Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

15.6.2012

Kulttuurieroja synnytysosastolla

Synnytys tapahtui yksityisessä sairaalassa, Mombasa Hospitalissa, joka oli tullut jotakuinkin tutuksi jo raskausaikana, koska lääkärini vastaanotto sijaitsee siellä. Kävin myös siellä synnytysvalmennuksessa ihan itse synnytysosastolla. En ole kartalla juuri ollenkaan suomenkielisistä termeistä eri sairaalan osastoille, täällä osaston nimi on maternity ward eli äitiysosasto. Ehkä se jo kertoo pienen vihjeen siitä kuinka sukupuolittunutta toiminta siellä on.

Olin huolella valmistanut sairaalan henkilökunnalle listan, missä kerroin eri toiveistani itse synnyttämisestä kuin ihan itse osastolla olemisesta ja vauvan hoidosta. Yksityisessä sairaalassa ollessa olin tietysti maksava asiakas (eli toiveitani voisi olettaa kuunneltavan) sen potilaana olemisen ohella. Synnytysvalmennuksessa minua kehoitettiin kirjoittamaan tuo ns.toivelista. Lista oli koko ajan potilaskortissani ja yksi hoitaja kävi sen kanssani ihan läpikin.

Meille tärkeitä asioita listassa olivat mm. se, että mieheni saa pestä vauvan tai olla ainakin mukana ensimmäisessä kylvyssä ja se, että vauvaa ei viedä meiltä pois missään vaiheessa ellei kyseessä ole hätätilanne. Toivoimme myös mahdollisuutta, että isä saa leikata napanuoren.

Toiveet, joihin mieheni liittyi olivat sairaalalle liikaa, isän ei kuulu osallistua lapsenhoitoon eikä häntä siihen ainakaan rohkaista. Huone / osasto missä vauvat olivat ilman äitejään oli kielletty täysin iseiltä, sinne oli sisäänpääsy vain äideillä. Siis se osasto missä vauvat tutkitaan, pestään, jossa ne ovat jos vanhempi tarvitsee lepoa.

Hippusen synnyttyä leikkaussalissa hänet kärrättiin pikapikaa tuonne yllämainittuun nurseryyn. Mies käveli sinne vauvan rinnalla, mutta nurseryn ovella pääsy kiellettiin sisään. Mies odotti ulkopuolella kuunnellen pikkuisen itkua. Onneksi sentään antoivat vauvan isälle pesun jälkeen eivätkä jättäneet nurseryyn odottamaan minun tokenemistani leikkaussalista.

Mies oppi nopeasti kuinka nostaa ja hoitaa vauvaa. Minä olin täysin vuoteenoma ensimmäisen vuorokauden ajan Hipun syntymästä. Toisena päivänä hoitajat tulivat hakemaan vauvaa pesulle. Minä sanoin, että joo jos opetatte samalle miehelleni kuinka se tehdään. Tuolloin vasta sain tietää miesten porttikiellosta nurseryyn. Hoitaja kieltäytyi ja sanoi palaavansa asiaan. Seuraavaksi tuli yksi osaston vanhimmista ja pelottavimman näköisistä hoitajista ja sanoi meille ottavansa nyt vauvan pesulle. Minä kieltäydyin jos mies ei saa tulla mukaan. Vaadin, että meille täytyy opettaa kuinka vauva pestään ja vetosin omaan tilaani, jossa en vauvaa vielä pystynyt nostelemaan ja tulemaan mukaan nurseryyn. Vihaisena hoitaja poistui ja hetken päästä tuli kolmas hoitaja kertomaan miten kannattaa pesu suorittaa huoneessa.

Minä en mistään hinnasta olisi antanut Hippusta yksin yhdellekään hoitajalle tai lääkärille ilman meidän jommankumman seuraa. Rokotuksia antaessa hitaasti laahustin Hippua sairaalasängyssä työntäen nurseryyn. Vanha ja vihainen hoitaja ei auttanut edes avaamaalla ovia, ei edes katsonut päin tai tervehtinyt.

Muutama hoitaja kävi kertomassa minulle kuinka ovat todella onnellisia minun ja vauvan puolesta, koska mieheni on niin osallistuva ja osaa vaihtaa vaipan. Yksi näistä hoitajista myös vinkkasi minulle ensimmäisenä sairaalailtana, että kannattaa tuoda oma vanna sairaalaan. En ymmärtänyt miksi, mutta myöhemmin se selvisi. Sen oman vannan avulla saimme Hipun kylvetettyä omassa huoneessamme. (mies ei muuten ollut aiemmin kuullut sanaa vanna, laittoi sen rumalta kuulostavien sanojen koriin, kuulema menee samaan sarjaa kuin savolaisen suusta sanottuna kutsua eli kuttua).

Mieheen ei muutenkaan juuri kiinnitetty sairaalassa huomiota, kaikki puhe oli minulle suunnattu, vaikka useampana hetkenä en ollut millään tapaa valmis sitä ymmärtämään taikka sisäistämään. Hienoa sentään oli se, että maksavana asiakkaana meillä oli miehelle "sänky" huoneessa.

Ymmärrän toki, että kohdallamme ei tehty poikkeusta, koska sairaalan säännöt ovat mitä ovat. Ehkä paikallaan olisi kuitenkin niiden päivittäminen nykyaikaan. Puhumattakaan siitä ristiriidasta, että kyseinen pulju tarjoaa Lamaze-tunteja ja synnytyksistä yli puolet hoituu sektioilla.

4 kommenttia:

Miltsu kirjoitti...

Ihan käsittämätöntä että just nykyäänkin ollaan noin vanhanaikaisia mitä tulee miehiin ja lapsiin. Ihan kuin ne olis jotain alkukantaisia luolamiehiä...

jenni kirjoitti...

Niin, se on tämä täysin erilainen ympäristö, miehen ja naisen roolit ja se kuinka niitä rajoja ollaan vasta pienin askelin ylittämässä. Heh, ja aika alkukantaisen vihaiseksi / päättäväiseksi minäkin tulin, kun hoitaja yritti viedä vauvaani pois.

Anniina kirjoitti...

Todella mielenkiintosta! Mikä on lamaze? Entä vanna? Ilmeisesti amme? :) meillä on ollu vauvat ja synnytys kovana puheenaiheena töissä kahvihuoneessa muutaman ollessa raskaana. Useat kysyvät miten minä synnyttäisin the natural way or. En ole sitä oikeastaan ikinä miettiny, varmaan siksi että Suomessa sitä ei ole kukaan koskaan kysynyt, jotenkin itsestään selvää että se lapsi tulee ulos niinkuin 'pitääkin' ellei ole joku hätä :D Mutta täällä myös ilmeisesti ainakin yksityisissä naiset valitsevat useammin sektiolla synnytyksen (en kyllä tiedä miten tuo oikein sanotaan).

jenni kirjoitti...

Lamaze on tietynlainen lähestymistapa koko raskautta ja synnytystä kohtaan, hyvin luonnonmukainen, naisen kehoon luottava ja ilman medikalisoivaa ajattelua. Vanna on amme, juu! Tuo on niin surullista kuulla, että yksityisillä sektion on yleisempää. Se on niin väärin, prkleen ahneet lääkärit ja meidän kummallinen lääkäripelko.