Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

28.1.2012

Kahdentoista tunnin luksus

Aloitin torstaipäivän aamulla kello kolme, matkustin kunnes olin Helsingissä perillä hotellissa ennen kello kahta yöllä. Sain harvinaisen juntin taksikuskin, joka teki täysin epäasiallisia kommentteja Helsingin päättäjistä, maahanmuuttajista ja presidentinvaaleista. Nukuin viisi tuntia Suomi-suihkupuhtaana. Aamulla riensin jo kymmeneksi Stokkan kellon alle ja illalla hiippailin takaisin hotellille kymmenen jälkeen illalla.

Enpä tiedä olisiko loma voinut paremmin alkaa. Tapasin päivän aikana neljä tärkeää ystävää, olin niin iloinen huomatessani kuinka hyvin kaikilla pyyhkii ja kuinka elämä menee eteenpäin vaikkei tietyt asiat muutukaan. Seura oli siis ihan parasta eilen, kiitokset siitä teille murut! Ehdin samalla myös hankkia hippuselle viltin, villatakin ja potkupuvun ja käydä vertailemassa vaunuja. Niin ja ostaa vauva-aiheisen kirjan, Unihiekkaa etsimässä - Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin.

Ihan just äiti ja rakas kaunokaiseni saapuvat Helsinkiin, taidan sitä ennen pikapikaa kiiruhtaa vielä kirjakauppaan ja ihastella Helsingin pikkuputiikkien näyteikkunoita. Pohjoismaisen kauneuden tarve tuntuu olevan loputon tällä hetkellä. Tavara-ahneus ei ole vielä hellittänyt.

27.1.2012

Pallon puoliskon tällä puolen


Laskin lentokoneessa istuessani kuinka monta kertaa olen viimeisten viiden kuukauden aikana matkustanut. Vastaukseksi sain paljon, lentoja oli kertynyt 21, automatkoja neljä, pari lauttamatkaa ja yksi juna. Matkustin Keniassa, Tansaniassa, Zanzibarilla, Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Etelä-Afrikan Kapiin saapuminen on aina riemukasta. Viimeisimmällä kerralla Tansaniassa vannotin miestä, että vastedes matkustamme lomalle muualle kuin kehitysmaahan. Silloin kun asuu kehitysmaassa kaipaa lomaa jossain muualla.

Tänään Amsterdamiin saapuminen tuntui tutulta, turvalliselta vaikken paikkaa juuri tunnekaan. Silti edes vähän tuntui kuin palaisi kotiin. Olen yrittänyt mielessäni määrittää enemmän tuota tunnetta, mutta se tuntuu vaikealta, siihen tunteeseen kuuluu ainakin se, ettei koko ajan tarvitse olla varuillaan ja varmistella asioiden sujumista, en oleta jokaisen yrittävän huijata minua, en kyseenalaista jokaista suupalaa, luotan siihen, että laatu on sillä tasolla mitä minä vaadin. Tämä tunnehan on täysin subjektiivinen ja jossain määrin se johtaa minua jopa harhaan, mutta uskokaa vaan, välillä on helpottavaa antaa itsensä uskoa ilman jatkuvaa epäilyä.
Huokailen kauhusta ruuan hintaa, vesipullon hintaa. Kuinka puoli litraa vettä voi maksaa kolme euroa ihan tavan ravintolassa? Huokailen ihastuksesta H&M:n valikoimalle (kyllä, H&M edustaa minulle nykyään laatua) ja iloitsin löytäessäni toisesta liikkeestä yli 60 euron lampaanvillatakin 20 eurolla (ja ai, että tämä villatakki on lämmin!). Keniasta ei valitettavasti juuri luonnonmateriaaleista valmistettua vaatetta löydy, Kiinan tekokuidut ja- nahkat ovat vallinneet markkinat siellä, siksi kai H&M viiden euron toppi tuntuu uskomattomalta onnenpotkulta.

Oikeasti ostoksia olivat pipo, hanskat, lapaset ja jo edellä mainittu villatakki. Ja kaksi pienenpientä bodya ja yksi pienenpieni huppari, uih ja ihastus.

Keniassa ollessani en kaipaa lisää vaatteita taikka tavaraa ympärilleni. Havahduin jo Kapin reissulla siihen, kuinka minut valtasi hirmuinen tarve saada kaikki maailman vaatteet ja kauniit asiat itselleni. Tuliko tarve siitä, että se oli mahdollista, koska tarjonta oli niin valtava? Koska minut ympäröi mitä kivoimmat kaupat ja kauniimmat ihmiset? Mombasassa huokailen sille, kuinka täynnä kaappini on vaatteita ja ihmettelen miksi minulla pitää olla yli kymmenen mustaa toppia, miksei muutama riitä? Häpeän hiukan kenkiemme määrää vaikkei niitä kai normisuomalaiseksi juurikaan ole. Kuinka ostamisesta tuleekaan niin hyvä mieli? Hyvä mieli, joka kantaa muutaman minuutin eteenpäin. Jos Keniassa moni asia tuntuu huijaavan, niin ainakin huijaus tapahtuu lähes aina rehellisesti, niin että asian voi välttää ollessaan varuillaan. Mutta miten välttää länsimaisen maailman kuluttamiseen liittyvää huijausta?

Huomenna olisi tarkoitus tehdä muutama täsmäisku vauvanvaateliikkeisiin, katsotaan sitten miten hyvältä tuntuu…

Muutama tunti vielä ja lentokone lähtee kohti Helsinkiä. Lupaan nauttia siitä ensimmäisestä henkäyksestä pakkasilmaa, viime kerrasta on jo kolme vuotta. Painan pipon korville ja lapaset sormien suojaksi ja annan pakkasen tuulettaa nämä keuhkot. Ja sitten vasta muutaman minuutin jälkeen on lupa alkaa vikisemään kuinka kylmä on. 

psst. lentokone lähti Helsinkiin, olen nyt Pohjolassa ja se kylmyys salpasi henkeni, nenäkarvat tekivät kuolemaa ja vikisin kuin mikäkin kakara. Mutta hengitin syvään ja kauan ja nautinkin siitä.

25.1.2012

Melkein matkalla

Minun ei todellakaan pitäisi olla tässä koneen äärellä vaan tekemässä kymmenen asiaa, jotka pitää saada hoidettua ennen nukkumaanmenoa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin alle kahden tunnin päästä niiden pitäisi olla valmiina, hoidettuina.

Pakkaaminen voi odottaa, niin kuin aina, viimeiseen hetkeen. Olen sentään ollut niin ennakoiva, että jo maanantaina laitoin pitkähihaiseni ulos tuulettumaan. Kokeilin kahta talvitakkiani, toinen ei mahtunut päälle ja toisen kahdesta napista menee kiinni yksi. Yhden napin tekniikalla käydään siis Pohjolan miinusasteita vastaan. Toivottavasti Amsterdamin kentältä löytyy kauppa, josta saisin ostettua lapaset. Jostain syystä minua kalvaa alituiseen ajatus siitä, että Helsingin lentokentällä sormeni jäätyvät muodottomiksi möhkälejäätikuiksi.

Äiti on tulossa Helsinkiin talvivaatepaketin kanssa, mutta vasta lauantaina tai perjantai-iltana. Helsingin reissun päätavoitteena on vauvavarustelu. Ihmeellisen paljon ne tuntuvat tarvitsevan kaikkea sellaista mitä pitää raahata maailman toiselta puolen toiselle puolen.

Vielä olisi puolitoista tuntia aikaa hoitaa asiat, tuntikin taitaa riittää. Minusta on niin tulossa paikallinen...






24.1.2012

Lenkille, mars.

Viikonloppu Maasai Marassa ei olisi voinut mennä paremmin. THE BIG FIVE tuli bongattua ja valokuvattua ja  voin röyhistellä rintaani sillä olen ne eläimet bongannut nyt samalla kertaa. Olenhan ne toki ennenkin nähnyt, mutta yhden siellä ja toisen täällä ja aina vähän eri kerroilla.

Kuka tietää mitkä eläimet kuuluvat tuohon savannien kuninkaiden viisikkoon?

Tämän aamuisen pikabloggauksen innoittajana toimii Butterfly Park. Vasta nyt, 11 kuukauden jälkeen sain tietää, että tuohon puistoon voi mennä koirien kanssa lenkille ja, että siellä on ihan neljä erilaista merkattua lenkkipolkua. Eilen kävin puistoa testaamassa jo kummitätini kanssa ja olin haltioissani. Puut varjostavat polkua ja pitävät lämpötilan siedettävänä. Bonuksena puistossa voi bongata ainakin kahta eri antilooppia, eilen näimme oryxin.

Miinuksena puistossa on se, että sinne pitää mennä autolla, mutta arvatkaas mitä? Se on ihan pienenpieni miinus, koska kävelyä ja lenkkejä olen koirien kanssa kaivannut niin paljon.

19.1.2012

Maailmanpyörässä


Pyörät tuntuvat pyörivän vauhdilla nyt odotusaikana, olen matkustanut viime kuukausien aikana jo neljä kertaa, vielä on ainakin kaksi matkaa tiedossa ennen toukokuun loppua. Lentokoneella olen suhannut niin paljon, että oikein hävettää.


Mutta, mutta nyt kai sitä saa vielä nauttia hetken tästä tämänhetkisestä vapaudesta. Öisin saa nukkua paitsi silloin kun on jumppatuokio meneillään. Olen jo muutaman kerran tuskastunut jättihippuselle yöjumpasta. Jättihippunen joko rauhoittuu tai pelkää miestä tai koettelee kärsivällisyyttä eli kasvattaa luonnetta . Miehen ollessa läsnä jumppa loppuu samantien, käsi rauhoittaa välittömästi, pelkkä katsekin riittää.


Huomenaamuna matkaamme Maasai Maraan, mies voitti liput arpajaisista viiden tähde lodgelle. Seuraksi saamme parhaillaan täällä Mombasassa lomaansa viettävät kummini ja kummin miehen.


Viikon päästä torstaina tähän aikaan olen matkalla sinne Pohjolaan!!!!!! Lunta ja pakkasta!!! Villasukkia, pipoja, kaulaliinoja, kalsareita!!!!!

18.1.2012

Italialaiseen tyyliin


Vatsakummun esittelyä...


Häitä juhlittiin siis viinitilalla Vrede en Lust, vuoret ympäröivät paikkaa, mikä taas takasi sen, että lämpöä riitti laaksossa ja kauneutta.


Huomaavaisesti kaikille vieraille oli jaettu päivänvarjot. Psst. minullakin oli se aikeena omissa häissäni, mutta eihän noita varjoja Namibian puolelta löytynyt.



Riisisade oli aika rankka. Tuolejen selkämyksissä oli kätevästi jokaiselle kämmeneen sopiva määrä riisiä heitettäväksi.


Itse seremonian jälkeen hengailimme puutarhassa ylimmäisen kuvan puutarhassa joitain tunteja, shamppanjalinjalla. Kuuma, hiki, loputon määrä shamppanjaa = erittäin hilpeitä juhlijoita.


Illalliselle siirryttiin katetulle terassille, jossa myös tanssittin ja ilakoitiin. Mitään varsinaista ohjelmaa häissä ei ollut, kakku leikattiin, häätanssi tanssittiin, sukkanauha poistettiin ja bestman piti pienen puheen, mutta kaikki tämä oli kovin epäviralliseen tyyliin. Hääparia onniteltiin kun siihen tuli tilaisuus ja mies taisi asiasta vitsaillakin, että Suomessa onnittelua varten on jonotettava, mikä oli monen mielestä varsin kummallista. Minusta se on taas ihanan tehokasta ja toimivaa!



17.1.2012

Getting ready - cityromantiikkaa

Yhtenä lomapäivistämme juhlittiin italialaisten ystäviemme häitä Kapkaupungin lähellä huumaavan kauniissa Franschhoekin maisemissa. Meidän majapaikkamme oli niin viehättävästi laitettu, että sain välittömän mökkikuumeen ja yritin ehdottaa miehelle, että eikä kannattaisi hankkiutua Suomen rivitaloasunnosta eroon ja sijoittaa kesämökkiin saaristossa. Mies ei tietenkään lämmennyt ajatukselle. 


Majataloon oli muuttanut kadulta kissa, joka oli mahdottoman utelias ja sosiaalinen. Kissamamma seurasi meidän puuhia herkeämättä.


Namibian hiekka on alkanut vihdoin vaikuttaa kameramme linssiin, zoomi ei toimi enää kuin tietyissä asennoissa.



Ihana, ihana majatalo. Valkoiset lautalattiat, valkoinen lautakatto, valkoiset seinät. Eikö siinä olisi ideaa, että ostaisi mökin jota vuokraisi sen ajan mitä itse ei sitä ole käyttämässä?



Kaksiviikkoisen loman aikana hippuisemme kasvoi pikkujättiläiseksi, maha pullahti aivan yhtäkkiä aikamoiseen kukoistukseen. Niin ja vatsasta tuntui tulevan samalla julkista omaisuutta, tähän asti olen onneksi lähes vain nauttinut saamastani mahahuomiosta.


Ostin muuten Kapista Froggi-merkkiset terveyskorkkarit, jotka ovat kuvassa jalassa. Niillä jaksoin hillua ja jopa tanssia häissä kahdeksan tuntia. Järjettömän hyvä lesti! Vanhat kengät ei nimittäin mene enää jalkaan. Turvotuksesta on tullut pysyvä olotila.

Uusi vuosi, uusi asu


2012

Rakastan paljon ja lujaa.
Olen onnellinen.
Ajattelen sitä mitä tahdon,
mistä tykkään ja nautin,
tulen onnelliseksi.

Jo kuukausi sitten taisi ilmestyä nuo sanat ja aatteet työpöydän muistilapulle.
Joka kerta konetta aukaistessa ne tulee luettua läpi.

16.1.2012

Kotona

Kotona ollaan jo neljättä päivää. Arki ei ole vielä astunut taloon ja tuskin ehtii astuakaan, siitä pitää huolen vajaan kahden viikon päässä häämöttävä matka Suomeen. Lähden ilman miestä hieman tuoksuttamaan pakkasilmaa. 


Matkamme oli kaikinpuolin onnistunut, monta asiaa selvisi, monta tuttua tuli tavattua ja uusiakin tarttui mukaan. Kapin herkut saivat pään pyörälle jo ihan ruokakaupassakin.


Häät olivat kauniit, italialaiset viinitilalla. Painopiste hauskanpidossa ja syömisessä. Hauskuuden takasi lähes kolme tuntia kestänyt kuohuviinitarjoilu (vesilinja ei estänyt nauramasta muille...) ja illallinen oli kahdeksan ruokalajin mittainen. Tuore aviopari kesääkin kauniimpi. Italialaiset vieraat nauttivat täysillä ja kaikki tuntui olevan niin hattaraista.


Namibialle oli jälleen kerran helppo jättää hyvästit. Päällisin puolin mikään ei tuntunut muuttuneen. Kaikki olivat samojen puuhien parissa niin  kuin aina ennenkin, ainut yllättävä tekijä oli rannikon kylmyys. Mittari tuskin kapusi yli 20 asteen ja iltaisin ei tarjennut edes kahden villatakin lämmöllä, eipähän tarvinnut hikoilla, tykkäsin.

Kuvat ovat siis Swakopin kylmyydestä.

7.1.2012

Swakopissa








Kirjoitettu jo muutama päivä sitten:

"Nahkaa kiristää, raavituttaa ja kutittaa.

Swakopissa on niin kylmä ettei ulos huvita mennä – meillä ei ole tuulenpitäviä vaatteita mukana. Minun lämpimin vaate on neuletakki, joka ei mene kiinni.

Ymmärsin ensimmäisenä iltana pizzaa syödessäni Napolitanissa, että ruokaa minulla ei ole ollut Namibiasta ikävä, siitä huolimatta olen syönyt ihan liikaa, koko ajan.

Tien laidassa juuri ennen Karibibbia oli viisitoistakaulainen kirahvilauma, vaikuttavaa ja niin kaunista.

Tapasin eilen kaksi MYO-lasta, toinen oli niin ujona ettei mitään rajaa ja toinen taas pälätti ja kertoi niin hurjia teinijuttuja, että korvia kuumotti. Hauskaa oli molempien seurassa.

Olo on ollut kuin olisi palannut menneisyyteen, Swakop on niin pieni paikka, että muistoja herää vähän joka kulmalla. Miten lempeän ja turvallisen ulkosuomalaisen kasvualustan tämä rannikko meille tarjosikaan. Samaan aikaan nousee ne monet ärtymyksen tunteet pintaan siitä kaikesta mikä täällä raivostutti.

Matkamme on tuntunut käyvän tuppukylästä junttilaan. Kai sitä hullumminkin voisi mennä."

Tänään siitä on tasan 365 päivää, kun astelimme maistraattiin tuomarin eteen virallistamaan avioliiton. Tänään siitä on tasan 364 päivää, kun astelimme papin eteen ja saimme siunauksen avioliitolle monen rakkaan ympäröimänä. Muistoja on niin monia noilta päiviltä <3

Tänään meitä odottaa vielä braai kaverin luona ja huomenna palaamme Kapiin. Kuusi päivää Namibiassa tuntuu juuri sopivalta ajalta, heipat on helppo jättää.

Tänään minun kohokohtani on ollut agilitytreeneihin osallistuminen. Voi mikä pieni harmistus tuli kuinka Hildan ikätoverit olivat kehittyneetkään ja Hildaliini ei enää treenaa ollenkaan. Mukavaa oli joka tapauksessa ja yritin hieroa Hildan bestiksen hajua hihansuuhun niin paljon kuin mahdollista, pieniä hajutuliaisia kotiin. Agilityjoukko oli kasvanut usealla pennulla ja yhdellä minipossulla.

Voikaa hyvin!

4.1.2012

Namibiassa

Olo on jokseenkin epätodellinen, vaikka olemme täällä Namibiassa olleet jo muutaman päivän ja yön, suhanneet jo Windhoekiin ja takaisin rannikolle, on kuin olisi ulkoistettu omasta itsestään ja vain tarkkailisi mitä täällä kerran niin tutussa paikassa nykyään tapahtuu, hakee tuttuja asioita ja etsii muutoksia.

Huomiota: Namibia on todella tyhjä, ei täällä ole ketään  ja ne ketä on, varsinkin valkoiset, ovat varsin paksuja. Koskaan täällä asuessa afrikaanereiden puhe ei kuulostanut niin huvittavalta kuin nyt. Namibia on puhdas maa, roskia näkyy todella harvakseltaan, vessat ovat aina puhtaita. Rannikolla taloissa ei ole muureja ympärillä, saatika ikkunoissa kaltereita. Hanasta tulee minkä lämpöistä vettä vaan haluat. Rannikolla on helppo hengittää.

Viime vuonna tähän aikaan oli muistaakseni suhteellisen kaunis sää, aurinko jaksoi paistaa rannikolla päivittäin eikä tarvinnut vuorautua moneen kerrokseen vaatteita. Nyt täällä on ihan jäätävän kylmä, kun  muualla Namibiassa rikotaan lämpoöennätyksiä ja helleaalto on koetullut maata viimeiset pari viikkoa.

Ihan pian lähdemme syömään yhteen lempiravintoiloistamme Jettyyn, katsotaan pääseekö sinne ilman pöytävarausta.

Joko siellä Suomessa on pakkasta ja lunta?