Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

24.4.2012

Matata matatu = Ongelmana matatu

Esitellään ihan ensin Mombasan yleisimmät kulkuvälineet. Niitä on kuutta eri sorttia. Henkilöauto, taksi, kolmantena matatu (vanha hiace eli pakettiauto, jossa on 14 istumapaikkaa), pikipiki (moottoripyörätaksi), tuktuk ja viimeisenä bodaboda (polkupyörätaksi).

Sitten varoitus: sisältää hyvin runsaasti stereotypisoimista, käytä harkintaasi lukiessa, kuvaukset omista tuntemuksistani ovat kuitenkin täyttä totta ja aika pehmeällä kädellä kirjoitettu.

Jos Pohjolassa on tapana lämmitellä puhekumppania säästä haastelemalla niin täällä hyvin nopeasti yhteisen sävelen löytää liikenteestä puhumalla, erityisesti toisten länkkäreiden kanssa. Keskustelut eivät tosin yleensä jää kovin rauhallisiksi vaan pian huomaa huutavansa kiukkuisena, puivansa nyrkkiä ja viimeisenä tunnustavansa pimeimmät pelkonsa. Luulin aluksi olevani yksin pelkoni kanssa, mutta nyt tiedän paremmin. Lähes jokainen jakaa tuon saman pelon.




Pelko siitä, että milloin pimahtaa. Milloin ei vaan enää malta istua ratin takana ja kiroilla ikkunat suljettuina, puida nyrkkiä ja näyttää keskaria auton suojassa? Milloin ryntää kadulle ja käy muiden kimppuun, niin fyysisesti kuin sanallisesti? Toiset kuvittelevat menevänsä mailan kanssa rikkomaan ikkunalasit, joku lyömään suoraan turpaan, yksi ampumaan renkaat rikki, joku potkimaan valot säpäleiksi ja peilit irti. Minä lähinnä näen itseni kiljumassa törkeyksiä ja ravistelemassa kuskia olkapäistä, mutta näen itseni täysin holtittomana, kontrollin käyttäytymiseeni menettäneenä. En olisi ikinä uskonut, että liikenne saa minussa näin suuria tunteita aikaan.

Olen kuullut myös useita tarinoita siitä kuinka on pimahtanut, yksi on mennyt ohjaamaan liikennettä keskellä Nairobin pahinta ruuhkaa, yksi on rikkonut peilit, yksi on pakottanut kuskin matkaansa ja pahoinpidellyt seuraavan mutkan takana.





Raivokohtauksen kohteena on lähes poikkeuksetta matatun tai tuktukin kuljettaja. Mietin usein ajaessani, että kummat räjäyttäisin savuna ilmaan, jos se olisi mahdollista ja vaan toinen pitäisi valita. Mombasan keskustassa valitsisin ehdottomasti tuktukit, meillä päin matatut.

Miksi ne saa henkilöautoilijan raivon valtaan? Siksi, että ne ajavat täysin holtittomasti piittaamatta mistään muusta kuin omasta hiacestaan ja siitä, että se hiace pääsee mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Liian moni ei piittaa autonsa kunnosta, valot eivät toimi, ei edes jarruvalot. Vilkkuja nyt kukaan ei käytä muutenkaan. Autot pysähtyvät juuri sinne minne asiakas haluaa jäädä tai missä on uusi asiakas eli ihan vaikka keskelle tietä menemättä yhtään sivuun. Todellisia vaaratilanteita tulee eteen jatkuvasti. Se suututtaa kuinka voi olla niin täysin piittaamaton tai sitten tyhmä, kuinka muiden autoilijoiden terveys ja henki on niin halpa. Röyhkeys on sitten se toinen juttu, tungetaan joka väliin ja vähän hipaistaan peilejä siinä samalla, ruuhkassa mennään väkipakolla eteenpäin jne...








Tuktukit on taas tunkijoita, ne tunkee itsensä joka väliin minkä näkevät, muodostavat uusia kaistoja eivätkä väisty millään. Tuktukit myös pitävät hyvin tiiviisti toistensa puolta. Tuktukkien materiaali on jotain erityisen kestävää. Harvemmin näkee kovin lommoisia tuktukkeja, jos semmoisen kanssa törmää niin autoon tulee lommo, mutta tuktukille ei käy mitään. Oletan, että juuri tästä syystä tuktuk-kuskit ovat erityisen välinpitämättömiä.




Ihmishenki on niin kovin arvottoman tuntuinen täällä, kukaan ei piittaa muusta kuin siitä, että itse selviää eteenpäin ja senkin voi tehdä toisen kustannuksella. Se kai se perimmäinen syy on siihen, että minä raivostun. Liikenne on esimerkki siitä miten tämä yhteiskunta toimii, jyräämällä välinpitämättömästi eteenpäin.

Mitä sinä ajattelet kuskista, joka pimeällä ajaa pitkät päällä vastaan? Täällä se on ihan normikäytäntö ajaa vastaan sekä ajaa perässä pitkät päällä.


Kummallista kyllä raivon partaalle joutuu yleensä vain silloin kun on itse kuskina, apukuskin puolella helpottaa jo huomattavasti. Yksin autoillessa raivokäyrä nousee potenssiin sata.

Toisaalta taas minua kiehtoisi ihan hirmuisesti mennä päiväksi mukaan matatukuskin työtä seuraamaan. Sen on pakko olla hektistä, täynnä kiirettä ja odottamattomia tilanteita. Poliiseja pitää lahjoa, jotta saa jatkaa tien päällä ja jokainen asiakas on rahaa. Vielä kun joku kertoisi kuinka esimerkiksi bensaa voi säästää ihan sitä ajotyyliä muuttamalla.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Liikenteessä hermostumalla ei voi voittaa !

T : Isi

Anonyymi kirjoitti...

Ei ehkä voittaa, mutta turpiinvetoa voi koittaa!

jenni kirjoitti...

Eipä niin hermostumalla voi voittaa, mutta ei sitä aina tarttekaan voittaa, jos voi koittaa turpiinvetoa :). Ei kai, mutta haluaisinpa nähdä Isi sinut täällä rauhallisena ratin takana!