Uuden lukijan kommentista noussut aihe on mielenkiintoinen. Pelko. Ennen Namibiaan muuttamista minuakin pelotti ihan hirmuisesti, lähinnä kaikki. Ensimmäisinä päivinä Kapkaupungissa, kun koko elomme tällä mantereella alkoi, en uskaltanut liikkua hotellin ulkopuolella yksin ollenkaan. Olinhan kuullut kuinka siellä murhataan, raiskataan ja ryöstetään ihmisiä. Kun sitten uskaltauduin kadulle, painoin laukun tiukasti vatsaa vasten eikä siellä laukussa varmaan ollut kuin kaikkein välttämättömin, ja lähdin joka suuntaan pälyillen nopeasti harppomaan kohti päämäärääni.
Namibiassa ensimmäiset päivät sujuivat koomisesti nekin. Tuuletin uutta kotiamme niin, että valvoin ikkunan vieressä ettei kukaan tule siitä sisään. Siirryin seuraavan huoneeseen ja tein saman kunnes koko talo oli tuuletettu, kehnosti tosin.
Melko pian Kapissa tajusin, että suurin osa keskustan ja rannan aluetta ovat turvallisia liikkua päiväsaikaan ja että ne pelottavat murhapaikat ovat siellä minne minä tuskin koskaan eksyisin. Köyhistä köyhimmissä townshipeissä, surullista ja totta. Pelko jäi muistoksi.
Namibiassa pelko lientyi vielä nopeammin. Asuinalueemme vierestä kulki tasan yksi tie, tie, joka oli tyhjää täynnä seuraaviin kaupunkeihin. Pahan yrittäjille ei voisi käydä hyvin, koska pakenemisreittejä ei olisi kuin tuo yksi. Niin ja muutenkin, ei se vaan sopinut siihen hiekkadyyni ja valtameri-idylliin. Tiedon karttuessa tuli myös selväksi, että Namibiassa on vähemmän rikollisuutta kuin esimerkiksi Suomessa ja siitäkin suurin osa pääkaupungissa.
Noiden haparoivien ensiaskeleiden jälkeen en ole pelännyt, en ole osannut. Olen toki pelännyt henkeni edestä muutaman hullun kuskin kyydissä, ja silloin kun tapasin sarvikuonot ekaa kertaa, mutta en siinä mielessä että turvallisuuttani olisi uhattu väkivalloin. Namibiassa taudit (malaria, kulkutaudit, dengue ym) eivät juurikaan esiinny ja rannikon sää oli mitä mainioin noin helposti tarttuvia tauteja ajatellen, ne ei siinä ilmastossa juurikaan viihtyneet. Toki HIV on todellinen, mutta senkin voi omalla käytöksellään torjua.
Keniassa en ole kertaakaan tuntenut turvallisuuteni olleen uhattuna. Yksi täysin holtiton ilta on tullut vietettyä Nairobissa, mutta luojan kiitos mitään ei tapahtunut. Omalla käytöksellään voi vaikuttaa niin paljon, vaikka toki paljon pahaa tapahtuu ilman, että olisi itse siihen suotuisasti vaikuttanut. Keniaan muuttaessa luin lähetystön matkustajatiedotteen, jossa teksti on erittäin kovaa, mutta myös totta. Joka viikko täällä kuulee, että joku on ryöstetty tai jotain pahaa on sattunut. Al Shabaab tuossa naapurimaassa on täyttä totta, ihmisten eriarvoisuus on täällä hyvin räikeää, demokratiasta tai mistään tasa-arvosta ei voi puhua, syitä järjettömille teoille ei ole haettava kaukaa. Ne on kaikki ihan tässä ympärillä.
Keniassa minua eniten on hirvittänyt nimenomaan terveyteen liittyvät seikat. Eilen facebookkiin oli joku linkannut, että vitutukseen voi kuolla, jopa 15 vuotta se voi lyhentää elinikää. Mitenkähän vitutuksen kesto korreloi tuohon eliniän lyhenemiseen? Koska jos jossain niin täällä Keniassa minua on vituttanut...
Joka tapauksessa täällä terveysseikat ovat olleet enemmän huolenaiheena. Ameebat, keltakuume, malaria, aivokalvontulehdus jne.. ovat täyttä totta. Täyttä totta on myös se, että vaikka noihin kaikkiin plus lukuisiin muihin hyvin tavallisiin sairauksiin on olemassa hoito, mutta ei ole ammattitaitoa diagnosoida niitä sairauksia. Se on pelottavaa.
Siltikin kaikesta pelosta kenialaista terveydenhuoltoa kohtaan synnytän täällä. Minusta on myös jotenkin turha lähteä lietsomaan pelkoa liikaa. Synnytys ei sairaus, se on kai yksi luonnollisimmasta asioista mitä naiselle tapahtuu ja haluan ajatella sitä niin. Tottakai siihen liittyy riskejä, komplikaatioiden uhkia, mutta mihinkä elämässä ei liittyisi? Olen hakeutunut parhaimpaan mahdolliseen paikkaan Mombasassa ja minun ei auta kuin luottaa siihen, että synnytän vauvan siellä tavalla tai toisella. (no niin, sainhan minä vauvajuttua mukaan tähänkin.)
Summa summarun: pelko taitaa usein syntyä tuntemattomasta, uhasta, mitä ei ehkä ole olemassakaan. Parasta mitä sille voi tehdä on katkaista siltä siivet. Niin ja käyttää sitä järkeä, kun liikkuu missä liikkuukaan.
ps. pitänee vielä mainita, että olen aina ollut tosi pelokas. Minua on pelottanut nukkua yksin pimeässä, kävellä yksin illalla ulkona, käydä vessassa keskellä yötä. Nämä kaikki pelot jäivät Suomeen, kun sieltä muutimme. Enkä ole koskaan oikein osanut itselleni selittää, että miksi ne sillä lailla katosivat yhtäkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti