Lisää kuvitusta

Kuvia takapihan verannalta, joulupöydästä ja siitä kuusesta sekä viimeisenä makupalana Hipun uusi taito. Kauhistus ja hengen pidättämistä. Tänä aamuna pieni mies oli ehtinyt portaille kontata, yritti kavuta ensimmäistä ylös. Paljon tapahtui hengen pidättämistä osaltani ennen kuin ehdin paikalle.

Päristys suuren kuolamäärän kanssa on myös uusi juttu.

Kuvatus

Testing...

Joulu ja uusi laite. Testi ja uuden opettelu. Huutava vuohi ja vaimea tuuli. Tyhjä pää. Väsyttää.

Joulupuu

 

Ajan hengen mukaisesti mekin olemme askarrelleet. Minä olen edelleen ihan tumpelo käsitöissä, ideoita kyllä tulee mieleen. Onnekseni mies on kätevä ja toteuttaa visioitani.  Tähti taittui joulukoristelaatikossa ikiajat matkanneesta ruostuneesta rautalangasta, sitä koristamaan solmin jotain joskus koristaneen hieman paremmin aikaa kestäneen rautalangan koristuksen.

Joulupuun koristaminen on vielä vaiheessa. Perinteisesti se on tehty kotonani vasta aattoaamuna. Katsotaan miten tänä vuonna käy.

Tässä näin.

Mielessä just nyt:

Nytkö se oikeasti tapahtuu? Ihanko tosi alkaa neljän viikon jakso, kun perhettä on ympärillä ja Hipulla mahdollisuus peuhata isovanhempiensa kanssa ja minulla ehkä hieman aikaa vetää lonkkaa?

Minulla on käytössä tv-kaista.fi -palvelu. Sieltä voi seurata suomalaista tv-tarjontaa. Muuta telkkua meillä ei tällä hetkellä olekaan käytössä. Yksi päivä katsoin yhtä ohjelmaa seuratessani mainoksia. Tunsin kiitollisuutta siitä, että meillä ei juurikaa näy tai kuulu kaupallinen joulu.

Yhtä blogia lukiessani järkytyin syvästi, huokaisin helpotuksesta, jälleen syynä se, että olen tarpeeksi kaukana siitä kaikkien normien, standardejen, mittojen, sääntöjen ja olettamusten maailmasta. Siitä, että neuvolan täti kertoo kuinka pitää toimia vaikka oma sydän sanoo toista. Minä en tiedä esimerkiksi ollenkaan kuinka monta milliä vauvani syö tai juo, mutta tiedän kyllä koska hän on nälkäinen tai janoinen, no okei - tiedän minä kuinka monta jääpalaa sulatan aina millekin aterialle. Toki tilanne on toinen jos kasvussa ja kehityksessä olisi ihan oikeasti jotain poikkeavaa. Silloin olisi erittäin helpottavaa nojata olkapää vankkaan tietoon.

Mies soitti juuri, siellä se ensimmäinen satsi isovanhempia istuu autossa matkalla lentokentältä meille. Kongowean risteyksessä olivat.

Palataan taas.

ps. eilen olin ihan Hildalle omistamassa omaa postausta (mutta sitten tuli sähkökatkos ja jotain muuta). Neiti nimittäin ihan ensimmäisen kerran koskaan ei ollut paikalla ruoka-aikana. Meidän ahmatti numero yksi saalisti ja vartioi pihaa sen sijaan. Näytti kyllä hieman hölmistyneelle kun vihdoin kipitti sisälle ja ruoka oli jo kupissa odottamassa.

12.12.12

Aamun askartelin. Kuinka niitä lapsuuden paperista leikeltyjä lumihiutaleita voikin olla niin vaikea tehdä? Miksi minä olen tämmöinen tumpelo? Huomenna koittaa odotettu iso päivä. Tämän vuoden Sharing Christmas Party, olen ollut mukana järjestelemässä, hienot juhlat on huomenna. Lyhyesti sanottuna kyseessä on juhlista lapsille, joissa lapset oppivat jakamaan, antamaan omistaan enemmän tarvitseville samalla kuitenkin tehden kaikkea mukavaa (joulukoristeita, leikkejä ja joulupukin tapaaminen). Juhla on saanut alkunsa yhden suomalaisnaisen toimesta. 

Mutta ennen huomista on tänään Kenian itsenäisyyspäivän aika. Me saimme Hipun kanssa kutsun kaverin luokse viettämään päivää. 

Puitteet ovat mitä kauneimmat. Kyllä tuolla varjossa kelpasi nukkua päiväunia, tuuli puhalsi mereltä niin ettei kuumuus käynyt sietämättömäksi.

Me vaan loikoiltiin. Syötiin aika herkkuruokaa. Punajuurisalaattia ja vasta merestä nostettua mustekalaa, mikä on ihan hullun hyvää. Mustekalarenkailla ei ole mitään tekemistä tuoreen grillatun mustekalan kanssa. Mausteena oli hieman pippuria, chiliä, sitruunaa ja valkosipulia - bueno!!!

Mun beach boykin viihtyi.

Kuvat on vähän sinne päin, horisontit heittää. Mutta hei, ei tämä ole niin vakavaa.

Miestä tuli kyllä eilen jo ikävä. Illan sähkökatkos sai taas tajuamaan kuinka avuton minusta on tullut. Minulla ei ollut hajuakaaan missä yksikään taskulamppu on, kun onnistuin se isoimman käsiini hamuamaan (Afrikan yö on musta.) en tiennyt miten sen saa päälle. Aika paljon ärräpäitä lensi ilmaan. Pitänee siis alkaa olla hieman vähemmän huoleton ja ottaa asioista paremmin selvää.

Hieman jännittää huominen. Ne himskutin lumihiutaleet on minun heiniäni. Miten niistä saa ikinä kauniita ja sen näköisiä, että joku lapsikin niitä haluaisi askarrella?

a person is a person through other people

Ihan pakollinen kuva Kapissa, Hippu hienossa seurassa, takana hullun iso cokisukko ja ne vuoret mitkä muistaa aina Kapista.

“A person is a person through other persons.

None of us comes into the world fully formed. We would not know how to think, or walk, or speak, or behave as human beings unless we learned it from other human beings. We need other human beings in order to be human. I am because other people are. A person is entitled to a stable community life, and the first of these communities is the family.”

Desmond Tutun sanoja, viisaan arkkipiispan historiaan jo jäänyt mietelmä sopii hyvin näin pienen lapsen vanhemman elämään muistuttamaan ja mietityttämään.

Vapaasti suomennettuna:

"Ihminen on ihminen toisten ihmisten kautta.

Kukaan meistä ei tule maailmaan valmiina. Me emme tietäisi kuinka ajatella, kävellä, puhua tai käyttäytyä kuin ihmiset ellemme oppisi sitä toisilta ihmisiltä. Tarvitsemme toisiamme ollaksemme ihmisiä. Olen koska muutkin ihmiset ovat. Ihminen on oikeutettu vakaaseen yhteisölliseen elämään ja ensimmäinen yhteisö on perhe"

Toinen lempisanontani, ihan vanhemmille tarkoitettu on Tove Janssonilta:

"Rakasta, rakasta ja rakasta - hyvät tavat tulevat kuin itsestään".

Tiistaiaamu - toivoa täynnä.

Illatkin on kauniimpia Kapissa

Mikä vapauttava fiilis kun voi vaan kävellä pitkin katuja, päällystettyjä teitä, jalankulkijoille varattua kaistaletta.

Kuuman päivän jälkeen auringon laskiessa Atlantin antama raikas ilma on ehkä yksi Kapin huumaavimmista puolista. On helppo hengittää, askel on kepeä, mieli vielä kepeämpi.

Aurinko laskee mereen, kaunista. Taivas värjäytyy, pilvet heijastavat täysikuun ja laskevan auringon.

Puuha

Vieläkö siellä malttaa joku lukea? Pahoitteluni hiljaisuudesta. Joko ei ole aikaa, sähköä, nettiä tai sitten asiaa niin ja muistkin pätkii. Päivät kuluvat yhä kiihtyvällä tahdilla.

Mutta kuka arvaa mitä tässä on tapahtumassa?

Näitä eukalyptuspuun pätkiä oli 11.

Niitä pätkittiin reilulla otteella eri mittaisiksi pätkiksi.

Huomenna suditaan valkoista maalia pintaan, minkä jälkeen kokoaminen alkaa.

Aika iisisti ollaan vaan oltu tämä viikonloppu, katottu Dexteriä, hieman kestitty vierasta, nukuttu Hipun kanssa päiväunia, valmistauduttu tulevaan viikkoon (paljon tapahtumia tiedoss, kääks, koska mies on tietysti poissa opiskelemassa sitä kuinka toimia ja työskennellä kulttuuririkkaassa ympäristössä). Minä olen mukana yhdessä isossa sopassa, järjestämässä isoja joulujuhlia lapsille, juhlia jotka samalla tukevat muutamia apua tarvitsevia paikallisia hankkeita ja järjestöjä.

Mutta siis kuka arvaa mitä täällä on tonttuiltu?

Itsenäisyyspäivää

Ihan tavallinen torstai meillä päin tai no, ei edes hernaria ole tänään, joten sen kummempaa Suomi-juhlaa ei kai tulla viettämään. Hyvää itsenäisyyspäivää kuitenkin itse kullekin!

Voin vaan kuvitella miten erilaista olisi herätä Suomessa, katsoa ikkunasta pakkasta silmään. Mombasassa yritän aina huijata itseäni aamuisin mahdollisimman pitkään, pidän ilmastointia päällä, pysyn peiton alla Hippu kainalossa enkä millään haluaisi nousta. Kylmä (tai siis kuuma) todellisuus iskee ensimmäisen kerran, kun avaan kylppärin oven - kostea ja tunkkainen ilma lävähtää vastaan.

Nyt jo kahden ja puolen tunnin päästä heräämisestä istun olohuoneessa, jostain syystä Hipun vaunuissa ennen ollut lämpömittari on jäänyt norkoilemaan tähän pöydälle missä läppäriäni käytän. Siitä sitten aina huokaillen tarkistan kuinka kuuma taas onkaan (just nyt 30,5 astetta), kaikki tuulettimset hyrrää mutta pakoon ei kuumaa pääse kuin ilmastoinnin alle.

Olikohan se maanantai kun annoin itselleni luvan siihen ettei minun tarvitse enää yrittää tykätä Mombasasta. Tämä kuumuus on vaan niin liikaa. Joku toinen ehkä tykkääkin, mutta minulle tämä ei sovi. Tykkään hikoilla kun urheilen, muuten olisi kiva että paita ei olisi aina täynnä hikilänttejä.

Onkohan minun viime aikojen postaukset käsitelleet ihan liikaa hikoilua?

Kapista olisi muutama kiva otos kamerassa, mutta arvatkaa vaan kuinka laiskaksi tämä kuumuus saakaan? Tosin nyt kyse ei ole siitä vaan siitä, että tuholaistorjujat tulivat just ja pieni mieskin heräsi, joten meidän on lähdettävä evakkoon iltapäivään asti. Tuholaistorjuja käy kolmen kuukauden välein, pysyy torakat ja muut iljetykset poissa.

Käykäähän haukkaamassa vähän raikasta happea keuhkot täyteen!

Even scrambled eggs taste better in Cape Town

Ei paljon jäänyt munakokkelia jäljelle, olipa vaan niin maukasta. Ei tuo croissantikaan kyllä lautaselle jäänyt. Nam, nam. Herkuttelumatka(kin) on puraistu käyntiin.

Kipin kapin kapkapKapiin

Vuoden alussa häämatkallamme Kapissa mietin usein haikeana, että josko se oli viimeinen kerta kyseisessä kaupungissa pitkääään aikaan. Hyvästelin paikkoja mielessäni, mutta hei pian pääsen tervehtimään niitä uudelleen. Tiistaina lähdemme matkaan viideksi yöksi. Majoitus on varattu ihan siitä Waterkantin sydämestä, unelmien ruokakauppani vierestä. Viime päivät olen mielessäni eniten ilakoinut siitä, että asustamme pienessä huoneistossa, jossa on keittiö, ilon siihen kaikkeen saa aikaan se, että pääsen ruokaostoksille siihen unelmieni Spariin ja Woolworthsiin! Miehelle matka on työreissu. Meille kaikkea muuta.

Olen superonnellinen ihan vain tallaamaan niitä samoja paikkoja kuin edellisilläkin reissuilla, mutta voisihan sitä kokeilla jotain uuttakin. Joten jos siellä puolen ruutua tulee mieleen jotain niin vinkatkaa. Viinireissut ja perusturistijutut on jo tehty, matkassa mukana on tällä kertaa myös tämä uusin tulokkaamme, joka tietysti rajaa kreisibailaukset ja tietyt paikat pois, mutta muuten.

Yksi loman parhaita puoliahan on sen miettiminen näin etukäteen, kaiken tekemisen ja näkemisen haaveilu. Just nyt näen kuinka menen aamulla Hipun kanssa lenkille, työntelen rattaita Seapointin rantabulevardilla (ei mietitä sitä että sinne on aika pitkä matka), pysähdyn johonkin ihanaan kahvilaan aamukahville, vauva myhäilee tyytyväisenä (Kapissa ei tietenkään kiukuta ketään koskaan), näytän Hippuselle merileijonat, ostelen Mombasaan soveltuvia vaatteita, käyn lempilemmikkikaupassa, lounaaksi pistelen puikoilla sushia, toisena päivänä Long Streetin purilaista, Primi Piatti on tietty ihan must, ökyboheemit Waterkantin kaupat kiertelen tällä kertaa läpi ilman hoppuilevaa miestä, pikkumies kun nukkuu silloin tyytyväisenä kantorepussa. Mulla on tietty tukka koko ajan hyvin ja kauniit vaatteet päällä. Ihan mieletön reissu tiedossa!

Stressata ei kannata siitä, että säätiedote sanoo lämpötilan vaihtelevan 11 ja 36 asteen välillä tai että matkalaukkujen pitäisi selvitä Nairobin ja Johannesburgin lentokentiltä eteenpäin.

ps. arvatkaa vaan kirjoitinko tätä aikaisin aamulla? kyllä. meidän netti vaan ei toimi ja se on kuulema vaan meidän yhteys. joka päivä käy uusi ukko tekemässä jotain ja netti toimii taas hetken silloin ja toisen tällöin. aarrghhhh.

Eilen

Kahvi, banaani ja lusikka. Portilla äänitorvi ja auto. Juoksevat koirat ja minun ihmettelyni siitä, että koska on seuraava normaali päivä? Missä vaiheessa aamut muuttuivat niin kiireisiksi ettei aikaa tunnu olevan muuhun kuin omenapuuroon?

Asiakas saapui, minä menen. Pieni mies jää päiväunilleen.

Kahvi ja banaani menivät kiireesti alas. Pieni mies nukkui minkä hieltään ehti.

Netti ei toimi enää koskaan. Nytkin se on poikki, mutta onneksi aamulta jäi tämä blogipohja auki. Sähköt on poissa. Pieni mies nukkuu päivän toisia uniaan. Torstain lounaana oli perinteitä kunnioittaen hernekeittoa ja pannukakkua miehen kollegan luona.

Meinaa suututtaa, mutta ei jaksaisi olla suuttunutkaan. Tässä tuulettimen alla lämpötila on jo mukavat 33 astetta. Miehen kollegat lounaalla kertoivat, että Mombasa on hyvä paikka, asiat toimii ja ruoka on maittavaa. Perspektiiviä aatoksilleen antoi matkat Sierra Leoneen, Sudaniin ja Bangladeshiin.

Vaakakupissa painaa niin monet asiat, mielen päällä lähinnä kutkutus. Olen niin innoissani muutamista työjutuista, Hipun jutuista ja uusista kavereista, mutta jotenkin tämä ympäristö on vain liikaa. Pitäisi ilmeisesti taas tehdä niitä asioita mitkä saa tykkäämään Mombasasta; ranta, rantaravintolat, meressä uinti, uima-altaat, tuore kookos, makea mango, pitkä ilta tummassa yössä, jääkylmä ilmastoitu huone ja paksu peitto, kahvi. Josko sitä menisi pitsalle tänään merenrannalle?

Kello on jo yli kahdeksan illalla. Ei menty pitsalle, mentiin Nakumattiin ruokaostoksille, leipäkaupan leivät oli loppu, vihannestiskin hyllyissä ei juuri porkkanaa ja perunaa kummempaa löytynyt, kurkku ja tomaatti oli loppu niin kuin moni muukin tuote. Ensimmäisen kerran sitten Suomesta muuton jälkeen ostin pakasteesta vihanneksia, tiskiltä miehelle pihvin ja kalakaupasta itselleni papukaijakalaa. Pikaruokaa meikäläisittäin.

Vauva nukkuu, tuulettimet hyrrää, lämpötila on laskenut jo 30,5 asteeseen. Mies virittelee taustalla Dexteriä telkkuun. Jospa sitä kävisi hakemassa jääkaapista jotain Suomi-hyvää. Kaksi lähetystä kahden päivän sisällä on enemmän kuin jees.

Perjantaiaamu, torstai meni jo. Tänään on ihan tavallinen aamu, kauan kaivattu. Pieni mies unillaan, minulla oikea aamupala meneillään paitsi että leipä jäi ilman höysteitä, en ole huomannut niitä kaivata näköjään koko viikolla, koska kurkku oli mädäntynyt jääkaappiin.

Onneksi on vielä pala porkkanakakkua.

Katosi, väsyi ja palasi.

Mombasa hellii meitä kuumalla hiostavalla auringollaan.

Aamuisin, kun avaan makuuhuoneen oven on vastassa sankka ja kuuma ilmamassa, päivän ensimmäinen tuskainen huokaus. Kipitän vauva sylissä alakertaan, siellä ilma on erittäin paksua ja tunkkaista. Avaan takaovet, vastaan tulee aavistuksen verran viileämpää ilmaa ja lehmänhaju. Availtuani kaikki ikkunat ja ovet, laitettuani tuulettimet päälle on kroppa jo hieman tottunut kuumuuteen. Iho on jo aivan nihkeä enkä millään jaksa pitää vauvaa sylissä. Hikikarpalot kihoaa Hipun otsalle, takatukka on märkä.

Aamupalaa säestää kanojen kaakatus ja yhden seonneen vuohen hulluus. Kääntelen tuuletinta vähän väliä muka parempaan asentoon. Hippunen pistelee tyytyväisenä omenapuuroa poskeen, minä juon kuumaa kahvia ja toivon kofeiinin välitöntä vaikutusta. Tässä vaiheessa paidassa on muutama hikiroiske jo näkyvillä.

Aamupalan jälkeen siirrymme olohuoneen sohvalle kahden tuulettimen alle maitotankkaukseen. Koirat alkaa mekkaloida takapihalla, apinat hyppii puusta seuraavaan, lehdet putoilee ja korvia särkee. Hipun poski on liiskautunut käsivarteeni kiinni, pyyhin hikeä jatkuvasti puklurätillä. Meillä niihin ei puklailla vaan hikoillaan.

Maitotankkausta seuraa pieni leikki lattialla, jonka aikana yritän antaa koirille ruuan. Hippu siirtyy seuraavaksi kantoreppuun ja nukahtaa siihen ensimmäisille unilleen. Unisen pojan siirrän rattaisiin nukkumaan tuulettimen viereen. Hiki valuu ja päivän seuraava kahviannos odottaa. Ja työ.

Tänään tajusin kuinka paljon helpompaa meille kaikille on jos vain suosiolla menen päivän toisille päikkäreille makuuhuoneen ilmastointiin. Voi että nukutti hyvin niin vauvaa kuin minua.

Viime viikkoina vaan sähkökatkot ovat riivanneet liian usein, netti on ollut poikki melkein viikon päivät. Minä olen yhtäkkiä tilanteessa missä töitä on tarjolla jo liiankin kanssa, vaikka mieltä ne kutkuttaisi paljonkin. Aurinko porottaa eikä ilma vaihdu. Se väsyttää ja vie jotenkin ajatuksilta sen terävimmän huipun. Tekisi vain mieli olla uima-altaassa, juoda jäistä juomaa ja maata tai sitten viettää iltaa ja katsoa Dexteriä. (Vihaan muuten kamalien asioiden inhimillistämistä, Dexteriin viitaten, ja silti olen aivan koukussa).

Huomenaamuna muuten emännöin vauvaryhmän kokoontumista :)
Niin ja sunnuntaina Mara voitti Shaggy Dog Showssa ensimmäisen palkinnon kategoriassa wounded soldier (mies kertoi tuomareille jalkavaivoista, leikkauksesta ja nivelkulumasta), tuntui jotenkin pahalta, kun kolmijalkainen koira jäi toiseksi tänä vuonna, palkinto kun on ollut kolmijalkaisen koiran jo vuosia.

ps. kello on nyt kymmenen yli kymmenen illalla ja mittari näyttää 31 astetta tässä sisällä. toinen puoli kasvoista on hikinen, toinen kuiva kiitos tuulettimen.

Arjen paatosta äitiyssumusta.

Tämä leskiäitiys taitaa sopia minulle. Meillä on ollut jotenkin niin mukavaa Hipun kanssa (mies, älä ota tätä sellaisena miltä se kuulostaa, you know :)). Päivät ovat sujuneet hyvin, Hippu on selviytynyt alahampaiden tulosta ja pari viime päivää ovat olleet niin paljon kivempia kun pientä ei kitisytä koko aikaa. Minä olen aamupäivät puuhannut projektieni parissa, pieni mies on nukkunut sillä aikaa ja leikkinyt kodinhoitajamme kanssa. Iltapäivän kuumimmat tunnit ollaan uinuttu. Tänään mentiin uimaan unien jälkeen ja tapaamaan muutamaa kaveria.

Hieman minua mietityttää että miten me joskus Hipun kanssa osataan olla toisistamme erossa. Mutta eikös sitä sanota, että yksivuotiaaksi voi ihan huoleta paapoa vauvaansa vaikka sitten sen 24/7? Että sitten sen vauvan itseluottamus on kasvanut niin hyväksi että ei haittaa vaikkei äitin vierellä joka hetkeä olisikaan? Vaan taitaa tuo teoria mennä samaan kategoriaan sen kanssa että lyhyitä päiväunia nukkuvat lapset olisivat älykkäämpiä. Näin yksi kanadalainen nainen minulle kertoi, taitaa olla ihan semmoista tietoa minkä avulla vaan yritetään lohduttaa vanhempia jaksamaan.

Niin ja ollaanhan me Hipun kanssa erossa oltu toisistamme, minä olen tosiaan joka aamu jotain työtä kotona tehnyt ja Hippu on leikkinyt kodinhoitajamme kanssa sillä aikaa ja olinhan viimeksi (ja ihan ekaa kertaa) maanantaina leffassa katsomassa kenialaista elokuvaa Nairobi Half Life, suosittelen!

Minusta on ollut jotenkin tosi vaikeaa keksiä tekemistä vauvan kanssa. Tiedän ettei mitään sen kummempaa tarvitse ollakaan, mutta kuka kykenee viettämään tuntia kauempaa leikkimatolla niin että molemmat viihtyisi? Mitä vauvojen kanssa puuhataan? Nykyään Hippu tykkää jo leikkiäkin ja tutkailla maailmaa lattiatasosta. Lempipuuhia kuvittelisin olevan koirien ihmettely (saa aikaa kestohymyn ja kovaa huitomista), mun päällä möyryäminen, pikkualtaassa istuminen, hyppykiikussa pomppiminen, kantorepussa oleilu ja kaiken irtonevan suuhun osuttaminen, niin ja ainiin syöminen. Kaikki tuntuu maistuvan paitsi puuro ei ihan niin hyvin. Hippusen ruokavalio koostuu pitkälti aamupuurosta banaanin tai luumun kera ja illallisesta, joka yleensä sisältää jotain näistä: porkkana, kurpitsa, kesäkurpitsa, butternut squash, bataatti ja avokado. Vielä muutama viikko mennään kaiketi näin ja sitten aletaan taas maistella uusia juttuja.

Nukkumaan. Kirpakkaa viikonloppua Pohjolaan! Minä en edes osaa ajatella mitään vilttejä taikka villasukkia, tuulettimet on säädetty pykälää isommalle ja silti vaan on kuuma. Lämpömittari on 30 asteessa tässä meidän olohuoneessa, että näin.

Mummolleni

Mummoni mun, tiedän ettet kaipaa huomiota, mutta hei tänään on sinun syntymästä kulunut niin monta vuotta, että sitä on syytä juhlistaa. On syytä juhlistaa kaikkea sitä mitä noihin vuosiin on kuulunut, mitä kaikkea sinun vuoksesi on olemassa, miten pitkälle olet taipunut ja miten paljon olet rakastanut. Yhä edelleen 32-vuotiaana yksi suosikkipuuhani on ajatuksissani kaivautua lapsuuteeni ja kuinka paljon sinä mummo oletkaan noissa muistoissa. Ukkokodintien sauna ja saunatupa, kello neljän päiväunet ja ukin kuorsaus ja sitä seurannut päivällinen, keittiön remontti ja maailman hienoimmat peilit, muistitaulu ja isoukin sotilaspassi. Leipominen ja loppumattomat mielikuvitusleikit ja tarinoiden sepittämiset. Se kuinka jännittäviä ja pelottavia paikkoja ne yläkerran komerot olivatkaan. Ja miten maailman hienointa pienenä oli se, että yläkerrassakin oli keittiö. Kesät mökillä, talvireissut Lappiin eikä loppujen lopuksi edes kaikki se tekeminen vaan se tunnelma siinä kaikessa. Mummoni mun, olet aina ollut niin olemassa minulle.

Aavistan, että et halaja lahjoja materian muodossa, niin olet minulle ainakin opettanut. Ajatus ja hyvä olo on tärkeintä. Kuulin, että juhlit juhliasi omalla tavallasi, suotakoon se sinulle. Mutta kuitenkin olet yksi vakkarilukijani ja monta kertaa myös syy kirjoittaa siksi haluan tämän kirjoituksen sinulle omistaa. Ajattelen toisinaan sitä kuinka aamulla keität kahvia ja käynnistelet konetta, annat sivujen latautua auki, myös minun blogini ja niin mielelläni aina joka aamu sinulle uutta lukemista antaisin.

Onnea mummo! Olen ihan hurjan ylpeä sinusta ja 80 vuodestasi!

Mombasa, väsytät mua.

Mies lähti melkein kaksi päivää sitten, tuntuu kuin siitä olisi jo pieni ikuisuus. Eilinen ja tämä päivä on mennyt vauhdilla, iltapäivän unet katkaisevat tohinan hetkeksi, mutta sitten on taas jatkettu menoa. Yhtäkkiä huomaan löytäneeni itseni tilanteesta, jossa joka päivälle löytyy toimintaa, ikään kuin sitä ei olisi jo muutenkin.  Pienen miehen yölliset horror-unet ovat ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä. Nyt olen käynyt intensiteetillä päiväunien pariin. Puolen tunnin pikaunet ovat toivottavasti joku päivä lähitulevaisuudessa mennyttä ja tilalla on parin tunnin tukevat päiväunet. Tämä viikko on treenattu nukkumista yhdessä, minun kyljessä Hippu malttaa nukkua sen pari tuntia. Minä olen huvittanut itseäni katsomalla Kimmoa TV-kaistalta ja nukkumalla. Kyllä päiväunet tekevät niin hyvää.

Mombasa on antanut taas sitä kuuluisaa itseään, sähköt olivat tiistain poissa ja eilisen illan pitkälle yöhön poissa. Puutarhurimme aloitti aamun kertomalla, että vesi on taas lopussa. Putkimies pahoitteli puhelimessa, kun ei ole hoitanut ongelmaa kunnolla loppuun. Lupasi tulla huomenna hoitamaan. Olen aikoja sitten antanut itselleni luvan olla puuttumatta tuohon vesiongelmaamme, se kun nostaa sen verran verenpainetta. Edelleen näen itseni tasaisin väliajoin pitämässä kiitospuhetta naapurille siitä kuinka hienosti osasi meidän vedenjakelun tyriä ja miten valtavat kustannukset siitä on meille koitunut, miten paljon aikaa meiltä on siihen mennyt ja ennen kaikkea kuinka paljon mielipahaa se on aiheuttanut. En ikinä ole naapuria livenä nähnyt ja niin haluaisin hänet tavata.

Jotenkin sitä vaan turtuu, ei jaksa pauhata, uida vastavirtaan. Sitä menee mieluummin itse mukaan ja alkaa toteuttaa vihdoin sitä lausahdusta, että maassa maan tavalla. Ollaan sitten kaikki vaan syvässä suossa, ei välitetä mistään muusta kuin siitä, että just tänään ja just tällä hetkellä asiat on hyvin kohdallani, olkoon sen hinta mikä tahansa.

Ups. Mulla oli kyllä ihan hyvä mieli vielä äsken, ajattelin hieman päivittää tänne kuulumisiani ja mennä sitten nukkumaan. Näköjään mielen päällä olikin hieman hapanta ajatusta. Olisin voinut myös avautua siitä kuinka paljon minulla ja Hipulla on ollut mukavaa puuhaa, kuinka paljon uusia projekteja on mielessä ja kuinka ne pitäisi saada vielä toteutukseen, miten hienosti koirat ja vauva nykyään ovat yhdessä ja iloita siitä, että ne kaksi alahammasta ovat nyt tulleet kokonaan ulos ikenestä (huutoa, kuolaa, nyrkin jyrsimistä ja puruleluja) ja miten pieni mies kävi ensimmäisillä syntymäpäiväjuhlilla.

Herääminen

Kyllä täällä vielä ollaan ja eletään. Hikoillaan ja vältellään aurinkoa. Huomenna ikävöidään miestä, joka loppuviikoksi lähtee Italiaan (kateus) työmatkalle. Mun aika koneella on minimalisoitunut viime viikkoina ja päivinä. Pikkumiehen aamupäikkärin aikana olen tehnyt töitä ja siinäpä se koneella olo aika on sitten mennytkin  satunnaisia facebook-vilkaisuja lukuunottamatta. Illat ovat olleet Dexterille omistettuja, mutta nyt on tiedossa useamman illan tauko, mennään tauolle Dexter. 

Jos en päädy nukkumaan Hipun kanssa illalla yhtaikaa niin ehkä saan itseni taas kartalle internettielämääni. Tosin voi olla, että peti houkuttaa. Pieni mies on nähkääs alkanut nukkumaan yönsä ilman useampaa heräämistä, mutta ennen kuutta pieni mies jaksaa myös jo herätä. Yhdessä auringon noustessa. 

Hyvää marraskuuta! Täällä on kesä jo todenteolla. Monta asiaa tiedossa tälle kuulle, isänpäivä -joillekin se ensimmäinen isänä, toisille ukkeina. Yhdet valtavan isot syntymäpäivät siellä kaukana, toisetkin syntymäpäivät vähän hillitymmällä vuosiluvulla, disko minne pääsen valvojaksi, ehkä matka sinne missä rakkaus on aina asustanut (kuka arvaa minne?), niin ja yhden pienen miehen kasvu päivä päivältä.

Onnea on

Ystävä, joka muistuttaa Mombasan hyvistä puolista, ulkomaanasujan iloista ja elämän kauniista puolista. Plus on ihastunut Hippuun täysin, malttaa ihastella ja leikittää pientä niin, että elo on sujunut lähes kuin tanssi viime päivät.

Onnea on kauniit rannat, autenttiset pikkupaikat, lounas parin tunnin matkan päässä. Mutta ehkä juuri siksi se lounas maistuu niin vietävän hyvälle, sen eteen on nähnyt vaivaa. Mieltä ei häiritse pöydällä juoksevat muurahaiset, tärkeimmät asiat tulevat ensin.

Pienen pojan iso olo hiekasta. Valokuvaustuokio muuttui, kun Hippu tajusi kuinka hienoa hiekka on.

Hiekkaa oli juoksutettava sormien välistä, heiteltävä vähän ilmaan. Pian joka paikka oli aivan hiekassa. Väliäkös tuon kun sen sai myös ihan helpolla pois. Viimeiset rippeet illalla suihkussa viimeistään.

Suosittelen lounasta kaukana kotoa, pienen vaivannäön päässä, luonnon lähellä ulkoilmassa. Okei, tiedetään tiedetään ettei se kaikkialla ihan luonnistu ja aikaakaan pitäisi olla koko päivä, mutta suosittelen silti.

Lauantaiaamuna

Lauantaiaamu, kello jo melkein kahdeksan ja talo on ihan hiljainen. Outoa. Minä olen yksin hereille, aamupalalla. Ihan yksin. Outoa.

Aamupalalla yksin siksi, koska olen menossa töihin. Ihan vain yhtä asiakasta tapaamaan. Jo joitain viikkoja olen tehnyt töitä aina tunnin siellä ja toisen täällä. Hipun päiväuniaikaan ja nyt kun mies on kotona. Outoa, mutta hyvällä tavalla.

Vieras, yksi ystävä Namibian ajoilta on yläkerrassa nukkumassa myös. Päivän suunnitelmana on lähteä katselemaan Intian valtamerta. Mikäs siinä. Mukavaa lauantaita sinnekin!

Reinot ja puukko

Mitä jokainen pieni suomalainen lapsi tarvitsee ensi vuosiinsa? No Reinot tietenkin ja puukon.

Kieltämättä olin aluksi kauhuissani nähdessäni puukon, mutta hetken asiaa tuumattuani ymmärsin sen olevan hieno ja niin suomalainen juttu. Pian jo näin mielessäni kuinka pieni poikamme istuu kannolla vuolemassa puukollaan pajupilliä. Kädentaidot ovat aina arvossaan.

Hippu sai Reinot ja puukon lahjaksi mieheni kummivanhemmilta. Mieheni on myös saanut aikoinaan heiltä puukon lahjaksi. Hieno jatkumo siinäkin.

Nyt puukko on vielä melko lailla huolettomasti Hipun vaatelaatikoston päällä ihastuttamassa meitä. Joidenkin vuosien päästä voidaankin alkaa jo harkitsemaan vuolemisjuttuja.

Reinoissakin on kasvunvaraa mukavasti. Hyvä niin. Mombasassa kun ne ovat turhan kuumat.

ps. eilen tosiaan mainitsin siitä kuinka vauva nukkuu yönsä suhteellisen rauhallisesti. Arvatkaas vaan kuinka nukkui viime yönä?

Makuuhuoneessa

Miten nämä kuvat näyttää kännykän ruudulla niin teräviltä ja selkeiltä ja täällä koneella ne on ihan sumuista mössöä? Noh, leikitään että sumuisuus on vaan makuuhuoneeseen kuuluva unenomainen ominaisuus. (Niin ja yhä edelleen meidän kamerat on lähes toimintakyvyttömiä kiitos Mombasan kosteuden kasvattaman homeen kameroiden sisälle. Siksi siis kännykkäkuvilla mennään.)

Makuuhuone on mun lempipaikka meidän kotona. Ainut vaan, että siellä alkaa olla turhan kuuma päiväsajan hengailuun ilman ilmastointia. Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin tyypilliset kaappien ovet täällä päin maailmaa. Tuommoiset rimaovet, ilma vaihtuu paremmin, mutta en ole ihan varma olisiko kuitenkin parempi jos ilma ei pääsisi vaihtumaan ja kosteus ei niin pääsisi sisälle.

Makuuhuoneessa on kahteen suuntaan parvekkeet, läpiveto tulee tarpeeseen. Välillä tosin on sellaisia päiviä, että ei tuule ollenkaan, on vain seisova, tiheä ja kuuma ilmamassa jumahtanut paikalleen.

Tuossa laatikostossa on Hipun vaatteet, kaikki käyttövaatteet. Oikeastaan vain kolme ylintä on käytössä, päällimmäisessä on bodyt, toisessa yöasut ja kolmannessa alaosat. Alimmaisessa on pitkähihaisia, niitä ei täällä tarvitse.

Viime viikonloppuna Hipun sänky muutti paikkaa, erilleen meidän sängystä. Hyvä on ollut ratkaisu ainakin tähän mennessä, yöheräämiset ovat vähentyneet huomattavasti. Miten onkaan hyvä nukkua yli kaksi tuntia yhtä soittoa? Erittäin hyvä. Ollaan nukuttu jopa kuusikin tuntia. Mutta joo, ei nyt kehuskella liikaa. Vihaan suomalaista sanontaa "Kel onni on, se onnen kätkeköön!", mutta liian hyvin sanonta tuntuu toisinaan pitän paikkansa.

Mielessä on ollut useasti kirjoittaa Hipun nimiäis - ja kastejuhlalahjoista, niin hienoja juttuja sieltä tuli. Näissä kuvissa epäselvänä näkyy ehdottomasti maininnan arvoinen lahja. Omaperäisin ja niin mahtava lahja. Ehkäpä seuraava postaus voisi olla tuosta lahjasta.

Mun vauva nukkuu

Hippu on nukkunut päiväuniaan jo tunnin ja 45 minuuttia. Tuntinelkytviisi minuuttia. Mikäköhän juttu tää on? Tätä ei nimittäin ole tapahtunut ainakaan kuukauteen. Päikkärit on maksimissaan 45 minuuttia pitkät. En siis edes viitsinyt aloittaa blogijutun kirjoittamista, koska ajattelin etten kuitenkaan ehdi sitä loppuun asti saattaa ja sitten se taas jää tuonne luonnoskansioon, sitä paisuttamaan. Olisin meinaan kirjoittanut eturepusta eli mahasta. Minun mahasta. Ehkä universumi yrittää kertoa minulle ettei se ole kovin hyvä aihe. Sivupalkin kyselykin kertoo, että Kenia ja Mombasa vetää pitemmän korren.

Nyt mun vauva heräs, ihanaihana unenpöpperöinen muru. Viikonloppuja!

Lenkillä

Kerrankin mies sai ikuistettua yhden suhteellisen usein tavattavan lenkkiseuralaisen. Sumea kuva, mutta idea tulee kuitenkin selville. Oryx se siellä huhuilee, ihan nuori sellainen. Koirat ei kuumu näistä isommista eläimistä ollenkaan vaan hyvin nätisti niitä lähestyvät.

Kuva on maanantailta, tänään ei näkynyt edes apinoita, oli ihmeellisen hiljaista. Olen muuten huomannut että vaunuja kun lykkii pehmeällä alustalla niin ihan jo kävely käy hyvästä treenistä. Jokohan sitä huomenna saisi kirjoitettua eturepun tilasta, varsinkin kun sen nyt noin julkisesti vielä esittelen.

Pienoinen huutelee yläkerrasta siihen ääneen, että maitonälkä on. Hyvää yötä!

Ihan tavallinen maanantai

En muista onko maanantai aiheuttanut minulle silloin joskus ennen muuttoa Suomesta sen enempää ahdistusta. Nykyään ainakin tykkään, uuden alku, uusi mahdollisuus. Tänään mielessä kuplii. Poreilee hyvällä tavalla, monen monta ideaa, kiitollisiakin ajatuksia.

Viime viikkoja on varjostanut väsymys, kokonaisvaltainen. Pää on ollut ihan kohmeessa, kroppa nuutunut, silmien alla mustat pussit ja käteen kiinni kasvanut kahvimuki eiku vauva. Joka tapauksessa nyt olen alkanut ymmärtämään sitä puhetta vauvavuoden raskaudesta. Onhan tämä niin helkutan raskasta, kun ei tuo Hippunen nuku. Tai nukkuu se pienissä pätkissä. Päivisin puolen tunnin unia ja öisin katkonaisesti, heräten välillä kymmenenkin kertaa. Syitä on haettu ja apua on saatu moneltakin taholta, kiitos siitä! Muutama viime yö on mennyt lupaavasti muutamalla heräämisellä. Voi sitä autuuden tunnetta, kun saa nukkua kolme tuntia heräämättä. Itse ajattelen, että suurin syy huonolla nukkumiselle on vatsavaivat, hampaat ja se kun ollaan oltu ihan liikaa reissussa. Marraskuun alulle suunniteltu lomamatka on peruttu. Nyt pysytään kotona ja nukutaan. Ja odotetaan Hipun isovanhempia joululle ja tammikuulle. Autuaaksi tekee nimittäin myös se, että seuraa perheistä on tiedossa kuukaudeksi, auttavia käsiä ja tietotaitoa, ikuisuuden kestäviä hermoja, koska kyseessä on lapsenlapsi.

Meidän pieni mies on kehittynyt kuukauden sisällä ihan valtavan paljon. Hippu on ihan mukana jutuissa, seuraa aktiivisesti ja ottaa jo kontaktia koiriinkin, vetää korvista ja viiksikarvoista. Kumpaakaan koiraa se ei vielä ole haitannut, pikemminkin ne tuntuvat tulevan ihan tarkoituksella kuonon kanssa lähelle. Koirat eivät vieläkään lähesty Hippua ellen minä tai mies ole siinä vieressä. Vieraiden kohdalla on pientä suojelua havaittavissa, koirat seuraavat hyvin tarkasti mitä vieraat puuhaavat ja muutaman kerran Mara on työntänyt itsensä vauvan ja vieraan väliin, ihan silleen ystävälliseen sävyyn häntä heiluen. Hippunen on jo ehkä kolme viikkoa kääntynyt sujuvasti selältä vatsalleen ja muutaman kerran takas selälleen, istumaan on kova hinku ja suu pysyy tyytyväisellä hymyllä, kun Hipun auttaa istumaan. Vatsallaan ollessa peppua heilutellaan kovasti ja nostetaan ylös. Ihan pian tuo poikanen alkaa kyllä liikkua.

Paino on pysynyt aika samana jo jonkin aikaa, ihan vähän vain nousten. Kunnioitettavat mitat ovat nimittäin jo 8,7kg ja 70 cm. Ikää tänään on 4,5 kuukautta. Muutakin kuin maitoa on Hippunen maistellut muutaman viikon ajan. Kaikki tuntuu maistuvan, banaani, luumu ja mango hedelmistä. Peruna, porkkana, kurpitsa ja kesäkurpitsa katoavat suuhun hetkessä. Hippunen osallistuu kovasti syömiseen, miehelle se sotku on aika kova paikka ja minusta se taas on hauskaa. Odotan innolla, että saamme syöttötuolin jostain ja Hippu pääsee ihan oikeasti pöydän ääreen syömään.

Tietääkö sen jostain kun hampaita on tulossa? Onko siihen joku varma merkki? Olevinaan tunnen kuinka ikenien alta tuntuu jo terävät pikkuhampaat niin ala -kuin yläleuassa, viime ilta meni nyrkkiä epätoivoisesti suuhun sovittaessa kunnes tajuttiin antaa purulelu, joka helpotti oloa nopeasti.

Elämäni on siis ihan vauvaa, hyvä niin. Niin kai sen pitääkin olla. Vaikka siis kaikki kommunikointi ja toisten ihmisten kuulumiset ovat alkaneet kiinnostaa ihan vietävästi, lyhyetkin ajatuspaot vauvamaailmasta tuntuu niin hyvältä ja saa jaksamaan uudella energialla, toisaalta en itse ole panostanut yhtään sosialisoimiseen, aloitekyvyttömyys vaivaa big time.

Vauvamaailmaa on alkanut sekoittaa työ. Minun työ, ihan omassa ammatissani. Ihan mahtavaa. Yhden kuntoutujan voimin, intensiivisen kuntoutuksen voimin. Mielessä kuplii monia ideoita nimenomaan työhön liittyen. Muutama asiakas kerrallaan, miksei jos aikataulut saa vain kaikille sopiviksi?

Olen myös antanut itselleni luvan tehdä tästä kodistamme viihtyisämmän. Makuuhuoneemme on talon ainut huone missä oikeastaan terassin lisäksi viihdyn. Miksi pitää kamalaa mattoa lattialla, kun joka kerta kun sen näkee tulee hieman negatiivinen olo? Olen ennen ajatellut etten voi olla niin pikkumainen, että annan mokomien leopardipilkkujen haitata olemistani, mutta kun taidan olla. Vihaan noita hemmetin isoja eläinkuoseja mitä tämä talo on pullollaan mattojen muodossa. Ongelmana on vain ollut se, että mitä siihen maton tilalle laittaisi. Nakumatt ei tarjoa tähän ratkaisua. (Nakumatt = kenialainen supermarketti.)

Vaunuista alkoi just kuulua pientä kissan vininää, mikä voimistuu ihan just. Pitää mennä.

ps. vastatkaa sivupalkin kyselyyn. poliisi valvoo. eilen 180 lukijasta vain alle 20 painoi nappia, grrr.

Minä kysyn, vastaa sinä.

Tuossa sivussa, ihan oikeassa yläreunassa on kysely, vastaa siihen pliis. Olisi kiva kuulla mikä siellä ruudun toisella puolella kiinnostaa ja jos ei mikään noista neljästä osu kohdalleen ja silti vaan jaksat lukea blogiani niin jätä kommenttilootaan toiveesi.

Minä kiitän ja vetäydyn makkariin katsomaan Greyn anatomiaa ja syömään Fazerin viimeistä sinistä. Voitteko kuvitella, että meillä on ollut suklaata varmaan melkein vuoden päivät koko ajan jääkaapissa, mutta nyt ihan pian se on loppu, finito? Minä en oikein osaa uskoa sitä. Sitä on siis ollut ihan hirmuiset määrät ja aina sitä on tullut lisää, ruisleipäkin on ihan finaalissa vuoden mussuttamisen jälkeen. Eniveis, tämän postauksen tärkein pointti oli tuo kysely eikä meidän suomiherkkujen määrä. Vastatkaa, ihan vaan klikkaat valintaasi ja sitten klikkaat vielä vote. Kiitos.

Msambweni meets Swahili Style II

Saapuessamme tähän kauneuteen oli alla oleva näkymä ensimmäinen, minkä kohtasimme kun autosta nousi ylös ja käteensä sai raikkaat eukalyptykseltä tuoksuvat pyyhkeet.

Kyseessä on siis Msambwenin päätalo.

Meidän villassamme näytti sitten taas tältä, ei hullumpaa eikä kertakaikkisen mitään valitettavaa, näkymissä.

Tämä kaikki oli vain meille, oma uima-allas, omat auringonottopaikat, omat ruokailutilat, paljon tilaa ja kaikki niin kovin kaunista.

Uima-altaan ja kylpyammeen lisäksi villassa oli poreamme.

Olisin voinut vaan istua pöydän ääressä ja ihastella. Rannalla ei ollut ketään, kaikkialla oli hiljaista vain meri eli elämäänsä.

Muutamat purjeveneet kalastajineen lipuivat ohi.

Aamupala ja laskuvesi.

Joskus mietin haaveillen asumisesta rannalla, voiko merestä saada tarpeekseen? Namibiassa asuimme ihan muutaman talon päässä rannasta ja auringonlaskuista mereen. Täällä olemme asuneet pari kuukautta rannalla ihan alussa, tuijotin merelle päivittäin, makkarimme ikkunasta tulvi valo sisään joka aamu auringon noustessa meren takaa. Se oli kaunista se. Pitäisiköhän alkaa pitää korvat ja silmät auki jos vaikka jostain ilmaantuisi talo rannalta? On meri miljoona kertaa kauniimpaa katsoa kuin harmaa muuri, jonka takana mylvii lehmät ja hulluksi tullut vuohi.