Meidän arki ja uudet jutut

Mies käy töissä maanantaista perjantaihin, kahdeksan tuntia kerrallaan. Hippu käy hoidossa 11 päivää kuukaudessa. Minä olen ollut taas kotona elokuusta asti. Vauva on reilun viisi viikkoa, päiväagendansa muodostuu pitkälti nukkumisesta, syömisestä, kakkaamisesta, mahavaivoista ja itkusta. Minä sompaan tässä kaiken keskellä ja välillä. Suhteellisen kiireettömästi ja hitaasti. Tiukasti pidän kiinni siitä, että aamulla harjaan hampaat ja hiukset, puen vaatteet ja syön aamupalan.

Hippu viihtyy hoidossa, tosin viime päivinä on ilmennyt pienoista kapinaa aamuisin, ehkä se on asiaankuuluvaa tässä vaiheessa elämää. Perhepäivähoito on osoittautunut oikein hyväksi, siellä neljä poikaa kirmaa päivät, syö ja nukkuu hyvin. Päivisin on paljon ulkoilua, kerran viikossa eväsretki, yksi aamupäivä kerhojuttuja seurakuntatalolla, pari aamua monitoimitalon salissa jumppaa ja voimistelujuttuja. Hippu kertoo reippaasti aina hoitopäivän jälkeen syöneensä joko vispipuuroa tai pannukakkua,  vaikka todellisuus olisi jotain ihan muuta. Kuukauden päivät meni varmaan niin, että aina oli kuulema ollut vispipuuroa ja sitä olisi tarvinnut myös kotona saada.

Uusia juttuja suomalaisessa vauva-arjessa on esimerkiksi neuvolakäynnit ja tarkka kasvun seuraaminen sekä ulkona nukuttaminen. Neuvolakäynneistä tykkään, meillä on oikein mukavat ja pätevät neuvolan tädit, niin äitiys -kuin lapsineuvolan puolella. Neuvola on kätevästi kotikadullamme parin minuutin kävelymatkan päässä.

Tänään olen ajatellut aloittaa ulkona nukkumisen opettelun. Opettelua se lienee lähinnä minulle. Vauva meni 20 minuuttia sitten vaunuihin takapihalle valvovan silmäni alle itkuhälyttimen kera. Minua kauhistuttaa ulkona nukkumisessa oravat sekä kylmettyminen. Miten tiedän ettei vauva tukahdu kuumuuteen tai kylmety? Toistaiseksi vaununukkuminen tuntuu sujuvan hyvin, sinne vauva jäi silmät auki katselemaan ja seuraavan kerran käydessäni nukkui jo untaan. Sisällä päiväsaikaan unet ovat kovin katkonaisia ja muualla kuin sylissä ei nukuta. Kauppareissut ja lenkit vauva taas nukkuu alusta loppuun. Tuntuu, että mitä enemmän meteliä sen parempi nukkua.

Oravia vastaan pitänee kaivaa hyttysverkko esille. Tosin ei niitä oravia ole enää paljoa näkynyt, koirat ovat karkottaneet niin oravat kuin ennen pihoilla kävelleet kissatkin.

Vauva hieman heräsi äsken, täsmällisesti 45 minuutin unen jälkeen. Jos muistan oikein niin vauvat nukkuvat ns.lyhyemmissä sykleissä kuin aikuiset, havahtuminen unesta tulee juuri 45 minuutin välein ja sen jälkeen vaihtoehtoina on joko uudelleen nukahtaminen itse, autettuna tai herääminen. Tällä kertaa vaunujen hytkyttely auttoi. Neuvolatäti neuvoi, että kannattaa ihan muutamaksi päiväksi ottaa aikaa tämä vaunuissa nukkumisen taito niin että en lähde lenkille vaan jään tähän kotia, varaan takin ovenpieleen ja kokeilen josko saisin vauvan nukkumaan pari tuntia kerrallansa ulkona. Ettei käy niin, että vauva oppii nukkumaan vaan liikkuvissa vaunuissa ja sitten pian minä kävelen maanisena päivät pitkät ympäri kyliä. (Se kyllä tekisi hyvää näille herkkukiloilleni.)

Arjen haasteita on keksiä joka päivää järkevää ruokaa esikoiselle ja siinä samalla meille aikuisille. Hoitopäivät helpottavat, ei tarvitse keksiä kuin illallinen, mutta ne muut päivät, kun pöydässä on oltava lounasta ja illallista, mieluiten ravitsevaa ja terveellistä ja silti helposti ja nopeasti valmistettavaa. Vaihtelu suotavaa. Samaa ruokaahan me olemme syöneet koko perhe siitä saakka, kun Hippu oli vuoden. Tai samaa ja samaa minä kasviskalaa, mies ja Hippu mitä vain.

Haastavalta on tuntunut löytää vauvalle aikaa, semmoista yhteistä ihanaa tuhina-aikaa, kun voi vaan nuuskutella ja olla lähellä ja ilmeillä. Yhtälailla haluaisin välillä olla vain kahden esikoisen kanssa. Onneksi esikoinen on saanut puuhata ihan kahden isänsä kanssa. Toistaiseksi vauva on soljahtanut luontevasti pikkuveljeksi, vauvaksi perheeseen. Välillä mietin myös, että mistä näitä ajatuksia kumpuaa, että pitää viettää niin ja niin paljon aikaa sen ja sen kanssa tai pilaan lapseni tunne-elämän ja henkisen hyvinvoinnin ainiaaksi. Tottakai lapsen kanssa tulee viettää aikaa ja antaa huomio täysin ilman kaiken maailman datavehkeitä, senhän näkee jo heti lapsestakin kuinka mukavaa se on ja samoin itsestäänkin kuinka paljon siinä oppii lapsestaan ja näkee uusia puolia, mutta myönnettävä on, että jutut lehdissä sinkkosista ja kumppaneista asettaa jonkinlaisia paineita ja pelkoja kuinka olla lastensa kanssa.

Tykkään välillä makustella mainoslausetta "sinun arkesi on jonkun lapsuus", se on niin totta.