Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

22.6.2012

Peikkoseni kanssa aamulla

Tottahan se on, että voisin vain katsella Hippua maailmantappiin asti, kaikkia pieniä yksityiskohtia. Ensimmäinen asia mitä hämmästelin sairaalassa Hippusen ensi kertaa nähtyäni olivat korvat, kuinka valmiit ja tarkat ne olivatkaan, jokainen poimu näytti sille kuinka se on valmiina kohtaamaan maailman äänet. Vauvan iho tuntui myös pehmeämmältä kuin ikinä aiemmin mikään muu.


Tämän aamun pelastus oli vatsallamakuu, yön aikana mahavaivat tuntuvat kerääntyvän ja aamuisin parannellaan sitten mahaa.


Viime sunnuntaina laitoimme Hipun sängyn jatkeeksi omallemme ja niin poika muutti omaan sänkyyn nukkumaan yön tunneiksi. Tunne oli melkoisen vapauttava. Raskausaikana meidän sänky kävi hieman ahtaaksi, minulla kun oli tyynyistä rakennettu linnakkeet vähän joka puolelle, jotta sain hyvän nukkumisasennon. Hippunen nukkui vieressäni kaksi ekaa viikkoaan ja nyt kohta viikon olen voinut nukkua sängyssä vaikka x-asennossa, ihanaa. Ja silti pieni on ihan siinä vieressä. Aamuisin vauva on otettava jo kainaloon tuhisemaan, mahdollisimman lähelle.

Juhannusta Keniassa ei tunneta, ainakaan tietääkseni.  Niinpä mies on töissä tavalliseen tapaan, ehkä illalla repäisemme ja menemme vaikka ulos syömään. Uusi etiopialainen ravintola vähän houkuttelisi. Hieman on kaihoisin silmin tullut selattua facebookia ja luettua missä kukin juhannuksensa viettää. Eilen suunnittelimme jo hiukan (ihan varovasti vaan) Suomen lomaamme, joka toivottavasti toteutuu elokuussa.

Viikonlopun suunnitelmissa on grillausta kahdessa eri kokoonpanossa, toisissa vietetään läksiäisiä Mombasalle ja juhlitaan uuden alkua Dubaissa. Ehkä voisimme myös mennä kokeilemaan vaunukävelyä puistossa koirien kanssa. Martti kävelee jo nyt tärkeän oloisena vaunujen rinnalla jos menen terassille käppäilemään.

Aurinkoista jussia Pohjolaan, minä nautin tällä hetkellä pilvisestä taivaasta ja tuulesta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No norki arki on täälläkin, olet luutunut ja siivonnut koko aamun ja konsta on normaalisti koulussa neljään asti. Huommenna vähän grillataan kun kylään tulee tuttuja.
Ja siinä se sitten juhannus olikin. Ja eilen alkoi virallinen kesä täällä, tosin ei kyllä ole kovin kesäistä. On jo satanut tässä kuussa yli kaksi kertaa enemmän kuin keskimäärin.

T: Isi

jenni kirjoitti...

Täälläkin juhannus taittui vesisateessa, tuli jopa hieman kotoinen Suomi-fiilis. Kaikki menotkin peruuntui sateen takia, mutta grillattiin sitten itse tässä kotona.