Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

19.3.2012

Sietämätön kuumuus

Viime viikot ja erityisesti viime päivät ovat olleet tuskaisia lämpötilan suhteen. En edes halua tietää mitä lämpömittari näyttää, ihan tarpeeksi on se, että hiki valuu koko ajan. Iho on nihkeä ja tuntuu kuin sisuskalut ja varsinkin pää kiehuvat. Istua voin paikallani tavallisessa tuolissa maksimissaan puolisen tuntia ja sen jälkeen jalkoja pakottaa niin paljon, että ne on saatava ylös. Eikä tämä olo kai tästä iha heti helpota. Joko Hipun syntymä tai ilmojen viilentyminen ratkaisee tilanteen. Kumpaankin on vielä viikkoja jäljellä monen monta. Toivon niin, että sateet alkaisivat.

Kaksplussan nettisivut tietää kertoa, että raskausviikolla 31 vauva painaa keskimäärin 1,6 kiloa ja on noin 36 senttiä pitkä. Tila kohdussa alkaa käydä pieneksi, jonka vuoksi potkut ja nyrkkeilyt, venyttelyt, hikka ja nikottelut tuntuvat entistä selkeämmin. En voi kuin yhtyä tuohon. Launtana meidän Hippunen ei tuntunut lepäävän ollenkaan. Koko päivän oli semmoinen möyrintä ja temppuilu päällä, että minun kylki oli illalla jo oikeasti iha kipeä ja hellänä kaikesta siitä monotuksesta. Mietin mielessäni, että jos tämä jo tekee kipeää niin miten ikinä pystyn ottamaan synnytykseen liittyvän kivun vastaan.

Maanantaiaamu alkoi niin kuin mikä tahansa arkiaamu, aamujoogalla, kylmällä suihkulla ja aamiaisella. Kello yhteentoista mennessä haluaisin jo mennä takaisin suihkuun. Mombasaan ei kannata matkustaa maalis-huhtikuussa, kuuma täällä on ympäri vuoden, mutta nyt on ihan liian kuuma. Reilu vuosi sitten Mombasaan muuttaessamme ihmettelin kuinka täällä voi olla näin kuuma, viime syksynä aloin uskomaan, että olen vihdoin tottunut tähän kuumuuteen, tammikuussa ihmettelin, että kuinka täällä ei ole tukahduttavaa, mutta maaliskuun kolkutellessa alkoi hiki taas virtaamaan ja oli vain todettava, että nyt eletään vuoden kuuminta aikaa. Ihan niin kuin tässä mahapatterissani ei olisi jo tarpeeksi.

Valitinko tarpeeksi? Tuliko varmasti kaikille selväksi, että minulla on kuuma?

2 kommenttia:

Kaarina kirjoitti...

Ainakin oma kokemus synnytyskivun siedosta oli sellainen, että siinä loppumetreillä, viimeisellä parilla viikolla, olo on kaikinpuolin niin tuskainen sen ison mahan takia, että synnytystä odottaa niin kovasti, että ihan mielellään ottaa sitten ne synnytyskivut vastaan, kun tietää, että sitten pääsee siitä isosta mahasta ja sen aiheuttamista vaivoista eroon. :) Ja synnytyskipu kuitenkin on sellaista "hyvää" kipua; sillä on tarkoitus, sen tietää loppuvan heti vauvan synnyttyä, ja siitä seuraa palkinto. Siksikin sen pystyy sietämään erilailla kuin monet muut kivut.

jenni kirjoitti...

Hei, samoilla mietteillä menen minäkin, ainakin vielä tässä vaiheessa. Uskon vakaasti siihen, että "synnytyskipu" on aivan omanlaistansa ja sillä on tosiaan tehtävänsä ja selvät syynsä. Mutta vielä en osaa sen enempää sanoa, kun on se kokemus vielä edessä päin. Suomessa ollessa osallistuin luonnonmukaisen synnyttämisen kurssille ja se lievensi ainakin pelkoa ja antoi täysin uudenlaisen näkökulman, mistä en ollut mitenkään ollut edes tietoinen ennen. Kurssi oli siis mieleinen ja tuli tarpeeseen.