Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

12.4.2012

Tsunamin jälkipuintia

Kuumuuskoomasta herätessäni eilen iltapäivällä säpsähdin yllättävän nopeasti hereille iltalehtien kirkuvien tsunamiotsikoiden ansiosta. Ensimmäisenä tuli mieleen hyvä ystäväni, joka on parhaillaan Thaimaassa lomailemassa. Nopea vilkaisu facebookkiin kaverin sivulle ja huomioni kiinnittyi siihen kuinka moni sinne oli jo ehtinyt jättää ystävälleni viestin tsunamista. Itse ajattelin turvautua puhelimeen ja laitoin viestin. Tuntuu hieman oudolta luottaa siihen, että Thaimassa lomaileva olisi aina netin äärellä, ainakaan hätätilanteessa.

Tuossa vaiheessa siis tsunamia vielä odotettiin tulevaksi.

Meni tunti ja vaaran sanottiin olevan ohi Thaimaan rannalla.

Meni puoli tuntia ja mombasalainen kaverini postasi faceen, että kello 20.06 odotetaan tsunamin iskevän Kenian rannalle.

Yksi kenialainen sanomalehti oli uutisoinut aiheesta nettisivuilleen, hallitus oli antanut määräyksen tyhjentää rannat ja kutsua kalastajat takaisin mereltä. Siinä kaikki. BBC:n nettisivuillakin oli asiasta maininta, mutta mitään paikallista luotettavaa tietolähdettä en asiasta löytänyt. Lähdimme miehen kanssa lenkille, mutta sään muuttuessa erittäin tuuliseksi meni minulla hermo jatkuvasti puista tippuviin käpyihin. Ne sattuvat tippuessaan kymmenestä metristä. Taivas pimeni viiden jälkeen pilvien kerääntyessä Mombasan ylle, tuuli voimistui ja meri kohisi kovaa. Tunnelma alkoi siis olla aika jännittävä.

Vihdoin maikkarin seitsemän uutiset toivat helpotuksen, tsunamivaara on peruttu Intian valtamerellä.

Lievää hermostuneisuutta oli ilmassa, luotettavaa tietoa aiheesta oli vaikea löytää, kenialaiset viestimet eivät tuntuneet reagoivan asiaan mitenkään, ainakaan netissä, sen yhden sanomalehden sivuille ei päivitetty enää uutta tietoa kuin vasta tänä aamuna.

Olihan se suurlähetystökin meitä muistanut lähettämällä sähköpostia tsunamista, ystävällisesti kehoittaen välttämään rannikkoa. Viime vuonna Japanin tsunamin jälkiseurauksena varoitettiin myös itäisen Afrikan rannikkoa olemaan varuillaan, jättiaallon odotettiin iskeytyvän rantaan yöllä kello kolme. Suurlähetystö varoitti tästäkin lähettämällä illalla sähköpostin kello kahdeksan jälkeen. Mitä ihmettä? Jos jotain olisi oikeasti tapahtunut niin olisiko sähköpostin lähettäminen illalla ollut tarpeeksi tehokas varoituskeino? Minä ainakin luin postin vasta seuraavana päivänä. Eikä minun pieneen päähäni ollut edes tullut epäilystä siitä, että Japanin tsunami olisi voinut matkata tänne asti. Tuossa tapauksessa kehno varoitustapa oli vaan hyvä, koska olin silloin yksin kotona, asuimme vielä rantatalossa eikä minulla ollut autoakaan käytössä. Minähän olisin panikoinut koko yön.

Jotenkin sitä vaan kuvittelisi, että Suomen suurlähetystöllä olisi tehokkaampi tapa tavoittaa kansalaisensa, nuo sähköpostien lähettämiset tuntuvat vain käsien pesulta vastuusta. Tottakai meistä jokaisella on vastuu itse itsestään sekä siitä, että seuraamme mitä ympärillä tapahtuu, mutta silti. Tiedottaa nyt vakavista asioista sähköpostitse maassa, jossa sähkökatkot ovat jokapäiväistä todellisuutta ja netin toiminta epävarmaa.

että tämmöistä purnausta tänään.

6 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Heips, yritin kommentoida tätä jo matkalla mutta tuo kännykkä ja kirjoittaminen = hankala yhdistelmä! Itse olen pettynyt ulkoministeriön toimintaan. Tein kerrankin matkustusilmoituksen ja en saanut minkäänlaista informaatiota tilanteesta Thaimaassa. Ihan uteliaisuudesta olisi kiva tietää milloin uhka tai tilanne on tarpeeksi vakava, jotta matkustavaan (tai ulkomailla asuvaan) otetaan yhteyttä? Ilmeisesti maanjäristys, tsunamivaroitus ja evakuointi ei ole tarpeeksi? Ja tosiaan, ensimmäisenä vaaran uhatessa ei tule mieleen etsiä nettikahvilaa, jotta voisi tarkistaa sähköpostit tai facebookin....Minun onneni oli kanssamatkustava, jolla oli pääsy nettiin jonka avulla saimme lisätietoja.Onnea myös siinä, että lähdin Phuketista sattumalta paria tuntia ennen evakuointia! Suurin onni oli toki se, että mitään ei tapahtunut.. silti sydän jätti muutaman lyönnin väliin tuona iltapäivänä.

jenni kirjoitti...

Sun kommentti oli joutunut bloggerin oman sensuurin uhriksi, vapautin sen tänne julkiseksi :) Mutta siis joo ymmärrän täysin turhautumisen ja ihmettelyn, että mikä sitten on sellainen tilanne, että UM ja lähetystöt ottaa välittömästi yhteyttä kansalaisiinsa eikä lähesty vain jäykän byrokraattisesti suojatakseen oman selustansa.

Hanne kirjoitti...

Lähdin tätä ihan mielenkiinnosta Ulkoministeriön kanssa selvittelemään..Ja ilmeisesti Bangkokin Suurlähetystö oli yrittänyt soittaa tai ottaa yhteyttä tekstiviestein heidän tiedossaan oleviin Suomen kansalaisiin. Totta vai tarua? Mutta minun matkustusilmoituksen kanssa oli käynyt inhimillinen erehdys, eikä se ollut koskaan suurlähetystöä tavoittanut...Ulkoministeriöstä se löytyi. Mutta palaute oli varmastikin paikallaan, jotta he voivat tarkastella palvelunsa toimivuutta ja kehittää sitä jatkossa niin, ettei tällaista pääsisi tapahtumaan.

jenni kirjoitti...

Hyvä Hanne!! Mielenkiintoista myös kuinka bloggeri laittaa nämä kommenttisi asiasta odottamaan minun hyväksyntääni. Salaliittoja? Palaute on tosiaan paikallaan ja vastaaviin virheisiin ei mielestäni UM:n kaltaisella taholla ole todellakaan varaa.

Hanne kirjoitti...

Hmm..vainko minun kommentit? Selvä salaliitto ;) Tai bongaisiko "kiellettyjä" sanoja, ulkoministeriö, suurlähetystö...Hassua joka tapauksessa! Mutta juu, ulkoministeriö myönsi puutteellisen järjestelmänsä, joka perustuu manuaaliseen työhön, jolloin myös inhimillisille erehdyksille on tilaa. Kovasti olivat pahoillaan.

jenni kirjoitti...

Juuh, vaan sun kommentti ja nimenomaan vain tässä tekstissä. Ollaan pian varmaan tarkkailussa ja mustalla listalla :)