Mistä tietää lämpötilan nousevan?

Hilda on siirtynyt sisätiloihin päiväsaikaan, puolen päivän jälkeen neiti viihtyy vasten ihanan kauniita kivilattioitamme. (Lattioista puheenollen, olen täysin vakuuttunut siitä että jos joskus vielä asun omassa asunnossani niin sen lattiat eivät tule olemaan kirjavia tai kuvioituja vaan yksivärisiä, Namibiassakin lattiamme oli täynnä kuviota ja se saa jotenkin kaiken näyttämään vähän likaiselta ja niin tunkkaisalta, vaikka lika ja roskathan ei tältä lattialta juurikaan erotu.)


Kuuma kausi on siis tuloillaan. Hiki on alkanut valua uusilla kierroksilla.

Markkinointia tämäkin

Antaa kuvien puhua puolestaan.

Jos ei ole mainostaloksi maalattu, niin usein talo jää maalaamatta kokonaan niin kuin alla olevassa kuvassa.

Daily Nation on kenialainen sanomalehti. Orange on teleoperaattori.

 Dasani taas on pullotettua vettä.

Rantaloma

Tiwi beach Mombasan eteläpuolella on sitä parasta mitä tällä paikalla on minulle tarjota. Ihan oikeasti valkoinen ja puhdas hiekka, palmujen tarjoamia mukavia varjoja, kaunis turkoosi meri = mielenrauhaa.

Viime viikonloppuna löydetty aarrepaikka oli mentävä kokemaan uudestaan, pian. Lauantaiaamuna lähdimme varhain välttääksemme ruuhkat, päivä meni rannalla ja meressä loikoillen. Yöpaikkamme oli vaatimaton,mutta se tarjosi suhteellisen puhtaat ja viehättävät puitteet, oman rauhan ja rannan läheisyyden, ei mikään miljoonan huoneen uima-allas kompleksi (vaikka nekin on toisinaan ihan paikallaan). Turistivirran ulottumattomissa oleva ranta - mitä muuta voi toivoa? Lupaa viedä kaikki meille tulevat matkaajat vähintään lounaalle tänne. Tulkaa, tulkaa!

Yksi yö tuntui lataavan henkisiä akkuja taas hetkeksi eteenpäin. Ryhtiliike on tehty, kotoa lähiseudun kauneuksiin on tutustuttava edes sen yhden viikonlopun verran kuukaudessa.

Bongaus.

Turun ja Kuopion suunnalla asuvat sukulaiset ja ystävät hiiohoi! Bongasitteko meidän Hipun eilisistä sanomalehdistä?

Helposti unohtuva

Miten sitä niin helposti linnoittautuukaan kotiin ja viereiselle ostarille? Olin jotenkin täysin unohtanut rannan ja meren vaikutuksen mieleen ja erityisesti sen mielen rauhoittumiseen. Ihan vain varjon alta meren pauhetta ja elämää katsoessa alkaa pulssi lyödä hieman hitaammin, hengitys syvenee ja olo kepenee. Rantaa ja merta on ehdottomasti lisättävä meidän elämään. Onhan se kuitenkin täällä Mombasassa olemisen ehdottomasti parhaimpia puolia, varsinkin nämä tämmöiset pienet aarteet, rannat joihin moni ei ole löytänyt, paikallisen ravintolan, mistä saa juuri merestä kalastettua kalaa, ystävällisen ja turmeltumattoman palvelun. Sitä aitoa itäafrikkalaista rantatunnelmaa. Heti ens viikonloppuna lisää kiitos.

Takatukan kasvatin

Kännykkäkuvilla mennään... Pojan takatukan idea tulee kuitenkin selville, minusta se on ylenpalttisen söpö.

ps. Kameramme meni Suomessa huoltoon, linssit ovat homeessa, hometta oli kasvanut kaikkialle linssejen väliin, linssejen pinnalle ja ihan kameran rakenteisiin. Pokkarikin ottaa todella huonoja kuvia nykyään, joten ei auta kuin mennä kännykällä. Vinkiksi siis tänne muuttavalle pidemmäksi aikaa on jättää kamera tuomatta ellei ole niitä joitain superkameroita, jotka maksaa miljoonan ja niihin saa sitten kahden vuoden kosteustakuun.

Räkäkadut Suomessa

Sitäpä minä vaan, kun olin kaveria tapaamassa ja kerroin Suomi-lomastani hälle, niin jätin kertomatta sen mikä eniten hyppäsi tänä kesänä silmille. Johtuiko se silmille hyppääminen sitten siitä etten itse ollut menossa mukana vai olenko nyt ollut jonkun maagisen ajan poissa Suomesta, jotta asia jotenkin hyppäsi silmille niin räikeänä vai mitä, mutta herranjestas sitä juoppojen määrää.

Ilta yhdeksän jälkeen ei kaupungilla juuri selvää aikuista vastaan kävellyt, vastaan tuli kyllä remuavia ja kovaäänisiä känniläisiä, ympärilleen kuseskelevia miehiä, kaikenikäisiä pariskuntia suuteloimassa kitarisoja ja kourimassa takapuolia, harittavia katseita ja kompurovia askeleita.

Keniassa on jokseenkin ihan normaali näky nähdä lapsia illalla ravintolassa, Suomessa minulle tuli pelko, että viranomaiset tulevat ja vievät lapseni minulta, kun sen niin myöhään olen ravintolaan (ruokaravintolaan) ottanut mukaani ja kärräilen ympäri humalaisia katuja mukanani. Viimeisinä päivinä ei sitten enää huvittanutkaan ottaa vauvaa illalla syömään, mieluummin haki takeawaynä ateriansa.

En tuomitse alkoholin käyttöä, rakastan itsekin sitä rentouden tunnetta, joka muutaman lasin avulla nousee, mutta kiesus miksi pitää räkä poskella örveltää, juoda nimenomaan sen takia, että se räkä siellä poskella roikkuisi?

Voi rakkaus, osa xxx

Kun ei muutakaan tekemistä ole (huono vitsi,) niin jumiuduin lukemaan omia blogitekstejäni, palasin ajatuksissani oikeastaan ensimmäistä kertaa Hipun raskausaikaan. Pian siitä tulee vuosi täyteen, kun sain tietää odottavani lasta. Ihan jo siinä vuodessa, kaiken uuden ja myllertävän aikana minulla on olo kuin olisin aina voinut olla tässä - kuulostella pienen päiväunta ja keskittyä kaikella olemuksellani tuohon maailman ihanimpaan.

Kuva on röyhkeästi otettu Hipun kummitädin muistikortilta ja julkaistu lupaa kysymättä.

Meidän päivistä...

Tänään eletään jo toista lähes samankaltaista päivää viikkoihin. Tämä päivä siis noudattelee jokseenkin eilisen kaavaa. Eilen tosin käytiin suomihernarilla ja tänään cafesserien lounaalla. Päivän toiset päiväunet ovat juuri alkaneet ja minä melkein hyrisen tyytyväisyydestä. Suomi-loman aikana päiväunet jäi turhan usein puolen tunnin mittaisiksi, mikä taas langettaa väsymyksen varjon koko päivälle, minua alkoi jo hieman jännittää josko meidän pieni mies nukkuu enää ollenkaan kunnon päiväunia, nukkuuhan se.

Kotona on kaikki niin kuin aina. Jotain on siis aina rikki . Tällä kertaa selvisi keittiössämme jo pitkään olleen hajun syy, kaksi kuollutta rottaa uunissa. Luit ihan oikein, kaksi kuollutta rottaa. Rotat olivat syöneet myrkkyänsä ja menneet uunin villoihin ja jääneet sinne. Toinen oli kuulema jo ihan muumioitunut eli sen muumiorotan on täytynyt majailla jo pitkään uunin sisällä. Niin ällöttävän kamalaa, tiedän. Nyt villat on revitty irti ja ilmeisesti uudet pitäisi asentaa paikalleen, jotta uuni saadaan taas toimintaan.

Aina hieman kyseenalaisessa kunnossa ollut pesukone on kai vihdoin sanonut sopimuksensa rikki, enää kone ei pyöritä mitään ohjelmaa. Uuden osto on kai väistämättä edessä.

Muuten me vaan vauvaillaan. Illalla rouskutetaan salaattia, kun ei sitä uunia taikka hellaa ole ja päivisin käydään lounaalla. Leikitään Hipun kanssa ja nukutaan päiväunia. Kaikista hellyyttävintä on ollut koirien ja Hipun kohtaamiset.

Mombasassa kaikki hyvin

Suurta jännitystä kotiinpaluuseen aiheutti Mombasan mellakat. Mellakat sai alkunsa, kun suuri muslimijohtaja ammuttiin autoonsa, tämä ammuttu  mies oli ollut useaan otteeseen oikeuden edessä kytköksistään terroristimaailmaan. Huhu kertoo, että ampuja löytyy poliisin leivistä (tosin pari päivää sitten poliisi pidätti miehen teosta ts. pitäähän teolle syyllinen olla, jotta se saadaan käsiteltyä loppuun). Mombasan nuoret muslimit riehaantuivat johtajansa ampumisesta täysin ja aloittivat rettelöinnin samantien. Mombasan pääsaari on ollut lähinnä mellakoiden kohteena ja juuri siitä syystä emme tahtoneet tulla kotia mellakoiden aikaan. Tie lentokentältä meille kun on ollut suljettuna taikka sitten näiden nuorten vihaisten miesten rettelöinnin kohteena.

Jo viime viikolla monet Mombasan merkittävät muslimit pyysivät nuoria rauhoittumaan, nuoret kuuntelivat ja rauha on maassa. Pinnan alla kyllä kytee. Mombasa on kaiketi ollut kautta aikojen Kenian hyljeksimä kolkka, juuri suuren muslimiväestön takia (yli puolet Mombasan asukkaista on muslimeja), puhutaan, että hallitus ja maan johto eivät ole kiinnostuneita siitä mitä täällä rannikolla tapahtuu taikka siitä kuinka rannikko kehittyy. Mombasassa ei edelleenkään ole yliopistoa, vaikka se on maan toiseksi suurin kaupunki, keskustan aluetta ei ole kehitetty ollenkaan, tieverkosto on naurettava väestön määrään nähden jne.

Ihan hyvillä mielin me siis täällä olemme, onneksi ympärillä on ihmisiä joilla on kytköksiä vähän joka puolelle, sieltä kuulee aina mitä kannattaa välttää ja milloin on parempi pysyä kotosalla. Meidän elinpiiri on kuitenkin niin suppea tässä, vaikka mies siellä pääsaarella töissä käykin päivittäin. Miehellä on hieman taipumusta ottaa yltiörohkeuden viitta harteille, siinä sitä saa kyllä toppuutella.

Matkaaja matkalla kotia päin

Amsterdam, lentokenttä ja kotimatka. Paluu Mombasaan viivästyi viidellä päivällä kiitos pienen rähinän siellä päiväntasaajan tietämillä. Yhtäkkinen loman jatkuminen ja viisi kokonaista päivää ilman ensimmäistäkään suunnitelmaa tulivat sopivaan saumaan, nyt on valmis olo paluuseen. Ja ikävä hirmuinen koiria.

Tuntuu kuin meidän pienoinen olisi kasvanut valtavan paljon. Ihan kuin olisimme matkanneet pienen nyytin kanssa Suomeen kuukausi sitten ja nyt palaisimme jo niin ison pojan kanssa takaisin kotia. Tämän loman todellinen sankari on kyllä ollut Hippu. Ihan muutama itkupotkupäivä tulee mieleen vaan, vaikka lähes joka kerta kun pieni on herännyt on silmien eteen avautunut uusi näkymä, uudet kasvot.

Nyt jatkamme pitkälle manteretta vaihtavalle lennolle. Pieni mies heräilee juuri sopivasti.

ps. ja kun meikäläisten huoleton joukko on liikkeellä niin lippuja nairobi-mombasa lennolle ei ole ja turvaistuinkin unohtui ekalle lennolle. me ollaan kyllä niin tia nykyään, että ihan hirvittää. ei auta kuin uskoa ja toivoa siihen, että mahdumme mombasan lennolle ja että turvaistuin matkaisi nairobiin ilman meitä.