoakin, kunnes sitten viime kerralla lääkäri oli jotenkin tosi läsnä, kyseli paljon millaisia ajatuksia minulla on synnytyksestä jne... ja otti jopa ensimmäistä kertaa SF-mitan, joka oli 27cm (rv28+2).

Ultrassa olen käynyt useasti, ihan vain itse menemällä ultraan. Lääkäri on kahdesti lähettänyt minut ja loput kerrat olen vain itse halunnut todisteen siitä, että kaikki on kunnossa. Nykyään Hippu sitten jo ihan itse muistuttaa minua olemassaolostaan.

Täällä ei ajanvarausta tunneta. Lääkärissä käydään periaatteella että se, joka saapuu ekana menee ensin tapaamaan lääkäriä jne.. Tuo sama toimii myös ultrassa eli sinne voi mennä kun  huvittaa, koska itse sen lystin kuitenkin maksaa. Hinnoista voisin kertoa sen verran, että peruslääkärillä käynti maksaa 700 shillinkiä eli noin 7 euroa ja erikoislääkärillä käynti on 2000 shillinkiä eli 20 euroa. Ultra maksaa 2000 shillinkiä kerta, myös rakenneultra oli sen verran. Labrassa käynti oli viimeksi 4900 shillinkiä, mutta siinä oli niin monta testiäkin jo mukana. Esimerkiksi pelkän verensokerin ja proteiinin mittaus on 300 shilleä eli alle 3 euroa. Tämä kaikki yksityisellä puolella. Synnyttäminen yksityisellä puolella alkaa 500 eurosta ylöspäin plus huonemaksu, joka on muistaakseni 90 euroa yöltä. Keisarileikkaus ja hätäsektio alkavat 1500 eurosta. Olemme käyneet jo tutustumassa synnytysosastoon Mombasa Hospitalissa, siitä tuli ihan luottavainen ja rauhallinen olo.


Moni tavan kenialainen äiti alemmasta tuloluokasta synnyttää kotona, kätilö tai lääkäri tulee käymään tai sitten synnytys tapahtuu ihan vain oman äidin tai muun kokeneen äidin avustuksella. Osa synnyttää sairaalassa, mutta jos mitään syytä sairaalan menolle ei ole niin itse synnytys tapahtuu silloin kotona.

Kodinhoitajamme on ollut hyvin kummissaan, kun olen kertonut hänelle nähneeni Hippusen, hän ei ole voinut käsittää, että olen nähnyt vauvan ultrassa. Kerroin hänelle suhteellisen myöhään, vasta tammikuussa kun maha ei ollut enää millään lailla peitossa olevani raskaana, ja hän vain hymyili tienneensä sen jo pitkään. Mistäköhän syystä? Niistä loka -ja marraskuun päiväunimaratoneistako? Oksentelusta ja kiukuttelusta?

Ylemmän tuloluokan piireissä taas suunniteltu sektio on yleistymässä, jopa lääkäri voi sitä ehdottaa esimerkiksi siitä syystä, että lääkärillä on lasketun ajan aikaan loma. Tai sitten äidit kokevat, että sektio on helpompi tapa heille. Minultakin lääkäri kysyi että josko sektion haluaisin.

Itse synnytyksen aikana oma lääkäri tulee paikalle, mutta kuulema yleensä vasta ihan siinä loppumetreillä. Sairaalan vakituiseen henkilökuntaan kuuluvat sitten kätilöt ja he tekevät työtään ihan normaalisti vuorotyönä eli kätilöä ei voi etukäteen valita. Meidän valitsemasta sairaalasta löytyy myös tehohoitoyksikkö vastasyntyneille ja ilmeisesti se on myös parhaiten varusteltu täällä rannikolla.

Olen terävöittänyt mieleeni seuraavaa: raskaus ei ole sairaus, raskaana olo ei tee minusta potilasta. Tämän voimin porskutan eteenpäin. Päätös synnyttää Mombasassa ei ollut helppo tehdä, vaihtoehtoja punnittiin kauan aikaa, mutta lopulta miehen kanssa päädyimme siihen, että ihan toivoton tapaus ei tuo Mombasa Hospital ole ja tärkeää meille on myös se, että saamme rauhassa omana kotonamme tutustua sitten tähän uuteen perheenjäseneemme.

10.3.2012

Hyvä päivä

Äsken käydessäni pikaiseen kaupassa ja television kanavapaketteja myyvässä liikkeessa, huomasin ajattelevani asioita, joita kaipaan ja jotka voin toteuttaa sitten kun tämä rantapalloni on laskeutunut eikä minun tarvitse olla enää niin neuroottinen jokaisesta suupalasta.

ODOTAN

Toistaiseksi maailman parasta jääkahvia Dormannsin kahvilasta. Selvennykseksi kerrottakoon, että Keniassa käytetään tuoremaitoa, mikä ei ole käynyt minkään sortin "puhdistusta" läpi. Siitä saa helposti erilaisia bakteereja ja muita kivoja pikkuelukoita elimistöönsä. Minua usein huvittaa, kuinka Suomessa on suuressa suosiossa nykyään mahdollisimman käsittelemätön maito ja se on kallista ja täällä minä taas yritän etsiä sitä kaikkein käsitellyintä eikä sekään edes yllä tavallisen Suomi-maidon rinnalle käsittelynsä osalta. Ja, kyllä jos olisin Suomessa melko varmasti käyttäisin myös noita suosiossa olevia mahdollisimman vähän prosessoituja tuotteita. Totta on myös se, että Suomessa vatsani reagoi välittömästi maitotuotteisiin, etenkin niihin hyla-tuotteisiin ja täällä ei sitten taas millään tapaa. Keniassa käytän kotona vain pastoroituja maitotuotteita listeriariskin vuoksi ja kodin ulkopuolella välttelen maitotuotteita.
 
Sushia katkaravuilla ja keltaevätonnikalalla. Uuh, ja grillattua mustekalaa.

Mereneläviä oi!

Juustoja, sinisellä ja valkoisella homeella, huoneenlämmössä muutaman tunnin ennen herkuttelua maustuneita.

Kunnon hikijumppaa niin, että liha tärisee ja vapisee siitä liikkeestä ja punnerruksesta, ei siitä että on niin saakutin kuuma.

Öitä ilman kymmentä vessareissua.

                                            ......................................................

Mutta sitten taas haikeudella jo nyt ajattelen, että minulle tulee ikävä tätä raskaana oloa. Näitä ihmeitä mitä kehossani tapahtuu, noita pienen jalan potkuja ja arvuutteluja siitä, että silitänkö Hippusen pyllyä vai päätä. ja onhan sekin tavallaan vuorovaikutusta, että Hippu saa minut juoksemaan vessassa alituiseen, hänen pitää vaan hetki rummuttaa oikeaa kohtaa ja pian minä murisen ja lähden liikkeelle. Ja siellä se varmaan hihkuu, että menipäs lankaan, jälleen kerran. (useimmiten vessareissut on turhia.)

Television korjaaja lupasi tulla ennen kello kahta, varmistelin puhelimessa, että onko hänellä varmasti mukanaan kaikki tarvittava, jos vika ei olekaan lautasantennissa vaan siinä laatikossa (decoder=digiboxi?). Korjaaja vakuutti, että hän voi korjata kaiken muun muttei vahingoittunutta sielua. Ihanan runollista.

Blogia täyttyy hyvää vauhtia nyt päivittäin. Minulla on ollut vähän tylsää... On niin kuuma ettei mitään viitsi tehdä muuta kuin istua tuulettimen edessä. Aamulla aikaisin ja just ennen auringonlaskua voi harkita jotain, joka vaatii liikkumista. Päivät ovat sitten menneet tosiaan tuolin ja jumppapallon päällä istuen, nilkkojen huutaessa hoosiannaa turvotuksesta siirryn sohvalle kattotuulettimen alle ja vaivun kuumuuskoomaan.

Tänään on silti selkeästi hyvä päivä. Johtuisikohan siitä, että jaksoin aamulla nousta niin aikaisin, että pääsin lenkille koirien kanssa? Vai siitä, että en jaksa tänään välittää siitä että mikään ei toimi? Tv-asentaja tuli jo, sähköt meni samantien, onneksi genu pysyi päällä sen aikaa, että ongelma saatiin korjattua. Tv-asentaja oli huipputyyppi. Alkaisikohan se mun kamuksi?

Sähkö ei oo mun kamu

Tällä viikolla maanantai ja tiistai meni netin temputellessa, netti toimi aina minuutin ja oli poissa kymmenen. Keskiviikkona sähköt palautuivat vasta pimeän tultua eli joskus seitsemältä, generaattori toimi viisi minuuttia kerrallaan. Torstaina netti oli taas poissa iltaan saakka ja eilen sitten telkkari ei enää toiminut. Eikä toimi vieläkään. Jos joku muistaa niin Namibiassahan meillä oli jatkuvia ongelmia sähkön kanssa. Sähköt meni ja tuli miten sattuu. Niitä kävi ihmettelemässä monta sähkömiestä ja lopulta minua varmaan luultiin vainoharhaiseksi valehtelijaksi. Viimeisillä Namibian viikoilla sitten vihdoin joku päätti tarkastaa sähkökaapelin, joka tulee taloon. Noh, sieltähän se vika löytyi. Se kaapeli oli lähes poikki.

Minua on alkanut epäilyttämään se, että onko minussa jotain mitä elektroniikka kammoksuu. Jotain mikä saa ne toimimattomaksi kun minä olen lähellä. Toki täällä sähkökatkoista ja nettipimennosta saa kaikki osansa, mutta että tuo telkkarikin.

Ei auta kuin laittaa puutarhuri könyämään katolle ja aloittaa antennilautasen siirtely. Vaikka hyvin ilman tuota televisiotakin on kyllä pärjätty.

Miehen poissaollessa myös makkarin ilmastointi on alkanut osoittamaan hätähuudon kaltaisia merkkejä, jo neljänä yönä olen kolmen aikaan herännyt siihen, kun laite pitää hirmuista meteliä, ei yhtään sellaista kuin normaalisti. Ei auta kuin ottaa se aina pois päältä ja herätessä hikisenä laittaa se uudelleen päälle. Kai nekin voi ylikuumentua?

En siis tässä halua valittaa kunha vain totean ja kerron kuinka elämäni sähkön kanssa sujuu, tai siis ei suju.

9.3.2012

Koulukiusaaminen

Blogikäytökselleni hyvin vierasta on ollut kantaa sen kummemmin ajankohtaisiin asioihin mutta eilen oman marmatukseni asettui omaan mittakaavaansa. Törmäsin jossain aiheeseen koulukiusaus ja siitä edelleen Enkeli-Elisan tarinaan. Järkytyin, Elisan päätös riistää itseltään elämä koulukiusaamisen vuoksi on lohduton. Kohtuutonta on, että Suomen kaltaisessa valtiossa ei ole keinoja kitkeä koulukiusaamista pois.

Koen edelleen huonoa omaatuntoa (ja ihan syystä) siitä, että ala-asteella luokallamme kiusattiin yhtä tyttöä henkisesti paljon. Minä olin se, joka usein johti kiusaajajoukkoa. Vasta näin myöhemmin olen ymmärtänyt, että purin omaa pahaa oloani tuohon tyttöön. Vanhempani olivat juuri eronneet ja se oli minulle paha paikka, en kertonut asiasta kenellekään kaverilleni edes muutamaan vuoteen. Onneksi kuudennella luokalla vajaan vuoden kiusaamiseen jälkeen siihen puututtiin opettajien puolelta ja kiusaaminen loppui.

Sitä ei kai voi liikaa korostaa, että kiusaamiseen tulee puuttua. Välittömästi. Heti, jos lapsi vihjaiseekaan jotain siihen liittyvää. Jos vanhempi vähättelee kiusaamista niin lapsi ei siitä ehkä enää koskaan mainitse, koska ei ajattele olevansa avun arvoinen.

Enkeli-Elisan vanhemmat eivät tienneet tyttärensä kiusaamisesta, se tuli heille yllätyksenä, totuus selvisi vasta tytön päiväkirjan sivuilta.

Enkeli-Elisan vanhemmat ovat halunneet tuoda Elisansa tarinan julkisuuteen, mukana on kirjailija, joka kirjoittaa Elisan tarinaa kirjaksi "Jonain päivänä kaduttaa".

Ihan yhtä lailla lapsen ympärillä olevien aikuisten tulisi puuttua tilanteeseen, jos he kuulevat että jotain toista lasta kiusataan tai, että oma lapsi on se kiusaaja muiden kiusaajien joukossa. Joten haastanpa teidät kaikki aktivoimaan aivonne tämän teeman ympäriltä ja auttamaan osaltanne sitä ettei yhdenkään lapsen tarvitse ottaa enää yhtään tönäisyä tai haukkua vastaan.

8.3.2012

"I know my boss is angry when he sees this."

Lausui puutarhurimme kun ihmettelin kylppäriremppamme lopputulosta. Rikkonainen putki korvattiin uudella, joka laitettiin tuohon kylpyammeen ulkopuolelle lattialle ja sitten siihen valettiin sementtiä päälle. Kätevää.


Kyseessä on meidän makuuhuoneen kylppäri, ikinähän tuo suihku tuossa ammeessa ei ole ollut käytössämme. Vedenpaine on siinä liian vähäinen ja vettä ei saa myöskään lämpimäksi (mikä ei sinällään ole ongelma tällä hetkellä). Joulun jälkeen suihkun putket alkoivat vuotaa ja ne vuosivat läpi katon alakertaan saakka tehden aikamoista vahinkoa välikatolle. Kodinhoitaja lähinnä siis vain käytti suihkua pestessään ammetta. Kodinhoitajaa kehotettiin jättämään ammeen pesu välistä noin kuukauden ajan ennen kuin viesti meni perille lopullisesti. Kodinhoitaja myös tiesi ettemme käytä suihkua ja että ammetta ei tarvitse pestä kolme kertaa viikossa, mutta silti jokin tökki kommunikoinnisamme, koska hän vain jatkoi siivoamista yli kuukauden päivät.


Talon omistajalla meni yli kuukausi ennen kuin hän löysi mieleisensä putkimiehen ja ratkaisun ongelmaan. En olisi kuuna päivänä uskonut, että ratkaisu on tämä. Sinällään ihan kaunis kylpyhuone muuttui hetkessä rumilukseksi. Tuo vanerilevy on myös jollain tapaa kiinnitetty tuohon kiinni, siinä oli ennen laatta, joka piti rikkoa, jotta putki saatiin liitettyä. Ikinä kukaanhan ei tutkinut, että mikä putki siellä itse asiassa vuotaa. Onko se se putki, jota kautta vesi tulee suihkuun vai se mitä kautta se poistuu. Mutta hei, huomenna se selviää kun putkimies tulee viimeistelemään tuotoksensa eli kiillottamaan tuon betonikaunokin. Mahtaa tulla komia.


Totta tämäkin.


Viime päivät olen useasti kysellyt itseltäni, että mitä ne Kenian hyvät puolet olikaan tai olenko mahtanut edes ikinä niitä löytää, voisiko joku muistuttaa?
Riittääkö se, että läheisestä kahvilasta saa hullun hyviä croissanteja ja vielä parempia mantelicroissanteja?
Tai se, että kohtasin perunarakastajan?
Tai se, että Hilda saa metsästää päivät pitkät liskoja?
Tai, että mies tykkää työstään?
Kukaan muu kuin minä ei kai tiedä siihen vastausta.

Tämän viikon on turhauttanut ihan liian paljon se, että netti ei toimi kuin välillä. Ihan miten sattuu. Ja se, että sähköt on poikki vähän väliä. Eilen aamuysistä iltaseiskaan. Maanantaina muutaman tunnin, tiistaina myös.  Ja aina keskellä päivää. Ja aina just silloin, kun on kaikkein kuumin. Lämpöasteet eivät huitele täällä missään uskomattomissa luvuissa, alle 40 ollaan koko ajan, mutta kosteusprosentti lähenteleekin sitten sataa. Tuulettimenkin edessä hiki valuu, se vain onneksi kuivuu nopeasti. Tuuletin ei tosin toimi ilman sähköä. 

Onneksi kehon oma turvotusjärjestelmä toimii ilman sähköä ja nimenomaan lämmöllä. Helpointahan on olla niin, että mahdollisimman vähän vartalosta on kosketuksessa mihinkään. Jotta turvonneet jalat saa koholle on pakko käydä makuulle ja uskokaa minua, se on kuumaa puuhaa. Iltapäivän kuumimmat tunnit, kello 12 -16 on vaikea pysyä hereillä, sitä vaipuu semmoiseen lämpöhorrokseen, johon nukahtaa. Siitä herääminen on kamalaa. Olen yltä päältä hiestä, paikka jossa nukuin on ihan likomärkä. Tukka on liiskautunut ja vaatteet liimautuneet iholle. Kylmä suihku pelastaa, siksi aikaa kun siellä veden alla viitsii olla. Niin ja jos on sähköä, ilman sähköä ei toimi vesipumppu ja ilman pumppua hanasta tulee vedet muutamana pisaran jonona.

Eilen radiossa epäiltiin, että sateet olisivat runsaita tänä vuonna ja alkaisivat jo huhtikuussa. Toivon sitä niin, lämpötila tippuisi silloin edes vähän ja ei sovi unohtaa myöskään viime vuoden kuivuuden aiheuttamaa nälänhätää Somaliassa ja monessa paikkaa Keniaa. Eilinen sanomalehti tosin julkaisi uutisen, jonka mukaan sateet jäävät tänä vuonna vähäisiksi, ota siitä sitten selvää.

Luulin tosiaan, että eniten minua harmittaa netti ja sen toimimattomuus sekä jatkuvat sähkökatkot, mutta ehkä se onkin tämä kuumuus.

Tulin läheiseen kahvilaan (juurikin tänne mistä saa mantelicroissanteja), jossa netti on aina toiminut. Noh, ei se toimi täälläkään. Word-tiedosto tässä vaan täyttyy hyvää vauhtia. Taidan tilata mantelicroissantin. Ja jatkaa Unihiekkaa etsimässä – kirjan lukemista jo toista kertaa.

Blaah, niiden croissantit on loppu. Tää on niin tätä. Mitä ne Kenian hyvät puolet olikaan?

Pelko

Uuden lukijan kommentista noussut aihe on mielenkiintoinen. Pelko. Ennen Namibiaan muuttamista minuakin pelotti ihan hirmuisesti, lähinnä kaikki. Ensimmäisinä päivinä Kapkaupungissa, kun koko elomme tällä mantereella alkoi, en uskaltanut liikkua hotellin ulkopuolella yksin ollenkaan. Olinhan kuullut kuinka siellä murhataan, raiskataan ja ryöstetään ihmisiä. Kun sitten uskaltauduin kadulle, painoin laukun tiukasti vatsaa vasten eikä siellä laukussa varmaan ollut kuin kaikkein välttämättömin, ja lähdin joka suuntaan pälyillen nopeasti harppomaan kohti päämäärääni.

Namibiassa ensimmäiset päivät sujuivat koomisesti nekin. Tuuletin uutta kotiamme niin, että valvoin ikkunan vieressä ettei kukaan tule siitä sisään. Siirryin seuraavan huoneeseen ja tein saman kunnes koko talo oli tuuletettu, kehnosti tosin.

Melko pian Kapissa tajusin, että suurin osa keskustan ja rannan aluetta ovat turvallisia liikkua päiväsaikaan ja että ne pelottavat murhapaikat ovat siellä minne minä tuskin koskaan eksyisin. Köyhistä köyhimmissä townshipeissä, surullista ja totta. Pelko jäi muistoksi.

Namibiassa pelko lientyi vielä nopeammin. Asuinalueemme vierestä kulki tasan yksi tie, tie, joka oli tyhjää täynnä seuraaviin kaupunkeihin. Pahan yrittäjille ei voisi käydä hyvin, koska pakenemisreittejä ei olisi kuin tuo yksi. Niin ja muutenkin, ei se vaan sopinut siihen hiekkadyyni ja valtameri-idylliin. Tiedon karttuessa tuli myös selväksi, että Namibiassa on vähemmän rikollisuutta kuin esimerkiksi Suomessa ja siitäkin suurin osa pääkaupungissa.

Noiden haparoivien ensiaskeleiden jälkeen en ole pelännyt, en ole osannut. Olen toki pelännyt henkeni edestä muutaman hullun kuskin kyydissä, ja silloin kun tapasin sarvikuonot ekaa kertaa, mutta en siinä mielessä että turvallisuuttani olisi uhattu väkivalloin. Namibiassa taudit (malaria, kulkutaudit, dengue ym) eivät juurikaan esiinny ja rannikon sää oli mitä mainioin noin helposti tarttuvia tauteja ajatellen, ne ei siinä ilmastossa juurikaan viihtyneet. Toki HIV on todellinen, mutta senkin voi omalla käytöksellään torjua.

Keniassa en ole kertaakaan tuntenut turvallisuuteni olleen uhattuna. Yksi täysin holtiton ilta on tullut vietettyä Nairobissa, mutta luojan kiitos mitään ei tapahtunut. Omalla käytöksellään voi vaikuttaa niin paljon, vaikka toki paljon pahaa tapahtuu ilman, että olisi itse siihen suotuisasti vaikuttanut. Keniaan muuttaessa luin lähetystön matkustajatiedotteen, jossa teksti on erittäin kovaa, mutta  myös totta. Joka viikko täällä kuulee, että joku on ryöstetty tai jotain pahaa on sattunut. Al Shabaab tuossa naapurimaassa on täyttä totta, ihmisten eriarvoisuus on täällä hyvin räikeää, demokratiasta tai mistään tasa-arvosta ei voi puhua, syitä järjettömille teoille ei ole haettava kaukaa. Ne on kaikki ihan tässä ympärillä.

Keniassa minua eniten on hirvittänyt nimenomaan terveyteen liittyvät seikat. Eilen facebookkiin oli joku linkannut, että vitutukseen voi kuolla, jopa 15 vuotta se voi lyhentää elinikää. Mitenkähän vitutuksen kesto korreloi tuohon eliniän lyhenemiseen? Koska jos jossain niin täällä Keniassa minua on vituttanut...

Joka tapauksessa täällä terveysseikat ovat olleet enemmän huolenaiheena. Ameebat, keltakuume, malaria, aivokalvontulehdus jne.. ovat täyttä totta. Täyttä totta on myös se, että vaikka noihin kaikkiin plus lukuisiin muihin hyvin tavallisiin sairauksiin on olemassa hoito, mutta ei ole ammattitaitoa diagnosoida niitä sairauksia. Se on pelottavaa.

Siltikin kaikesta pelosta kenialaista terveydenhuoltoa kohtaan synnytän täällä. Minusta on myös jotenkin turha lähteä lietsomaan pelkoa liikaa. Synnytys ei sairaus, se on kai yksi luonnollisimmasta asioista mitä naiselle tapahtuu ja haluan ajatella sitä niin. Tottakai siihen liittyy riskejä, komplikaatioiden uhkia, mutta mihinkä elämässä ei liittyisi? Olen hakeutunut parhaimpaan mahdolliseen paikkaan Mombasassa ja minun ei auta kuin luottaa siihen, että synnytän vauvan siellä tavalla tai toisella. (no niin, sainhan minä vauvajuttua mukaan tähänkin.)

Summa summarun: pelko taitaa usein syntyä tuntemattomasta, uhasta, mitä ei ehkä ole olemassakaan. Parasta mitä sille voi tehdä on katkaista siltä siivet. Niin ja käyttää sitä järkeä, kun liikkuu missä liikkuukaan.

ps. pitänee vielä mainita, että olen aina ollut tosi pelokas. Minua on pelottanut nukkua yksin pimeässä, kävellä yksin illalla ulkona, käydä vessassa keskellä yötä. Nämä kaikki pelot jäivät Suomeen, kun sieltä muutimme. Enkä ole koskaan oikein osanut itselleni selittää, että miksi ne sillä lailla katosivat yhtäkkiä.

6.3.2012

Silläkin uhalla

että nämä vauvajutut alkavat tulla jollain korvista ulos niin laitan kuvat vauvamahan kasvusta. Kuvat on otettu viikko sitten viikonloppuna eli silloin oltiin raskausviikolla 27. (rv 26+4/5) 

Ihan niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin niin ei päähäni tunnu tällä hetkellä mahtuvan mitään muuta kuin Hippusta, mutta kerta ainuttakaan juttutoivetta ei ole niin postailen sitten näitä hattarajuttujani.


Koirille olen yrittänyt esitellä vatsaani ja tutkailen niiden reaktioita, kun ne kyhnöttävät kyljessä, mutta enpä sen kummempaa ole huomannut. Vielä ei ole osunut yksiin Hipun jumppatuokio ja koiran lepotauko sylissä, sitä odotellessa, että jompi kumpi saa mojovan iskun kuonoon.


Viime aikoina on sää muuttunut entistä kuumemmaksi, öisinkin lämpötila huitelee yli +30 asteessa. Minulla ei ole juuri mitään säädyllisiä vaatteita. Yhdetkään shortsit tai lyhyt hame ei mahdu päälle, joten kärvistelen sitten tuommoisissa ihonmyötäisissä caprimittaisissa trikoissa.

Korvatulehduskin iski tai yrittää iskeää (pysyy hallinnassa tipoilla), joten uiminen on jäänyt nyt muutamana päivänä välistä. Ei kiva ollenkaan. Jalat ovat aikamoiset puupökkelöt.

Illalla olisi yhdet syntymäpäivät juhlittavana, kylmä suihku sitä ennen tekisi poikaa.

Tänään alkaa virallisesti raskauden viimeinen kolmannes, seitsemän kuukautta on takana! Juhlan paikka sekin.


5.3.2012

Kotona

Niin jäi rouva rannalle huutelemaan kun mies lähti reiluksi viikoksi työmatkalle Sveitsiin. Miehen ensikommentit paikasta olivat: on kovin harmaata ja synkkää, väritöntä. Näinkä sitä silmä tottuu siihen, että aina on ympärillä miljoona eri väriä? Mombasan vihreys ja aina kukkivat kukat, liikenteessä mitä värikkäämmät autot ja tuktukit, ihmisten päällä lesot ja masaiden punaiset viitat.

Lauantaista on näin kolmen viikon jälkeen muodostumassa hyvää vauhtia varsin aktiivinen urheilupäivä. Aamu alkaa lenkillä puistossa, jatkuu myöhäisellä aamiaisella, jonka jälkeen tehdään mitä tehdään ja iltapäivästä mennään urheilemaan lisää, minä uimaan ja mies salille. Uin vihdoin sen kilometrin täyteen!!

Sunnuntain loikoilin päämäärättömästi Mombasan parhaassa jäätelöpaikassa, aamupäivän kiukuttelin kotona sähkökatkoa ja hikoilua, illan vietinkin kaverin kanssa tiiviisti teeveestä hömppää katsellessa.

Nyt lähden ihmettelemään värejä etelärannalle ja huutelemaan merelle ikävääni. Oikein loistakasta maanantaita!

Niin ja arvon lukijat, aktivoitumisen aika!! Ottaisin mielelläni vastaan toiveita jutuista. Oma mieli on jokseenkin laiskistunut ja ympäristön havainnointi on tasolla nolla. Kaikki yhtään järkevää muistuttava aivotoiminta keskittyy Hippuseen ja haluaisin kuitenkin pystyä myös ajattelemaan kaikkea muutakin.




2.3.2012

Perjantaiaamun kootut

Olen miettinyt, että lempinimet pitäisi kieltää. Kauniit nimet pilataan ihmeellisillä väännöksillä, tyyliin Kirsi-Kipa (Kiki on mun mielestä kiva), Jukka - Juke, Suvi - Supe, Valdemar - Vatukka (kuulin just uuden), Marianne - Marsku, Harri - Haba, Lauri/Laura - Lartsa/Lare, ymmärrettekö pointin? Ehkä tämä harmittaa eniten juurikin sen takia, että meidän Hippuselle on vääntäytynyt jokseenkin pelottava nimi ja mitä jos se nimi jää elämään myös virallisen nimen jälkeen?

Olen päättänyt tehdä tätä kakkua, maustaa sitä vielä vaan aidolla vaniljalla ja tarjota ehdottomasti jugurttisen kermavaahdon kera.

Olen jo tylsistynyt kahden viikon oleiluuni ilman sen kummempaa ohjelmaa. Hippusen vaatteet on käyty läpi ja viikattu ties kuinka monta kertaa, olen jopa askarrellut kuvakortteja Hippuselle sekä aloittanut täyttämään hänen alkutaipaleensä kirjaa. Mitä kummaa alkaisin tekemään? Mies lähtee vielä sunnuntaina yli viikon työmatkalle Sveitsiin ja poikkeaa siinä samalla Lontoossa. Nyt on siis kehitettävä jotain järkevää ja mielekästä tekemistä. En voi aina olla uimassa tai lenkilläkään. Niillä käydään jo joka päivä.

Meidän siivooja ottaa varmaan kohta lopputilin, kun mulla on ollut ihan liikaa aikaa tarkkailla sen tekemisiä ja tietysti myös huomautella niistä. En minä kuitenkaan siivoamaan tahdo alkaa... järjestely on kyllä ihan jees.

Menen nyt testaamaan josko tuo kakku saisi mairean hymyn huulille. Voikaa hyvin!

EDIT: kakku on nyt uunissa ja tuoksu on huumaava. Voisin kuvitella, että tämä jos mikä voisi tuoda kevättä rintaan siellä Pohjolassa. Appelsiinin raikas tuoksu, aah!





1.3.2012

Vuosi sitten, osa II

Näin minä vuosi sitten kirjoitin minun namibiani - blogissa:


"jambo! terveisiä mombasasta. 

positiivista tähän mennessä:

näin kilimanjaron lentokoneesta, se näytti uskomattoman upealta ( kilimanjaro on muuten tansanian puolella, minä aina luulin, että se on keniassa).

kaupasta saa juicy fruit -purkkaa!!

ruoka tuntuisi olevan todella hyvää!! paljon kasvisruokaa, itämaisella vaikutteella. mies vei minut eilen syömään libanonilaiseen ravintolaan, sieltä sai vaan kasvisruokaa, eikä siellä ollut mitään alkoholia tarjolla, ei edes bissee. arvatkaa oliko se vahinko? mutta molemmat päädyimme siihen tulokseen, että ruoka oli oikein maukasta.

koirien mombasan pään tullitaistelussa ei mennyt kuin pari tuntia.

ensivaikutelma kenialaisista. (ystävällistä ja avuliasta porukkaa, vaikka henk.kohtaisen reviirin rajoissa ei olla samoilla linjoilla.)

paikallinen tusker-olut on hyvää.

cashew-pähkinäpussi maksaa alle 50 senttiä.

perhe on koossa.

siihen se positiivisuus sitten jääkin. 

olen jo valmis lähtemään täältä. tämä kaupunki on niin likainen, saastaisen näköinen suorastaan. taloa ei tunnu löytyvän millään, tai onhan niitä vaikka millä mitalla, mutta budjetti ei anna periksi. viime yön nukuimme semmoisessa rotanloukussa ettei tosikaan, etuovea ei saanut lukittua ollenkaan, paikkaa ei oltu siivottu varmaan vuosiin, vessat eivät toimineet, mitään hyvää siinä paikassa ei ollut. se oli kammottava. ensi yöstä ei ole vielä tietoa. yksi varasuunnitelma on olemassa, jos kaikki kymmenen muuta suunnitelmaa menevät puihin.

hyttyset ovat huomanneet tuloni, hyttyset rakastavat vertani. oli se hyvä, että laitettiin se malariaverkko yöllä vasta siinä vaiheessa, kun minua oli syöty jo noin kymmenestä eri kohdasta.

liikenne on jotain käsittämätöntä, ihmeen joustavan oloista, mutta autoja on kaikkialla, miehiä aasinkärryt täynnä vettä tai hedelmiä tai roinaa juoksee pitkin katuja, yläruumis paljaana, hiki virraten (ei sinänsä niin negatiivista).

kuumuus. en tiedä olenko tämmöistä ultimate kuumuuskosteutta ennen kokenut, enkä totta puhuen olisi edes välittänyt kokea. hiki valuu koko ajan. myös yöllä. koirat läähättää taukoamatta, paitsi autossa, jossa ilmastointi on tarpeeksi tehokas. mitenkähän kauan tähän kestää tottua?

hakuna matata ei pidä tällä hetkellä paikkaansa, toivottavasti voimme pian huolettomina toistella tuota ei ongelmia -hokemaa täällä."


Edelleen Kilimanjaro sykähdyttää, jos sen onnistuu koneesta bongaamaan. Juicy Fruitin hurmio kesti tasan niin kauan kuin sen makukin suussa eli sen kymmenen sekuntia. Ruoka on ihan jees, kunhan hieman on tarkkana siitä mitä suuhunsa laittaa. Cashew-pähkinöitä en ole ainakaan puoleen vuoteen voinut syödä, Kenya Airwaysin piikkiin menee se. Tuskeriakaan en ole saanut valovuosiin, eipä sillä että olisi tehnuyt mielikään. Perhe on vielä koossa, porskuttaa vaan vahvempana eteenpäin. Tuntemani kenialaiset ovat edelleen oikein oivaa porukkaa, vaikka itse yhteiskunta on mädempi kuin mätä itse.


Edelleen olen valmis lähtemään täältä ihan vaikka heti, mutta olen asennoitunut niin, että vuoden päivät täällä vielä ollaan. Mombasa on edelleen likainen, saastainen ja täynnä törkyä. Roskia on kaikkialla, lehmät ja vuohet syövät koirien kanssa mitä roskakasoista löytävät, ihmiset etsivät mitä vaan pystyisivätkään hyödyntämään roskakasoista. Liikenne on yksi iso farssi ja saa verenpaineen edelleen kiehumaan ja kovaa.

Kuumuuteen on jotenkin tottunut, kyllä siitä edelleen ahkerasti valitan, mutta jos menee ulos tai tulee sähkökatko niin hiki on silloin varmasti läsnä. Suihkussa tulee noina hikipäivinä käytyä ainakin kaksi kertaa, vaatteita vaihdettua vielä useammin, mitään muuta kuin ohutta puuvillaa ei voi kuvitella pukevansa päällensä. Keinokuidut tukahduttaa.

Hakuna matataa en ole juurikaan hokenut. Vielä enemmän täällä hoetaan Pole pole, joka tarkoittaa hitaasti hitaasti. Arvatkaa vaan ärsyttääkö se minua toisinaan kun asioiden pitäisi tapahtua just nyt?