Peikkopojan tukka on kampaamatta, uni silti vaan maittaa. Aamupäivän lempiasennossa pylly hieman pystyssä, polvet vatsan alla.
Eilen Hippunen osoitti meille myös sen, että ei se elämä ole aina yhtä juhlaa. Reilun viiden tunnin valvominen teki pienen herran väsyneeksi, vatsa taisi vaivata. Olo oli neuvoton, illan hämärät tunnit vasta tyynnyttivät pienen vatsan ja mielen.
Kuukausi on ollut täynnä kasvamista, ihastelua ja pieniä askeleita vanhemmuuden tiellä.
Olen ollut täysin vauvan pauloissa, mutta silti olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että en ihan täysin muutu kotimuumioksi. Ensi viikolla Mombasassa asustaa jo yksi hyvä ystäväni ja meidänkin elämänpiiri alkaa taas laajeta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti