Aamulla mantran tavoin hoettu ”tästä tulee hyvä päivä”
yrittää sinnikkäästi pitää vielä pintansa, vaikka heti alakertaan tultuani näin
nettimodeemin plinkuttavan kirottua oranssista virhekoodiaan. Soitto
AccesKenyaan ja ikävät uutiset, se nettimasto, joka kaatui lauantaina on taas
vioittunut. Alkaako maailmankaikkeus antaa takaisin Kenialle,niitähän nämä
sähkö – ja nettiongelmat eniten koskettavat, jotka täällä eniten pahaa saavat
aikaan.
Aamu tuli sateen rummuttamana, oikein monta tuntia.
Tänään piti olla minun päiväni. Ja tulee olemaankin. Tänään minulla alkaa
äitiysloma (saa soittaa fanfaareja ja onnitella). Virallinen, Suomen Kelan
tunnustama. Olen ladannut päivään paljon odotuksia. Päivästä piti tulla
vertauskuvallinen sille miten äitiysloma sujuu.
Tilanne tällä hetkellä:
Vituttaa niin paljon, että järki jätti. Taas. Mikään ei
huvita. Asenneongelmani on venynyt liian pitkälle, en tiedä enää kuinka saada
se entisiin mittoihinsa. Olen kärttyinen. Ilmeisen mukavia hetkiä on siis
tiedossa.
Ehkä pelastusköyteni on se, että tuijotan Marttia silmiin.
Tai se, että Hippusen synnyttyä kaikki heittää niin suuren
häränpyllyn, että minua ei kiinnosta internetti eikä mikään muukaan. Ehkä
sukellan sitten täysillä sinne äitipumpuliin ja unohdan muun maailman.
Mutta kun olisi niin kivaa pysyä edes jotenkin mukana tässä
maailman menossa.
Auttaisikohan lempikahvilan mantelicroissant? Ei se kai
ainakaan voi pahentaa tilannetta ja sitä paitsi olen kieltäytynyt siitä
herkusta jo ainakin kolme viikkoa. Tosin niiden saanti siinä kahvilassa on
erittäin epävarmaa ja en tiedä kestäisinkö pettymystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti