Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

30.3.2012

Piip-piip, miten meidän käy?

Ote kaverin facebook-statuksesta:


"Fact one: Currently humanity uses 30 percent more of our planet’s natural resources than we can replace. Fact two: If everyone on this planet wanted to live with the lifestyle of the average European, we would need three planets’ worth of resources to pull it off. Fact three: If everyone on this planet wished to live like an average North American, then we’d need five planets to pull it off."


Elikkäs tärkein viesti tuossa yllä on minulle se, että tapa, jolla elämme on kestämätön luonnonvaroja ja maapalloamme ajatellen. Jos jokainen pallontallaaja eläisi kuin eurooppalainen, pitäisi meillä olla kolmen maapallon verran luonnonvaroja käytössä. Mutta kun ei ole.


Välillä omatunto yrittää piipittää minulle, että lopeta tuo valitus. Valitus siitä, kun ei ole tarpeeksi viileää, siitä kun en löydä kaupasta mitä haluan (täällä oli muuten yli viikon kestävä puute maitotuotteista, nakumatin jugurtti, juusto, voi ja muut maitotuotehyllyt loistivat paljaina ja kun minä sitten maanantaina hamstrasin pari törkyhintaista juustoa ja viimeiset jugurtit ja maidot niin eikö tiistaina hyllyt olleet täynnä ja pulasta ei tietoakaan, liekö ollut nakumatin oma varastontyhjennyskikka). Siitä, kun netti ei toimi kunnolla (se merimiehen rikkoma kaapeli ei vieläkään ole korjattu loppuun asti). Ja siitä, kun mikään ei toimi niin kuin olen tottunut. Vaadin asioita, joista moni ei ole täällä kuullutkaan tai ikinä osannut edes kaivata. Sopeudun siis huonosti ympäristööni. Mutta kun minä tiedän, että nuo vaatimani asiat ovat mahdollisia, myös täällä. Jos ne vain olisivat muillekin yhtä tärkeitä kuin minulle. Jos olisi niin miten kävisi?


Kuvitellaan sitten, että yhtäkkiä kaikilla olisi mahdollisuus ilmastoituun asuntoon, toimivan nettiin, omaan autoon, lämpimään veteen ja puhtaaseen veteen, miten tämän maapallon kävisi? Miten kauan länsimaalainen elämäntapa pitäisi meidät hengissä? Puhumattaakaan kaikesta matkailusta mitä monet länkkärit harrastaa.

Omantunnon piipittäessä edelleen säälittävän pienellä teholla, vaimennan sen miettimällä, että olen kulttuurini tuotos, minulle kaikki nuo elämän perusmukavuudet ovat aina olleet itsestäänselvyyksiä, niitä koskaan sen enempää miettimättä. Mökki on tuonut eksotiikkaa ilman juoksevaa vettä ja vesivessaa, mummola omintakeisella kaivovedellään ja hieman hitaammalla nettiyhteydellä sekä leivinuunilla.

Namibiassa minun ei ikinä tarvinnut poistua omalta mukavuusalueeltani, olisiko siellä ollut kaksi kertaa sähkökatkos, joka kesti puoli tuntia (oman talomme sähkökaapelit onkin sitten oma juttunsa), vettä tuli aina ja siinäkin suurin ongelmani oli pieni vedenpaine.

Keniassa ollaan (ehkä jopa onneksi) niin eri vaiheessa kehitystä menossa, että täällä länkkäri saa pudistella päätänsä monta kertaa päivässä, huokaista ja luovuttaa. Ja tanssia voitontanssia ilmastointilaitteen edessä, kun se vihdoin illan kuumina ja hämärinä tunteina pärähtää käyntiin. Voiko silloin mikään tuntua paremmalta kuin ne ihoa ja oloa välittömästi viilentävät puhallukset? Ei. Jopa koirat autuaasti kaatuvat lattialle ottamaan tuon helpotuksen vastaan, kunnon länkkärikasvatuksen saaneena :)


Meidän ihana puutarhurimme sanoi hiljattain ettei ikinä olisi uskonut, että tekee ruokansa kaasuhellalla avotulen sijaan, että se on hänelle yhdenlainen unelmien täyttymys. 


En sitten tiedä mikä olisi se oikea tapa toimia ja elää vai onko sellaista edes olemassakaan? Tarvitseeko länkkärin potea huonoa omaatuntoa siitä, että kaikilla ei asiat ole samalla tavalla? Onko oikeudenmukaisuuden mittari absoluuttinen ja kuka sen voi määrittää? Onko se todellista kehitystä, että joka hetki tulee uutta, mikä tuhoaa samalla luonnonvaroja?


Olisi kiinnostavaa tietää tai osata laskea, että kulutanko nyt luonnonvaroja enemmän vai vähemmän kuin Suomessa asuessani. Veikkaan, että täällä kulutus on pienempää, mutta en sitä mene vannomaan. Suomessa olin huomattavasti tietoisempi asioista, suosin parhaani mukaan kestäviä ratkaisuja, kierrätin ja yritin olla niin vihreä kuin se oli silloin mahdollista. Täällä moisten valintojen tekeminen ei ole arkipäiväistä tai se ei ainakaan ole tehty niin helpoksi ja valmiiksi kuin Suomessa. Niin ja monesti sitä valintaa ei ole. Olen onnellinen, jos on sähköä, minua ei kiinnosta onko se tuotettu tuulella vai bensalla. Kaupan hyllyillä ei ole luomutuotteita, ellei ne sitten ole muualta tuotuja, jolloin koko luomun idea mielestäni kariutuu ja menee pahasti metsään. Olen yltiötyytyväinen siitä, että uudessa terveyskaupassamme on Pandan lakua, joka tulee Keniaan Kanadan kautta. 


Raijasiin tyytyväisenä kaikki Hippusen kamat Suomesta tänne ja tekisin sen uudelleen hetkenä minä hyvänsä. Hyvin pikaisen harkinnan jälkeen päätin olla käyttämättä kestovaippoja täällä, se kun vaan ei olisi oikein mahdollista. Pesukone pesee tasan yhdellä lämpötilalla ja käsipesuaineet koen liian voimakkaiksi. Niin ja se pesukone on tosi iso ja pesee useita tunteja yhtä koneellista. Suomessa asia olisi mitä luultavimmin ollut toisin. 


En oikein tiedä kuinka suhtautua itseeni tässä asiassa, joka oli minulle vielä joskus niin tärkeä ja joka hiipuu koko ajan vaan kauemmaksi. Aika näyttää kuinka vihreiden arvojen käy, kun joskus palaan sinne missä niitä tietoisesti tulee toteutettua. Täällä kai on vihreä jo ihan luonnostaan, toteaa hän, jonka auton tankillisella (60l) pääsee maksimissaan 300km.


Ei kommentteja: