Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

20.3.2012

Kuka tietää?

Arvatkaas mikä minua ärsyttää tässä tämän päiväisessä Hesarin uutisessa? Kyllä minä mieleni niin pahoitin, kun Afrikka oli rinnastettu Ghanaksi ja ainut viittaus Afrikkaan mantereena oli ensimmäisessä lauseessa, otsikointi oli kuitenkin aika mahtipontinen ja enemmän lupaava. (okei, mun otsikko on vielä surkeampi.)

Tästä päästäänkin yhteen mieliaiheistani purnata. Aiheesta on minulla ollut luonnos blogiteksteissäni jo muutaman vuoden, mutta en vain ole sitä tohtinut julkaista, enkä taida tohtia vieläkään. Joka tapauksessa haluan sanoa, että Afrikka ei ole maa, Afrikka ei ole valtio. Afrikka on mantere ja maanosa, pitäen sisällään ainakin sen 54 eri valtiota, pinta-alaa mantereelta löytyy niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. Alla oleva kuva ehkä hiukan avaa sitä.


Ja juu, onhan tätä manteretta yhdistäviä tekijöitä paljon, ongelmat ovat pitkälti samoja eri Afrikan maissa näin länsimaalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Mutta hei, minä asun Keniassa, en ikinä sanoisi asuvani Afrikassa tai jos puhun kenialaisista niin en puhu afrikkalaisista. Afrikka on määreenä turhan suuri pitäen sisällään liian paljon. Enhän esittele itseänikään eurooppalaisena vaan suomalaisena.

Mutta en edes aloita alkua pidemmälle tällä kertaa, koska pitää lähteä kahville. Ilmastoituun kahvilaan! Juomaan parasta kenialaista kahvia, mun mielestä.

4 kommenttia:

Katsan blogi kirjoitti...

älä, jenni kiltti, ota tästä enempää lämpöä :) mutta minäkin olen syyllistynyt juuri tuohon samaan. vasta nyt tajuan, että totta, ei afrikasta voi puhua tuolla lailla. kyllä minäkin olen sanonut, että olette afrikassa, tosin tarkentanut sen keniaksi. mutta silti, kerta toisensa jälkeen. nyt minä alan käyttää tästä eteenpäin, että keniassa, ei afrikassa, kiitos jenni.

Annu kirjoitti...

Tästä on ehkä joskus ollut puhetta, mutta linkkaan nyt vielä: http://www.granta.com/Archive/92/How-to-Write-about-Africa/Page-1

Aurinkoa täältä Euroopan Suomesta!

jenni kirjoitti...

Kati - en ota lämpöä :)Aihetta tuntui vain sopivalta avata nyt tuo uutisen kimmoittamana. Sama juttuhan koskee kaikkia paikkoja, mielellään sitä mieli niputtaa asiat isoiksi kokonaisuuksi, mutta silloin ne pitäisi myös pitää sellaisina eikä lähteä esim. kertomaan/uutisoimaan yksityiskohtia pienestä osasta kokonaisuutta ilman asian esille tuomista.

Annu - niin, taitaa olla sunkin yksi lempilapsi tämä aihe ja artikkeli on kyllä tuttu :)

Emppa kirjoitti...

Ymmarran kylla arsytyksen, mutta kylla ma itse sanon asuvani Afrikassa enka valttamatta erittele sita yhtaan sen enempaa. En jaksanut, etenkaan Malawin aikoihna, kun ei kenellakaan ollut mitaan hajua, missa se on enka kaikille jaksanut pitaa luentoa maantieteesta :D