Viikko on mennyt ilman roskien poltosta tulevaa savua, kannatti käydä papin juttusilla. Kaksi naapuria on nyt saatu luopumaan roskien poltosta pihoillaan. Hyvä saavutus, taputtelin itseäni olkapäälle vain jotta mieheni voi kertoa minulle, että on saanut valmiiksi jonkinlaisen rummun, jonka sisällä voimme polttaa omia puutarharoskiamme. Rummun idea on se, että sinne saa lämpötilan niin korkeaksi että savua ei juuri synny ja roska palaa myös hyvin nopeasti. Taitaa silti rumpu jäädä käyttämättä.

Puutarhajätettä tulee massiiviset määrät ihan yhdessä viikossa, luonto on täällä elossa koko ajan, puut kukkii taukoamatta, luovat uusia lehtiä samantien kun tiputtavat vanhansa, ruoho kasvaa viikossa polven korkuiseksi, pensasaita on leikattava vähintään kerran kuukaudessa. Kasvu on hurjaa, kompostoinnilla emme mitenkään pysty selättämään jätteestä kuin maksimissaan alle 10% ellemme tekisi koko pihastamme yhtä suurta kompostia. Puutarharitalonmiehemme saakin menemään helposti viisi päivää viikosta puutarhan hoitamiseen.

Viime viikolla hoitokoiriemme omistajat palasivat takaisin Keniaan, toinen rotikka lähti heidän matkaansa. Talo on hiljentynyt huomattavasti, öistä vartiokoiraakaan ei siis enää ole. Toinen rotikka potee vielä murtunutta jalkaansa täällä meidän hoidossa. Murtunut "ranne" on jo kunnossa, mutta lastasta aiheutunut makuuhaava on vielä paranemisvaiheessa. Hildasta onn kuoriutunut katolla kävelijä. Neiti hyppää parvekkeelta katolle ja käy kiertämässä taloa ja tähyilee horisonttiin. Parvekkeet, ikkunat ja ovet ovat kaikki täältä kalteroituja, mutta Hilda on keksinyt, että yksi väli (ehkä noin 12 välistä) parvekkeella on hieman leveämpi kuin loput, juuri Hildalle passeli. Siitä Hilda sitten loikkaa aina menemään kun tilaisuus koittaa.


Minä olen jumpannut ahkerasti, pidän edelleen kavereilleni kolme kertaa viikossa jumppaa ja kaksi muuta arkiaamua joogaan. Aamuisin noustaan viimeistään seitsemältä ja iltaisin minua ei näe hereillä enää kymmenen jälkeen. Paatunut kolmekymppinen.

Elämä menee täällä pitkälti omalla painollaan, viikot vilahtavat ohitse ja tuntuu uskomattomalta ajatella, että olemme olleet Keniassa jo kahdeksan kuukautta. Tänään lähden illalla miehen kanssa yhden yön reissulle Nairobiin, mies palaveriin ja minä hakemaan uutta passiani, jonka myötä on pakko alkaa ihan oikeasti muistamaan mikä on virallinen sukunimeni nykyään.