Swakopissa

Kirjoitettu jo muutama päivä sitten:

"Nahkaa kiristää, raavituttaa ja kutittaa.

Swakopissa on niin kylmä ettei ulos huvita mennä – meillä ei ole tuulenpitäviä vaatteita mukana. Minun lämpimin vaate on neuletakki, joka ei mene kiinni.

Ymmärsin ensimmäisenä iltana pizzaa syödessäni Napolitanissa, että ruokaa minulla ei ole ollut Namibiasta ikävä, siitä huolimatta olen syönyt ihan liikaa, koko ajan.

Tien laidassa juuri ennen Karibibbia oli viisitoistakaulainen kirahvilauma, vaikuttavaa ja niin kaunista.

Tapasin eilen kaksi MYO-lasta, toinen oli niin ujona ettei mitään rajaa ja toinen taas pälätti ja kertoi niin hurjia teinijuttuja, että korvia kuumotti. Hauskaa oli molempien seurassa.

Olo on ollut kuin olisi palannut menneisyyteen, Swakop on niin pieni paikka, että muistoja herää vähän joka kulmalla. Miten lempeän ja turvallisen ulkosuomalaisen kasvualustan tämä rannikko meille tarjosikaan. Samaan aikaan nousee ne monet ärtymyksen tunteet pintaan siitä kaikesta mikä täällä raivostutti.

Matkamme on tuntunut käyvän tuppukylästä junttilaan. Kai sitä hullumminkin voisi mennä."

Tänään siitä on tasan 365 päivää, kun astelimme maistraattiin tuomarin eteen virallistamaan avioliiton. Tänään siitä on tasan 364 päivää, kun astelimme papin eteen ja saimme siunauksen avioliitolle monen rakkaan ympäröimänä. Muistoja on niin monia noilta päiviltä <3

Tänään meitä odottaa vielä braai kaverin luona ja huomenna palaamme Kapiin. Kuusi päivää Namibiassa tuntuu juuri sopivalta ajalta, heipat on helppo jättää.

Tänään minun kohokohtani on ollut agilitytreeneihin osallistuminen. Voi mikä pieni harmistus tuli kuinka Hildan ikätoverit olivat kehittyneetkään ja Hildaliini ei enää treenaa ollenkaan. Mukavaa oli joka tapauksessa ja yritin hieroa Hildan bestiksen hajua hihansuuhun niin paljon kuin mahdollista, pieniä hajutuliaisia kotiin. Agilityjoukko oli kasvanut usealla pennulla ja yhdellä minipossulla.

Voikaa hyvin!